Mä oon työllä ja vaivalla opetellut syömään useammin. Se on ollut hankalaa, koska olin vuosia tottunut syömään reilusti kerralla ja sitten olemaan tosi pitkiäkin aikoja syömättä. Vaikka harjoituksia on reilu vuosi takana, niin edelleen unohdan syödä ajallaan, jos en vahdi itseäni. Toisin kuin Ro_ri, musta ei tuu kiukkunen tai mitään, korkeintaan vähän flegmaattinen. Ja oon edelleen aika huono tunnistamaan alkavaa nälkää, joten helposti käy niin että jos odotan näläntunteeseen saakka, niin alkaa olla vähän myöhäistä ryhtyä kokkaamaan tai ainakin ruuan valmistumiseen mennessä on jo ehtinyt tulla kurja olo. Pitäisi ymmärtää katsoa kelloa ja olla suunnitelmallisempi. Tällä hetkellä teen töitä kotona, joten päivä- ja ruokarytmi on omissa käsissä, eikä se aina oo hyvä

Buahaha, lainasin kirjastosta Patrik Borgin kirjoja. Ja viimeinki alan ymmärtää mitä "rento painonhallinta" on.

Voin siis ihan hyvin syödä päivällisen jälkeen suklaapatukan, koskaoon syöny tänään muuten terveellisesti ja oikein

NeitiJ, periaatteessa Patrik Borgin mielestä voitkin. Pointti on siinä että jos saat syödä suklaapatukan vaikka aina kun haluat (kunhan olet syönyt ensin riittävästi riittävän laadukasta ruokaa) niin aika pian lakkaa haluamasta kovinkaan paljon. Itse olen tämän vuoden aikana lukenut varmaan kaikki Patrikin kirjat ja näiden asioiden työstäminen on auttanut siihen, ettei minulla ole ollut kuukausiin hillittömän mässäilyn päiviä. Ei vaan tee mieli niin paljoa. Ja jos syö hyvillä mielin sen patukan niin ei halua enää toista .

Juu siihenhän se vissiin perustuu, että kun ei kiellä itseltään mitään niin lopulta ei niitä tee ees mieli... Mut jos kieltäis niin sit ei enää muuta ajatteliskaan. Tosin itsellä ei oo ikinä tommonen ongelma ollutkaan et söisin vaikka litran jäätelöä kerralta. Eikä oo semmosta tehnyt ees mieli.

Tosin äsken sovelsin hieman tätä asiaa..

Avomies tuli töistä kotiin kamalassa nälässä ja kinus mäkkiin. Sanoin et ei mulla oo nälkä ku just olin syöny terveellisen kasvispitosen ruuan. Noo sit se kinus vaan lisää ja lähdin lopulta seuraks ja ajattelin et otan siel vaan jälkkärijäätelön. No niin otinkin ja hyvältä maistui eikä tullu ees morkkista

Ennen tein niin et ajattelin et vaik oisin just syöny ni jos mies kinus mäkkiin ni otin siel sit viel hampparin... Vaikka just olin syöny normaalia ruokaa Kun ajattelin et ei kai se yks hamppari ny paljoo siin ruuan jälkeen paina...joo ei tietenkään

Eli otan tän onnistumisena et otin sen pelkän jätskin.

Kuulostan varmaan idiootilta... xD

Mun on ollut helppo syödä säännöllisesti, ammattikin auttaa (lastenhoitaja), kun väkisin tulee lasten kanssa syötyä samaan aikaan. Samoin oman lapsen kanssa olen ottanut periaatteen, että pääasiallisesti syödään aina yhdessä. Joskus on poikkeuksia, jos vaikka ed. päivän ruokaa on vaan yhdelle, niin en mä väkisin rupee lounasta tekemään, vaan saatan jättää väliin tai tehdä itselleni jonkun toisen ruuan. Vähän soveltaen aina. Mutta pystyn kyllä olemaan pitkiäkin aikoja syömättä, jos oikein kunnolla keskityn johonkin toiseen asiaan. Esim. yks päivä maalasin tuntikausia, ja joskus illalla seitsemän aikaan tajusin, että oon syönyt viimeksi aamulla. Hups. Siinä sitten yrität paikata päivän syömisiä.

Toi salliminen on sitten vähän kinkkisempi juttu. Pääsääntöisesti koen, että jos vaan syön säännöllisesti ja oikein, niin älyttömiä mielihaluja ei tule. Mutta vaikka oisin kuinka syönyt oikein ja mies istahtaa jätti-karkkipussin kanssa viereen, niin kohta huomaan vetäneeni itteni överiällötykseen. Mutta ei mulla tätä samaa ole muiden herkkujen kanssa, noitten karkkien vaan. Siksipä mä koen olevani niihin totaalisen koukussa, eikä oikein toi sallivuus-juttu toimi. Ja kun en sitten toisaalta myöskään koe karkista olevan mitään hyötyä itselleni, niin ihan ilomielin ne kiellän itseltäni tuntematta mitään tuskaa. Onpahan niitä muita, ei niin pahoja herkkujakin olemassa. Vaikkapa kohtuullinen jätskiannos kera mansikoiden, omnomnom...

Ja kiitos tsemppauksista. Mä en oiekin tiedä, miksi tää on niin tahmeaa. Tää kaikki on mulle edelliseltä kerralta täysin tuttua huttua, mutta nyt ei vaan oo yhtä suuri motivaatio muutokseen. Viimeksi kilot myös tosiaan tippuivat, aluksi vielä melko vauhdilla ja nyt junnaa. Ehkä tää tästä. Tiedän kuitenkin, että sitten KUN niitä tuloksia tulee, niin motivaatio nousee.

Miten muka idiootilta? Eiks toi mennyt just hyvin, NeitiJ? Teit niin kuin normaali ihminen tekee, et syönyt toista pääruokaa vaan otit jälkiruuan ja nautit siitä, ja miehellekin tuli hyvä mieli kun sai seuraa. Ei noita mäkkipäiviä varmaan jatkuvasti ole

Mä oon viime aikoina syönyt lounaan jatkoksi lakupatukan. On tavallaan kiva syödä pieni jälkiruoka, (liian alhainen) verenpaine pysyy asiallisella tasolla ja 20 gramman patukassa on sokeria niin vähän ettei se tunnu mun nivelissäkään, kun muuten on lisätyn sokerin suhteen nollatoleranssi.

mömmömaaria, joihinkin asioihin mun mielestäkin se totaalikielto on paras, ainakin joksikin aikaa. Jos se ei nakerra mielessä ja tunnu pahalta, vaan siltä että päästää vaan jostain joutavasta irti, niin miksi se ei vois toimiakin? Mulla on ainakin toiminut just sokerin kanssa erinomaisesti, joskin mulla on tosiaan tuo nivelkipujen torjunta lisäkannustimena. Kun karkkipussiin kurkotellessaan tietää, että huomenna sattuu, niin karkit kiinnostaakin vähemmän

Heivaan hei! Uusi ryhmäläinen täällä. Suunnttelin jo aikaisemmin esittäytyväni täällä mutta taisi jäädä ajatuksen tasolle
Huhtikuussa aloitin reilusta 90kilosta pudottamaan ja pääsin 85kiloon. Sitten tapahtui jotai hyvin kummallista (no ei niin kovin kummallista, karkkipäivä jäi päälle) ja paino nousi takaisin 88,5kg. Nyt tarvittavat korjausliikkeet tehneenä paino on 86,5kg ja ensimmäistä välietappia 78kg tavoitellaan. Lopullinen tavoite jossain 65-70kg välissä
Halusin ottaa kantaa tuohon mömmömaarian "karkkiongelmaan". En väitä että tapa jolla itse toimin olisi jokin absoluuttinen totuus mutta itse kohtelen itseäni kuin pientä lasta. Kun toinen puoli minusta kinuaa karkkia, toinen toteaa että tänään ei ole karkkipäivä joten tänään ei syödä karkkia. Ja omalla kohdalla tämä on toiminut erittäin hyvin. En kiellä karkkia, sitä vaan ei osteta kuin perjantaisin. Jos olisin todennut itselleni etten saa syödä karkkia.. No.. Se olisi ollut tuhoon tuomittu yritys ennen alkujaan (koettu niin monta kertaa. Mielessä ei pyöri mikään muu kuin "ei saa syödä karkkia"). Päässä vain pieni psykologinen ero. Toteamalla itselleni (vaikka ääneen jos muu ei auta) että en syö karkkia, tunnen olevani tilanteen herra, kun jos taas kieltäisin etten saa, olisin jotenkin sokerin orja. Joskus karkkihyllyn ohi kaupassa kulkiessani mietin miksi kiusaan itseäni kunnes ptsähdyn miettimään ettei mun OIKEASTI tee mieli karkkia. Sitä on tullut ostettua ja syötyä kai tavan vuoksi. Ja nyt puhuu kuitenkin henkilö joka on 2kg/viikko karkinmättötahdilla keryttänyt vuodessa taas 10kg talvivaraston vyötärölle, reisiin lantiolle jne. Mutta tällä ajattelutavan muutoksella karkin (ja muiden epäterveellisten herkkujen) syöminen loppui kuin seinään. Karkkipäivä on perjantai ja silloin saa syödä 200g namia hyvällä omatunnolla Toivottavasti tästä ymmärtää edes jotain ja joku saa tästä apua ongelmaansa. Luurilla kirjoittelen ja pompin lisäilemässä lauseen sinne ja toisen tänne. Itselläkään oikeastaan ole hajua mitä tuolla ylempänä lukee

Zupi, tervetuloa! Hyvä pudotuksen alku sulla ja ihanaa, ettet oo antanut takapakin masentaa! Hienoa, että sulla on toiminut tuo karkkipäiväsysteemi. Mulla ei. Mun täytyy ikään kuin joka kerta taistella eroon uudelleen siitä karkista, jos pidän esim. karkkipäivää. Karseeta, mutta ihan samalta tuntui tupakan kanssa. Että jos kerran antaa periksi himolle, niin seuraavana päivänä on kahta vaikeanpaa olla erossa.

Mutta mähän kokonaan jo unohdin, että tein poikkeuksen sääntöön! Oltiin leffassa koko perheen kanssa ja miehellä oli ah, niin ihanalta tuoksuva karkkipussi. Kyllä mä sieltä pari kourallista vetäsin. Seuraavana päivänä teki taas mieli ostaa, mutta sain tsempattua itseni sillä, että leffateatteri on poikkeus.

Jokainen tosiaan tyylillään. Toisille sopii kieltäytyminen, toisille säännöstely. Toisten ei tarvitse tämmösiä ees miettiä.

Edit. Kuten Pienellä Karhulla, niin mulla on tosiaan tässä karkkilakossa muutkin syyt takana kuin vain paino. Mulla on todella paha atooppinen ihottuma ja sokerin mässääminen ei varsinaisesti helpota. Muita herkkuja pystyy syömään kohtuudella silloin tällöin, mutta karkki aiheuttaa kyllä vähintään pientä ihottumaa seuraavalle päivälle. Ja yleensä naamaan. Joten senkin vuoksi pysyn mielelläni kaukana.

Tervetuloa joukkoon, Zupi! Varmaan se suurin psykologinen ero pään sisällä on siinä, sanooko itselleen "en saa" vai "en halua". Myös tuo "ei nyt" on varmaan siks hyvä, kun siinä ei ole sellaista synkkää loputtomuutta, jota vastaan pitäisi taistella.

Mömmömaaria, kurjaa kun on seuraamuksia, mutta lisäähän se kivasti motivaatiota kieltäymykselle Musta tuntuu, että myös ruoka-aineallergiat on koulinut mieltä siihen tosiseikkaan, että on monia juttuja, herkullisiakin, jotka ei vaan kuulu mulle, ja sitten oon oppinut olemaan kiinnittämättä niihin juurikaan huomiota. Ja sama välinpitämättömyys on syntynyt myös sokerisia tuotteita kohtaan. Ruokakaupassa on helpompi käydä, kun on lukemattomia hyllymetrejä, joissa ei vaan oo mitään mulle Esim. kaikki keksit, pullat, jäätelöt, karkit, suurin osa jugurteista, mehuhylly...

Siitä oon vähän katkera, että ainoa annoskoossa myytävä sokeriton jäätelö on myös rasvaton. Ilmeisesti puuttuvat makuaineet on korvattu ravintokuidulla, jota sitten onkin tuplasti enemmän kuin ruisleivässä – lopputuloksena "jäätelö" maistuu lähinnä pakastetulta pahvilta

Vaa'alla käyty päivä ennakkoon, ja olihan se paino notkahtanut, jee. Aika kauhulla sinne nousin, kaksi viikkoa plussaa oisi varmaan aiheuttanut akuutin itkukohtauksen. Mutta hyvä näin.

Ostin muutes eilen aktiivisuusrannekkeen, onkos teillä muilla kokemuksia siitä?

Nyt täytyy mennä pakkailemaan, lähdetään kohta reissun päälle.