Hellou!

Viimeksi olen ollut täällä 2.6.2018 tuloksella 81cm
Tänään palataan tänne tuloksella 84cm
Nyt sitten taas yritys kohti 80cm

Vähän sama tilanne, isommalla lukemalla taas täällä
89cm

Vyötärö 95 cm, ei mulla muuta.

Samoissa tunnelmissa puolen vuoden pöllöilyn jälkeen...

Tänään viimein mittasin, hiukan yli viikko takana kevyempää elämää.
Vyötärö noin 90 cm. Ohhoh!
Kyllä saa taas juosta menetettyjä senttejä kiinni. Mutta nokka kohti huomista! Nyt on iso vaara se, että murehtii takapakkia eikä pääse uuteen starttiin ollenkaan.

Nyt on kääntynyt mun suunta oikeaan 94 cm ja vielä on matkassa leikkausturvotusta ja ummetusta, jotka nyt selkeesti molemmat vaikuttaa vyötäröön. Teen selän jumppaa jokapäivä. Ehkä sekin jo vähän vaikuttaa vaikka onkin tosi kevyt setti.

Pikkutipu pikaista paranemista sinulle

Kiitos rotikkalady. Pienen päättelyn jälkeen oletan, että olet koiranaisia. Mulla on ihana parsoni ja se tässä tulee olemaan hankalaa kun en saa talutella sitä kolmeen kuukauteen se katsoo niin ihmeissään kun lähden ulos ilman sitä. Kyllä kun saan luvan lääkäriltä koiraa taluttaa tehdään sen kanssa sellanen riittikävely metsään oikein eväiden kanssa ja siitä alkaa uusi elämä .Kesäkuun puolessa välissä huoh

Oikein päätelty

Kurjaahan se on kaveri jättää , pienikin nykäisy ei varmaan ole hyvästä , mutta sitten teillä on kivaa kun olet kuntoutunut

Olen roikkunut täällä kiloklubissa jo kauan. Meidän rotweileri on ollut jo elokuusta 2014 mullan alla, eipä ole tullut nimimerkkiä vaihdettua.

Koira meillä on ollut siitä lähtien kun puolison kanssa yhteen muutettiin vuodesta -83

Ensin sekarotuinen, jonka kaveriksi otettiin muutaman vuoden päästä sakemanni. Kun sekarotuinen kuoli ( 10v), sakemanni oli niin murheissaan, otettiin sille kaveriksi sileä karvainen kettuterrieri. Sakemannin aika oli lähteä 13 vuotiaana. Vasta muutaman vuoden päästä otettiin rotikka Eivät ehtineet olla kettiksen kanssa kun neljä kuukautta yhdessä, kun kettis kuoli olohuoneen lattialle (12v) . Meni useampi vuosi ennen kuin otettiin rotikan oppiin amstaffi, olivat yhdessä 1.5v. Rotikan peräpää halvaantui 11vuotiaana, piti päästää unten mailla. Amstaffi itki ja ulvoi viikon "kuninkaan" kuolemaa. mutta eipä olla sille kaveria vielä otettu.

Tämmöinen koiratarina mulla

Mukavaa sunnuntaita

Voi, eikö jääkin kaikki ne koirat ihanina muistoina mieleen. Mun elämän ensimmäinen koira oli cockerspanieli joka oli mun veljen, mutta menin pitkiä lenkkejä sen kanssa. Se kuoli sokeritautiin.

Oma eka oli belgianpaimenkoira croendael, viisas ja lempeä koira lapsiperheessä oli lähes 12 vuotta. Viimeisen puoli vuotta sen kaverina oli tennispalloon verrattava parsonrussel. Hyvin se oppi jotain säädyllistä koiranelämää vanhuksen rinnalla. Tämäkin makaili vanhuksen paikalla pihalla usein ja ihmetteli mihin kaveri hävisi. Tämä villikko jäi auton alle kun pääsivapaaksi ja lähti jäniksen perään

Tämä nykyinen parsoni hommattiin heti ja on ihan eri luonteinen. Rauhallinen eikä sano mitään välttämättä moneen päivään. Nyt vanhemmiten, kohta kahdeksan vuotias, on huomannut että puhumisesta on hyötyä ihmisten kanssa eli pitää sitä omaa koiran puhetta meille jos jotain tahtoo.