Tämä ketju on kyllä kohdalleni osuneista ketjuista se parhain,löydän niin monesta kohdasta itseni ettei uskoisi olevan tosikaan.
Heräsi vahva halu sallivuuden opetteluun,luulen sen olevan vaikeaa,vaikkakin opettelemisen arvoista
Kontrolloin itseäni aivan liikaa,syömisten suhteen...ja varsinkin tuon herkuttelun suhteen (suklaa,jäätelö,leivonnaiset).

Kiitos tästä ketjusta,suosittelen lämpimästi kaikille.

Olen myös sitä mieltä, että jos okin ketju niin tämä pitäisi kaikkien lukea. Saisiko tämän stickyksi jollakin tapaa?

Taalla myos yksi tunnesyoppo, joka lapsuudesta asti on tuskaillut ruoan kanssa, aivan kuten ketjun aloittaja. Ja sama jatkuu vaan. Aina paatan, etta en ahmi ja herkuttele ja joka kerta kun sen saman paatoksen teen, varmasti ahmin.

Tuo sallivuus varmasti kannattaisi laittaa kokeiluun. Joku taalla mainitsi, etta karppaus auttoi ehka siksi, kun siina ei kielleta maaria tai lasketa mitaan, minulla se auttoi myos joitain vuosia sitten. Olen nyt normaalipainon ylarajoilla,sain kuin sainkin itseni tanne laihdutettua, mutta nyt tuntuu, etta taas alkaa lipsua. Ottaa niin paahan. Paasin tahan painoon laskemalla kaloreita (satunnaisista repsahduksista huolimatta), en ajatellut kuitenkaan laihdutusta vanhoin ulkonakoon liittyvin motiivein, vaan yritin toitottaa itselleni, etta teen sen terveydellisista (ja muista henk. koht.) syista.

Mutta nyt tama koko tilanne stressaa niin kauheasti, silla asetin itselleni kamalat paineet laihdutuksen loppuunviemisesta. En ole uskaltautunut vaa'alle moneen viikkoon, mutta luulenpa, etta ylospain ollaan menossa. Ja mita enemman asiaa ajattelen, sita enemman stressaannun ja ahmin. Ja kun ahmin, paatan, etta huomenna se on loppu ja alkaa laihdutus. Ja taas sama.

Tiedan toki, etta minulla on vaaristynyt nakemys ruokailuun ja ruokaan liittyen ja on ollut jo lapsuudesta asti. Olen tata asiaa paljon kaynyt lapi, olen antanut itselleni luvan muutokseen, olen yrittanyt olla armollinen itseani kohtaan, olen kokeillut lahes kaiken. Samassa jamassa yha.

Syon saannollisesti ja hyvin, tiedan 'kaiken' ravinnosta. Silti nuo typerat ylensyontikohtaukset pilaavat kaiken. Tiedan jopa milloin ne iskevat. Esimerkiksi eilen ajattelin, etta no kyllahan viikonloppuna voi vahan herkutella, annanpa itselleni siihen luvan. Ostanpa jaatelon. Ei ala osta, ihan turhaa, et tarvitse. Ostanpa juuri siksi, naytan itselleni, etta voin syoda jaatelon luvalla, eika tapahdu mitaan kummempaa. Ja pari tuntia myohemmin olin vetanyt kaikki herkut siihen paalle, mita kaapista loytyi.

Eli mukamas sallin itselleni herkun vaan enpa sallinutkaan kun siita piti kayda niin kova henkinen taisto. Kamalan tylsaa ajatella naita asioita. Miksei vaan voisi olla ja elaa ja syoda - sen jaatelon kaloritkin olivat ihan mitattomia sen rinnalla, mita siita seurasi.

Ahmin myos, mikali on luvassa stressaava tilaisuus, esimerkiksi juhlat, joissa haluaisin olla hyvannakoinen, varmasti tulee herkkuhetket ennen h-hetkea. Ahmin myos ahdistukseeni ja tylsistyneena.

Ps. Olen Italiassa, jaatelon luvatussa maassa, eika nappaimistostani loydy ääkkösia.

Olen uusi taalla ja surffailin sivustolla, katselin resepteja. Mieleen tuli vaan, etta herraisa, sampyloita? Riisia? Piirakkaa? Kaikki ovat olleet kiellettyjen listalla vuosien ajan. Kun alkujarkytyksestani tokenin, melkein nauratti. Normaalit ihmisethan syovat vaikka kaalipiirakkaa (ai ai, mummun tekemaa, voita paalla) eivatka siita liho. (Kun eivat syo koko piirakkaa).

Niin kovasti olen omaa ruokavaliotani rajoittattanut, 'kiellettyjen' lista on valtava, aina perunasta pizzaan. Kaikki hiilaria ja mitas mina sitten ahmin kun ahmin? No sita samaa hiilaria tietysti. Uskaltaiskohan huomenna syoda spaghettia...

MUOKS. Tuosta spaghetista tuli mieleen, etta turha kai sita on kieltaa itseltaan, mutta viela turhempi kiskoa spagua muuten vaan pakolla kun ei se kerran ole mikaan terveyspaukku. Jos siis terveytta ajatellaan, eika laihtumista vain. Mutta jos nyt joskus tekee pastaa mieli niin antaa menna sitten. Kyse on valinnoista, eiko? Ja valinnat ovat mahdollisia vain jos ei ole rajoituksia.

Onkohan jarkevaa pohtia naita juttuja paivat pitkat, pitaisikohan vaan keskittya ihan muihin juttuihin, hommata pino kirjoja vaikka.

Heips!

Mä tässä mussutan Tutti Frutti Choco-karkkeja pussista enkä pode huonoa omaatuntoa siitä että taas sorruin mutta teinpähän tänään taas n. 12 kilsan pyörälenkin ja illalla vielä jumpataan, aamullakin jumppasin eli tälle päivälle on tullut ihan kiitettävästi liikuntaa plus kylään menin pyörällä mutta sitä en merkannut liikuntaosioon koska se kuuluu arkipäivän hyötyliikuntaan.
Ei pidä ottaa stressiä noista sortumisista. Mulla on tietysti taas totuuden paikka ylihuomenna kun en tiedä mitä vaaka näyttää silloin. Huomenna ajattelin pestä ainakin yhen vähän isomman maton niin kun sitä jynssään pesuhuoneen lattialla polvillani ja nostelen sen saunan lauteille valumaan ja siitä sitten ulos telineelle kuivumaan niin luulen että huomisen liikunta tulee siitä. Ai niin pitäähän mun käydä sen verran pyörällä liikenteessä että käyn asioilla.

No kysymys ei ole minun kohdallani liikkumattomuudesta (edelliseen kirjoittajaan viitaten), minulla tuli viime viikolle 9000 liikuntakaloria, kyse on vaan asenteestani ruokaan. Olen positiivisella mielella taas ja innostunut kiloklubista (hyva tyokalu), kylla tama tasta hyvaksi muuttuu taas.

Siina olet oikeassa, etta ei pida ottaa stressia. Ei tahan maailma kaadu.

Hyvä että Ansku57 söit hyvällä omallatunnolla, mutta postistasi tuli mieleen sallivuuteen liittyen sellainen asia että moni sallii itselleen syömisiä silloin kun on liikkunut paljon - mutta ei salli jos ei ole liikkunut. Jos joku tällaisen tunnistaa itsessään niin sehän ei ole sallivuutta vaan sääntö mahdollisten muiden joukossa.

Tämä ketju on ehdottomasti tärkein ja paras ketju täällä ja se pitäisi jotenkin saada pysymään aina etusivulla. Tuhannet kiitokset Patrik todella silmät avaavista vastauksista.

Heipä hei kaikille!

Tosiaankin tämä on hyvä ketju. Luin sen kokonaan kuten Patric ehdotti ja löysin itsestäni taas jotain "uutta".

Olen reilun vuoden aikana pudottanut painoa yli 10 kg, keväällä 08 painoin 83kg ja nyt n. 70kg. Tärkeintä oli alkuun löytää motivaatio, sitten keinot. Aluksi päätin jättää kaikki herkut pois, kunnes painoni on alle 70kg. Onneksi huomasin pian tehdä tarkistuksen tuohon päätökseeni ja päätin jättää kaikki TURHAT pois, välillä herkut ovat tosi tarpeellisia (siis ymmärsin sallivuuden jollain tasolla). Olen hoikistunut hitaasti ja monia kuoppia ja ylämäkiä on ollut, mutta onnekseni olen tällä kertaa osannut nauttia joisesta pudotetusta kilosta (sen sijaan että olisin aina vaan murehtinut niitä vielä mukana kulkevia ylimääräisiä kiloja).

Keväällä pääsin oikein hyvään olotilaan. Söin säännöllisesti ja hyvin. Olen lisännyt kasvisten määrää reilusti ja lisäksi söin hyviä rasvoja, täysjyvää (-pastaa ja -leipää) ja kevyttä proteiinia. Tämä oli pääasiallinen runko ruokavaliolleni ja sen lisäksi söin herkkuja tai muutakin jos ja kun mieli teki. Mutta usein ei tehnyt mieli mitään ylimääräistä, tuntui, että niistä tulee vain huono olo. Joskun kun teki mieli pullakahvia, niin pyysin pienen siivun kaverin pullapalasta ja sain tuon maun. Ja huomattavaa on, etten tehnyt tätä siksi etten olisi "saanut" syödä pullaa, vaan siksi, että halusin vain vähän maistaa. Liikkuminen on ollut ihanaa keventyneenä ja nautin itsestäni.

Nyt kesän alettua olen ollut vähän "eksyksissä". Koulu loppui ja säännöllinen ruokailurytmi saman tien. On ollut kaikkkia erikoisjuttuja ja syöminen on ollut vähän mitä sattuu. Kasvikset ovat jääneet vähemmälle ja kesän erikoistapauksia on ollut reilusti (siideriä, jäätelöä, karkkia, viiniä). Ja huomaan, että tuo syyllisyys on palannut! Samalla olen huomannut, että oloni on huonompi.

Toki haluan nyt taas saada tuon perusruokavalioni takaisin tuohon hyvää oloa tuottavaan, mutta en halua ajatella, että on tietty tapa olla ja syödä ja olen kuin veitsenterällä, jos siitä poikkean, niin siitä alkaa taas huono kierre. Tuo syyllisyys nimenomaan on minua mietityttänyt. Ja se, että olen syönyt karkkia salaa. Salaa keneltä? Itseltänikö? Lisäksi olen huomannut, että tuohon herkkujen syömiseen liittyy ihan hölmö pelko: pelkään, että painoni on yht'äkkiä pompsahtanut takaisin tuonne yli 80 lukemiin.

Yhdessä ketjussa jo mainitsinkin, että haluan oppia nauttimaan kesästä, niin ettei paino nouse. Ehkäpä voisinkin ottaa tavoitteekseni edelleen sen, että opin nauttimaan kesästä (ja muistakin vuodenajoista) siten että olo on hyvä ja minulla on hyvä olla itsessäni ja itseni kanssa. Silloin niin on muillakin!

Nyt aioin sallia kaikki herkut, mutta otan niitä vain sen verran kuin mieli tekee! Leikkaan pullasta puolikkaan, jos siltöä tuntuu, otan siiderin, jossa on kierrekorkki, ja juon joko vajaan pullollisen tai puolitoista, sen mukaan mikä hyvältä tuntuu. Ja lisään noita kasviksia ja hedelmiä ruokavaliooni, koska pidän niistä ja niistä tulee hyvä olo! Syön paremmin ja voin hyvin ja sitten ruoka ja ruokailu muuttuvat taas vain yhdeksi tavalliseksi asiaksi muiden asioiden joukossa.

Ja vielä olisi toinen tarina nuo lapsuusmuistot ja -kokemukset. Minä olin lapsena se huono syömään, ja tiedättehän, että mummon "Otahan lisää" kehoitus tarkoittaa "Tykkääthän sinä mummosta" ja vastaus "Ei" aiheuttaa siksi niin suurta mielipahaa. Mutta nyt en enää osoita äidille tai mummollekaan rakkauttani syömällä, jos en halua, vaan vaikkapa halaamalla!

Kuulostaa siltä olet tekemässä tismalleen oikeanlaisia asioita ja saanut ajatuksesta kiinni Loiste. Juuri noin.