Nyt jää kommentoinnit sikseen vaikka kuinka olisi. Kiitos kuitenkin kirjoituksistanne, joita niin mielelläni luen.

Tulin kotiin tämän syksyn viimeiseltä englannin keskustelutunnilta ja avasin Ipadini; ensimmäisenä viesti ystävältä "joko sulle ilmoitettu, että M, 64 v (yhteinen ystävämme) on kuollut? Tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei mitään ennakkoon, tuntenut yht`äkkiä sydänoireita, soittanut itse ambulanssin, mutta ei mitään ollut tehtavissä. Ystävyytemme alkoi vuonna 1979. Surullinen päivä, tyhjä olo.

Tapahtuma vahvisti taas mieheni ja minun ajatusta; turha surra etukäteen, päivä kerrallaan. Koskaan ei tiedä kuka lähtee ensin, kellään meillä ei ole otsassa leimaa, parasta ennen. Tätä olemme noudattaneet koko mieheni sairauden ajan.

Lause on ollut taas ajankohtainen. Mieshän pääsi mukaan hifu-hoitotutkimukseen Turkuun. Hoidon ehtona oli, ettei eturauhassyöpä ole levinnyt eturauhasen ulkopuolelle. Mies läpäisi monet tutkimukset ja hoito suoritettiin. Hoito meni hyvin ja eturauhanen tuhoutui. Sitten alkoivat ongelmat. Useampi virtsatie tulehdus ja vaikeuksia virtsatessa. Piti siirtyä katetrointiin, sitten asetettiin letku hanalla vatsanpeitteen läpi virtsarakkoon. Siitä huolimatta, että eturauhanen on pois, ps nousi. Lisää tutkimuksia ja kuvauksia. Pet-kuvauksessa näkyi pieniä merkkejä syöpäsoluista rakkularauhasessa ja imusolmukkeissa. Syöpä on siis levinnyt. Lääkäri arveli, että on saattanut olla siellä vuositolkulla, mutta nyt kun lääkitys on ollut tauolla vuoden, solut ovat heränneet. Viime viikolla aloitettiin sitten piikkihoito eli kemiallinen kastraatio. Viime maanantaina hän sai ensimmäiset kaksi piikkiä, kuukauden päästä yksi ja sitten joka kolmas kuukausi. Hyvä puoli on, että tutkimusseurannan vuoksi mies on tosi tarkassa seurannassa.
Päivä kerrallaan.

Tottakai asiasta puhutaan päivittäin, ei syövästä, vaan mikä on vointi. Letkun kanssa elo on hiukkasen hankalaa. Juomisen kanssa on oltava tarkkana, virtsarakko ei saa olla liian tyhjä, ei liian täysi ym. Välillä on kipuja, välillä menee hyvin. Yritämme elää mahdollisimman normaalia elämää, mies tekee töitä ym. ainoa, että matkaa emme suunnitelleet ennen kuin letkusta päästään eroon.

Minä purkaan itseäni ommellen, siinä saa aina välillä kiroilla oikein kunnolla.
Laskin tuossa yhtenä päivänä, että huhti/toukokuun jälkeen on syntynyt yli 70 vaatetta pikkutytöille, heidän serkulle ja pikkuserkuille sekä parin ystävättäreni lapsenlapsille. Teinille yksi pusero ja itselleni muutama mekko.

Viime aikoina kaikki rahani on mennyt kankaisiin, vaikka kuinka lupaan itselleni, että en osta, ennen kuin edelliset kankaat on ommeltu. Ja taas huomaan tilaavani jotain ihanaa kangasta tai poikkean Mäntsälässä lastenhoitokeikan yhteydessä Kimmi-kangaskauppaan. Mainostavat itseään kankaiden karkkikaupaksi ja sitä se mielestäni on.

Mukavaa viikkoa kaikille vaikka oma viikkoni alkoi surullisesti!

Huomenta Espanjasta!

Kesäheinälle ja miehelleen paljon jaksamista! Kuten kirjoitit niin päivä kerrallaan. Ja toivottavasti seuraava on aina edellistä parempi.

Ja Kesäheinälle myös osanotto ystävän poismenon johdosta. Tuollaiset yllättävät lähdöt järkyttävät aina eniten.

Hyvää marraskuista tiistaita kaikille!

Kesäheinä, osanottoni ystävän poismenon johdosta. Voimia myös sinulle ja miehellesi. Toivon, että asianne kääntyisivät vielä parhain päin!
On hyvä, että sinulla on nuo ompelutyöt, jotka vievät hiukan ajatuksia pois miehesi sairaudesta. Oletkin ollut ahkera ja saanut paljon kaunista aikaan.

Karmalelle ja miehelleen myös voimia. Ehkei tilanne ole niin paha kuin pelkäätte. Toivon ainakin niin.

Hyvä, että Muori on päässyt kunnon tutkimuksiin ja että päänsärky on hiukan helpottanut. Tsemppiä edelleen!

Voi Kipa, kunpa pääsisit noista kivuistasi! Jaksat kuitenkin touhuta lähes täydellä teholla kipulääkkeen voimin. Koeta myös levätä ihan itsesi vuoksi!

Japenan matka oli hyvin kiinnostava. Kuvissa (fb:ssa) oli kaksi erilaista Kiinaa. Varmasti oli haikea erota lapsenlapsista!
Jaksatte kuitenkin miehesi kanssa suoda noille pienille sijoituslapsillenne elämyksiä ja iloa.

Pääsivätkö IL ja Naapurinmies lähtemään Malagaan?

Minäkin onnistuin nyt pääsemään Terveyskeskuksen asiakkaaksi. Mieheni lähti mukaan terveydenhoitajan haastatteluun, koska minä en osaa pitää puoliani. Saimme ensi viikolle rokotusajan ja 23.12. pääsen lääkärin vastaanotolle ja hän määrännee verikokeisiin. Edellisistä onkin jo monta vuotta aikaa.

Tämä pimeys on alkanut ottaa voimille. Aamiaisen jälkeen tekisi mieli painua takaisin pehkuihin makuuhuoneen hämärään. Päätä särkee joka päivä eikä aina haluaisi ottaa migreenilääkettä tai Buranaa. Kello 17 tienoilla nukahdan hetkeksi tuoliin, mutta sänkyyn mentyä uni on hukassa. Suklaata on alkanut kulua luvattoman paljon.

Onneksi on kuoron kertausharjoitukset joka torstai, jonka jälkeen suuntaamme johonkin Espoon vanhustentaloon keikalle. Viime viikolla olimme Auroranmäellä akuuttiosastolla, jossa asukkaat majailevat tilapäisesti odottamassa vakipaikkoja. Yksi vanhus oli hillittömän levoton ja vatkasi koko ajan molemmin puolin vieressään istuvien hoitajien käsiä. Eturivillä kiinnitin huomiota naiseen, joka hiljaa lauloi mukana, jos oli tuttu laulu. Hän oli täysin keskittynyt esitykseemme. Konsertin loputtua hän hymyili onnellisena minua katsoessaan. En ehtinyt sanoa mitään, kun rouvan vierailulle tullut mies talutti häntä pois. Tuli niin hyvä mieli, että vaatimaton (?) konserttimme oli elämys ainakin tälle yhdelle kuulijalle.

Tiinuliinu ja UK:nsa ovat laittaneet facebookiin Aurinkorannikolta kuvia ja niiden selityksiä. Siitä on varmaan 30 vuotta, kun siellä viimeksi kävimme. Nyt on alkanut tuntua, että ehkä pitäisi käydä päivittämässä nähtävyydet.

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

Kesäheinä osanottoni.

Kiina todellakin on monimuotoinen maa ja paljon muuta kuin mielikuvamme ihmis paljoudesta ja ilmansaasteista.

Tänään avasimme ”joulukatumme”. Lapset tekivät esityksen ja nautimme sitten glögiä, pipareita ja luumupitkoa.

Nuorin muksu kuumeessa ja huomenna koulusta poissa. Meillä yksi neuvottelu Hesassa ja siitä anoppia moikkaamaan.

Tytär ja sijaistaja hoitaa huushollin.

Kesäheinä,olette ajatuksissani molemmat, sinä sekä miehesi (luokkatoverini vuosikymmenien takaa).
Japena, hienolta näyttää joulukatunne, toivottavasti selkäsi rauhoittuu.

Ja kaikille muille myös terveisiä, vaikken erikseen kommentoikaan.

Pääsimme eilen vain puoli tuntia myöhässä matkaan. Tiinuliinu ja Ukkokultansa olivat Malagan kentällä vastassa ja pian oltiin jo kotona syömässä herkullista Pyhiinvaeltajan soppaa. Meinasi mennä riitelyksi koko alku. Ensin riideltiin makkarista ja sitten kylppäristä. Herrasväki oli nimittäin tyhjentänyt KAIKKI laatikkonsa, kaappinsa ja lipastonsa isommasta makuuhuoneesta ja muuttanut pienempään. Ei ne nyt niin paljon pienempiä ole kuin me, ettei me oltaisi siihen pienempään ja ihan tilavaan makuuhuoneeseen mahduttu. Olin ihan nolona.

Ja sitten vasta nolona olinkin, kun tajusin heidän tyhjentäneen myös ison kylpyhuoneensa meitä varten, vaikka olisimme mainiosti voineet käyttää sitä hieman pienempääkin. Nätisti sanottuna huusimme päät punaisina Tiinuliinun kanssa toisillemme ja miehet vetäytyivät olohuoneen nurkkaan. No Tiinuliinu on tomera täti, joten minä hävisin, kun hän oli pedannut ison parisängynkin meille valmiiksi.

Aamulla täytettiin masut kaurapuurolla, Ukkokulta keitti mutteripannulla makoisat kaffeet ja sitten bussilla Fuengirolaan. Siellä bussiasemalla Tiinuliinu osti tiketit Marbellaan. Systeemi asemalla toimii niin, että bussit lähtevät mistä sattuu, laitureita ei ole. Marbellan bussi lähti keskeltä katua toisten takaa, onneksi älysimme.

Marbellassa halusimme vanhaankaupunkiin, jota ei ensin löytynyt millään. Joku paikallinen nuori nainen neuvoi yhteen suuntaan (oli väärä suunta, joka tajusimme kilometrien kävelyn jälkeen) ja taksikuski toiseen suuntaan, joka oli lähes oikea. Viisaana naisena Tiinuliinu poikkesi ostamaan kartan ja pian olimme kapeilla kujilla. Istahdimme jo isäntäparille tutuksi tulleeseen tapaspaikkaan syömään. Mitä sanoisitte porsaankärsästä, jossa pari karvaakin oli jäljellä? Entäs valuva mustekala? Tai tutiseva turska? Pintxot ja tapakset olivat kuitenkin hyviä ja masut täyttyivät.

Vaelsimme Parque Alamedan puistoon, jossa kummastelimme Salvador Dalin veistoksia. Sieltä kiirehdimme bussiin, koska halusimme ehtiä Los Pacosiin Antti Sarpilan konserttiin. Vaan se oli loppuunmyyty. Mercadonasta maitoa ja kotiin, pian istuimme terassilla ihastelemassa upeaa auringonlaskua. Vasta äsken maltoimme tulla sisälle juttua jatkamaan.

Huomenna uudet suunnitelmat.

Kiitos pikseli!

Luen paremmin kirjoituksia, kun vähän toivun.

Tänään tehtiin se keuhkojen tähystys isännälle. Piti päästä heti kotiin, mutta ihmettelin jo kun mitään ei kuulu. Lupasi soittaa kun voin mennä hakemaan.

sitten soitti lääkäri kertoen että mies on teholla, muttei tarvii pelästyä. Sanoin että pelästyin jo.
Kertoi että tähystys meni hyvin, mutta senjälkeen mies saanut kolme tajuttomuuskohtausta ja oksentanut. Ja nyt on odotettavissa keuhkokuume.
Verenpaine noussut taivaisiin ja syke tosi matalalla.
Kysyin kuoleeko mies? Lääkäri epäröiden sanoi että ei kai?

Jälkeenpäin soitti vielä hoitsukin.

Soitin pojalle, joka lähti Tampereelta ajaan tänne. Käytiin sitten yhdessä teholla. Siellä hän makasi piuhoissa. Verenpaine oli normalisoitunut.
Hoitsupoika kävi kertomassa että sydänkäyräkin näyttää jo normaalilta.
Kertoi että teholla on ruuhkaa niin siirtävät mahdollisesti jo illalla osastolle tarkkailuun. Piti ensin siirtää sydänvalvomoon.
Epäilivät kohtausten johtuvan puudutusaineessa käytetystä jostain ainesosasta.

Mies itse kertoi että tähystyksen jälkeen tuli huono olo ja menettänyt tajuntansa ja kun silmänsä aukaisi, niin lääkäri seisoi vierellä. Seuraavan tajuttomuuskohtauksen jälkeen olikin jo iso joukko lääkäreitä ympärillä.
Vielä kerran mennyt tajuttomaksi ja oksentanut ja sitten olikin avannut silmänsä teholla.

Oli illalla siirretty osastolle tarkkailuun. Hoitsut kuulemma hyppää kurkkimassa kaikenaikaa.

Arvatkaapa onko itselläkään kiva olla. Päivällä itkettikin ihan huolella.
Eilen sairaalaan lähtiessä saatiin vielä soitto. Isännän sisarentytön mies oli menehtynyt syöpään aamulla. Mua nuorempi.

En ehtinyt vielä käsittelemään sitäkään asiaa, mutta nyt tais päivällä purkautua kaikki. Itkusta ei meinannut tulla loppua ollenkaan.

Voi tätä ihmisen elämää. Ei voi tietää(ja hyvä niin) mitä päivä tai yö tuo tullessaan.
Mekin ollaan 45 vuotta pidetty yhtä. Olis se vaikea luopua toisesta

Anteeksi tällainen ikävä päivitys, mutta yksin täällä nyt tuntui että täytyy vähän purkaa tuntoja.

Voikaahan hyvin

Voimia teille Kesäheinä ja Karmale! Olette ajatuksissa ja kirjoituksenne pistävät jälleen kerran miettimään, että kiitollinen saa olla jokaisesta uudesta päivästä. Koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Parempaa voimista myös kaikille erilaisista kivuista ja säryistä kärsiville. Itse olen ehkä jo paremmalla puolella selkäni kanssa. Vaikka parempi olisi olla kehumatta. Välillä on ollut pari ihan kivutonta päivää ja sitten on taas tullut takapakkia. Olen nyt kiltisti syönyt kipu- ja relaksanttilääkkeitä ja tehnyt 1-2 km kävelyitä tuntemuksien mukaan. Viikonloppuna olisi parit myyjäiset, joihin olen ilmottautunut. Ehkä minä siellä pystyn seisoskelemaan ja vähän istumaankin kuten kotonakin. Mies on luvannut lähteä kuskaamaan ja kantamaan tavarani paikalle.

Nyt on ulkona kaunista. Lumi tuli eilen takaisin ja nyt on vähän pakkastakin. Hirvittää, jos en tänä talvena pääsis hiihtämään , mutta siinäkin asiassa täytyy vaan ottaa päivän kerrallaan.
Jouluksi on lentoliputkin jo ostettu Englantiin ja se nyt ainakin on päämäärä, että pystyn matkustamaan. Onneksi ei ole matkatavaroita juuri mitään ja mies voi kantaa nekin
Ilmoittauduimme nyt sitten sinne Japaniin häihinkin. Marikolta tulikin iloinen viesti, että hän järjestelee meille majoituksen läheltä hääpaikkaa. Paikasta en vielä tiedä sen tarkemmin kuin, että häät on Tokiossa Ja se onkin niin iso paikka, että on hyvä saada vähän tarkempiakin koordinaatteja. Yritän myös päästä tapaamaan toista meillä asunutta tyttöä Osakaan. Hän sai maanantaina kolmannen pojan ja sanoi olevansa huhtikuussa vielä äitiyslomalla ja toivoi meidän tulevan heillekin. Onpas jännittävää. Nyt kun vaan pääsis taas terveen kirjoihin.

Japenalla oli ihana joulukatu! Minäkin olen lisäillyt valoja ulos ja sisälle. Nyt otan muuten rennosti jouluvalmistelut kun ei olla edes kotona jouluna eikä meillä onnistu esijoulukaan tänä vuonna kun nuoremmalla tyttärellä ajoittuu muutto uuten kotiin juuri itsenäisyyspäivän jälkeiselle viikolle.
Toivon, että edes poika tulisi tyttöystävänsä kanssa itsenäisyysviikonloppuna kotiin. Silloin aion tehdä jouluaterian kuiteskin ja leipoa hiukan joululeivonnaisia, pipareita, ässiä, torttuja ja pullaa ainaski Mitään suursiivouksia en nyt tee. Onneksi en ole niin innokas siivoilija kuin pikkusiskoni, jolla nyt jo kaikki paikat kiiltää ja verhot on vaihdettu
Osaan olla tarvittaessa laiska ja nyt kyllä varon tätä selkää. Imurointi ja pölyjen pyyhkiminen saa riittää, jos muuhun en pysty. En viitsi vaivata miestäkään kun hän on pitkät päivät töissä.

Postin lakkokin loppui, joten pitäisköhän niitä joulukortteja sittenkin alkaa kaivaa esille, vaikka olin jo ajatellut luopua koko hommasta tänä vuonna.

Kiitos onnentoivotuksista. Tunnen olevani etuoikeutettu kun saan nauttia empaattisen läheisen seurasta. Ennen häntä en tiennyt että tällaista läheisyyttä on olemassakaan.

Kesäheinälle osanotto ystävän menehtymisen johdosta ja voimia taisteluun miehen syövän nujertamiseksi. Olen samaa mieltä että on hyvä ettei tulevasta tiedä.

Karmalella on myös ollut enemmän taakkaa kannettavana kun yksi ihminen jaksaa kantaa. Toivon sydämmestäni että mies toipuu ja syy sekä hoito keuhko-ongelmiin löytyy.

Kipalle myös voimia kipujen kanssa elellessä. Tuntuu että syksyn pimeät päivät ja kosteus pahentavat särkyjä.

Muorille toivon pikaista pääsyä tutkimuksiin, voimia sinullekkin.

Kaikille muillekkin sairaille tervehtymistä. Tuntuu että ystäväpiirissa on jatkuvasti syöpäsairautta, lonkkaleikkauksia ja muita ikälisiä.

Kävin tänään hakemassa infulenssapiikin ja huomenna on verikokeisiin meno. Hammaslääkärin aikaa kyselin julkiselta, mutta nyt on jonot täälläkin tosi pitkät. Sain ajan tammikuun lopulle naapurikuntaan ja minut laitettiin peruutusaikalistalle. Hampaat olisi syytä tarkastaa ja mahdolliset viat korvata ennen leikkauksia, vaikka tekoniveliä ei laitetakkaan.

Etämies on sitä mieltä että olen pahemman sortin masokisti kun nautin itseni rääkkäämisestä kuntosalilla, tosin vain kerran viikossa.
Samoin hän ei ymmärrä mitä iloa saan riehumalla raivaussahan kanssa rankametsässä. Hän raukka kaupungin kasvattina ei ymmärrä näistä maaseudun iloista. Mielestäni itsensä väsyttäminen "oikeassa" työssä jossa näkee työn jäljen tuottaa mielihyvää. Onhan se niinkin että tällä iällä täytyy olla kiitollinen että vielä jaksaa tehdä ruumiillista työtä.
Olin maanantaina ja eilen muutaman tunnin metsässä raivaushommissa.
Kovin pitkää päivää en jaksa enää tehdä, mutta pimeys armahtaa sillä niin masokisti en sentään ole että otsalampun kanssa työskentelisin.

Tälle viikolle on osunut lähes kaikkien yhdistysten kokoukset jossa olen mukana. Yhdet pikkujoulut siinä sivussa, joten iltoja ei tarvitse viettää kotona lenkkeillen sohvan ja jääkaapin välillä. Olen varmaan ennenkin sanonut että pimeä vuodenaika laukaisee minussa syöppöyden.

Uutisista kuulin että postilakkokin loppui viimein. Mitenhän rästien purkaminen onnistuu? Taitaa monesta laatikosta tulla seinät vastaan jos kaikki posti tuodaan kerralla laatikkoon. Itse odotan pankkikorttia saapuvaksi, toivottavasti ehtii ennen kuun vaihdetta.

Jaksellaan

ps. En jaksa tarkastaa virheitä, valitan.

Monia kuukausia on mennyt niin, että olen vain lukenut juttujanne. Pysynyt lähellä, iloinnut iloistanne, surrut surujanne, pahoitellut sairauksianne, läheistenne sairauksia, matkannut reissuilla kanssanne. En ole kirjoittanut, kun on tuntunut, etteivät ajatukset siirry tietokoneen näppäimistölle, näytölle- teidän luettaviksenne.

Juuri nyt ajattelen teitä Kesäheinä ja Karmale. Olen hetken lähellänne ja tiedän, että ymmärrätte mitä haluaisin sanoa. Miehenne taistelevat ja te olette siinä vierellä. Tärkeintä on, ettei menetä uskoa ja toivoa, joka joskus itse Jumalaakin voi hämmästyttää. Toivo, on ihmisen voima kaikkia murheita vastaan.

Läheisen kamppailu sairauksien kanssa on pahempaa kuin kamppailu omien sairauksien kanssa. Läheisen kipu sattuu enemmän kuin oma kipu. En tarkoita, etteivätkö omat sairaudet olisi tuskallisia ja usein vaikeitakin hyväksyä. Kyllä ne ovat ja silti pidän mieluummin omat kipuni, kun katson rakkaani kipuja. Niin se vain on.

Minun tältä foorumilta poissaolo päiviini liittyy paljon menetyksiä. Rakkaiden ihmisten kuolemia, hyvien ystävien vakavavia sairastumisia, oman terveyden kanssa kamppailua. Suru on kuin ikkuna, josta katsoo ulos keskellä päivää, mutta näkee vain harmaat pilvet. Kuin uni, josta herää keskelle hämärää vaikka taivaan aurinko on kirkas ja suuri.

Juuri kun ajattelee, että nyt voi hengähtää, nähdä lumihiutaleiden tanssin- sattuu jotain, joka pudottaa harson kasvojen eteen. Sellaista elämä on. Välillä tuulee ja välillä tuulee vielä enemmän.

Olen 72-vuotias, nainen, äiti ja mummu. - ”Olet sä jo aika vanha”, sanoi 6-vuotias nuorin lapsenlapsistani. Ja jatkoi: ” Onko sulla sen vuoksi paha mieli, kun et enää jaksa juosta etkä kiipeillä puihin?”

Juttelemme vanhenemisesta ja lapsenlapsen lähdettyä kotiin jatkan miettimistä. Ei vanheneminen minua sureta. Ei kömpelyys eivätkä kivut. Ei muistot, jotka milloin sattuvat milloin huvittavat. Mutta se minua surettaa, että ympäriltäni katoaa niitä ihmisiä, joiden kanssa voi asioita muistella. Joille voi sanoa: Muistatko silloin..? Ja tietää, että toinen muistaa.

Onneksi vielä elämässä on monta läheistä ja rakasta ihmistä. Heistä iloitsen ja heihin pidän yhteyttä nyt, kun me vielä olemme siinä kunnossa, että yhteydenpitäminen onnistuu. En siirrä asioita, jotka tänään voin tehdä huomiseen, koska kuka tietää tuleeko huomista.

Rakastan tänään, nauran tänään, leikin lapsenlapseni kanssa tänään, kuuntelen tyttäreni työmurheita tänään, soitan kaukana asuvalle ystävälleni tänään.

Pidän miestäni kädestä kiinni ja kiitän keltaisista ruusuista, jotka häneltä ilman sen kummempia syitä sain ja ajattelen miten hyvin elämä kaiken kaikkiaan on minua kohdellut. Elämä ottaa, mutta myös antaa. Elämä kääntää kasvonsa, mutta katsoo myös suoraan silmiin. Itsestä on kiinni katsooko takaisin vai kääntääkö katseensa pois.

Iloitaan omasta ja toisen ilosta. Itketään silloin kun on itkun aika. Rakastetaan ja välillä suututaan. Kiukutellaan ja pyydetään ja annetaan anteeksi. Uskotaan tähän hetkeen ja eletään se juuri niin kuin se on elettäväksemme annettu.

No huh, olikohan tuo saarrnaamista. Tämmöistä tekstiä seuraa, kun ei ole aikoihin mitään kirjoittanut. Jääköön kuitenkin poistamatta, koska juuri nyt ajattelen näin.

Mukavaa tätä päivää itse kullekin.

Kiitos kaikille ja varsinkin Jumbojetille taas viisaista sanoista!

Ei meillä mitään hätää ole, meillä kukkii omituinen huumori. Sattui vaan tuo ystävän kuolema, niin tuli surullinen päivä.

Meidän "voimalauseita" on; ei Herra hylkää, se vaan koettelee. Kyllä Herra hulluistansa huolta pitää. Ja Jaska Jokusesta "pahinta masennuksessa on nostaa päänsä pystyyn".

Valitettavasti ruualla on kyllä itseämme lohdutettu. Kahdessa vuodessa on tullut kymmenen kiloa lisää. En tiedä, miten saisi tämän kierteen loppumaan.

Voimia itse kullekin ja erityisesti Karmelalle!