Tervehdys 🥰

Suupaltti , voimia tuleville viikoille. Varmasti ottaa koville, kun on niin paljon muutoksia, jotka ovat lopullisia. En voi edes kuvitella ikävääsi. Onneksi nuoriso kuljettaa sinua mökille, josta ehti muodostua teille niin rakas yhteinen paikka. 

Huomasin, että olit muuttanut tekstiä nimimerkkisi alle. Viisaasti sanottu ja olet sen varmasti nyt kokenut. Toivottavasti kesä tuo tullessaan myös ilon hetkiä sinulle. <3

Menna , vähän huvitti tuo lääkkeiden etsiminen. Minä olen yleensä tosi tarkka ja kaikilla tavaroilla on oma paikkansa. Varmasti osittain iästä johtuvaa, että yhdessä saatamme etsiä jotakin parikin päivää. Välillä löytyy, välillä ei. Viimeksi etsimme riistakameran muistikorttia, joka on niiiiin pieni, että hukkuu helposti. Kokemusta on. Muistan, kun siippani otti sen sisältä ulos mennessään ja  katsottuaan edelliset kuvat, mutta korttia ei löytynyt mistään. Terassin naulassa oli pitkälahkeiset siippani housut, jotka eivät olleet vielä ollut jalassa pesun jälkeen. Sen taskustahan muistikorttikin löytyi. Ilmeisesti toimii vielä. Välillä laitamme tarkoituksella yhdessä jotain hyvään "jemmaan" ja sitten, kun tarvitsemme sitä, emme löydäkään.... Tällaista ei mielestäni sentään ennen tapahtunut. Ihan rehellisesti pitää kyllä sanoa, että rakas siippani "hukkaa" enemmän tavaroita kuin minä 🤭

Meillä oli täällä viikonloppuna nuorta porukkaa. Perjantai oli vielä upea hellepäivä, mutta jossain vaiheessa iltaa/yötä alkoi sataa ja vettä tuli suorastaan kaatamalla. Nuoret saapuivat lauantaina iltapäivästää - juuri silloin oli taas kova sadekuuro kohdalla. Poika ajoi auton ihan meidän talon takaosaan kiinni ja kantoivat kimpsut ja kampsut autosta ensi hätiin meidän terassille. Tässä sitten istuimme jonkin aikaa ja kohotimme tervetuliasmaljan. Ystäväpariskuntansa tyttö oli ensimmäistä kertaa täällä. Poika ja ystävänsä olivat kovasti menossa kalaan, mutta lauantaina siihen ei tullut tilaisuutta. Onneksi sunnuntaina sade-ennusteet eivät toteutuneet ja pojat pääsivät kalaan. Kumpikin sai hauen 2 - 3 kg, juuri hyvän kokoinen. Siippani oli kannarilla ja minä olin tyttöjen kanssa kävelyllä.

Eilen vetta tuli taas aivan kauheasti ja aamupäivällä oli sähkökatkoja vähän väliä. Nuoret lähtivät päivällä ja minä makoilin loppupäivän hyvän kirjan kanssa.

Täällä on edelleen tosi kova tuuli, joten sähkökatkot ovat mahdollisia. Vettä ei tällä hetkellä sada. Yhteensä sitä tuli muuman päivän aikana 64 mm. Luonto oli rutikuivaa, joten nyt on ehkä toiveissa saada metsän antimista ainakin mustikoita ja kanttarelleja. 

Mukavaa viikon jatketta kaikille <3 

Voi Suupaltti, olen niin pahoillani ja toivoisin voivani jotenkin suruasi helpottaa. Minä kävin aikanani vuoden terapeutilla, joka antoi hyviä työkaluja käytettäväksi silloin, kun melkein sydän pakahtuu surusta. Voisitko ajatella meneväsi johonkin sururyhmään tai terveyskeskuksen kautta? Minä kävin seurakunnankin sururyhmässä, mutta sieltä en kokenut konkreettista apua saavani.

Serkkutapaaminen oli viime perjantaina ja voi että taas sai nauraa. Pöytä notkui nyyttäriherkuista, ilma suosi. Puolilta päivin aloitettiin ja vielä yöllä leppeässä kesäilmassa istuskeltiin. Vanhin serkku, jonka äiti kuoli jo 26-vuotiaana, kertoi kadehtineensa minua ihan kamalasti, kun perheemme matkusti kesällä Savoon. Kun täti oli aina niin tyylikäs ja sulla niin kauniita vaatteita. Kunpa minullakin olisi ollut äiti. Lohdutin, että ei se meidän kotielämä niin auvoista aina ollut, Savon reissuja varten äiti piti julkisivua tiiviisti yllä. Kotona toivoin usein, että kun olisi ollut erilainen äiti. 

Mä olen niin onnellinen serkuistani ja siitä luontevasta yhteydestä, joka meillä on. Ensi vuonna on Savon serkun vuoro, hän asuttaa mummomme kotitaloa. Siellä emme mahdu yöpymään, joten hakusessa on Tahkon läheltä joku iso huvila n. 15 ihmiselle. Jos joku tietää, niin kerro!

Sunnuntaina mentiin Tammisaareen ystäväpariskunnan uuden kakkoskodin tupareihin. Heillä on myynnissä saaristossa iso huvila, mutta kun sinne mennään lossilla ja kerran jo säikähtivät ambulanssin viipymistä, hankkivat kodin Tammisaaren keskustasta. Se oli hurmaava kattohuoneisto, jossa on valtava terassi. Herra vie aamuisin koiran aamukävelylle ja samalla reissulla tuo viereisestä leipomosta sämpylät.

Huhtikuussa avattu museo Chappe on parinsadan metrin päässä ja sinne mentiin tietenkin tutustumaan. Chappe-talo on erikoinen, musta salmiakinmallinen rakennus ja taidetta jo itsessään. Samaan yhteisöön kuului myös Heléne Scherfbeckin näyttely, joka lumosi minut paljon enemmän kuin nykytaide.

Maanantain risteily siirrettiin myrskyn takia keskiviikolle, joten ajelimme mökille muka tekemään jotakin. Eilen satoi ja lueskeltiin tyytyväisinä kirjojamme. Tänään pääsin jatkamaan laiturin pesua, mutta kävelysilta jäi vieläkin seuraavaan kertaan. Kova tuuli suoraan järveltä toi niin paljon roskia, että pesurin suutin meni koko ajan tukkoon. Keittelin äsken mansikkahilloa ja kun saan tuotokset purkkeihin, lähdemme kaupunkiin.

Mulla taitaa olla työhaluttomuustauti. Ihanaa huomenna päästä valmiiseen pöytään ja vaan rupatella Justuksen tyttären kanssa. Mennään yhdellä autolla, ostetaan (toisen kerran) Justuksen juhliin juotavat. Edelliset ostettiin tammikuussa, mutta vaikka juhlat siirtyivät, juomat ovat vähitellen huvenneet!

Tytär kyseli, voisimmeko asua heidän kotonaan vajaan viikon, kun pojat haluaisivat lentää Espanjasta kotiin vaikka heti. Lapsi-parat, on niin tylsää olla ilman kavereita ja patikoida ja käydä ravintoloissa vanhempien kanssa. Olin tyytyväinen itseeni, kun saoin ei. Kesällä on niin paljon tehtävää kahdella mökillä, ettei voida tinkiä yhtään. Sitä paitsi heillä on sauna-kylpyhuone-vessa remontti, joten käytössä vaan yksi vessa ja suihku.

Me mietimme Justuksen kanssa, miten ratkaista tämä kahden mökin pulma. Mökkitalkkareita on vaikea löytää. Paikat vaativat jatkuvaa kunnossapitoa. Kumpikaan ei halua luopua omastaan. Toistaiseksi tehdään se, mitä on ihan pakko ja mitä jaksetaan, mutta paljon jää tekemättä. Mökillähän olisi kai tarkoitus rentoutua, mutta me emme ole ehtineet vielä kertaakaan tänä kesänä loikoilla lepotuoleilla tai istuskella keinussa. Toisaalta, jos ei olisi mökkejä, laiskistuttaisiin varmaan kokonaan vaan kaupunkikodissa löhöillessä. Asiat ovat harkinnassa, olen vain vähän väsynyt ja siksi marisen teille!

Hei taas Ihanaiset,

Kipa, kyllä tähän kesään hauskoja juttuakin on mahtunut. Lapsenlapsen rippijuhlat olivat kesäkuussa, vieraita oli paaaaaljon, osaa en ollut nähnyt pitkään aikaan ja hauskaa oli. Ystävättärieni kanssa olen käynyt humpsuttelemassa kaupungilla, museossa ja lounailla. Runsaan viikon päästä systerit tulevat poimimaan minut kyytiin ja mennään mökille viettämään laatuaikaa. Nauretaan ja vähän itketään, parannetaan maailmaa, syödään hyvin ja nautitaan juomaa kohtuudella 🍗🥗🍓🥂.
Ja olenhan saanut olla mukana vaikka missä ihanissa juhlissa tämän foorumin puitteissa!

IL, en oikein usko, että sururyhmistä olisi apua minullekaan mutta tarvitsisin kyllä ammattilaisen apua ja kunnon työkaluja tähän surun hoitoon. Yritin puhua jo Heikin sairauden aikana HUS: issa terapian tarpeestani mutta siihen ei kuulemma ollut resursseja. Meitä kehotettiin ottamaan yhteyttä esim. Lihastautiliittoon 😳. Sielläkin apu olisi ollut vertaistuki tyyppistä. Vertaistukea olen saanut keskusteluista Heikin edesmenneen veljen puolison kanssa keskustellessa. Soitellaan vähintään kerran viikossa ja välillä tavataan kasvokkain, se on ollut terapeuttista. Lasten kanssa ollaan myös pidetty ”sururyhmää”, kun hoidettiin Heikkiä yhdessä se lähensi meitä ja ollaan oltu ja ollaan hyvä tiimi 🥰. Kokemuksesta tiedän, että aikaa tämä ottaa. Tähän suruun ei onneksi kuulu vihaisia tunteita niinkuin edelliseen vaan  kiitollisuutta pitkästä yhteisestä ajastamme ja kaipausta tietysti.

Luotettava maksullinen mies pitäisi kyllä jostain löytää 🤭. Paljon on hommia mitä pitäisi tehdä mutta kun ei ammattitaito eikä voimat riitä. Harmittaa tämä nivelreuma, kun se näivettää kaikki lihakset. Käsivoimia minulla on ollut vähän ja nyt ei enää niitäkään vähää. Vesikourut pitäisi putsata, pystyisin kyllä tikapuita pitkin katonrajaan kiipeämään mutta kun en pysty niitä tikkaita nostamaan pystyyn vaikka ovat kevyet alumiiniset. Nokisuutarikin joutui ne itse autotallista hakemaan ja pystyttämään, onneksi ei ollut moksiskaan. Mökillä trimmerin kanssa kaadoin heinää mutta siimakelan vaihto tuotti tuskaa enkä sitten saanut akkua irti laitteesta, sitä kun pitää puristaa ja vetää yhtä aikaa 😖.

Taas tuli omaa napaa, koittakaa kestää. Ai niin, mitä Menna piti leffasta?

Sellainen piti vielä lisätä, että minä jäkätinnHeikille, kun hän jätti AINA valot päälle jälkeensä ja kaappien ovet auki. Jostain kumman syystä vieläkin joskus valoja palaa pesuhuoneessa tai vaatehuoneessa ja kaappien ovia on sulkematta 😤🤣. Oisko peiliin katsomisen paikka 🫣.

Mies on ollut pari lauantaista asti maalla muistisairaan sisarensa asioilla. Minä tein vasta eilen viikkosiivouksen ja huomasin kauhukseni, että keittiökaapin lattialle ulottuva päädyn alareuna oli alkanut levitä  ja kostua ja sokkelissakin oli vaurioita. Jo pari päivää sitten olin huomannut pienen lätäkön jää-pakastinkaapin sivussa, mutta ajattelin sen olevan helteistä johtuvaa tiivistynyttä kosteutta. Hälytin pojan paikalle ja soitin vakuutusyhtiöön, jonka valtuuttama tarkastaja kävi tänään. 

Syynä oli jääkaapin sisällä oleva sulamisvesikouru (kaapin takana olevan kondenssivesissäiliö oli tyhjä). Olin, totta kai, pyyhkinyt sitä silloin tällöin jääkaapin siivouksen yhteydessä kuivaksi, mutta se pitikin irrottaa kasettina jääkaapista. Kasettiin oli muodostunut mustaa mönjää, joka oli tukkinut reiän ja vesi oli valunut suoraan vihanneslaatikon alle ja sieltä lattialle ja jääkaapin alle. Onneksi meillä on keittiössä laattalattia, jos olisi parketti, vahingot olisivat olleet pahoja. Tarkastaja ei havainnut lattian rakenteissa kosteutta. Vääntynyt kaapin päätyseinä oli vain työntänyt laattoja ja olohuoneen parkettia erottavan alumiinikiskon irti, mutta itse paprketti oli kuiva. Onneksi!

Nyt jääkaappi seisoo keskilattialla ja odottaa, että mies hommaa kotiin tultuaan sen alle turvakaukalon. En tiedä, korvaako vakuutus vahinkoja (kaapin päätyseinä ja sokkeli), mutta ei noista korjauksista pitäisi konkurssiin joutua, jos itse pitää maksaa.

Olemme kaikki huolesta stressaantuneita muistisairaan kälyn takia. Nyt oli vasta hankittu uusikin kela-kortti kateissa. Koska passi oli vanhentunut ja kateissa, piti hankkia myös henkilökortti. Käly väitti kiven kovaan jo käyneensä poliisiasemalla eikä lähtenyt mieheni mukaan ennen kuin saatiin naapurin isäntä narraamaan hänet jollakin verukkeella autoon. Jotain laukkua hän etsii epätoivoisesti ja soitti minullekin, olisiko se jäänyt häneltä Espooseen kun kävi 'viime kesänä' (neljä vuotta sitten). Hän ihmettelee saunatupaan tuotuja jätesäkkejä, joissa on hänen omia M-harjulta muutossa tulleita vaatteitaan. Vanha televisio meni rikki ja uutta televisiota hän ei opi käyttämään, vaan sotkee kaikki asetukset, joten nyt kai täytyy hankkia jostain toinen, vanhan tekniikan TV satelliittiantennia varten, koska hän katsoo myös Saksan tv-ohjelmia. Ajokortti meni lääkärin aloitteesta jo viime kesänä, mutta se ei estänyt häntä tarttumasta pihalla seisovan vanhan VW Polon rattiin ja lähtemästä kylille. Pyysimme kodinhoitajaa piilottamaan myös auton avaimet numerokoodilla aukeavaan avainkaappiin (sairaan- ja kodinhoitajia varten, koska potilas ei välttämättä päästä sisälle). Polkupyörälläkin hän on yrittänyt ajella, ja kaatunut, ja ihmettelee nyt, missä se hänen vanha hyvä pyöränsä on, jolla oli helppo ajaa. Onneksi lääkitys on nyt kotisairaanhoidon vastuulla. Ne haetaan apteekista ja annostellaan dosettiin sekä päivittäin joku käy vaihtamassa selkään syöpälääkelastarin. Ruokahuoltoa hän ei ole halunnut, vaan käy itse kela-taksilla kaupassa ja ostaa eineksiä. Tänään joku oli käynyt niitä lämmittämässä.

Olisi helpompaa kaikille osapuolille, että hän pääsisi hoivakotiin syksystä alkaen, jolloin olot kotona vaikeutuvat! Pimeinä öinä ilmaantuvat myös pelkotilat ja harhakuvat, joten hän olisi itsekin valmis muuttamaan. Hoivakodissa hänet jo tunnetaan itsepäisestä ja määräilevästä luonteenlaadustaan. Heille hän on ns. hankala asiakas, mutta se ei saisi estää sairaan ihmisen hoivaa. Ei meistä kukaan pääsen täältä 450 km:n päästä kovin nopeasti apuun, jos jotain sattuu.

Merelle tuossa jossain edellä kertoi, että Edelfeltin näyttelyyn oli jonoa. Kävin siellä juuri ennen juhannusta tyttären tyttäreni kanssa, eikä silloin ollut lainkaan jonoa (n. klo 12.30). Katsojia oli kyllä aika paljon, mutta ei häiritsevästi, joten hyvin saattoi keskittyä teosten katsomiseen. Aivan ihana näyttely, ja aion mennä uudelleenkin.

Olen ihmetellytkin, miten IL ja Justus jaksavat huoltaa kahta mökkiä. Ei mikään ihme, että alatte väsyä! Voisiko vastuita siirtää nuoremmille polville?

Suupaltti, voimia sinulle suuressa ikävässäsi ❤️! Onneksi et ole yksin, vaan sinulla on perhe tukenasi. Auton puuttuminen tuo kyllä omat hankaluutensa. Minullakaan ei ole ajokorttia, ja on hankalaa liikkua, kun mies ei ole kotona ja nuorilla on omat menonsa, eikä aina kehtaa pyytää kyytiä.

Säät eivät ole nyt parhaat mahdolliset, mutta kyllä se taas tästä kesäksi muuttuu, uskoisin.

Moi, 
täälläpä se on taas vastassa elämän koko kirjo: kyläilevää nuorisoa, huoltatuottavaa vanhaisoa, mökkien ja kaupunkien kuulumisia. Suupaltille voimia – onneksi sinulla on lapsia ja lapsenlapsia lähellä. Sururyhmä voi olla hyvä ajatus.

Olin viikonloppuna sukujuhlissa Kuopion takana. Maatila, jota yksi veljistäni isännöi, täytti kesäkuussa 100 vuotta (toki se on vanhempaa perua mutta meidän isovanhemmille suvun kantatilasta lohkottu silloin). Kokoonnuttiin siis joukolla: sisarukset (6 kpl), sisarusten lapset ja lastenlapset ynnä miniät ja vävyt. Yhteensä 30 henkeä. Ja 7 koiraa, koska joukko on jokseenkin eläinrakasta. Laskettiin, että jos kaikki lemmikit olisivat olleet paikalla, koirakokouksessa olisi ollut 11 osallistujaa.

Osa suvusta jäi saapumatta: samaan viikonloppuun osui vävylle kesän kiinnostavin urheilutapahtuma eli 12 tunnin ultrajuoksu, Ukkokullalle oma serkkukokouksensa Oulussa, teekkarineidolle parhaan kaverin synttärit ja pikkuveljelleen jotain muuta välttämätöntä läsnäoloa vaativaa. Muutama muukin nuoren polven edustaja puuttui. Totesimme joukolla, että kesän aikana viikonloppuja voisi olla viikkoa kohti kaksi, jopa kolme, jotta kaikki kesätapahtumat saataisiin mahtumaan ja kaikissa kiinnostavissa ehtisi käydä.

Ajeltiin siis tyttären kanssa kaksistaan Savoon ja takaisin. Käytiin lounaalla Kenkäveron pappilassa (ihana paikka, suosittelen lämpimästi jos viitostietä ajelette!) ja ehdittiin puhua kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat ilman ympärillä pyöriviä miehiä, lapsia ja koiria. (No joo, snautserimme Lyyti matkusti takapenkillä mutta valveutuneena matkakoirana se osaa olla ajon aikana hiljaa.)

Juhlat kestivät kellonympäryksen eivätkä ne tosiaankaan olleet mitkään pönötyspippalot (tämän oli järjestävä veli meille etukäteen tiedottanut). Mutta hyvää ruokaa oli, osa omien peltojen ja metsien antimia. Ohjelmakin oli omatekoista; piironkien uumenista oli kaivettu menneiden sukupolvien kirjoittamia runoja ja sisar oli riimitellyt itsekin. Yksi veljistä oli värkännyt synttäribluesin toiselle, tasavuosia täyttävälle, tyttäreni säveltänyt ja sanoittanut tarinan joka kertoo hänen ja samanikäisen serkun leikeistä mummolassa. Mun hommakseni jäi kuvailla, miltä Suomi, Savo ja kaukainen kotipitäjä näyttivät silloin sata vuotta sitten. Eikä tietenkään juhlaa ilman yhteislaulua!

Nyt värkkäilen valokuvakirjaa järjestäjäveljelle kiitokseksi. Mulla on parisataa kuvaa, joista parikymmentä jaoin heti maanantaina suvun FB-sivulla. Suurimmaksi osaksi tämä viikko on kuitenkin omistettu kaupunkilomailulle: eilen käytiin UK:n kanssa Ateneumissa ja Kiasmassa, jossa Tom of Finlandin töitä. Niistä en ole erityisen innostunut, mutta kuriositeettinahan noita kikkelimiehiä katsoo. Tosin joka jäbä on hämäävästi samannäköinen. Tänään vuorossa Sinebrychoffin taidemuseo ja Kansallismuseo, jossa en ole käynyt moneen vuoteen. Ehkä jopa Jörn Donnerin valokuvat Hakasalmen huvilassa? Vasta-avattu Hakaniemen halli katsastettiin maanantaina, jolloin museot ja muut olivat kiinni.

Juu, Pikseli ja Merelle, Ateneumissa oli melkoinen ruuhka. Pitää hankkiutua sinne toistamiseen, kun vain keksisi, mihin kellonaikaan olisi väljintä. Taulut on tietysti nähty taidekirjoissa ja -museoissakin moneen kertaan, mutta kokonaisuus on silti varsin vaikuttava. Mulla on e-kirjana Sovelias liitto (Albert Edelfeltin ja Ellan de la Chapellen kaksoiselämäkerta) joten ensi viikolla tartun siihen jossakin sopivassa satamassa. Köydet irtoavat perjantaina, ja teekkarineitonen joka on viisivuotiaasta saakka purjehtinut mukanamme, tulee viikonloppugastiksi.

Kivaa kesänjatkoa kaikille!

Suupaltti, pidin kovasti uudesta ja todennäköisesti viimeisestä Indiana Jones-elokuvasta. Pelästyin ensin alussa, kun Harrison Ford näytti yhtä nuorelta kuin aikaisemmissakin filmeissä ja kerkesin jo kiroilla, että ne ovat tehneet saman tempun kuin kerran yhdessä Michael Douglasin elokuvassa, jossa hänet oli jollain ihmesysteemillä saatu näyttämään puolta nuoremalta. Onneksi se tässä tapauksessa rajoittui vain alkuun, jonka oli tarkoituskin kuvata hyvin paljon aikaisemmin tapahtunutta. Nämä Indiana Jones-elokuvat ovat olleet suosikkejani siksi, että ne ovat oikein vanhanaikaisia seikkailuelokuvia ryyditettyinä nykyajan erikoistehosteilla ja muilla kommervenkeillä sekä sopivasti huumorilla. Sitä paitsi Harrison Ford on ihana 😍 Jos seikkailufilmeistä pidätte, niin voin suositella lämpimästi!
 
En edes muista milloin olen käynyt taidenäyttelyssä viimeksi. Olisiko ollut Tove Jansson-näyttely Ateneumissa ja siitä on todella pitkä aika. Edelfelt kiinnostaisi, mutta jotenkin täältä on niin vaikea lähteä Helsinkiin asti vain näyttelyä varten ja jos suunnittelisi jotain muutakin, niin sitten se vaatisi jo yöpymisen, sillä eihän yhdessä päivässä jaksa montaa kohdetta! Olen Tiinuliinun kanssa vähän samaa mieltä Tom of Finlandin kikkelimiehistä, vaikka onhan se myönnettävä, että tyyppi oli taitava piirtäjä. Aihe vain on turhan yksipuolinen.
 
Olemme vihdoin ja viimein siivonneet kuistia. Kokosimme uuden säilytyslaatikon ja laitoimme sinne tarpeelliset kamat ja kaiken vähänkin ”mahdammekohan tarvita tätä”- ja ”saako tästä enää puhdistamallakaan käyttökelpoista”-aineiston jätesäkkeihin. Olen kallistunut siihen ajatukseen, että tilaan Repsikan noutamaan kaiken rojun kerralla, kun emme kuitenkaan saa kaikkea viedyksi jäteasemalle omalla autolla. Varsinkin korituolin runkoa ja kahta muovista puutarhatuolia on vaikea sovittaa autoon ja päätin hävittää myös makuuhuoneessa olevan vanhan televisionkin, kun ei sitä koskaan katsota. Jos jostain syystä tulee halu/tarve katsoa telkkaria sängyssä, niin voimme sitten ostaa sinne sopivan pienen taulutelkkarin. Repsikka luonnollisesti maksaa, mutta niinhän tarpeellisista palveluista aina pitää maksaa! Seuraavaksi pitää käydä ostamassa sellainen ryppyinen puutarhaletku, jolla voi sitten pestä kuistin kalusteet. Varsinkin keinun katos on todella likainen. Sitten onkin enää jäljellä terassilautojen ja kalusteiden öljyäminen, mutta kun sitä ei ole tehty vuosikausiin, niin kaipa se voi odottaa, jos nyt ei vallan ensi kesään, niin ainakin tulevaan syksyyn.
 
Kävin maanantaina kaihileikkauksen jälkitarkastuksessa ja kaikki on hyvin. Silmänpaineetkin olivat laskeneet kummassakin silmässä 18:aan, kun ne ovat olleet aiemmin 24 ja 28 välillä. Kuulemma aika sitten näyttää pysyvätkö ne myös alhaalla. Ainoa huono puoli on se, että kuten jo olin epäillytkin, minulle laitettiin vääränlaiset linssit. Suoraan sanoen hieman hatuttaa, sillä selitin joka käänteessä selkeästi haluavani käyttää yleislaseja ja lukea ilman. Se sanotaan ihan selvästi jopa esimittaukset tehneen optikon lausunnossa, mutta lääkärin epikriisissä sanotaan vain, että ”haluaa käyttää laseja leikkauksen jälkeenkin”! Tilasin nyt sitten itselleni uudet moniteholasit, jotka tulivat maksamaan 50 % alennuksen jälkeenkin 699 euroa, kun meirämmiähen lukulasit maksoivat vain 250 euroa! Löysin muuten tosi nätit punaiset pokat, jotka ovat vähän sellaiset kissamaiset ja sopivat naamaani kuin nenä päähän. Ne olivat onneksi edulliset (99 e) ja niistäkin laskettiin sama alennus. Tekisi ihan mieli reklamoida, jos vaikka saisi leikkauksesta alennusta. Ja vaikkei saisikaan, niin ehkä oppivat sitten vähän paremmin kuuntelemaan isolla rahalla maksavia asiakkaita!

Suupaltti, oletko kuuklannut netistä maksullisia miehiä? Niitähän on kaikenlaisia mökkitalkkareita, niin miksei sitten kotitalkkareitakin. Muistan vuosien takaa sen ihan ensimmäisen kaikenlaisissa kodin korjaustöissä auttavan kaverin antaneen yritykselleen nimen Aviomiespalvelu. Kuulemma intiimimpi apu ei kuulunut repertuaariin 😄
 
Rutikuivan kesäkuun jälkeen alkanut heinäkuu on todella ollut sateinen. Viikossa on tullut melkein 100 milliä vettä ja kun meirämmiäs oli jättänyt pelargonialaatikon pihalle kuistin sijaan, meidän piti kaataa laatikko kumolleen, jotta saimme valutettua liiat vedet pois, etteivät pelargoniat vallan tukehdu. Heinä kasvaa ihan silmissä eikä sitä voi leikata, kun on niin märkää. No, luonnolle sade tekee hyvää ja kyllähän ilmakin on viilentynyt. Meidänkään ei ole enää tarvinnut  käyttää makuuhuoneen kattotuuletinta. Ensi viikolla ennustettiin taas lämpenevää, mutta toivottavasti ei enää tulisi helteitä.
 
Toivottelen kaikille lokoisaa viikonloppua 🙂

Hyvä, että Mennan silmät ovat kunnossa.

Me risteilimme eilen ja meri oli ihanan tyyni. Söimme koko menomatkan Tallinnaan a la carte -ravintolassa toinen toistaan makoisampia ja kauniimpia ruokia. 13-vuotias nuorimies halusi tilata myös aikuisten listalta ja teki täyttä kunniaa isolle pihville. Maltoin olla ottamatta annoksista kuvia, koska huomasin kerran puhelimeni olevan täynnä sellaisia jo ennestään.

Tax freestä ostin kulmakarvavahaa, kokeilin tänä aamuna, mutta en ole muistanut tarkistaa koko päivänä, ovatko karvat pysyneet kuosissaan.

Tänään pakattiin autoon osa eilisistä juomista, pyykit, vaatteet, ruoat jääkaapista ja aika täyteenhän Musti taas tuli. Pysähdyttiin Pälkäneellä Katajiston Lihaan, sieltä saa kotitekoisia makkaroita ja leikkeleitä. Seuraavaksi Niitty-Seppälän Maatilamyymälään, uusia perunoita iso pussi ja viisi kiloa mansikoita, kaikki aamusella poimittuja ja nostettuja sekä kolme litraa herneitä. Justus unohti lasipurkit kaupunkiin, joten en tiedä, mihin minä sitä aikomaani mansikkahilloa säilön. Aapiskukossa tilasin listalta, koska olen kyllästynyt buffettiruokaan. Orivedellä vielä kauppaostokset ja sitten rantaan.

Tietenkin sade alkoi ripotella juuri siinä vaiheessa, kun tavaroita piti kantaa veneeseen. Kaikissa kasseissa ei ole vetoketjuja, joten vähän kiireellä niitä sullottiin veneen kuomun alle. Olin jo aika raivona ja karjuin veneen moottorin yli Justukselle, että kovin pitkään en kyllä tätä rumbaa jaksa. No onneksi sade lakkasi saareen päästyämme, mutta olimme kumpikin ihan poikki, kun kaikki oli kannettu pientä mäkeä ylös mökin kuistille.

Ruoat ovat jo jääkaapeissa, vaate- ja pyykkikasseja en jaksa tänään tyhjentää.

Lisäksi hermostuttaa Justuksen vakuutusyhtiö, joka ei valituksesta huolimatta halua maksaa kuin ne muutamat sairaalapäivät leikkauksen jälkeen. Yhtiön mielestä kaksi kuukautta oli kuntoutusta, josta ei tarvitse maksaa. Meidän mielestä kyse oli ainakin kuukauden sairaalahoidosta ja vasta sitten kuntoutuksesta. Justuksen tytär ja vävy ovat juristeja ja laativat vielä uuden valituksen. Täytyy selvittää, millainen Zappan vakuutus on.

Zappasta puheenollen, tänään se ehti pureskella vävyn aurinkolasit, kotelon ja lompakon, mukana taisi mennä muutama setelikin, kolikoista ei saatu selvyyttä. Seteleitä tuskin voi käyttää, saattavat tulla aika pehmenneinä ulos. Yksin kotona ollessaan koira ei tee mitään, mutta perheen läsnäollessa se keksii kaikenlaista. Ja sen kanssa lenkkeillään, leikitään ja touhutaan. En ole eläissäni tavannut tuollaista pentua. Ja koirakoulussa se toimii niin hienosti, että ohjaaja ehdotti jonkun tasotestin tekemistä jo, kun koira on 1,5 vuotias. Yleensä se tehdään kaksivuotiaana.

Päätimme Justuksen kanssa olla lomalla viikon. Paitsi että kaikki terassit, käytävät ja ulkokalusteet on jälleen pestävä, ennen kuin niitä voi käyttää. Mutta Justus on fiksu ja "unohtaa" jatkuvasti ostaa lisää saunamaalia, joten en voi jatkaa saunan maalaamista. Viime kesänä ei ehditty koko saunaa sutia. Justuksen tyttären perhe tulee seuraksemme viikon päästä ja se on tosi hauskaa. Viihdyn heidän kanssaan, eikä mun silloin koskaan tarvitse laittaa ruokaa eikä paljon tiskatakaan.

Voi kun sataisi huomenna koko päivän! Voisi vaan lueskella. Ai niin se mansikkahillo! Olisiko terveellistä syödä viisi kiloa mansikoita?

IL, mansikat ovat terveellisiä, joskin ne pissattavat, mikä tietenkin loppujen lopuksi on hyvä asia sekin! Kuinka usein te oikein rakennuksianne maalaatte, kun tuntuu siltä, että aina on suti kädessä jossain. Ei silti, kun siivosimme kuistia, katselin rakennuksen valkoisia puuosia ja ne olisivat kyllä pesun tarpeessa ja sen jälkeen selviää vasta, pitääkö jotain maalatakin. 

Kävimme tänään ostamassa sellaisen ryppyisen puutarhaletkun, joka oikenee kolminkertaiseksi vedenpaineesta. Sellainen on helpompi säilyttää kuin 30 metrinen letku eikä se edes maksanut paljoa. Puuilossa se oli jonkinlaisessa tarjouksessa 19.90 e.

Näköjään vakuutusyhtiö on taas kunnostautunut maksujen välttelyssä. Ottaen huomioon kaatumisesta syntynyt epätavallisen suuri vaurio, joka vaati huomattavasti enemmän työtä kuin esim. meirämmiähen murtunut reisiluun pää ja siihen leikattu täydellinen keinonivel, niin kyllähän siinä syntyy pidempi kuntouttamisjaksokin puhumattakaan pitkästä sairaalassaoloajasta. Meirämmiähelle maksettiin ihan kaikki syntyneet kulut aina tavallisia takseja ja kela-taksia myöten sekä vielä erillinen korvaus kivusta ja särystä!

Tänään oli viimeinen lippujen lunastuspäivä ensi perjantain kesäteatteriesitykseen Komediateatterissa. Siellä menee englantilainen farssi Yksi mies ja kaksi pomoa ja meillä on liput ensimmäisen rivin keskellä. Odotan mielenkiinnolla heidän uutta katsomoaan, sillä siellä oli aikaisemmin vain puiset penkit ilman selkänojia ja istuminen alkoi loppua kohden aina rasittaa selkää. Nyt siellä on kuulemma ihka oikeat selkänojalliset istuimet, joten mikäs siellä sitten on nauraa!

Zappasta puheenollen, me olemme katselleet Elisa Viihteen Viaplaystä kanadalaista tv-sarjaa Poliisikoira Rex. Olen joskus vuosia sitten nähnyt itävaltalais-italialaisen samannimisen sarjan, joka ilmeisesti perustuu samaan pohjatarinaan. Tämä kanadalainen sarja on mukavan kevyt ja ihmisnäyttelijätkin ovat symppiksiä, joten mielikseen sitä katselee. Rexiä "näyttelee" koira nimeltään Diesel vom Burgimwald ja se on harvinaisen ilmeikäs otus!

Nyt täytyy mennä laittamaan murua rinnan alle, joten toivotan (jälleen) mukavaa viikonloppua kaikille 🙂

 
Suupaltti, jaksamista sinulle ja voimia surra rakasta miestäsi juuri niin kuin sinusta tuntuu. Kukaan toinen ei oikeastaan voi neuvoa miten pitäisi surra tai kuinka kauan. Sinä löydät oman tapasi. Ystävien kanssa jutteleminen, läheisten seura, ehkä joku terapeutti tai sururyhmä, sinä löydät itsellesi juuri oikeanlaista tukea kunhan rauhassa kuulostelet, millaista tukea kaipaat.

Minä olin 34-vuotias, kun ensimmäinen mieheni, tyttäreni isä, äkillisesti kuoli auto-onnettomuudessa. Aamulla, kun lähdin töihin sanoin hänelle hei ja seuraavana aamuna poliisi tuli kertomaan, että hän on kuollut, auto oli ajanut ulos tieltä.

Meidän avioliittomme ei ollut kovin onnellinen, mutta silti sen päättyminen noin traagisesti oli kova paikka. Reilusti yli 40 vuotta sitten moni asia oli erilaista kuin nykyisin. Onneksi asuin Helsingissä. Siellä ei niin kovasti ehditty miettiä miten nuori leski elämäänsä elää miehensä kuoleman jälkeen.

Raskainta oli vastailla pienen, alle kouluikäisen, tyttäreni satoihin kysymyksiin. Vaikka mieheni ja minun välit olivat viileät, oli isä tyttärelleni maailman rakkain ihminen ja se olikin suurin syy siihen, että emme olleet eronneet.

” Tunteeko isi minut sitten, kun minä kuolen?” - Totta kai tuntee, vastasin.
”- Mutta entä, jos minä kuolen vasta vanhana mummuna?” -Kyllä hän sinut aina tuntee? ” Mutta, jos ei tunnekaan?” - Hänen sydämensä alkaa hymyillä, kun hän näkee sinut, siitä hän sinut tuntee.” - Aha, no hyvä sitten.

Ja hetken kuluttua uudet kysymykset: Miten isi meni taivaaseen? Eihän hän osaa lentää? ” No hänen sielunsa meni sinne. - ”Mikä on sielu?” Se mikä sai isin nauramaan, pörröttämään sinun tukkaasi, kantamaan sinua olkapäillään. Se mikä sai isin lukemaan sinulle iltasatuja, viemään sinut metsään kuuntelemaan lintujen laulua… ” Aha, vastasi lapsi ja jatkoi leikkejään, kunnes taas alkoi uusi kysymysten sarja.

Hautajaiset saivat pienen tytön aivan ymmälle. Istuimme etupenkissä, edessä arkku, jossa lapsi tiesi isän olevan. Yht´äkkiä hän rynnisti kesken kaiken alttarille. Pappi oli hyvä ystävämme. Hän otti lasta kädestä, näytti minulle, että pysy vain siellä penkissä, ja kesken siunauspuheensa kysyi levollisesti lapselta: Mikä on hätänä? Lapsi sanoi kuuluvalla äänellä: - ”Minä luulen, että isi yrittää huutaa arkusta, ettei hän ole kuollut.” Pappi ei hämmentynyt vaan sanoi: -” Kuunnellaan.” Ja niin sitten lähes kaksi metrinen pappi ja valkoisessa puvussaan pikkuinen tyttö, käsi kädessä kuuntelivat arkun jokaista seinämää ja kun mitään ei kuulunut, pappi otti lapsen syliinsä, toi hänet minun vierelleni ja jatkoi hautaan siunaamista.

En oikein tiedä miksi kerroin tämän. Ehkä siksi, että kuolema koskettaa niin eri tavoin eri vaiheessa eläviä ihmisiä. Jokaisen suru on ainutkertainen, erilainen. Jokainen kyynel ja jokainen kaipaus on ihan omannäköisensä.

En olisi kuoleman jälkeisinä päivinä ikinä uskonut, että elämäni voisi joskus vielä olla huoletonta ja onnellista. Nyt kun tästä toisesta avioliitostani on kulunut lähes päivälleen 40 vuotta voin vain hellästi muistella joskus noita menneitä aikoja.

Minä sain uuden mahdollisuuden elää onnellisessa avioliitossa. Mieheni adoptoi tyttäreni ja lapseni sai elämäänsä hyvän, rakastavan isän, lapsenlapseni ihanan papan. Olen kertonut tyttärelleni paljon tarinoita vuosista, joita hän ei edes kunnolla muista. Rakkaudesta, jolla hänen biologinen isänsä häntä kasvatti. Samoin lapsenlapset tietävät tuosta kuolleesta papasta monia hyviä asioita.

Elämä on täynnä yllätyksiä. Joskus kipeitä, sellaisia jotka sattuvat melkein liikaa. Joskus niin hyviä, että tietää, ettei ikinä niitä ole ansainnut. Kaiken keskellä olen sen oppinut, että rakkauden hinta on kuolema. Mitä enemmän rakastaa sitä kovemmin kuolema satuttaa. Mutta ikinä en jättäisi rakastamatta siksi, että pelkäisin eron kipua.

Onnellisia hetkiä itse kunkin elämään.

Jumbojetin kirjoitus toi taas kerran kyyneleet silmiini. Mikä taito sinulla onkaan kuvata tapahtumia.

Mieleeni tuli bonuslastenlasten kanssa käymäni keskustelu 20 vuotta sitten mieheni kuoleman jälkeen. Olin mökillä viiden 4 - 8 vuotiaan kanssa. Papasta juteltiin usein ja sanoin, että hän suojelee teitä kaikkia ja seuraa taivaasta teitä, missä tahansa liikuttekin.

- no miten pappa voi nähdä meidät, kun toi asuu Vantaalla ja mä Espoossa?

- katsopa mitä näet tästä mökin olohuoneesta. Ja sitten jos menet yläkertaan ja kurkistat tuolta viidestä metristä, niin näet paljon enemmän.

- miten se ehtii suojelemaan meitä eri paikkoihin?

johon kuusivuotias varmana tiedostaan:
- no sillä on turbomoottori selässä ja silleen se lennähtää hups hups paikasta toiseen.

Sain valtavasti lohtua noista lastenlapsista. Puuhastelin paljon heidän kanssaan ja se yhdessäolo varmaan vaikutti siihen, että ollaan läheisiä edelleen.

Menna, mökeillä riittää aina kunnostamista ja maalaamista. Viime kesänä maalattiin Justuksen lasten kanssa talkoilla saunarakennusta. Arkkitehti oli suuressa viisaudessaan määrännyt rakennuksen käsiteltäväksi jollain aineella, jonka piti vuosien saatossa saada rakennus näyttämään kelohonkaiselta. Kaikki olivat jo ihan kyllästyneitä kirjaviin seiniin, joista ei kelohonka tullut hyvälläkään mielikuvituksella mieleen. 

Minä otin tehtäväkseni maalata paksuista rimoista tehdyt 3x3 metriset ristikot, jotka peittävät pukuhuoneen, pesuhuoneen ja löylyhuoneen lattiasta kattoon olevia ikkunoita. Vaan en tajunnut, että niissä on neljä pintaa ja ihan kamalasti sudittavaa. Yksi sellainen iso ristikko on vielä maalaamatta ja mun tahdilla siinä on yli viikon homma.

Ja mun mökillä leikkimökin terassin kaiteet kaipaavat maalia. Justus uusi muutamia lahoja lautoja siitä viime kesänä. Terassi (n. 100 m2) on pestävä ja huoltosudittava. Saattaa jäädä ensi kesään.

Mutta tänään sataa ja voimme lueskella rauhassa. Olemme seuranneet ke-pe Avalta tulevaa ohjelmaa "Unelma-asunto auringon alta" ja katseltiin aamupäivällä väliin jääneitä jaksoja. Jos ostaisimme asunnon Espanjasta, meillä olisi jo toivelista valmiina! Kamalaa kuitenkin todeta, ettei me enää tässä iässä ehkä tehdä niin isoja päätöksiä. No lotto on vetämässä kummallakin!

Zappa se ehti kaivaa telkkarin kaukosäätimen puutarhaan. Siinä oli perheellä etsimistä, ennen kuin aarre löytyi. Koira myös sisustaa pientä puutarhaa omilla kumiporsaillaan, niitä löytyy milloin minkäkin palmun alta nätisti katselemassa!