Tämä tosiaan on fiksu ketju.

Itsekin olen aina ihmetellyt, ketä sitten pelkäänkään... Jos tekee mieli sipsejä (useimmiten ne on sipsejä) ja seison kaupassa hyllyn edessä pienen pelon kanssa, niin ketä minä sitten pelkään. Kumma juttu tosiaan.

Minäkin kyllä "opin" aika nopeasti tuon, etten kiellä kaikkea itseltäni. Toukokuussa pidin toki lakon kaikesta: jäätelöistä, roskaruoasta, karkeista, sipseistä... Noita pidin ihan hyvinä ideoina. Mutta koska mieliteon toteuttaminen tuo hyvän mielen, niin miksei ostaa jotain hyvää. Vastineeksi minulle tulee hyvä olo myös uinnista ja lenkkeilystä esimerkiksi. Ja itselleen on juuri saanut todistella, ettei se paino takaisin nouse yhdestä herkkuillasta.

Aivan loistava ketju. Täytyy sanoa että kun luki näitä viestejä, oli monet kuin suoraan omasta suusta. On vaikea antaa itselleen lupaa syödä jotain hyvää, takana kolkuttaa aina ajatus nyt nousee paino. ( Äsken juuri söin kavipöydässä kaksi palaa suklaata . )
Täytyy kyllä sanoa että, kun ensin eksyin Kiloklubiin oli tarkoitukseni laihduttaa, nyt tarkoitukseni on muuttaa ruokailutapojani ja suhdettani ruokaan ja sivutuotteena laihtua. Tässä on ollut se hyvä puoli että on voinut utelialle sanoa että en laihduta.

...minäkin olen piilotellut kakkupaloja,esim. leipälaatikkoon leipien taa,odottamaan "oikeaa"hetkeä jolloin sai IHAN ITEKSEEN sen herkun nauttia,salaa...muka salaa.
Siinä vain on ollut sellainen piirre,että yksi palanen ei riittänyt...vaan siinä meni kokonainen kuivakakun puolikas
ensi aloittaessa herkuttelua,tunne oli vapauttava,nautittava..sitten tuli välivaihe,jolloin ei ollut kakussa makua,mutta jatkoin syömistä ja tuolloin oli se syyllisyys ja itseinho sekä epäonnistuneen tunne päänupissa.Lopuksi pahaolo,päänsärky,pöhötys,väsymys ja kiukuttelu,masentunut olotila.

Tässä riittää minulle todella opettelua ja vääntöä,oppimaan antamaan itselle LUPA nauttia terveellä järjellä,kohtuuden rajoissa.
Miksi en antaisi lupaa itselleni tähän,kun kukaan muukaan ei sitä minulta kiellä,enkä itse ole keltään sitä kieltämässä?

Miksikähän mielessä pyörii aina syömiseen liittyvät asiat?Olenko tehnyt tästä itselleni sellaisen pakkomielteen,vai mikä mättää.Vai onko elämä niin pienissä piirissä pyörimistä,että nämä asiat ikäänkuin on huonona omanatuntona,riippana roikkumassa perässäni.

Tänään jätin pisteiden merkkaamisen väliin,lopetin sen.
Melessäni kuitenkin huomasin niitä vatvovan...huomasin,että syömiseni menee ihan kuten ennenkin,hyvin siis.

Eilen töissä oli kahvipöydässä täytekakkua,jäätelöö ym. ym. rehellisesti sanottuna ei tehnyt mieleni ottaa,ja en ottanut.
Työkaveri ihmetteli,kun ei kakku maistu...kerroin,että edellisenä iltana söin itseni makeasta vähäksiaikaa irti...ja tosi se olikin...jostain kumman syystä PIILOTIN kakkua taas itselleni sivuun söin ja ryvin itsesäälissä ym.tunteissa....samalla kuitenkin mietin tätä ketjua jota luin,ikäänkuin työstin asiaa ja sitten helpotti

Elämä on oppimista,ikuista sellaista...onneksi.

Itsestäni tiedän,että onnistun...ja sitten välillä epäonnistun,noustakseni taas jatkamaan entistä vahvempana...sekin asia minun täytyy itsessäni hyväksyä.

Tässä on kyllä niin todellista ongelmaa käsittelevä ketju.

Itse olen kärsinyt lähes koko elämäni(alkaen 5-6 ikävuoden paikkeilta) sairaasta suhteesta ruokaan. Ahmimista, salaa syömistä ja ruoka joka hetki mielessäni yms. Olen käynyt nuorempana terapeutillakin muutaman kerran viikossa juttelemassa, mutta se ei valitettavasti koskaan avannut solmuja suhteestani ruokaan. Lisäksi olin jonossa syömishäiriö klinikalle kaksi vuotta jonka jälkeen sain puhelun että voit odottaa, mutta me keskustelemme kanssasi 6krt tällaisessa ryhmässä ja siinä on eväät syömishäiriösi hoitoon. Sillä BMI minulla on vain 33-35 välillä. En ole "riskitapaus", minulta kun puuttuu yksi keskeinen oire. Ahmin mutten oksenna.

En koskaan ole ollu mikään karkin tai herkkujen suurempi napostelija vaan ihan tavallisen ruuan. Ruoka oli asia johon purin kaiken pahan ja hyvän mielen -palkinto, niin kuin sitä kutsun tänä päivänä. Ruoka oli myös pako todellisuudesta, hetki jossa vain minä ja ruoka olimme läsnä. Ei marinoita tai toruja. Ruokaa oli aina saatavissa ja sitä oli riittämiin. Lisäksi vanhempani yrittivät järjettömästi kontrolloida syömisiäni. Tämä johti siihen että se oli entistä parempaa. Jotakin kielletty ja salaista, palkintona taas pahasta mielestä.

Pitkän ja rosoisen tien olen kulkenut ruuan kanssa. Olen kuitenkin vähitellen löytänyt omat avaimet syömishäiriööni. Avaiminani toimi puhuminen läheisteni ihmisten kanssa. Kaikille ystävilleni olen selventänyt, että tällaisesta kärsin ja miten se on vaikuttanut elämääni. Pikku hiljaa kun asia ei ole enää minun ja ruuan välinen "salaisuus" on ahmiminenkin jäänyt pois. Ja juuri tuo "salaisuus" teki siitä helvettiä. Hallitsi jokaisia hetkiäni ja mietteitäni. Nyt kun kaikki päivittäisessä elämässä olevat ihmiset tietävät asiasta, ei minun tarvitse miettiä.

Ruuastani on tullut minun arkipäivääni, aikaisemmin minulla oli pelkkä salaisuus arkipäivässäni eli ruoka. Kun tunnot ruuasta saa purettua ihmisiin ei sitä tarvitse kohdistaa ruokaan.

Nyt on menossa kolmas vai neljäs vuosi siitä kun aloin puhua pikku hiljaa "salaisuudestani". Ahmiskohtauksia ja ruokaan liittyviä pakkomieleoireita tulee enään noin kerran kolmessa kuukaudessa.

Niin kauan kuin ruoka on salaisuus mistä vain itse tietää, ei siitä osaa rankaista muuta kuin itseään. Kun asialta katoavat salaisuus piirtee ei ruokaa tarvitse syödä palkitaksee ja sitten syödä katuakseen ja taas syödä hävetäkseen ja sitten leikkiä kolmea päivää "en syö mitään leikkiä".

Tsemppiä kaikille jotka ongelmasta kärsivät ja koittavat siitä päästä yli!

Tämä on kerta kaikkiaan loistava ketju, ja Sofie_J:nkin kirjoitus oli täyttä rautaa – KIITOS!

Sofie_J, hienoa, että sulla on auttanut tuo läheisille puhuminen.

Täytyy ikäväkseni todeta, että mulla se ei oo juurkaan auttanut mitään. Tällä hetkellä ahdistaa / tunnen syyllisyyttä taas lähes kaikesta syömisestä ja nyt käden lisäksi (mikä on siis vaivannut jo vuosia ja nyt estää kaiken yläkroppatreenin) hajosi jalka ja nyt on sitten muutaman viikon varmaan kaikki liikunta mahdotonta.. - ja vaikka täällä sanotaankin, ettei herkkuja pitäisi ansaita liikunnalla, niin tässä elämänvaiheessa se ikävä kyllä on ainoa keino sallia itselle niitä herkkuja (- ja sitä ihan perusruokaakin - ikävä kyllä )

Pari päivää sitten söin yhden soleron töiden jälkeen - voi jessus, mikä ahdistus sen jälkeen. Sitten oli pakko venyttää "päivällistä" (voi kun tämäkin joskus tulevaisuudessa voisi olla normaalia lämmintä ruokaa) paljon myöhemmäksi, jottei tarvitsisi enää syödä iltapalaa.

Miten ihmeessä tosta syyllisyydestä vois päästä eroon? Ei kai siihen auta kuin opetteleminen.. Olisi vaan niin kiva osata nauttia kesästä jäätelöineen - ilman sitä murehtimistä 24/7.

Puolentoista kuukauden päästä olisi etelänreissu edessä enkä millään haluaisi käyttää sitä siihen, että vatvon syyllisyydessä koko loman - ja mikäli syön herkkuja / normaalia RAVINTOLA ruokaa niinkuin muutkin - niin seison sitten koko ajan peilin edessä katsomassa miten olen lihonnut..

Ruoka pyörii mielessä 24/7 ja koko ajan odotan että, milloin taas "saan" syödä.. Ja vaikka sitä kovasti koko ajan odotankin, yritän taas nykyään venyttää ateriavälejä mahd. pitkiksi, jotta pystyn jättämään esim. iltapalan pois - ja näin syömään vähemmän.. Miten sitä on taas tultu tähän?!?!

Voisko joku tulla ja potkaista sen syyllisyyden ulos tuolta mun pääkopasta? Voisin sitten jatkaa elämääni normaalisti - ja tyytyväisenä?

tiistaina, 23. syyskuuta 2008 klo 09:05 matka kirjoitti::


Tuota herkkujen sallivuutta lähdin itse toteuttamaan kun tuo muu paketti oli jo kunnossa.

Eli kun aloin sallimaan, ensimmäisten viikkojen aikana tuli syötyä makeaa aika paljon, etsin rajojani. Hain sitä tunnetta milloin oikeasti riittää vaikka herkkuja olisi vielä tarjolla. Pikkuhiljaa huomasin että edistystä tapahtui;

Nyt kun on reilu 2 kuukautta sallivuutta takana, niin en ole saanut enään yhtään ahmimiskohtausta. Tämä on huomattavaa edistystä. Toki matka jatkuu edelleen ja toisinaan vieläkin tulee pienoista epäröintiä mutta koska olen ollut pahassa ahmimiskierteessä muutamia vuosia niin ei voi varmaan olettaa että hetkessä kaikki muuttuu.

Mutta tällä hetkellä siis tuntuu erittäin hyvältä, ja toivoisin että joku teistä rohkenisi kokeilla tätä sallivuutta. Sillä tämä olotila on tavoittelemisen arvoista, uskomaton tunne olla "vapaa" .

Lainaanpa tähän muutaman virkkeen tuolta lahes vuoden takaisesta kirjoituksestani.

Kirjoitin silloin kuinka lähdin kokeilemaan sallivuutta ja kuinka asia eteni omalla kohdallani.

Eli tuo herkkujen syönti ei loppunut kertaheitolla vaan aluksi tuli syötyä aika paljon ja sitten tuo herkkujen syöminen alkoi tasaantumaan ja määrät muuttuivat kohtuullisiksi ja painokin asettui aloilleen.

Mutta mutta, sitten kävikin niin että minulla meni niin hyvin herkkujen suhteen, huomasin etteivät ne enään ollut ongelma ja painokin laski kuin itsestään siinä sivussa. Eli alkupainoa minulla on ollut 70 kg. Kun aloin kokeilemaan sallivuutta, paino oli 62,5 kg. Sallivuuden alussa paino hieman jojoili 62,5 - 64 kilon väliä. Mutta sitten kun lopulta pääsin tasapainoon niin paino itseasiassa laski ja vaaka näytty 61,7kg

Innostuin niin älyttömästi tästä että paino laskee vaikka en merkkaile mitään ja syön herkkujakin kohtuudella ja niin päätin että nyt tämä tyttö laihduttaa vielä pari kiloa pois
Ja niin aloin taas merkkailemaan syömisiäni ja rajoittamaan herkkuja. Ajattelin, että nyt saan nopeasti laihdutettua muutaman kilon koska herkuthan eivät ole enään mikään ongelma. Normaalisti kun laihdutusyritykset ovat kaatuneet herkkujen syömiseen niin nythän sitä ei tapahtuisi koska enäänhän tuon herkkujen syömisen ei pitänyt olla mikään ongelma

Kuinkahan siinä sitten kävikään... Nyt olen puoli vuotta soutanut ja huopanut edestakaisin. Välillä olen merkannut syömisiäni ylös kiloklubiin, toisinaan taas laskenut painonvartijan pisteitä. Olen aloittanut herkkujen suhteen totaalikieltäytymisen, olen taas kokeillut kaikenlaista. Välillä olen lopettanut kaikki merkkailut kun olen huomannut että siitä on vain haittaa ja sitten viikon päästä olen taas aloittanut kontrolloinnin kun olen pelännyt lihovani

Puoli vuotta olen siis soutanut ja huovannut ruokien merkkailujen suhteen, olen potenut huonoa omaatuntoa syömisistä. Olen jälleen ahminut herkkuja muutamaan otteeseen, koska olen tuntenut syyllisyyttä, ja kun tuntee herkkuja syödessä syyllisyyttä niin itselleni käy näin :
syön herkkuja, enään ei tee mieli, mutta on jo syyllisyys, että miksi tuli syötyä ?
Päätän aloittaa laihduttamisen huomenna, joten nyt on viimeinen hetki syödä herkkuja varastoon koska laihdutusaikanahan niitä ei voi enään syödä
Ja niin ahmin herkkuja yli äyräiden vaikkei enään tee edes mieli.
Ja huomenna alkaa se laihdutus ja viikon päästä tulee repsahdus ja tämä sama kuvio toistaa helposti itseään ja laihdutuksesta tuleekin ikäänkuin lihotusta kun ahmin niitä herkkuja aina siinä välissä varastoon

Kun mietin että paino oli tuolla sallivuutta noudattaessani alimmillaan 61,7 kg. Tänään vaaka näytti 60, 4 kg. ( alimmillaan näyttänyt tänä vuonna 59,3 kg ) Niin mielestäni tässä puolen vuoden soutamisessa ja huopaamisessa ei ole ollut mitään järkeä
Puoli vuotta olen tuskaillut syömisiäni ja rajoittanut niitä, kun olisin voinut syödä rennosti. Uskon, että olisin sallivuudella päässyt tähän samaan tulokseen, ellen jopa parempaan. Sillä herkkuja on mennyt tässä puolen vuoden aikana enemmän kuin silloin sallivuuden aikana.

Viikko sitten huomasin, että ajatusmaailmani ruokien suhteen alkoi mennä sekaisin merkkailujen johdosta. Päätin taas lopettaa merkkailut ja jatkaa hyvin alkanutta sallivuutta. Luin toissailtana Patrikin kirjaa Syö hyvin ja laihdu ja tunnistin sieltä niin paljon kohtia itsessäni. huomasin jälleen mitä kontrollointi saa aikaan.

Tuo Patrikin kirja on aivan loistava Se sai silmäni auki silloin viime vuonna kun aloin kokeilemaan sallivuutta, ja nyt täytyy sanoa että kertaus on opintojen äiti, kun alkoi mennä taas huonommin ja makeishirmu alkoi ottaa valtaa niin tuo kirja avasi silmäni taas uudelleen Kiitos taas Patrikille loistavasta kirjasta, suosittelen sitä muillekkin, ostakaa tai lainatkaa kirjastosta, kunhan luette sen niin toivottavasti tunnistatte rivienvälistä itsenne ja opettelette uuden tavan syödä ja nauttia siitä

Tulipas pitkää tarinaa, mutta siis asian ydin oli se, että sallivuus oikeasti toimii jos sitä uskaltaa kokeilla. Entisenä makeishirmuna voin näin todellakin sanoa. Mutta prosessi on todellakin pitkä. kuten itsellänikin nyt kävi näin, että muutama kuukausi meni hyvin, mutta sitten kun päätin laihduttaa vielä kiloja ja aloin kontrolloimaan niin ahmiminen alkoi taas nousta esiin. Onneksi tajusin sen ajoissa ja nyt on aika taas jatkaa matkaa rennosti ja sallien.

Tulenpa vaikka parin kuukauden kuluttua kertomaan kuinka on käynyt.

Kannustan teitä kaikkia kokeilemaan sallivuutta,
se todella kannattaa

lauantaina, 27. kesäkuuta 2009 klo 07:49 Bella '82 kirjoitti::

Ruoka pyörii mielessä 24/7 ja koko ajan odotan että, milloin taas "saan" syödä.. Ja vaikka sitä kovasti koko ajan odotankin, yritän taas nykyään venyttää ateriavälejä mahd. pitkiksi, jotta pystyn jättämään esim. iltapalan pois - ja näin syömään vähemmän.. Miten sitä on taas tultu tähän?!?!

Bella '82, mitähän jos yrittäisit lähteä liikkeelle toisesta päästä. Omia tuntemuksiaan sun muita päänsisältöjään on vaikea lähteä millään tietoisilla päätöksillä väkisin muuttelemaan ("pim, nyt en enää tunne syyllisyyttä!"), mutta siihen, mitä konkreettisesti tekee, on ehkä vähän helpompi vaikuttaa.

Onnistuisiko niin, että ET lykkäile aterioita, jotta voisit syödä vähemmän, vaan syöt oikeaa kunnon laadukasta perusruokaa oikeina ruoka-aikoina, ihan siitä riippumatta, tuliko äsken tai eilen syötyä sen lisäksi herkkuja. On ihan fysiologinen juttu, että herkunsyöntihimot hellittävät selvästi, kun on saanut kunnon ruokaa, jossa on riittävästi proteiinia ja rasvaa. Oikeat ruoat syödään siis, eikä niitä tarvitse "ansaita" liikunnalla tai kieltäymyksillä. Olet ne ansainnut ihan omana itsenäsi, itse asiassa velvollisuutesi kroppaasi kohtaan on antaa sille kunnon ruokaa. Ja se, mistä mielessäsi syytät ja ruoskit itseäsi, voi olla kroppasi aivan rehellistä ja oikeutettua näläntunnetta (olethan lukenut artikkelin "Tunnesyöminen ja makeanhimo on usein nälkää"?).

Piintyneiden ajatusmallien (syömissyyllisyys ja sen "hyvittäminen" kieltäymyksillä tai liikunnalla) muuttamisessa voisi varmaan olla apua ammattilaiselle juttelemisesta, jos et omilta läheisiltäsi tunne apua saavasi. Mutta oman kokemukseni mukaan oppiminen voi lähteä myös kropasta: kun syön paremmin, oma olo ja vointi paranee, ja sitä kautta opin vähitellen pitämään kiinni paremmasta syömisestä. Ei välttämättä minkään huikean oivalluksen kautta, jossa taivaat aukenevat ja enkelparvet julistavat, että nyt se on siinä ja syyllisyys on poissa, vaan ihan arjessa ja vähitellen. Pienestä positiivisesta kokemuksesta toiseen, askel kerrallaan, vaikka välillä tuntuisi tulevan takapakkiakin.

Malttia ja tsemppiä, ja pysy linjoilla kertomassa kuulumisistasi!

matka, silloin sun ensimmäisen sallivuuden aikana ihailin tapaasi mennä eteenpäin. sitten hieman ihmettelin paluutasi paikkaripisteisiin ja rajoituksiin, joten en enää kovin seurannut foorumillakaan mietteitäsi. Nyt iloitsen kanssasi, kun olet taas löytänyt ja löytämässä hienon sallivuusajattelun. Wautsi.

lauantaina, 27. kesäkuuta 2009 klo 13:17 Sohvi kirjoitti::
matka, silloin sun ensimmäisen sallivuuden aikana ihailin tapaasi mennä eteenpäin. sitten hieman ihmettelin paluutasi paikkaripisteisiin ja rajoituksiin

Juu, täytyy sanoa että erehdysten kautta oppii. Eli tosiaan kun se sallivuus alkoi oikeasti toimia ja herkkujen syönti vähentyä niin ajattelin että vielä rutistan pari kiloa helposti pois paikkareilla tai kiloklubilla kun herkut eivät ole enään ongelma.

Mutta, onneksi huomasin itse että makeishirmu alkoi taas nostaa päätään ja vallata tilaa ajatuksistani ja nyt kun itse olen tarkastellut taivaltani viimeiset puoli vuotta taaksepäin niin kyllä tuosta kontrollista ja merkkailusta on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä

Aina täytyy kuitenkin kaivaa positiiviset puolet asioista esiin ja nyt voin sanoa että olen kantapäänkautta oppinut että omalla kohdallani sallivuus toimii Myönnän että tein virheen kun aloin taas kontrolloimaan, mutta onneksi virheitäkin saa tässä elämässä tehdä
Luulenpa, etten olisi uskonut täysin 100% sallivuuden toimimiseen jos en tätä erhettä olisi tehnyt, sillä oikeasti silloin viime vuonna meni niin hyvin ja tuntui todella helpolta kun sai syödä vapaasti ja herkut eivät olleet kieltolistalla. Toisaalta, oli siis ehkä jollain asteella oppimisen kannalta hyvä asia että tein tämän virheliikkeen. Nyt huomasin todella mitä kontrollointi saa aikaan ja kuinka se muuttaa ajatus-ja käytöstapoja.
Olen järjettömän iloinen kun tajusin tämän nyt vihdoinkin

Eli nykyään syön aina kun on nälkä, syön riittävästi jotta olo on kylläinen ja herkkujakin saa nauttia silloin kun tekee mieli
Ja liikuntaa harrastan liikkumisen ilosta enkä pakerra järjettömästi sykemittarin kanssa keräten kaloreita suklaalevyä varten

Toivottavasti joku muu rohkenee sallivuuden kokeilemiseen.