Ututyttö: Peter Hoegin Lumen taju on tosiaan hieno. Muistan, että mieli teki lukea se yhdeltä istumalta, mutta säästelin sitä useammalle illalle nautittavaksi.

Kun täällä on ollut nyt puhetta lumesta, niin minäpä otan puheeksi auringon, tai tarkemmin sanottuna Afrikan valon...

André Brink on saanut nimittäin minut haaveilemaan siitä, että saisin joskus nähdä ihan livenä Afrikan (Etelä-Afrikan) kovan, kuuman, paljastavan ja karun valon. Eri vuorokaudenaikoina, eri ympäristöissä.

Olen lukenut monta Brinkin teosta. Hänhän kirjoittaa niissä poliittisesti aroista aiheista, tai ainakin ne olivat silloin arkoja kun hän niistä kirjoitti: rotusorto, kidutukset, murhat, poliittisen järjestelmän mädäntyneisyys Etelä-Afrikassa jne. Mutta mukana on aina myös rakkaustarina, usein värillisen ja valkoisen välillä.

Hänen tapansa kertoa tarinoita ja kuvata Afrikkaa on lumonnut minut. Myöskin ihmismielen ja rakkauden ymmärrys ja kieli siitä on kaunista hänen kirjoissaan.

Parhaina pidän hänen teoksistaan: Valkoinen kuiva kausi, Tuokio tuulessa, Katson pimeään, Myrskyinen hiljaisuus. Ja jos haluaa lukea rakkaustarinan ilman rotusortoa, voi lukea uudemmasta tuotannosta kirjan nimeltä Intohimon oikeudet, joka on erittäin kauniisti ja ajatuksia herättävästi kirjoitettu tarina vanhemman miehen ja nuoremman naisen välisestä rakkaudesta.

Mulla on pari sivua jäljellä Nälkäpeliä ja kakkososa odottaa hyllyssä, melkein 10 muutakin kirjaa on vielä jonossa kun vaan ehtis lukea samaan tahtiin kun noita kotiin kannan Kirjahyllyynkin pitäis ostaa jatkoa kun entisestä loppuu tila

spellcaster, juuri sain luettua nälkäpeli-sarjan viimesen osan onnistuin kyllä koukuttumaan sarjaan, ja uskallan suositella sitä muillekin, vaikka en ihan kohderyhmää taida olla (vissiin vähän nuoremmilla suunnattu)

åsa larssonin kirjoja rohkenen myös suositella. itse oon dekkareiden suurkuluttaja, ja nuokin upposivat kyllä kympillä

Luin Lumen tajun joskus vuosia sitten ja lainasin sen kaverille mainiten, että on tosi hyvä. Kirjan palautteessaan kaveri ihmetteli, että miten mä noin raaoista kirjoista tykkään? En kyllä muistanut mitään ihmeempiä raakuuksia siinä, mutta pitänee lukea uudestaan kun kerkiän.

Nyt menossa uusin Mma Ramotswe, taattua tavaraa

Minä lukaisin juuri kolmatta kertaa elämässäni Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen.

Kirjahan kuuluu hengelliseen kirjallisuuteen, mutta minusta se on ennen kaikkea todella hyvä elämäntaito-opas, joka tiivistää monta hyvää asiaa helppolukuiseen mutta silti syvälliseen ja herättävään muotoon. Minä en ole millään muotoa uskonnollinen ihminen (olen ateisti), ja jos jossain yritetään "käännyttää", "markkinoida" tai muuten vaan ratsastetaan liikaa uskonnolla tai hengellisyydellä, en kykene kirjaa lukemaan. A. de Mello on jesuiittana kuitenkin siinä poikkeuksellinen, että hän suhtautuu erittäin kriittisesti itsekin hengellisyyteen, eikä sitä tuo juurikaan esiin. Halutessa se on erittäin helppo "sivuuttaa" kirjan sivuilta idean silti kärsimättä.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa syvällisempi ajatus omasta elämänhallinnasta ja omien ajatusmallien kriittinenkin tarkastelu sekä niiden muokkaaminen pois länsimaisesta materialismista ja itsekkyydestä.

Itse ainakin joka kerta kirjan luettuani huomaan ajattelevani elämästäni selkeämmin ja osaavani suhtautua ajatuksiini, tunteisiin ja myös laihduttamiseen (!!!) terveemmällä tavalla.

Olen lukenut de Mellon, se oli mainio, suorastaan röyhkeän ravisuttava. Olisi ehkä lähimmäisille vähän julmaa alkaa noudattaa de Mellon ajattelua kirjaimellisesti, mutta kyllä siitä paljon ajattelun aineksia sai.

Voisinpa lukea uudelleen, pitäisi löytyä hyllystäni.

Piti vielä kirjoittaa kesällä luetusta huippusarjakuvasta: Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet. Kertoo marokkolaisen laittoman siirtolaisen matkasta Espanjaan hyväksikäytettäväksi ja huijattavaksi. Käsittämättömän taustatyön tulos, suursaavutus. Muistan, että Ville Tietäväisen piirrostyyli oli aikoinaan hyvinkin naturalistista. Tässä viiva ja värit ovat pelkistyneet jo äärimmilleen. Tyylikästä! Ja hyvin tärkeää asiaa.

Tässä lyhyt lista omista suosikeista:

Nicholas Evans - Kylmät vuoret
Evansiin voi aina luottaa. Hyvä kirja, sopivan jännittävä ja tavallaan kantaaottava. Samalta kirjailijalta myös Suden läheisyys ja Tulisielut on hyviä, Hevoskuiskaaja on ihan ok.

Khaled Hosseini - tuhat loistavaa aurinkoa
Karu mutta koskettava kirja, suosittelen! Leijapoika on myös hyvä.

Kathryn Stockett - Piiat
Hauska kirja, mutta myös avasi silmiä menneelle ajalle.

Kate Jacobsin- Lankakauppa -sarja ja Lohturuokaa oli kevyitä ja hauskoja kirjoja. Lankakauppa -sarjaa on muistaakseni kolme kirjaa.

Alexander McCall Smith - Naisten Etsivätoimisto -sarja on hauska ja kuvailee ihanasti Afrikan elämää Me likes! Sarjasta on tehty myös tv -sarja, mutta kirjoista saa (tottakai) enemmän irti.

Sara Gruen - Vettä elefanteille oli kans hyvä. Tykkään tämmösistä kirjoista jotka oikeen tempaa mukaansa erilaiseen maailmaan, tässä tapauksessa sirkukseen, jossa kaikki olekaan sitä miltä näyttää.

Torey Haydenilla on monta hyvää kirjaa, viimeksi luetut on tiikerin lapsi, joka oli hyvä, ja Hiljaisuuden lapset, joka ei ollut minusta niin hyvä.

Cecilia Ahern - PS. Rakastan sinua oli kans hyvä ja koskettava, vaikken ehkä niin hirveen innostunu ole tuommosissa "lässynlässynrakkaus- kirjoista"

Chris Cleave - Little Been tarina Aattelin että lukaisempa tämän hauskannäköisen afrikkalaisen kirjan, mutta sehän olikin syvällinen, jännittävä ja koskettava.

Gaile Parkin - Kigalin kakkukauppa Tämä on vähän enemmän semmonen hauska afrikkalainen kirja Tässäkin sivutaan afrikan ongelmia, esim tyttöjen ympärileikkauksia jne mutta osana tarinaa. Tykkäsin.

Vielä yks lisäys: hömppäkirjoista Jane Austenin mikä tahansa kolahtaa ja kovaa, suomeksi tai englanniksi. Oma suosikki on Ylpeys ja ennakkoluulo. Etenkin kun Darcyksi voi tv -sarjan perusteella kuvitella Colin Firthin

Viimeksi luin Kamila Shamsien Kartanpiirtäjän, joka ei ollut ihan niin hyvä kuin tuhat loistavaa aurinkoa ja Leijapoika, vaika vähän samantyylinen ehkä olikin.

Ja vielä loppuun yks pettymyskirja: Eat Pray Love jäi kesken, vaikka oli leffana ihan hyvä. Ja se Himoshoppaaja -sarja, jota kaverit kehu... Jaksoin ehkä kuus sivua lukea, ja plää

Agatha Christien omaelämänkerta. Aivan ihanaa ajankuvausta ja tuon lukemisen jälkeen Christien dekkarit saa uuden lisämausteen.