Mulla on vyöruusurokotus ensi viikolla.
Justus oli eilen ajotestissä. Sain istua takapenkillä hipihiljaa. Ajolupa tuli, joskin opettaja muistutti, että vilkkaissa risteyksissä on tarkistettava tilanne joka suuntaan. Ajoa oli taajamassa, maantiellä ja kaupungissa. Se ei tuottanut Jussille mitään vaikeuksia, hän on asunut joka puolella Helsinkiä ja tuntee kadut kuin omat taskunsa. Alkuvuodesta hänelle tehdään uudet muistitestit ja niiden perusteella ajolupaa sitten mietitään uudelleen.

Tänään menemme rapujuhliin tyttäreni luo. Tyttäreni ei syö mitään, mitä pitää syödä sormin, joten he eivät koskaan syö rapuja. Minä aikoinani pidin kiljukaulojen kanssa rapujuhlia ja nyt he pyysivät, että syödään taas yhdessä. Joten me olemme tilanneet ravut, tytär laittaa pää- ja jälkiruoan. Minä vien Rapurekvisiitta-laatikkoni ja koristelen pöydän.

Maanantaina Abi yrittää jälleen äidinkielen koetta. Hän on tehnyt valtavasti töitä koko kesän opiskellessaan. Juniori kirjoittaa espanjan, englannin ja historian. Hän ei ole nähnyt paljonkaan vaivaa lukemisessa, kaverit, tyttöystävä ja työ taitavat viedä kaiken ajan. Ja kun vanhempansa ehdottelevat kirjoihin tarttumista, hän huitaisee, että homma hallussa. Saa nähdä.

Huomenna menemme Justuksen vanhimman lapsenlapsen tupareille. Justus antaa isohkon lahjakortin, minä olen kerännyt opiskelijalle soveltuvan ensiapulaukun, josta löytyy kaikkea tarpeellista krapulasta ripuliin.

Meillä oli hauskat rapujuhlat eilen. Naurettiin ja viihdyttiin. Juniori kyseli, että tästä ravunpyrstöstäkö ne katkaravut syntyy? Ja Abipoika naama vakavana totesi, että tää on varmaan ainoa ruokailu maailmassa, jossa esitellään täyttä peräsuolta!

Zappa-koira ei ymmärtänyt ollenkaan, miksi hänelle ei ollut omaa tuolia (se ei koskaan saa tulla pöytään). Se istui parin metrin päässä ja tuijotti meitä murtuneena, kunnes Juniori laittoi sille rapuliinan ja "vahingossa" pudotti ravunpyrstön lattialle. Se riitti ja Zappa oli iloinen.

Naurettiin myös sitä, että Zappa on täysin koulutettu suojeluun ja treenaa nyt jäljestystä ja on ulkonäöltään musta, suuri ja ehkä pelottava. Mutta se on mamman (minun) pieni pehmovauva, joka pönkii syliin, jakaa suukkoja ja kantaa minulle rakkaimman lelunsa, joka tällä hetkellä on Ikeasta ostettu manguisti. Sitten kun leikisti suukotin pehmolelua, Zappakin nuoli sitä ja kantoi sen sitten hellästi saunan lauteille piiloon. Siis sama koira, jolta vie noin kaksi sekuntia repiä kaikista pehmoleluista fyllit ulos!

Ja tänään sitten Justuksen lapsenlapsen tupareiihn. Vastahan hänenkin rippijuhlia, synttäreitä ja ylppäreitä juhlittiin ja nyt hän opiskelee robottitekniikka Aalto yliopistossa ja toista vuotta.

Perjantaina vietin illan matkustaen, reilun kahden tunnin matka kesti reilut viisi tuntia. Paikallaan olevassa junassa siitä noin pari tuntia. Pääsin töistä klo 16 ja kotona klo 22.30. Tiesi istuneensa.

lauantaina onneksi nukutti aamusta. Ajoin nurmikon (on miun homma) pellolta. Pidetään lapsia varten lyhyenä. Futista ja muuta siellä pelaavat....
Loppuilta menikin urheilua katsoen. Ja hieman synttäreitä suunnitellen, kun mun suunnitelmat menivät mönkään (Ikaalinen spa huollossa). Tämän hetken suunnitelma on Naantali spa. Pitää vaan odottaa tarjouksia, joko Black friday tai talon omia, joita joskus on hyviä, kun kuulun klubiin. Mutta tammikuuhun ei yllä vielä tarjouskoodit.

Sunnuntaina katsottiin aamulla Elämäni biisi ja lähdettiin ajelemaan miehen toiseksi vanhimman lapsenlapsen 13v synttäreille. Vieraina ihmisiä, joita tapaamme kerran vuodessa ja miehen toisen lapsen perhe. Oltiin kaupunkikodissa illalla noin klo 20. Matkalla pysähdyimme kauppaan ja syömään pikkuhampparit. Mulla laski ilmeisesti verenpaine nopeasti jostain syystä ja meinasin pyörtyä. Koko illan vaivasi heikko olo. Tuon lisäksi stressivatsa.  Iltayö makoillen katsoin snookeria.

Mies heitti miut aamulla töihin ja jäi kaupunkiin pesemään tämän asunnon ikkunat. En tiedä toista miestä, joka pesee ikkunoita niin usein ja toisaalta rakastaa imuria. Ikkunan pesun jälkeen ajeli merikotiin.

Tänään olemme sitten jännittäneet hänen jouluisia keikkoja, Lippujen myynti alkoi tänään. Jännittävää, meneekö kaupaksi.
Nyt näyttää hyvältä.

Iltapala ja hieman vielä telkkua ja sitten unta.

Tervehdys Oulusta
jossa käväistiin viikonvaihteessa. Tai no, voiko käväisemisestä puhua kun istuu ensin kuusi tuntia junassa, sitten istuu iltapäivän sukutapaamisessa ja viettää loppuillan parin läheisimmän sukulaisen kanssa? Seuraavana päivänä taas kuusi tuntia junassa. No onneksi oli luettavaa. Ja hyvää seuraa (=Ukkokulta). 

Mutta mukavaahan Oulussa oli, ja hassua havaita että UK:n pohjoisenpuoleisessa suvussa on ihmisiä, joita en koskaan ole tavannut vaikka on oltu naimisissa jo yli 30 vuotta. Saattaisi sama sattua toisinkin päin eli mun sukuni suhteen. Helposti sitä jämähtää näihin läheisimpiin jolloin kauempana asuvat ja harvemmin tavattavat jäävät joulukorttien (nykyään kyllä enemmänkin Facebook-päivitysten) varaan. 

Tänään alkavat kuoroharkat, harmi vain kun kuuden viikon Espanjan-matkan takia muutama harjoituskerta jää väliin. Mutta tähän aikaan vuodesta lauletaan joululauluja, joista osa on tuttuja, ja lähimmät kuorokaverit ovat luvanneet pitää minut tapahtumien tasalla WhatsApp-viestein; meillä on pikkuryhmä jossa tieto liikkuu vilkkaasti. 

Eilen jo otettiin tuntumaa laulamiseen: Sulasol järjestää Musiikkitalossa kerran kuussa lauluillan (no ei se kestä kuin tunnin) joka on ihan suunnattoman suosittu. Eilen kaikki Paavo-salin tuolit (320 kpl) olivat täynnä ja parvellekin oli pakkautunut muutama musiikinharrastaja.

Kuorolaulun lisäksi harrastuksiini kuuluu parvekeviljely. Lehtikaali on ollut ihan käsittämättömän satoisaa; harva se perjantai on uunissa paistunut viikonlopun varalle lehtikaali-fetapiirakka. Tomaatteja on tullut kohtuullisesti, ja yrttejä (basilika, oregano, sitruunamelissa ja minttu) on päässyt pitkin kesää leikkelemään suoraan salaatteihin ja missä nyt on tarvinnutkin. Taloudellisestihan homma ei ole kannattavaa, kaukana siitä, mutta se kasvun ihme! 

Vähitellen alan haalia kasaan tavaroita, joita arvelen Andalusian auringon alla tarvittavan. Seuraavat terveiset saattavatkin tulla sieltä. 

Voikaa hyvin kaikki!

PS. Olipas IL hienoa, että Justuksen ajotesti meni läpi! Taisit(te) vähän jännittää etukäteen? 

Kiitos kivoista kirjoituksistanne Mustikkaposki, JJ, Kipa, Marlis (tervetuloa!), Tiinuliinu ja IL. En nyt kommentoi niitä, ettei kirjoituksestani tule liian pitkää. Olen saanut elää mukana erilaisissa tapahtumissa kanssanne. ❤️

Syksyn harrastukset ovat alkaneet. Uudistettu kuntosalikin on taas avattu, mutta en ole siellä vielä käynyt, vaan olen nauttinut pitkistä kävelyistä luonnossa. Silti ei vyötärö ole kaventunut, mutta näillä vuosikymmenillä vartalon muoto ei ole enää niin tärkeää.

Perjantaina tyttären tytär Emma (17 v.) tuli minulle taksvärkkiä suorittamaan. Panin hänet imuroimaan, mutta ei siihen ihan vaadittavaa neljää tuntia kulunut, joten päätimme, että hän lähtee ”ulkoiluttamaan vanhusta”. Kivan päivän jälkeen saatoin Emman bussipysäkille. Kun bussi lähestyi pysäkkiä, halasin pikaisesti Emmaa ja vielä vilkutin. Bussikuski näkyi hymyilevän ja vilkuttavan minulle takaisin. Onpa heissäkin huumorintajuisia! 😁

Mies oli ollut muutaman päivän Pohjanmaalla käyttämässä hoivakodissa asuvaa sisartaan hammaslääkärissä. Sisar nukkui yöasussaan aamiaispöydässä, mies herätti hänet ja pyysi hoitajaa pukemaan potilaan. Eihän pyörätuolipotilasta voinut vanhaan VW Poloon asettaa, joten piti tilata paikallinen inva-taksi. Hammaslääkärin odotustilassa ei ollut ketään, mutta vastaanottoajan koittaessa potilas kutsuttiin sisään. Hammaslääkäri oli liettualainen, hammashoitaja sentään puhui selvää suomea. He eivät olleet saaneet siirrettyä kälyä pyörätuolista  hammaslääkärin tuoliin, joten eivät osanneet sanoa hampaiston tilasta mitään. Pitää kuulema mennä Vaasaan otattamaan röntgenkuvat! Käly itse ja myös mieheni olivat sitä mieltä, ettei se ole 96-vuotiaalle tarpeen, kun kerran mitään vaivoja ei ole ollut. Ja onko ylipäätään Terveystalon hallinnoimassa hoivakodissa niin vähän henkilökuntaa, että Espoosta asti täytyy saattaja löytyä!

Lauantai-iltana lähdin poikani kanssa Sellon Citymarketiin. Minulle sattui nolo moka: yhden hyllyvälin keskellä oli pakkauslaatikoita, ja niiden toiselle puolelle oli levittäytynyt intialainen perhe tuotteita tutkimaan. Arvelin mahtuvani käytävän toiselta puolelta, mutta ostoskärryn piena jäi jumiin tuoteseinäkkeen metallipiikkiin enkä saanut sitä irti. Aikani temmottuani ja väännettyäni sitä pää punaisena tuli luokseni huvittuneesti hymyilevä ulkomaalaisen näköinen miesasiakas, joka oli huomannut ahdinkoni. Hänen onnistui vapauttaa ostoskärryni ja kiittelin helpottuneena hymyillen. Perheen kesken olen tunnettu tällaisista mokista.  Kotipihalla purkasimme kummankin ostokset auton takakontista, ja poika varoitti vielä, että pitäisin nyt pääni kaukana. Kerran nimittäin takakontin ovi kopsahti suoraan päähäni, kun viime hetkellä vielä kurkistin sinne, kun toinen oli jo sulkemassa sitä. Hetken näin tähtiä, mutta jääpussilla selvittiin.😳

Sunnuntaina tein pitkän metsälenkin ja väsyin. Mutta koska mies oli tulossa kotiin, ajattelin ilahduttaa häntä kunnon päivällisellä ja omenapiirakalla. Olin saanut omenoita kuorokaverilta, ja olin jo säilönyt niitä, mutta säästänyt loput piirakkaan. Tunnin verran kuorin ja pilkoin omenoita ja piirakka oli paistumassa miehen tullessa kotiin. Ensi töikseen hän antoi minulle painavan kassin, jossa oli - omenoita 😩. En hirveästi ilahtunut. Meillä on vain jää-pakastinkaappi -yhdistelmä, jonne ei loputtomasti soseita ja marjoja mahdu. Eikä omenia jaksa loputtomasti syödäkään.

Eilen eksyin polkukävelyllä metsään jonnekin BMX-pyörien temppuradalle. Polun päässä oli varoitus, että vain omalla vastuulla, mutta eipä siellä ketään näkynyt, joten ajattelin oikaista alueen kautta tutulle tielle. Se ei ollutkaan niin yksinkertaista, sillä koko iso alue oli aidattu ja portit lukittu. Ei auttanut kuin suunnistaa takaisin metsään ja jouduin kiipeämään lähes nelinkontin ylös jyrkkää sammaleista ja juurakkoista kalliota, että pääsin takaisin tutulle tielle. Älykellonkin mukaan se oli raskas harjoitus, jossa syke nousi korkealle. On vain niin paljon jännempää seurata tuntemattomia kinttupolkuja kuin kävelyteitä.