Heippa,

Berliini on yksi mun suosikkikaupungeista, olen vieraillut siellä yli 10 kertaa, tarkemmin en ole laskenut. Ensimmäisen kerran kävin, kun oli vielä olemassa Itä- ja Länsi-Berliini.

Olin myös paikalla 3.10.1990, kun Saksat yhdistyivät. Muistan aina, kun ennen puolta yötä 2.10. istuimme illallisilla ja emäntämme tuli kiirehtimään meitä: "syökää äkkiä, kohta alkaa ilotulitus". Tähän yksi itä-saksalainen tokaisi lakonisesti: "mikäs kiire meillä nyt on, kun ei ole ollut kiire 40 vuoteen". Minulla on myös pala varmasti aitoa Berliinin muuria, tuttavani oli käynyt sen omin käsin hakkaamassa.

Viime vuosina nuo museot ja historialliset muistomerkit ovat jääneet vähemmälle (valtiopäivätalo kuitenkin seuraava listalla), mutta yksi pakollinen kohde pysyy vuodesta toiseen, kirpputorit. Varsinkin Strasse des 17 Juni antiikkikirppis ja sen jatkona oleva taide- ja käsityötori. Voi tehdä huikeita löytöjä tai vain ihailla. Minä ostin kerran mm. ihania vanhoja nappeja ja neppareita, jotka oli pahvissa kiinni, kuten lapsuudessani eli oli jostain vanhan ompeluliikkeen varastosta.

Oli aika, kun kävimme vuosittain joulumarkkinoilla. Ne on aivan ihania, se tunnelma. Toreja on joka kulman takana, mutta kaikki ovat erilaisia. Mieheni, jota ei yleensä kauppoihin saa, viihtyy myös niillä hyvin. Ehkä viihtymiseen auttaa gluhwein, amarettokaakao ym ja tietysti gurrywurst. Gendarmenmarktilla on ehkä korkeatasoisimmat. Sisäänpääsymaksu 1 €, mutta siellä onkin ruokatelttoja, jossa ravintolateltassa saattaa kokata Michelin-tähdellä palkittu kokki. Viimeksi esiintyjänä oli Michael Buble´ja oli ihana! Sony-Centerin ja Charlottenburgin linnan joulumarkkinat ovat myös pakollisella listalla. Toissa jouluna teimme Kristina Cruisen joulumarkkinaristeilyn. Silloin kiersimme mm. Franfurtin, Kölnin ja Bonnin joulumarkkinat.

Viime Berliinin vierailun hauskin kokemus oli ilta Burleski-klubilla! Viihdyimme todella hyvin ja esitykset olivat hienoja, pikkutuhmia, mutta hauskoja.

Me ostamme myös joka kerta tuon joukkoliikenne lipun, saa matkusta niin paljon kuin sielu sietää ja kyllä me matkustammekin. Voi käyttää junaa, metroa, bussia ja ratikkaa samalla lipulla.

Berliinissä ym. on kompastuskivet, Sarajevossa ns. "Sarajevon ruusut" eli punaiset maaliläiskät asvaltissa, ko kohtaan on osunut kranaatti ja punainen väri muistuttaa uhreista.

ps. tuolla pyykkiä ripustaessa, tuli yksi unohtunut pakollinen paikka mieleeni; KaDeWe tavaratalo. Siellä kierrän joka kerta verho-osaston, tällaiselle sisustajalle, se on taivas! Missään ei ole niin ihania asetelmia!!! Sen jälkeen onkin valmis ylimmän kerroksen ravintolaan herkuttelemaan. Voi niitä leivoksia ja millä hinnalla ja minkä kokoisia! Ah ja voi! Onneksi kävellään runsaasti.

Tervehdys
Toivon Kipalle voimia ja äidilleen toipumista.
Muorille terveyttä ja intoa toisten liikuttamisessa.
Motskulle tiedoksi että humalaisia teitä on täällä itäsuomessakin, ja auto on kuorrutteen peitossa aina kun käyn (hiekkatietä pitkin) tyttären luona naapurikunassa.
Merelle, Menna ja Kesäheinä ovat melkoisia Berliinin tuntijoita. Lukiessa teidän juttuja alkaa tehdä mieli katsomaan omin silmin miten kaupuki on muuttunut muurin purkamisen jälkeen. Itse kävin siellä -90 luvun alussa, oli helmkuu ja kaupunki oli savusumun peitossa molemmin puolin muuria. Silloin jäi kävellen kulkeminen aika vähiin. Ruokamessuit olivat silloin se tärkein vierailukohde.

Minä en ole saanut juuri mitään aikaiseksi täällä kahden pimeän välissä pörrätessäni. Kuulun siihen joukkoon jotka heräävät toimimaan auringon paistaessa. Huijaan itseäni ja laitan kaikki lamput palamaan herättyäni, kirkasvalolamppu minulta puuttuu. Verhot pidän myös kiinni että en vahingossakaan näe kurjaa keliä.Tällä konstilla olen saanut tehtyä yhdet lapsen sukat ja toiset 43 kokoiset ovat puolessa välissä.

Lauantaina kävin etämiehen kanssa hänen lastenlastensa synttäreillä.
Sunnuntaina vein hänet isänpäivän kunniaksi lenkille. Meidän piti tehdä vain lyhyehkö lenkki, mutta takaisin tullessa oli 7 km mittarissa. Illalla syötiin itämaista lammaspataa, mikä onnistui yli odotusten (omakehu) ja syötyä tuli yli tarpeen.
Tänään kävin ottamassa infulenssapiikin. Siitä tuli mieleen toivottaa Merellelle pikaista toipumista lentsusta.

Nyt etämies on musiikkiharrastuksen parissa täällä minun kotipaikkakunnallani ja minulle jäi pieni hetki aikaa keskittyä kirjallisiin töihin. Muuten niistä keveistä kotiaskareista joista aikaisemmin kirjoittelin. Kun viimeiksi lähdin hänen luotaan hän oli saanut päähänsä siivota saunan ja oli konttaillut lauteiden alla vasta leikatulla ruodolla. Hänen mielestään se oli kevyttä kotityötä, asiasta keskusteltiin tiukkaan sävyyn.
Minu luonani olen saanut hänet pysymään aisoissa, mutta huomenna hän on aikeissa palata omaan kotiinsa. Minun täytyy varmaan käydä vaihtamassa talvirenkaat hänen autoonsa että ei saa päähänsa itse vaihtaa niitä, sillä eihän aikuinen mies voi viedä autoa muualle renkaanvaihtoon

Aamukahvit aurinkoisella terassilla! Uimaan en tarkene, altaan vesimittari näyttää 15 astetta. Alun pakollisten hankaluuksien jälkeen (auto löydetty, avaimet löydetty, lämmintä vettä saatu) pääsin ma-ti aamuyöstä nukkumaan neljän aikoihin.

Eilen oli hieman vetelä päivä ja ystävälläni vielä vetelämpi, joten päätettiin vaan suunnitella tekemisiä. Sitten hän sattui tapaamaan sveitsiläisen ystävänsä, jolla on talo täällä lähistöllä ja vieraina veljensä vaimoineen Texasista. Mentiin rannalle lounaalle, huomasimme sen vaimon kanssa tulevamme mainiosti toimeen. Tiedättehän sen tunteen, kun silmistä näkee, että tuo nauraa samoille asioille kuin minä?

Minua järkytti hieman, kun viereisessä pöydässä istunut pariskunta oli opettanut (?) koiransa haukkumaan ja raivoamaan kaikille mustille myyjille, jotka lähestyivät heidän pöytäänsä. Tämä minun uusi ystäväni on mustaihoinen, mutta suhtautui asiaan tottuneen kuivasti. On surullista, millaisia piirteitä ihmisistä löytyy.

Ja nyt kerron teille itseäni vielä enemmän järkyttäneen jutun, joka on totta ja jonka kohteena oli vävyni äidin serkku vaimoineen. He ostivat kaksi vuotta sitten Torreviejasta rakenteilla olevasta talosta huoneiston, joka kalustettiin valmiiksi. Tapasinkin heidät, kun he aikoinaan kävivät tekemässä talokaupat. Syksyllä saivat tiedon, että talo on valmis ja koti kalustettu, joten lensivät heti Torreen.

Vaan suuri oli ällistys, kun huoneitoon oli muuttanut nainen kolmen ison koiran kanssa, oli vaihtanut lukotkin. Poliisi kutsuttiin, nainen näytti keskisormea eikä ollut moksiskaan.

Espanjassa on ikivanha laki säädetty kodittomiksi jääneiden lasten turvaksi, että jos valtaa asumattoman talon, vaihtaa lukot ja ehtii asua siinä yli 48 tuntia, niin omistaja joutuu oikeusteitse häätämään asukkaat. Ja omistaja ei saa katkaista vettä eikä sähköjä, maksaa laskut kyllä pitää.

Omistajat ottivat yhteyttä poliisiin ja lakimieheen. Lakimies kertoi,k että on olemassa hämäriä firmoja, joista voi tilata ulosheittäjät, mutta siinä on vaara joutua väkivallasta syytetyksi. Parempi käyttää oveluutta. Tiedettiin, että nainen työskentelee jossain ravintolassa pimeästi. Poliisi, lakimies ja lukkoseppä asettuivat vaanimaan ja kun nainen poistui asunnosta, poliisi meni jututtamaan häntä. Samalla lakimies ja lukkoseppä vaihtoivat lukot ja asettuivat asuntoon.

Kun nainen tajusi tilanteen, alkoi itku ja huuto; hänellä ei ole kotia. Poliisin läsnäollessa hänen annettiin kerätä tavaransa. Selvisi, että nainen oli tietenkin koko ajan tiennyt joutuvansa lähtemään, kun omistajat saapuvat. Hän "harrasti" tällaista asumismuotoa, oli oma tuttu lukkoseppäkin, joka häntä auttoi.

Poliisi oli kertonut, että tällainen rikollisuus on Torreviejassa valitettavan yleistä, mikä "mukava" tieto yli 300.000 asunnostaan maksaneelle omistajaparille.

Vävyn vanhemmat myös hieman hermostuivat. Heidän keskimmälinen lapsensa toimii Alicantessa juristina ja tämä rauhoitteli, ettei kukaan valtaa vuorilla olevaa taloa, kun pitäisi ola auto liikkumista varten ja täällä naapurusto huomaa nopeasti, jos outoja ihmisiä alkaa liikkua naapurissa.

No asiasta toiseen, minun naapurini, afrikkalainen purjeentekijä, on ostanut ison pakettiauton. Sehän ei mahdu hänen talliinsa, koska bisnes on siellä., joten sekä vaimon auto että tämä jättiläinen pidetään tallin ulkopuolella yhteiskäytävässä, jota pitkin minä ajan meidän talliin. Ja kun seinustalla on vielä hänen skootterinsa, minun autoni molemmille puolille jäi viitisen senttiä, kun ajoin talliin. Joten tänään on pakko mennä juttelemaan, koska en ikinä onnistu peruuttamaan siitä välistä samalla kääntyen meidän tila-autoa ulos. Eikös tämä ole yhteisen autotallikäytävän valtaamista?

No, jopas on törkeää toimintaa! Siis sekä kertomasi talon valtaus että autojen pitäminen yhteisellä käytävällä. Tuollainen ikivanha laki pitäisi todella muuttaa. Onko muuten mahdollista, että omistajien ollessa poissa esim. Suomessa, joku voi vallata talon uudestaan?

Olivatko ravintolassa olleet koiranomistajat todella opettaneet sen haukkumaan mustille? Ettei se vain esim. pelännyt ja haukkui sen vuoksi. Meidän koiran juttu ei tietenkään ole yhtä vakava, mutta se inhosi mainostenjakajia. Asuimme kerrostalossa, joten se ei edes tiennyt kyseessä olleen mainostenjakajan, mutta aina kun tuli mainoksia, se ryntäsi eteiseen räyhäämään. Muuten se ei koskaan haukkunut rapussa liikkuville eikä postimiehelle. Toinen selitys saattaa olla se, että me olemme sanoneet tympääntyneellä äänellä, että TAAS tulee noita mainoksia ja koira oli sitten oppinut, ettei se ole hyvä juttu. Kuten sinäkin, IL, kokemuksesta tiedät, koirat ovat älykkäämpiä kuin uskoisikaan

Tänään oli ihanan aurinkoinen päivä. Minäkin lähdin MELKEIN mielelläni kuntosalille Tämä olikin toinen jumppatunti tällä viikolla, kun en jaksanut maanantaina nousta niin aikaisin että olisimme ehtineet circuit-tunnille. En hirveästi pidä maanantain jumppatunneista, kun se on pääsääntöisesti sellaista hengitä sisään - hengitä ulos hommaa. Tosin ohjaaja oli hieman muuttanut ohjelmaa ja käytimme keppiä, joka on aikas mukava väline, verrattuna nyt esimerkiksi kuminauhoihin, joita inhoan. Tänään oli keskiviikkoiseen tyyliin hikijumppaa ja vaikken yhtään haluaisi hikoilla, niin jotenkin kieroutuneesti pidän näistä tunneista. Olenkohan minä jotenkin sairas

Ajatella, että marraskuu on puolessa ja, Tiinuliinu huom!, jouluun on enää 40 yötä Minulla alkaa olla Stubb-tyyliin kolme kohtainen stressinpoikanen: 1) mitä lähetän Englantiin joululahjaksi 2) jääkaappi pitää kuurata perusteellisesti ja ennen kuin sanotte mitään, niin korostan vielä, että jääkaappi PITÄÄ kuurata perusteellisesti, 3) pitääkö joulusiivouksen yhteydessä viimeinkin pestä ikkunat!

Ensimmäiseen kohtaan minulla on jo pieni idea. Ystäväni perheineen on sangen kiinnostunut formula 1-kisoista sekä pitää Räikkösestä ja Bottaksestakin, joten ajattelin lähettää hänelle Räikkösen kirjan englanninkielisenä ja laittaa oheen tamperelaista suklaata. Mitäs tuumaatte?

Toinen kohta nyt vain täytyy toteuttaa ja pelkäänpä että kolmonenkin päälle kaatuu, kun en todellakaan muista, milloin olemme pesseet ikkunat viimeksi! Aamut näyttävät kovin sumuisilta eikä aurinkoisina päivinä tahdo läpi näkyä. Sitä paitsi meirämmiäs on alkanut mainita asiasta lähes päivittäin, joten taitaa olla aika. Onneksi en joudu tekemään sitä yksin, kun meirämmiäs hoitelee ulkopuolet ja välistä ei varmaan tarvitse.....

Olen kuullut hevosbalsamista ja täällä foorumillakin joku on sitä kehunut. Taidanpa kokeilla sitä polveeni, jota aina välillä juilii, vaikka Voltaren onkin siihen auttanut. Menemme tällä viikolla muutenkin käymään Tokmannilla, niin voin sitten samalla sitäkin hankkia. Luin jostain joku aika takaperin, että jonkun kipugeelin vaikuttavan aineen on todettu aiheuttavan jotain ongelmia, vaikka mikäpä nyt ei aiheuttaisi.

Toivotan kaikille iloa ja onnea

Purjeentekijä oli siirtänyt skootterinsa toiseen paikkaan, joten pääsin aamulla hitaasti kitkutellen peruuttamaan tallista ulos. En tiedä Menna, olivatko ne ihmiset opettaneet koiransa, mutta oudosti se alkoi räyhätä ja hyökkäillä pöydän alta heti, kun musta mies oli tavaroineen pari metriä pöydän lähellä.

Minä käytän sitä hevosbalsamia polveeni. Välillä se tuntuu auttavan, välillä ei. Ainakaan ei pahenna.

Tänään on ollut rankka päivä. Aamupäivällä kävimme monessa välitystoimistossa ja opimme, että Alteassa on vapaita vuokra-asuntoja, mutta minimivuokra on 800,-/kk. Se tuntuu ystävästäni kovin suurelta, varsikin kun hän käyttäisi asuntoa vain osan vuodesta. Kävimme myös katsomassa monia väliaikaisia asuntoja.

Yksi niistä oli niin vaikeasti löydettävissä, että siitä vasta varsinainen seikkailu sukeutui. Ajelimme sitruunalehtojen läpi aina vain kapenevaa ja kiemuraista tietä, onneksi ystäväni pienellä vuokra-autolla. Minun piti välillä nousta kävelemään auton edellä varmistaaksemme, ettei kukaan tule vastaan. Lopulta olimme niin eksyksissä, että pysähdyimme jonkun portin edessä olevaan syvennykseen ja ystäväni yritti soittaa vuokraajalle - turhaan. Sitten tiellä ajoi taksi, ystäväni hyökkäsi sen eteen ja kertoi pulmamme. Taksi ajeli sitten hitaasti edellämme ja näytti oikean paikan.

En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa, kuin se talo. Puutarha oli täynnä tavaraa, puista riippui jos mitäkin. Kuljeskelimme sisätiloissa (oli kuin antiikkikauppa) ja huhuilimme turhaan. Lopulta löysimme uima-altaan, jonka äärellä loikoili vanha mies. Hän kertoi olevansa siellä vaan vahtimassa, ettei kukaan varasta mitään ja vei meidät oven eteen ja naputti sormellaan ovessa olevaa puhelinnumeroa. Sieltä vastattiin, mutta ystäväni ei tullut hullua hurskaammaksi puhelusta. Lähdimme pois ja päätimme, ettei hän voi asua paikassa, johon ei löydä ja kuten huomasimme, josta on vaikea löytää pois. Jouduimme nimittäin hautausmaalle.

Seuraava osoite oli normaalimpi ja ystäväni varasi sieltä itselleen huoneen, jossa voisi asua sitten, kun on luovuttanut talonsa avaimet. Sitten ajettiin kiireen vilkkaa hänen talolleen, minä lähettelin tyttärelle valokuvia tavaroista, joita olisimme saaneet omaan taloomme ilmaiseksi. Tytär hyväksyi yhden kauniin sivupöydän ja lisäksi Marimekon lakanoita ja Jokipiin pellavapyyhkeitä.

Pakattiin autoon ja lähdettiin takaisin Alteaan. Ystävän piti hakea tilaamansa takki. Vaan hänen luottokorttinsa ei toiminutkaan, ei millään. Oli liian myöhä ottaa yhteyttä pankkiin, joten asia jää selvitettäväksi huomiseen. Ystävä hermostui ihan kokonaan, tilillä pitäisi olla talomyynnistä etumaksu 10%. Minäkin olen aika huolissani.

Voihan Rähmä ja RähmäPulla!

Täällä yksi tähän ketjuun kuuluva yli 60-vuotias pyrkisi mukaan?

Pituutta 167 ja painoa 86 Joo, onhan sitä ja paljon. Reilu vuosi sitten lopetettiin miehen kanssa tupakointi ja painoa pompsahti 10kg lisää.
Sen seurauksena myös verensokeriarvot nousivat, kotimittauksessa paastoarvo 6.1-6.7, aterian jälkeen ei nouse. Mittauksia olen tehnyt nyt reilun viikon ajan. Huomenna menen sokerirasitukseen.

Toivon, että painonpudotuksella voisin vielä välttyä diabetekselta. Liikuntaa harrastan ihan säännöllisesti 3x/vko ja muutenkin melko touhukas olen. Menoa hieman haittaa kolmeen kertaan leikattu selkä ja muutama muu tukielin vamma.

Vertaistukea lähdin hakemaan täältä. En vielä kerinnyt lukea ketjua alusta saakka, mutta perehdyn, kun kerkeän.

Meille tuli kutsumatta taas kylään vanha kunnon keuhkokuume. MIes siis sairaalassa, ollut jo pari päivää.
Minulta jäi nyt kylpyläviikonloppu väliin.

Nuorempi poika tuli eilen illalla jelppimään.

Stressitaso korkealla mutta kyllä tämä taas tästä, kunhan mies vaan paranee. Saisivat selville mikä nuo aiheuttaa, alkaa jo vaikuttaa kuntoon vaikka mes näyttää hyväkuntoiselta. Hoitohenkilökuntakin ihmettelee miten noilla arvoilla pystyssä pysyy ja ulkonäöstä ei huomaa mitään.

Mukavaa perjantaita.

Tervehdys

Tervetuloa KilotPois joukkoon mukaan. Minä olin juuri sokerirasitustestissä ja pelkäsin etukäteen kovasti tulosta. Onnekseni sain yllättyä positiivisesti. Herkästi nousee minullakin sokerit painonnousun myötä.

Kiitos voimien toivotteluista ja äidin paranemistoivotteluista tällä foorumilla ja muualla. On se äiti-lapsi suhde aivan ainutlaatuinen - ei voi verrata mihinkään muuhun.

Äiti pääsi keskiviikkona kotiin. Olimme siellä "vastaanottamassa" häntä, kun isäni haki hänet. Enpä olisi ikinä uskonut, että niin nopeasti "oppii" uudelleen joten kuten pysymään jaloillaan. Isäni on kovilla - saa nähdä, miten saavat jotain hoitoapua kotiin. Eilen siellä kävi muutama ihminen kartoittamassa apuvälitarpeita. Tänään lähtee kolmen tiimi: poikamme (vaihtaa talvirenkaat isäni autoon), siippani (motsku mukanaan sahaa polttopuita) ja minä, joka olen eilen ahertanut parisen tuntia hoitotukianomukseen liitteen kimpussa (kohta 5, sairaudet ja niiden hoito.... tai jotain sellaista) ja tarkoitus täyttää lomake loppuun tänään yhdessä isäni kanssa. Liitteeseen tuli 11 sairautta, jotka hankaloittavat arkielämää. Rankka äidille, kun on kaikessa riippuvainen muiden avusta ja rankkaa isälleni (täyttää pian 84), joka joutuu tekemään nyt kaiken ja sen lisäksi hoitamaan äitiäni. Huoli painaa, ei voi mitään. Onneksi äiti pääsi kuitenkin kotiin, kun niiiiin kovasti halusi. Siinä oli varmaan tsemppari kävelyharjoitusten tekoon.

Voi Japena, voimia sinulle. Rukoilen miehesi puolesta. Kunpa löytyisi syy siihen, miten se keuhkokuume uusiutuu niin helposti. Kyllä teitä koetellaan. Sinullakin vielä kaiken muun päälle äitisi sairastuminen. Voi kun saisit edes yöt nukuttua, niin että sokereita ei tarvitsisi enää öisin tarkistaa.

Ajattelin tekstejänne lukiessa, että Kesäheinä, Merelle ja Menna voisivat hyvin kirjoittaa kimpassa kirjan "Berliinin matkaopas", niin paljon osaatte kaupungista ja sen "tarjonnasta" kertoa.

IL, kyllä ihmettelen, miten onnistuit peruuttamaan auton pois tallista. Olet todella taitava kuski. Toivottavasti ystäväsi pankkiasiat ovat selvinneet. Laitan lisää viestiä muuta kautta, kun vaan ehdin.

Muori, olet kyllä ihailtavan sitkeä ja mielestäni edelleen kuin se Duracell-pupu

Motsku, sääli, että sienet eivät sovi vatsallesi.

Mustikkaposki, juu, voin ymmärtää, että tekevän miehen suitsissa piteleminen käy työstä Tsemppiä.

Tämä viikko on mennyt hujauksessa. Maanantai-iltana, kun olimme tulleet sairaalasta, kävimme vielä kuntosalilla saattamassa jäsenkorttimme voimaan. Tiistaista lähtien olemme siellä käyneet. Minä olen kävellyt vain juoksumatolla ja tänään jätin kokonaan väliin, että ehdin siivota ennen kuin lähdemme vanhempieni luokse. Kyllä on ollut ihana saada endorfiinitäräys, kun on saanut pinkoa sellaista vauhtia juoksumatolla. Kiirettä vaan on pitänyt - olisin tehnyt pidempiäkin lenkkejä, mutta en ole ehtinyt. Ehkä se on kuitenkin ollut hyvä, että ei liian rajusti pääse aloittamaan.

Huomenna menemme yhteen ravintolaan, jossa soittaa ystävämme bändi 50-vuotisjuhlakonsertissaan. Mukavaa vaihtelua ja ihanaa päästä valmiiseen ruokapöytään ja hyvien ystävien seurasta nauttimaan

Toivotan itse kullekin voimia ja terveyttä (myös läheisille) sekä mukavaa viikonvaihdetta.

Täällä myös lisäksi joukkoonne yksi painoaan (ikuisesti kaiketi ) pudottamaan pyrkivä lady.

MENNALLE pitää heti sanoa, etten unohda, että mieheni sai tuon Räikkös-kirjan isänpäivälahjaksi, ja on tykännyt kovasti. On kuulemma hyvin ja elävästi kirjoitettu, minullekin intoutuu sieltä aina välillä otteita lukemaan. Eli varmasti hyvä lahjaidea.

Minulla vähän sama, kuin muori61:lläkin. Paino kyllä tippuu ajoittain, mutta annas olla kun aikaa vähän kuluu, niin takaisinhan ne pahalaiset tulevat. Vaan jos ei edes yrittäisi, olisi lopputulos varmasti vieläkin karumpi. Eli jatketaan sitkeästi vaan!

Tänään ja eilen on aurinko pikotellut ja onhan tuo vaan niin ihanaa. Minä kärsin pimeydestä kovasti ja tällaiset kaamosajan valonpilkahdukset sitten tuntuvatkin todella ihanille.

Jouluvalojakin voisi jo kohta alkaa ripustelemaan, tulisi niilläkin vähän valoisuutta pitkiin iltoihin.

Tuota hevosgeeliä pitää minunkin kokeilla. Hartiat aina jumissa, jospa auttaisi niihin.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja parempaa vointia sairastaville!

Kiva, että uusia ihmisiä tulee mukaan kirjoittamaan eli tervetuloa KilotPois ja Mimsella. Minä olen jo pikku hiljaa vähentänyt omia kirjoittelujani, mutta ihan kokonaan en ole malttanut vielä jäädä pois vaikka vuosia olen täällä jo mukana ollut.

Voi japena, toivottavasti selviää miksi miehesi niin usein saa tuon keuhkokuumeen. Olet varmasti nyt lujilla. Onneksi saat edes vähän apua arjen pyörittämiseen.

Kipa, on raskasta nähdä se miten omat vanhemmat alkavat uupua. Onneksi teitä on monta heitä auttamassa. Voimia sinulle.

Minun elämäni pyörii suunnilleen ennallaan. Painoa on tuhottamasti liikaa, liikuttua tulee ihan liian vähän, mutta kaikesta huolimatta elämä tuntuu mukavalle ja huoletkin lentävät välillä taivaan tuuliin.

Illalla rakas veljeni tulee käymään. Hänellä on huomenna Oulun teatterissa monologi, joka samalla on hänen viimeinen esiintymisensä lavalla. Minä olen seurannut hänen uraansa Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperasta lähtien (vuodelta 1966), joten itkuhan siinä varmaan tulee, kun näkee hänet näyttelemässä viimeisen kerran.

On mukavaa, että meillä on koko ilta ja huominen päivä aikaa jutella, muistella, nauraa ja itkeä. Tapaamme nykyisin ihan liian harvoin, joten ilo on aina suuri, kun sitten tapaamme.

Ihmeen lämpimiä, harmaan sumuisia ovat nämä marraskuun päivät olleet. Orvokit vielä kukkivat oven pielessä. Ovat siihen jostain keväällä ilmestyneet meidän riemuksemme. Ihanan kauniita kukkia. Kun olin lapsi isä joskus lauloi laulua:" Orvokkini tumma silmä, kulta sydän pieni..." en kyllä enää muista sanoja, mutta tunnelman muistan. Sen miten istuin isän turvallisessa sylissä eikä maailmaani mahtunut yhtään surua, ei kipeää kyyneltä.

Mies leipoo sämpylöitä. Pienin lapsenlapsista haetaan parin tunnin kuluttua päiväkodista, naapurin koira haukahtelee silloin tällöin, talitiaiset pyörivät ruokapaikkansa luona. Tavallinen päivä, johon odotus tuo jo onen tunteen.

Mukavaa viikonloppua itse kullekin.