Ketjussa oli aiemmin juttua syömishäiriöstä...
Kyllä minä pidin itseäni syömishäiriöisenä parikymmentä vuotta sitten, ihan siksi miten suhtauduin syömiseen. En koskaan oksentanu yms. mutta suhtautuminen ruokaan ei ollu normaalia... kammosin kaloreita. Esim. ainoa alkoholijuoma oli kuiva valkoviini kivennäisvedellä, joskus kun uskalsin nauttia.

Kaikki johtui siitä että ns. naiseksi tulemisen aikaan keho otti kaikki kilot vastaan (aikaisemmin olin saanut syödä mitä vaan ja kuinka paljon vaan). Lihoin vuodessa 12 kiloa...

Siitä seurauksena tuli itseinho ja laihduin seuraavan vuoden aikana 16 kiloa...sekä myöhemmin vähän lisää... ja silloin eikä sen jälkeen vähään aikaan suhtautuminen ruokaan ollut normaalia ja se aiheutti lisää vatsaongelmia, jotka on ollut mulla nuoresta asti (ihan kansankielellä stressivatsa).
Kun sit aloin syömään vatsanehdoilla ja ns. aika normaalisti, mutta vatsanehdoilla sitä että myös paljon neutraalia hiilaria... se aiheutti sit että kiloja on vuosien aikana kertynyt tasaiseen tahtiin sekä diabetes riski on kasvanut (sukurasitteen lisäksi).

Pelkään vaan että napsahtaa uudestaan eli en osaa tämän homman kultaista keskitietä... vaan menen taas liian pitkälle. Onneksi nyt (ainakin vielä) on mukana aikuisen järkevyyttä.

Mua helpottaa se että muutkin ns. repsahtavat, silloin en vaadi liikaa itseltänikin... nämä sivut auttavat ainakin henkisesti, kilojen lähdöstä tiedän sit viikkojen päästä... (prosessi vasta alussa, onneksi en odota enää pääseväni missimittoihin, heh... silloin kun sairaalloisesti laihdutin parikymppisenä, painoindeksi päätyi 17 paikkeille).

Tsemppiä kaikille!

Hyvä ketju tämä!

Itse olen ollut normaalipainon ylärajoilla/lievästi ylipainoinen (BMI max 25,5) viimeset 20 vuotta ehkä yhtä vuotta lukuunottamatta n. 10 v sitten, jolloin olin normaalipainoinen (BMI 22). Nyt on ikää 35-v, joten yli puolet elämästä oon ollut kalori-/BMI-tietoinen.

Ainoastaan kahden raskauden ajan oon ollut ajattelematta liikaa syömisiäni, voinut hyvin ja raskauskiloja ei ole päässyt kertymään vaan olen nopeasti palannut tuohon em. tilaan. Tuossapa pieni muistutus itselleni siitä, että turhasta tarkkailusta ja stressaamisesta ei ole mitään hyötyä.

Tyttöjen äitinä en laihduta suureen ääneen kotona vaan meillä syödään pääasiassa itse valmistettua normaalia ruokaa kaikki yhdessä pöydän ääressä. Töissä syöminen onkin ongelma... Lounasruokalassa koko rahalla tukkoseen oloon saakka. Auta armias jos joku on tuonut pullaa tms. Kyllä otan vielä ruokalalounaan jälkeenkin. Tai sitten on kotoa tuodut eväät, joilla mahdollisesti "parannellaan" edellisen päivän ylilyöntejä. Seurauksena mitä tahansa täyttävää kotimatkalla/kotiin päästyä.

Niin ja tietysti olen ollut se suvun tyttö jolle aina maistui ruoka ja joka oli aina pyöreämpi kuin muut. Tästä tietysti suvun naiset aina huomauttelivat. Omat vanhempani eivät ikinä, en kuitenkaan ole ikinä ollut mitenkään liian lihava. Kummasti kuitenkin tahattomat huomautukset ulkomuodosta vuosien takaa vaan ovat edelleen mielessä...

tiistaina, 21. heinäkuuta 2009 klo 00:29 näkymätön1839 kirjoitti::
joihin olin tehnyt suklaakakkua...

...erittäin harvat kakut ovat mielestäni hyviä, ja kun eilinenkään kakku ei yllätyksekseni ollut minun makuuni

Anteeksi oli ihan pakko...

Tämä oli hyvä ketju. Luin muutama päivä sitten koko ketjun ja syyllisyys "liiasta" syömisestä on vähentynyt. Kohdallani syyllisyysongelma oli vasta aluillaan ja jotenkin tuli järki käteen näitä lukiessa. Hyvä, että tuli luettua.

Itse olen huomannut sen, että jos syön "suunniteltuja" herkkuja, niin se ei haittaa mutta jos herkuttelen sellaisia, mitä en ole etukäteen suunnitellut, niin siitä meinaa soimata omatunto. Toisaalta "mässäilyn" raja on laskenut, nykyään tulee sellainen "voi apua, nyt söin 50g lakritsia vaikka ei tänään pitänyt" ja se tuntuu hirveältä määrältä. Sitten suhteuttaa sitä aikaisempiin jotka oli yleensä ennemminkin "apua mä söin 500g lakritsia ja koko sipsipussin..." Edistystä ehkä sekin.

Kiitos tästä ketjusta! Tähän täytyy palata.Ehdottomasti.

Minä alan olla sinut syyllisyyden kanssa. Saatan nykyisin kaupassa käydessäni ostaa hurjat n.30 g irtokarkkeja ja syön ne myös hyvällä omallatunnolla. Irtokarkeista kun voi valita ne kaikista mieluisimmat namit.
Näkymätön 1839; Toivottavasti aikoinaan lääkärissä tutkitiin myös mahdollinen keliakia. Tuo kipuilu ja ripulointi oireina kuullostavat niin tutuilta(perhepiirissä on keliakiaa)

Onpa mukavaa, kun joku on tullut Sinuiksi itsensä kanssa.

Keliakia voi olla todellakin kavala veijari. Se on syytä muistaa oireita yhdistellessä...

Tämä ketju edelleen kuuluu suosikkeihini. Syyllisyys ja itsensä ruoskiminen ovat vahingollisia. Vahingollisia sille lähimmälle - minulle... Syyllisyydestä irroittautuminen on antanut voimavaroja vallan johonkin muuhun, johonkin, joka on kivaa! Elämää, lenkkejä, luontoa, kameraa... Jess!

Paljon olen täällä oppinut ja valmis opettelemaan lisää

Tämäpä oli mielenkiintoinen ketju, kiitos.

Mietin tuossa, kun tammikuussa kävin työterveyshoitajalla "määräaikaishuollossa" ja hän alkoi ensimmäiseksi paasaamaan kun pääsin ovesta sisään, että "Oletpas sinä lihonut, ei meinaa tuntea samaksi ihmiseksi! Kyllä nyt pitää alkaa laihduttamaan" Sanoin, että olen samaa mieltä ja olenkin tässä syksyn aikana saanut 6 kg pois (ihan sillä tyylillä, etten ajatellut koko aikaa laihduttavani ja sain syödä herkkuja jne). Hän ohitti koko asian ja jatkoi mittailemalla vyötäröäni ja esittelemällä viinereiden kuvia ja niiden kalorimääriä. Tyrmistyneenä seurasin hänen hössötystä, koska tiedän kaiken tuon, olenhan laihduttanut aikoinani melkein 30 kg. Joista siis kaikki on tullut takaisin n. 6 vuoden aikana. Mun piti nyt keväällä ja kesällä käydä tarkistuttamassa paino, mutta jostain syystä ei vaan huvita mennä. Myös siksi, että paino on noussut taas 4 kiloa. Ja ihan varmaan osittain siksi, että joka kerta kun syön jotain hyvää, niin mulla näkyy silmissä sen terkkarin naama ja kuulen ne sanat: "eihän sua edes tunnista samaksi ihmiseksi...". Ja sitten mätänkin jo lisää jotain pullaa suuhuni...

Mutta nytpä koitan jatkaa sillä samalla tyylillä, kuin viime syksynä. Perusruuan syömisen hallitsen; syön monipuolisesti ja hyvälaatuista ruokaa säännöllisesti, MUTTA: herkkujen kanssa mun on opittava sallivaksi ja sen kautta jäisi ne ahmisiset väliin. Kuulostaako järkevältä?