Tänä aamuna 86.7 joten eteen päin mennään Viime viikolla jo pääsin samaan lukuun yhtenä aamuna mutta jostain syystä otti hieman nousua ja nyt on taas laskussa.

On tämä välillä niin vaikeaa. Vaikka haaveilenkin kovasti hoikasta olemuksesta ja kilot kamalasti vaivaavat minua mutta silti niistä luopuminen on kamalan työlästä vaikka kuvittelis että kaikkihan on vain minusta kiinni.
No toinen viikko alkoi tätä projektia normaalia painoa kohti jos ne ajatukset siitä selkiytyy pikku hiljaa.

Paljon tsemppiä muillekkin taistelijoille

Syömisethän on ihan hanurista, mut onneks sentään hölkkä kulkee! 2km meneekin jo suht rutiinilla, sitäkään en olis uskonut vielä pari vuotta sitten. Juurikin palasin 8,5km yhtäjaksoiselta hölkältä, jonka vedin läpi sisulla ja perkeleellä - tän uskottelijalle olisin pari vuotta takaperin nauranut aika paskasesti. Niin vaan sain yllätettyä itseni ja kaivettua uutta motivaatiota. Ihana fiilis!

Eilen tuli syötyä muutamia turhia juttuja... Esimerkiksi näkkäri juustolla vaikka ei ollut nälkä, kuivattuja hedelmiä 120 kalorin edestä ja illalla vielä pari juustoriisikakkua ihan vain naposteluhimoissa. Kalorit jäivät silti vajaaksi, mutta silti ärsyttää nuo turhat napostelut. Ihan tuosta noin vaan 290 kaloria hupsista keikkaa. Kyllä siellä kaapilla jo ymmärrän että järkeähän tässä ei ole ja silti tulee vain otettua.

Pitkään aikaan ei tällaista ole ollut, olen pysynyt suunnitelluissa ruuissa. Silti olen aina yhdestäkin repsahduksesta suruissani Niin ei saisi käydä. Eri asia jos antaa itselleen luvan ottaa tietyissä juhlissa vaikka palan kakkua tms., mutta tuollainen sortuminen ja aaaaaaargh. Koetteko te muut morkkista tällaisista? Käykö teille koskaan edes näin?

Toi varmaan kuuluu prosessiin tuo morkkis turhista syödyistä nostaa kynnystä seuraavan kerran napsia ylimääräistä.

Mulla on tässä kaksi iso projektia. Tupakan polton lopetin kolme viikkoa sitten ja ruokavalio menee toista viikkoa Oon melkoisen ylpeä itsestäni. Vielä kun liikkumisen sais kuntoon. Eturistisidekorjausleikkaus ja rustovaurio korjaus 15.8 takana joten vielä ollaan täysin toipilaita. Keppien varassa liikkuminen varaus lupa perjantaina. Kyllä jännittää miten jalka ottaa alle ja kuinka kipeetä tekee.

Mä koetan suunnitella sortumiset ennakkoon eli annan luvan syödä lauantaisin jotain extraa jätän sitten ruokia välistä suhteessa mutta jos on tosi hyvä fiilis en anna edes pienelle lipsumiselle lupaa. Oon huomannu kun annan vähän löysiä välillä ni seuraavana päivänä starttaan entistä kovemmin. Miulle sopii paino laskee ja on hyvä olo. Siihen tähtäänkin että kerran viikossa voi vähän herkutella mutta se ei saa jäädä päälle eikä pilata kaikkea.

Kyllä tuo mullakin kuuluu kaavaan tuo morkkistelu. Oikeastaan vielä järestään niin, että ensin syön kuin sika tuntematta mitään sääliä. Sitten tulee joku napsistakeikkaa valaistuminen ja alan petrata elämäntapojani morkkistellen satunnaisista herkutuksista. Siitä seuraava vaihe on oikea pyhistely, "hallitsen hyvät elämäntavat ja olen itselleni armollinen, kun täähän on kestävää" jolloin joku suklaanmuru ei haittaa mitään luvan kanssa tai ilman. Sitten kun ote tästä oikeasta ruokatottumuksesta alkaa taas lipeämään tulee herkkumorkkikset ja pohjan löydyttyä voi taas possuilla ja läskeillä niin paljon kuin sielu sietää tuntien mitään huonoa omaatuntoa. Toisaalta possuhetken morkkiksettomuus johtuu varmaan siitä, että tuntee pelin jo olevan menetetty eikä jaksa enää välittää, toisaalta ehkä siitä että tietää taas kohta pystyvänsä uuteen niskalenkkiin. Olen killunut nyt ilman tuota possuvaihetta viimeisen vuoden-puolitoista, vuoroin syön keskiverto hyvin ja soimaan itseäni jos lankean herkkuihin ja vuoroin olen oikeassa megabuumissa ja syön "oppikirjojen" mukaan tuntematta pahaa mieltä satunnaisesta suklaasta. Ihanan raflaavaa, eikä muuten tunnu ainakaan laihduttavan kun stressi velloo matkassa koko ajan.

Jotakuinkin olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, ettei yhden päivän tai silloin tällöin satunnaisten päivien repsahduksilla ole mitään tekemistä lihomisen tai laihtumisen kanssa. Veikkaan, että enemmän haittaa aineenvaihdutaa se syyllisyys ja stressaaminen.

Ootpa Minna topakka, kun molemmat elämäntapamuutokset aiot selättää kerrasta. Tsemppiä noihin! Itse olen ollut savuton nyt neljä vuotta ja kyllä kannatti katkaista napanuora nikotiiniin.

No niin, tässä sitä nyt ollaan merkittävästi ylipainoisena. Pituutta 158 ja painoa tänään 86,4 kg. En olisi muuten tässä - olen ollut ihan tyytyväinen olooni ja elämääni omassa kehossani - mutta kun eilen näin valokuvia itsestäni kesäisessä juhlamekossa, en voinut muuta kuin järkyttyä. En tiennyt että näytän näin lihavalta. Olen luullut, että minulla on vyötärö, mutta ei sitä vain kuvissa näkynyt. Mihin lienee piiloutunut vatsapallukan ja rintojen väliin.

Minulla on kolme keskeistä tavoitetta, jotka toivottavasti pitävät motivaatiotani yllä:
1. Haluan näyttää hyvältä, niin kuvissa kuin livenäkin. Pidän kauniista vaatteista ja haluaisin nauttia niistä. Ja kenties säästää sillä, ettei aina tarvitsisi ostaa uusia, isompia kokoja.
2. Haluaisin juosta. Minulla on alkanut olla häpeämisongelmia, vaikeuksia mennä uimahalliin tai lenkkipolulle. Pidän kuitenkin liikunnasta, mutten oikein ilkeä mennä. Juoksemiseen kuuluu myös jonkinlainen itsensävoittamisen fiilis, jonka tahtoisin saada takaisin.
3. Haluaisin olla energisempi ja terveempi. Olen huomannut kauhukseni, että itseni kannattelu saa minut joskus puuskuttamaan. Tätä en haluaisi myöntää ääneen, enkä edes hiljaa itsekseni. Minä en halua olla lyllertäjä! Niinpä ajattelin, että nyt kaikki peliin ja ensimmäistä tavoitetta kohti.

Tavoittelen siis ensin 85 kiloa. Ajattelin edetä niin, että ensimmäisen viikon tutkailen ja merkkailen ylös mitä, miten ja milloin syön ja liikun. Sitten katson missä menen mönkään ja alan korjaamaan. Suunnittelen hidasta prosessia, koitan pitää tiukan linja etten hurahda mihinkään kepulikonstiin, jota en pysty noudattamaan paria viikkoa kauempaa. Tavoitteena siis pysyvä elämäntapamuutos.

Tästä se lähtee!

marumuru paljon samoja fiiliksiä noissa tavoitteissa Mulla on ihan hyvä olla itseni kanssa kunhan nään itseni jossain kuvassa olisi niin hienoa et kuvat minusta ei näyttäisi niin rumilta. Ei kaikki lihavat näytä näin rumilta kuin minä kuvissa.. mie kaipailen juoksemista kovasti just nyt oon polvileikkauksesta toipilaana joten lenkkipoluille taidan päästä ensi keväänä vasta mutta se olisi huomatavasti mukavempi tehdä kevyempänä

Jos sitä taas lähtis aktiivisesti tuota 85 kg:n haamurajaa tavoittelemaan. Keväällä paino kävi jo lähellä, mutta kesän herkuttelut taas näkyy lukemissa. Oonko mä nyt 2 vuotta tuota 85 kg:n rajapyykkiä tavoitellut, lähelle päässyt mutten alle. Nyt olisi loppuvuoden tavoitteena se rikki saada

Ja nyt ensimmäinen korjaus asenteeseen... Luin tuolta omia vanhoja tekstejä ja niissä tuli esiin sävy "jos sitä vaikka toukokuussa" No ehkäpä sitä juhannuksena painaa lähelle 85kg"

Eli siis nyt loppu jossittelu. Se raja menee tän syksyn aikana rikki

Meinasin kirjoittaa että kiva kun morkkiksia tulee muillekin, vaikka eikai se tarkemmin ajateltuna niin kivaa olekaan!

OnceAgain, oikea asenne! Olen toisinaan vähän samanlainen, siirrän joskus tavoitetta pidemälle ja lopulta huomaan että vauhti on hidasta tai jumittaa paikallaan.. Eihän se tarvitse kuin yhden päätöksen ja sen mukaan täysillä etenemisen!