Komeetta, oot varmasti upea näky liikkuessasi, joten kyllä,, ne tsiikailee sua! ja ole ylpeä saavutuksestasi! musta tuntuu että toiset tsemppaa ja on oikeesti hyvillään mun painonpudotuksesta, mutta toiset ehkä pelkää että musta tulee "liian laiha" ja että oisin viehättävämpi kuin he!? en tiiä onko tuokin vaan omien ajatuksien tulosta mutta kun normaalipainon sisällä tätä projektia etenen niin en kovasti vielä ystävinä olisi huolissaan! paljon oon saanut viimeaikoina kivoja kommentteja, ne auttaa jaksamaan kun nyt on taas se vaihe, että paino jumittaa.. oon erittäin ylpeä itsestäni ja teistä muista! iloa viikonloppuun ,, hymyillen ja halein suubi

Hei
Näyttää siltä että, monet ovat loppusuoralla painon pudotuksessa. Itsellä alko 76. 5 kilosta ja pitäs päästä tuhon 60 kg. Syyskuussa aloitin ja nyt lähtenyt 4 kiloa. Ohjelman mukaan mulla matkaa vielä 27 viikkoa. Siis yli puolivuotta. Menikö teillä muilla näin kauan ? Ei se mitään vaikka meneekin, mutta haluaisin tietää oottelonko rauhasa. Kivahan tässä on että tuloksia tulee, mutta jalat ovat aina, aina kipeät, Ovat varmaan ihmeissään tästä rääkistä. Kiva on lukea kun muut ovat onnistuneet. Eikä kaikki oo niin tiukkapiposta. Nyt itselläni laihutus on lähtenyt liikkeelle ilman tressiä eka kertaa .

Haha, suubi, kiitos itsetuntoboostauksesta Kiva kuulla, että sullakin projekti on edennyt jumituksista huolimatta Joo, viime keväänä mäkin sain kavereilta niitä tyhmiä kommentteja että kohta olet liian laiha, eihän susta ole mitään jäljellä ja lässynlässynläpäläpälää. Siis ihan hölynpölyä, kun kommentointi alkoi jo muutaman kilon pudottamisen jälkeen. Joku laihduttaja blogasikin tästä aiheesta ja oli niin hauskasti sen muotoillut, että todellisuudessa nuo kommentit tarkoittaa jotain tyyliin "Ai sä laihdutat, munkin pitäis. Mutta en viiti. Niin älä sääkään."

Mä lähinnä meinasin tossa aiemmassa postauksessani, että miten vieraammat ihmiset on suhtautuneet. Viime syksynä kursseilla istuessa muut opiskelijat vähän kartteli mua jos piti esim. tehä joku ryhmä- tai parityö. Nyt hoikempana mua ei enää karsasteta. Voi johtua tietty siitäkin, että näytän nyt paljon nuoremmalta. Siis ikäiseltäni toki edelleen, mutta en 40 - 50-vuotiaalta

mieki, kyllä siihen laihtumiseen saa varata aikaa. Mulla ekat kymmenen kiloa lähti noin 4 kuukaudessa, sitten pidin laihduttamisesta kesälomaa ja nyt rutistetaan viimeisiä kiloja. Joululoman aion pitää myös, joten arvelisin, että koko koitoksen loppuunvieminen taukoineen tulee kestämään vuoden. Viime tammikuun lopulla aloitin, ja alkuvuodesta mun pitäisi lopullinen tavoite saavuttaa. Hyvin sulla on homma lähtenyt käyntiin ja kiloja lähtenyt, siitä on hyvä jatkaa!

hain tänään motivaatioo porukoitten vaa´alta, 63,8kg! tiedän että vaaka näyttää kilon tai kaksi vähemmän kuin oma mutta silti tää tsemppaa mua,, kuuttakymppiä kohden mennään toivottavasti teillä oli mukava vkloppu

Saako aloittaa samalla lauseella kuin kaksi kuukautta sitten?
Noniin. Pettymysten kautta voittoon. Melkein laittaisin kysymysmerkin perään.

Kilot eivät ole karisseet. Muutama satagrammanen tullut lisääkin. Joka nyt on ihan sama onko muutama vai yksi. Jokatapauksessa huonoa on se etten viihdy nahoissani. Näen peilistä ja tunnen jokapäivä että minussa on liikaa. Vaatteet kiristää, tai niitä ei vaan enää tahdo edes kokeilla ylleen. Käytän vain muutamaa samaa. Äh. Masentavaa.

Olen huomannut olevani aika väsynyt. Kevät ja kesä on ollut työntäyteistä ja isoja prjekteja ollut, ja kaikki niistä (onneksi) onnistunut hyvin. Nyt kuitenkin huomaa että kroppa ja pää tarvitsee ja myös ottaa aikalisää. Vaikka tiedän että liikkumisesta saa energiaa, niin on tosi vaikeaa lähteä liikkeelle.

Viikon verran pystyin olemaan keveämmällä, ja karkittomalla. Se tuntui tosi hyvältä ja tunsin itseni voittajaksi. Pystyin kieltäytymään. Sitten tuli joku työjuttu tai ärsytys, riita tms. ja jo alkoi yksi pala suklaata, sitten toinen ja kolmas upota suusta alas. Olen selkeästi nyt siinä tilassa että joko en syö yhden yhtä makeaa palaa, tai voin unohtaa koko homman. Sellainen alkoholismin lakipisteen kaltainen tila. Ei pisaraakaan! Siis suklaapisaraa.. Onneksi sokeririippuvuus ei aiheuta esim. perheelle ihan niin isoa kärsimystä kuin alkoholi. Mutta siitä lopettamisen saamattomuudesta tulee kyllä paha mieli ja paha olo. Olen jotenkin kykenemätön. Hanskat pudonneet.
Pimeys, kalsa ilma, loppusyksy, lumen ja joulun odottelu ja vielä rahattomuuskin aiheuttaa mielen kiristystä ja siihen tietysti kaipaa lohdutusta, ja mikäs sen parempi lohduttaja kuin ruoka/makea.

Olen kuitenkin päättänyt pitää viikon verran ruokapäiväkirjaa yllä. Ilman mitään suuria isoja ajatuksia, kunhan vaan pääsen syrjästä kiinni. Tiedän että kun sitä täyttelee tänne, niin homma alkaa kuin itsestään toimia lautasella ja alkaa ajatella mitä syö. Sehän on homman ydin.

Toki, jottei olisi liian helppoa, alkoivat kuukautiset juuri, ja silloinhan se pahin makeanhimo ai ihmisellä on. Ainakin tällä ihmisellä.
Mutta yritän, ja kyllä miä pystyn. Viikko ruokapäiväkirjaa ja sitten siitä lähtee muutakin parannusta tapahtumaan. Asia kerrallaan. Kohti parempaa oloa ja tulevaisuutta!

Tsemppiä minä!

Mulle myös tää syksy on hirveen vaikeeta aikaa innostua liikkumisesta tai jaksaa pitää kuria :/ Vihaan pimeyttä ja taidan olla sen myötä masentuneisuuteen taipuvainen.

Painon putoamisesta ei ole toivoakaan ja kaikki energia menee siihen ettei paino ainakaan nousisi. Olen pitänyt huolen että ainakin se 1500 liikuntakaloria menee viikossa. Ilman niitä olisin varmaan paisunut ajat sitten pullaksi O.o

Eli täältä suunnalta ei mitään uutta

Hitaasti eteneminen on vain ja ainoastaan hyvä juttu. Tai siis ainakin mun mielestä. Mä aloitin siis elokuussa 2012 ja ensimmäinen 10 kiloa lähti myös mulla siinä 4:ssä kuukaudessa. Talven ajan mun tavoite oli PITÄÄ paino saavutetussa lukemassa, ja keväällä aloitin uuden rutistuksen.

Sepä ei ollenkaan edennyt samaa vauhtia, vaikka ihan samoilla metodeilla mentiinkin. Keväällä sain kolmisen kiloa pois siinä samassa neljässä kuukaudessa. Jumitti niin sitkeästi, että meinäs hermo nyrjähtää aivan totaalisesti. Sitkeästi kuitenkin jatkoin ja jatkoin... Kesälomalla en stressannut sen kummemmin syömisistä, ja paino pysyi kuitenkin samassa. Elokuulla aloitin 5:2 paastoilun ja sillä olen saanut nyt pudotettua sen kuutisen kiloa. Nyt tuntuisi taas olevan jumi vaihe. Mutta niihin olen tässä jo ehtinyt tottua, joten eipä hätää. Sitkeys tässä tuntuu olevan se avain sana.

Joten mieki, kyllä on mullakin kauan mennyt...

Tsemppiä vaan meille kaikille!

Täällä kanssa ilmoittautuu yksi kuudenkympin tavoittelija!
Elämäntaparemppoja on useampia aloitettu ja useampi on kariutunutkin... Nyt sitten taas, parempaa elämää kohti menossa!

Ihan alkupainosta, lukioajoista, on jo pysyvästi tippunut sellaiset reilu 10 kiloa. Vaikka ruokailutottumukset on ajoittain ollut ihan kamalia ja liikuntakin melko vähäistä, selkeästi kehokin on päättänyt että tässä painossa on hyvä olla. Ja tottakai vaikttanut se, että kun kerran on alkanut ajattelemaan syömisiään, niin helpommin valitsee terveellsempiä vaihtoehtoja.

Potkun tälle toivottavasti viimeiselle ja pysyälle remontille teki oma selkä. Nyt kun elää 23 vuotiaana kipeän selän kanssa lähes päivittäin, on motivaatio oman lihaskunnon kohottamiseen tosi suuri. Raskaan duunikesän jälkeen selkä siis alkoi oireilemaan polvien kera, ja sieltä löytyi loppujen lopuksi skolioosi ja nivelrikko. Rakennevikaa lannerangassa ja alaselässä, ainut hoito on syvien lihasten voimistaminen ja niiden ylläpito, jotta ne tukevat rankaa. Taisi siinä pari kyyneltä vierähtää, mutta sentäs fysioterapeutin avustuksella minulla on kunnon eväät puuttua tähän asiaan.

Nyt paino siis jumiutunut 69 kiloon ja välitavoitteena toi 64 kiloa tässä syys-talven aikana. Tarkoituksena tosiaan pudottaa painoa se 9kg vuoden sisällä pysyvästi, samalla kasvattaa lihaksia ja ennen kaikkea voimaa ja koordinaaiota. Siksi niin pitkän ajan tavoitteena tuo 9kiloa. Enkä orjallisesti aijo vaakaa tuijottaa, oma kroppa ja lempivaatteet kertokoon kehityksestä.

Vertaistukea tulin taas täältä siis hakemaan, startataan syksy hyvällä sykkeellä!

Juuju: Kuulostat siltä että tarvitsisit jonkin kunnon inspiraatiopiikin, joka kestäisi pidempään kuin viikon! Omasta kokemuksestani tiedän sen olevan vaikeaa kiireen ja sekamelskan keskellä, etenkään jos ympärillä ei ole vertaistukea.

Seuraatko blogeja? Luetko terveyslehtiä? Mun lähipiirissä ei ole ketään elämäntapamuutoksen tekijää/laihduttajaa/urheiluhullua, joten kaikki vertaistuki on täällä netissä ja omassa päässä Terveys/urheilulehtien ja -blogien säännöllinen selailu auttaa ainakin mua pitämään jonkin rodin. Kun ne muutkin pitää. Jos ei oma lähipiiri niin ainakin jotkut jossakin.

Tsemppiä kovasti.

Ja moiks kaikki uudet!

Olin perjantaina kipeänä - taas. Kurkku oli käheänä ja yleisvointi tosi heikko, joten jäin kotiin. Seuraavana päivänä tuntui jo normaalilta, vaikka edellispäivänä olin aivan varma että flunssa. Nyt. Noh, koska tunsin oloni terveeksi, menin sunnuntaina pelaamaan kaksi 60 minuutin salibanbymatsia.

No kannattiko? No ei. Pelien aikana huimasi, ahdisti hengestä ja sattui. Tänään on ollut voipunut olo ja vähän ikävä hengittää. Odottelen vielä pari päivää ennen kuin lähden lääkäriin. Kurjaa, just kun oli hyvä draivi.

Tää mun syttymätön pitkäaikainen flunssa mietityttää. Onko mulla joku sitkeä virus joka ei millään lähde? Vai voiko koulussamme olla hometta? Vai hä?

maanantaina, 4. marraskuuta 2013 klo 18:02 Aura Otava kirjoitti::

Tää mun syttymätön pitkäaikainen flunssa mietityttää. Onko mulla joku sitkeä virus joka ei millään lähde? Vai voiko koulussamme olla hometta? Vai hä?

Mulla on sellainen käsitys, että ainakin itselläni stressi pitää yllä jatkuvaa pientä flunssantynkää, samoin kuin aika monilla muillakin tuntemillani opettajilla. Olen monta kertaa luvannut itselleni ruveta meditoimaan säännöllisesti, mutta tyhjäksi lupaukseksi on toistaiseksi jäänyt.

Taidanpa kokeilla nyt, kun kerrankin muistan silloin kun on aikaa.