Hola, amigas
ja kiitos taas kuulumisista!

Espanjan Aurinkorannikolla elämä soljuu rauhallista tahtia. Kävelylenkit ja kulttuuritapahtumat vuorottelevat, Viime viikonlopun jazzillasta taisinkin mainita mutta siihen mahtui myös tutun kansanedustajan (ainakin yksi suomalainen puolue toimii täällä tosi aktiivisesti) turvallisuuspoliittinen luento jota kuunneltiin korvat höröllä.

Perjantaina pistäydyttiin musiikkiteatterissa ja tavattiin matkalla yhdet veneilykaverit joiden emme tienneet täällä olevankaan. Päätettiin tehdä jonakin päivänä jotain hauskaa yhdessä, meillä kun on vuokrasopimuksen bonuksena auto käytössä. Toinenkin tuttu pariskunta on tulossa tänne lähistölle parin viikon kuluttua, ja ennen kotiinlähtöä ehditään emännöidä ja isännöidä myös Ukkokullan veljeä ja hänen vaimoaan.

Eilen käytiin ihmettelemässä läheisen suomalaisyhteisön laajaa harrastustoimintaa: 30 erilaista ryhmää golfista hopeaseppiin ja tilkkutöihin, kirjallisuuspiirejä ja kielenopiskelua. En kuitenkaan aio mennä mukaan kun ollaan täällä vain pari kuukautta. Paljon muutakin paikkakunnan menokalenterista löytyy; pelkästään suomalaisten riennoissa saisi viikon kaikki illat kulumaan mukavasti. Eikä me suomalaiset suinkaan olla ainoa tapahtumia tahkoava turistiryhmä!

Tänään käväisin sunnuntaimessussa (saarnasta en juuri ymmärtänyt mutta kuoro lauloi komeasti) ja sen jälkeen tehtiin UK:n ja Lyytin kanssa reipas merenrantalenkki. Pikku koirasemme pisteli 8 kilometriä ihan tuosta vaan, mutta vaati kotiintultua toisenkin annoksen ruokaa.

Iltapäivälehdet ovat kuulemma tohkeilleet viikolla raivonneesta myrskystä joka pakotti Malagaan aikoneet lentokoneet laskeutumaan Alicanteen ja Sevillaan. Toki täälläkin tuuli ulvahteli ja vähän vettä tuli. Ei kuitenkaan riittävästi – paikalliset harmittelevat kun kesä on ollut kuiva. Sen huomaa myös tuolla lenkkipolkujen varsilla – vihreää ruohoa näkee melkeinpä vain tekonurmikoilla.

Voikaapa kaikki hyvin – Japenan polvileikkauskuulumisia tässä oottelen! Ja Pikselin matkakirjettä Roomasta!

Ciao amicizi! Roomasta on palattu, ja täytyy sanoa, että turistiryntäys kaupunkiin on nykyään aivan kohtuuton. Nähtävyyksiin saa jonottaa 2-3 tuntia tai sitten ostaa ylihintaiset liput, joilla jonot voi ohittaa. Kävin Roomassa joskus 30 vuotta sitten, eikä tällaisesta kaaoksesta ollut tietoakaan, vaan kohteeseen kuin kohteeseen sai kävellä suoraan ja useimmiten ilman pääsymaksua.

Hotellimme sijaitsi keskusrautatieaseman lähellä, joten sinne pääsi helposti lentokenttäjunalla. Huoneet olivat siistit ja modernit, baarikaapin sisältöä sai käyttää ilmaiseksi - siellä ei ollut alkoholijuomia, mutta muita virvokkeita, vettä, keksejä ja pähkinöitä aina yllin kyllin. Aamiaiselta ei puuttunut mitään.

Yön nukuttuamme ja runsaan aamiaisen jälkeen suuntasimme Vatikaanin museoille. Tällä kertaa maksoimme ohi-jonon -lipun, koska se oli kohtuuhintainen. Taidetta ym. nähtävää oli yllin kyllin. Pietarin kirkkoon ei lipuillamme päässyt, vaikka niin luulimme -  ei edes kirkon edessä oleva aukio ollut vapaasti saavutettavissa, vaan sielläkin oli portteja ja karsinoita estämässä ja ohjaamassa turistivirtoja.

Illallisen jälkeen kävelimme Fontana di Treville, ja se oli todella upea iltavalaistuksessa, melkein silmät kyyneltyivät.

Seuraavana aamuna yo:lle puhkesi kuumeinen vatsatauti. Varmaan edellisillan lasagnesta peräisin. Me muut taivalsimme Colosseumille. Jonotimme ensin vahingossa jonkin ryhmän mukana, mutta siirryimme sitten liputtomien jonon hännille. Aurinko paistoi jonoon ja lämpöä oli 28 astetta, jolloin toista teiniä alkoi heikottaa ja minä lähdin saattelemaan häntä hotellille. Kannoin potilaille vettä ja hätämuonaa ja lepäsin vähän itsekin. Toiset olivat jonottaneet kaksi tuntia ja kiivenneet sitten Palatium kukkulalle katsomaan Forum Romaniumia ylhäältä, koska alueelle olisi taas saanut jonottaa ties kuinka kauan.

Minä en ollut syönyt lounasta, joten illan suussa menin hotellin ylimmän kerroksen ravintolaan. Olin mielestäni siististi pukeutunut, mutta hovimestarin käytös oli todella ynseä. Ravintolassa oli kahdessa pöydässä neljä ihmistä. Kattoterassin pöytien tilannetta en nähnyt, mutta tuskin siellä klo 18 vielä ruokailijoita oli. "Onko teillä varaus?" "Ei, mutta asun tässä hotellissa." "Ravintola ei kuulu hotellille. Pitäisi olla varaus. Ulkona alkaa kohta sataa ja silloin asiakkaat haluavat tulla sisään." Hän suostui kuitenkin sijoittamaan minut sivussa olevaan yhden hengen pöytään. Tilasin lasillisen punaviiniä ja pihvin. Jyystin hieman sitkasta pihviä itku kurkussa vasen käsi vapisten normaalia enemmän. Laskua odotellessa hovimestari tuli vielä kyselemään sähköpostiosoitettani "kiitoksia varten". En antanut! 

Myöhemmin illalla menimme, potilasta lukuunottamatta, syömään (minä otin vain jälkiruoan) ja sen jälkeen osa lähti kanssani kävelemään Espanjalaisille portaille. Sielläkin oli oikein kaunista iltavalaistuksessa eikä ollut liikaa ihmisiä. Kävelimme viehättäviä kujia ja poikani harmistuskin alkoi haihtua. Olimme nimittäin ottaneet ravintolassa 6 kpl 10 euron pizzaa, 3 lasillista 6 euron talon viiniä ja minun sorbettiannokseni (7 euroa), ja hupsista: lasku oli 170 €. Viinit olivat vaihtuneet huomattavasti kalliimpiin ja hintaan oli lisätty hurja kattaus- ja palvelumaksu (yleensä 1,5 €/henkilö, usein ei lainkaan). Kyllä otti päähän tällainen huijaus, mutta minkäs teet!

Lauantaina lähtö oli vasta illalla, ja onnistuimme pidentämään lisämaksulla toista huonetta, jossa saatoimme pitää tavaramme, rentoutua ja käydä suihkussa ennen lähtöä. Potilas oli toipunut ja lähti yksin Colosseumille, muttei jäänyt pitkiin jonoihin, vaan kuljeskeli omin päin lähistöllä. Me muut kävelimme Pantheonille, mutta jonot osoittautuivat toivottomiksi. Poikkesimme läheiseen Basilica de Santa Maria Maggiore -kirkkoon, joka on yksi neljästä suuresta varhaiskristillisestä basilikasta. Se olikin upea nähtävyys, jossa riitti tarkasteltavaa. Siinä lähistöllä oli myös Rooman kauneimmaksi aukioksi usein kutsuttu Piazza Navone upeine suihkulähteineen - ja taas täynnä turisteja. Muinoin istuttiin mieheni kanssa katukahvilassa nauttimassa tomaatti-mozzarella -salaattia, eikä tällaisista väkimääristä ollut tietoakaan!

Askeleita kertyi tuloillalle 10 000 ja kolmelle seuraavalle päivälle +/- 20 000. Hyvin jaksoin, mutta nyt on toinen jalkapöytä hieman arka. Kivaa oli kokea Rooma yhdessä (poika ja miniä + kaksi teiniä, tytär + teini), vaikkei nyt kaikkea nähty, mitä olimme ajatelleet. Mieheni ei olisi tällaisesta reissusta selviytynyt ja tyttären mies lähti mieluummin viikoksi Kreetan Malemeen.

Olen yrittänyt auttaa miestäni kälyn hautajaisten järjestämisessä. Täällä pääkaupunkiseudulla hautaustoimisto järjestää kaiken (tietysti asiakkaan kanssa neuvotellen) aina perunkirjoitukseen asti, mutta maalla pitää itse tilata kukat, sopia siunausajankohta papin kanssa, valita hautajaismusiikki kanttorin kanssa,  etsiä muistotilaisuuspaikka ja ehdottaa tarjottavat, jne.

Kivuttomia aikoja poteville, erityisesti Kipalle ja Japenalle. Terkkuja Aurinkorannikolle ja Tampereelle,  lisää hyviä koristeluideoita IL:lle. Hyvää viikkoa kaikille muillekin!

Tulkoon liukkaus ja kaduille jää,
tahi muutoin talvinen yllätyssää,
on meillä nyt autossa nastat alla,
joten päästään paikkoihin ajamalla!

Mikähän runosuonen puhkeaminen minua nykyään vaivaa, kun riimiä pukkaa alvariinsa 😄

Pikseli, kiitos matkakertomuksesta. Sitä lukiessani muistelin meidän viimeisintä ja todennäköisesti viimeistä Roomassa käyntiämme keväällä 2018. Monissa turistikohteissa on sesonkiaika, jolloin turisteja on pilvin pimein, mutta Roomassa ja suurkaupungeissa yleensäkin, on aina sesonkiaika, mikä tarkoittaa valtavia ruuhkia kaikilla nähtävyyksillä ja pitkiä jonotuksia lippukassoille. Me olimme Elohopeakerhon ryhmämatkalla, joten liput oli ennakkoon hankittu ja pääsimme sujuvasti jonojen ohi. Siltikin esim. Vatikaanin museossa sai tungeksia ja puikkelehtia päästäkseen eteenpäin ja Sikstiniläiskappelissa, jossa olisi halunnut pysähtyä ihailemaan freskoja, piti koko ajan liikkua eteenpäin tai muutoin vartijat tulivat tönimään. Meillä oli myös ruokapaikat valittu hyvin, kun oppaamme oli asunut Roomassa 30 vuotta ja tunsi paljon pieniä, viihtyisiä perheravintoloita, joissa oli erinomainen ruoka ja hyvä palvelu. Kävimme kyllä pizzalla erään toisen pariskunnan kanssa ja vaikkei siitä mitään huonoa kokemusta sinänsä tullut, niin jotenkin sitä tunsi olevansa ikään kuin vaivaksi. Ikävintä on tietenkin se, miten kaikki on ylihinnoiteltu ja koko ajan pitää olla tarkkana, ettei tule huijatuksi.

Onneksi olen käynyt Roomassa useita kertoja ja parasta oli 1960-luvulla, kun turisteja oli minimaalisen vähän ja kohtelu oli todella mukavaa, varsinkin jos hallitsi edes vähän kieltä. Vanhempani olivat lukeneet Dante Alighieri-seurassa italiaa useita vuosia ja etenkin äitini puhui todella sujuvasti. Isänikin osasi, mutta hän oli sellainen tyypillinen suomalainen, joka mieluiten vaikenee kaikilla kielillä 😏 

Matkan jälkeen olen miettinyt, että mikäli tämä viimeisin olisi ollut ensimmäinen kertani Roomassa, olisin ollut tavattoman pettynyt. Nyt olin ainoastaan totaalisen uuvahtanut ja tavallaan pahoillani, että valtavat turistilaumat ovat vallanneet kaikki paikat, joissa ennen saattoi rauhassa käyskennellä ja tunnelmoida. Ja kun turisti ajattelee näin, niin en yhtään ihmettele, että paikalliset ovat alkaneet inhota turisteja, vaikka saavatkin heiltä elantonsa. Esim. tilanne Venetsiassa on lähes kaoottinen kesäkuukausina. Mehän olimme siellä Elohopeakerhon mukana v. 2017 maaliskuussa, jolloin turisteja oli erittäin vähän. Venetsialaiset todella inhoavat turisteja ja se oli suorastaan nähtävissä paikallisten ihmisten katseissa vesibusseissa ja ihan kaduillakin. Oppaamme yritti parhaansa mukaan paimentaa meitä olemaan tiiviisti ja pyrimme käyttämään vesibusseja sellaiseen aikaan, jolloin paikalliset eivät niin runsain määrin liikkuneet, mutta muistan siltikin, miten ihmiset katsoivat meitä inhoavasti! Se latista aika lailla sitä nautintoa, jota paikoista on lähtenyt hakemaan emmekä me tietenkään tarkoittaneet aiheuttaa paikallisille haittaa, päinvastoin!

Onko muuten toisella paikkakunnalla pidettävien hautajaisten järjestelyt pakko hoitaa paikanpäällä? Muistan lukeneeni joskus, miten esim. helsinkiläinen hautaustoimisto on hoitanut kaikki järjestelyt keskitetysti etäämmällekin.

Ranteeni alkaa olla jo aika hyvässä kunnossa. Onhan se vielä vähän jäykkä enkä esim. saanut ritsikoita avatuiksi takaa (kiinni en ole koskaan osannut takana laittaakaan), mutta pystyn jo nostamaan oikealla kädellä kahvikupin ja pyllyn pyyhintäkin onnistuu 😆  Jotkin äkkinäiset kiertoliikkeet, joihin liittyy myös nostamista tai puristamista, eivät vielä oikein onnistu eikä minusta ollut mitään apua meirämmiähelle, kun hän pakkasi nastarenkaat autoon ja purki kesärenkaat pois, mutta parempaan suuntaan koko ajan ollaan menossa. Googlailemalla diagnosoin (!) vaivan jännetupintulehdukseksi ja hoitelin sitä ahkerasti ja tuloksellisesti Voltarenilla ja kylmällä. Ko. vaiva, sikäli kuin se nyt sitä oli, saattaa kestää kuukausiakin, joten taisin selvitä vähällä, mutta oli se kyllä todella kipeä!

Täällä on ollut useana yönä pakkasta ja maa sekä vastapäisen talon katto ovat olleet aamulla kuurassa. Eilen sateli hiljuksiin vähän luntakin, mutta ei sitä maahan yhtään kerääntynyt. Makuuhuone pysyy nyt paremmin 17 - 18 asteessa, joten nukumme entistä paremmin.

Tiinuliinu, teilläkin vaikuttaa olevan lokoisat ajat Espanjan lämmössä. Lyytikin alkaa olla jo melkoinen konkari matkailun suhteen. Varmaankin vaeltelu tuntuu vähemmän kuntoilulta, kun on koira mukana.

IL, minua nauratti tuo teidän "rikkinäinen" ilmapumppunne. Meillähän on vartiointijärjestelmä ja kerran firmasta tuli puhelimeeni outo tekstari, jossa kerrottiin, ettei järjestelmä ole päällä. No, ei tietenkään, kun me olimme kotona! Tutkiskelin näppäinpäätettä, mutta se oli ihan pimeänä, mutta muuten meillä kaikki sähkölaitteet toimivat. Soitin firmaan ja ensin minun tietenkin piti muistaa turvasanaparin meidän sanamme, mikä aiheutti tavatonta päänvaivaa, mutta lopulta sen muistin, kun firman aspa sanoi heidän sanansa ensin! Loppujen lopuksi järjestelmän keskusyksikön (jonka olemassa olon olin kokonaan unohtanut!) stöpseli oli irti ja sillä vika tuli korjatuksi. Jälkeenpäin mietiskelin, miten stöpseli oli voinut irrota, kun se on puoliksi pianon takana eikä meistä kumpikaan ollut siihen koskenutkaan ja tulimme sitten siihen tulokseen, että kun meillä oli edellisenä päivänä ollut siivouspäivä, niin siivooja oli varmaan irrottanut sen imurin stöpselin tieltä, vaikka samassa huoneessa olisi ollut kaksi helpomminkin saavutettavaa pistorasiaa. Huomautimme asiasta sitten seuraavalla kerralla ja siivousfirmalla on nyt meidän tiedoissamme merkintä, ettei ko. stöpseliä saa irrottaa 😏

Maha alkaa murista siihen tyyliin, että lienee parasta käydä vähän sitä täyttämässä. Toivotan siis teille kaikille kauniita syyspäiviä 🙂

Kiitos mielenkiintoisista matkakertomuksista ja muista elämän sattumuksista.

Meillä meni etämiehen kanssa viikonlopun suunnitelmat uusiksi. Meillä oli tarkoitus viettää lauantaipäivä tiluksillani risuja poltellen tupaa siivoillen ja saunoen.
Etämies liukastui tuvan ulkoportaissa puolilta päivin ja löi kylkensä portaan reunaan.
Olin justiinsa saanut risukasan tulille eikä sitä voinut jättää vartioimatta. eikä etämies suostunut lähtemään yksin kotiini. Toin hänelle pehmustetun tuolin ulos ja polttelin risukasan loppuun mutta muut työ jäivät odottamaan parempia aikoja. Soitimme päivystykseen josta saimme ajan iltakahdeksan jälkeen. Hoitajalle pääsi heti mutta lääkäriä ja röntgeniä sekä lääkärin lausuntoa jouduimme odottamaan puolille öin. Murtumahan kylkiluusta löytyi joten hänen osaltaan on raskaimmat työt siirrettävä hamaan tulevaisuuteen. 
Itse olen saanut päivät kulumaan ilman peukaloiden pyöritystä. Tänäänkin kävin laittamassa kuusi hautaa talvikuntoon. Kaksi ystävän puolesta joka ei flunssan vuoksi päässyt hommaa hoitamaan. Loput päivästä meni vapaaehtoistöissä sähkömiestä, nuohoojaa ja rakennusurakoitsijaa opastellessa.
Nyt olen lähdössä toisen yhdistyksen kokoukseen vaikka ei oikein jaksaisi. Yritän päästä pois hallituksesta joten pitäkää peukkuja että onnistun aikeessa.

Hyvää viikon jatkoa. 

Olipa ikävä tapaturma Mustikkaposken miehellä. 

Me oltiin Roomassa seitsemisen vuotta sitten lokakuun alussa muistaakseni. En kokenut, että olisi ollut ruuhkaa, ihmisiä kylläkin turistikohteissa. Silloin emme käyneet Vatikaanin kirkon sisällä kun olimme olleet siellä neljä vuotta aiemmin Välimeren risteilyllämme. Silloin oli kattava opastus sinne. 

Polven tekonivelleikkauksesta toipuminen on aaltoilevaa. Yhtenä päivänä ei ole kipuja pahemmin ja seuraavana kahta kauheammat. Jumpat yritän tehdä kaksi kolme kertaa päivässä. Kintunkyllänsuuttuu niistä toviksi, mutta ei voi mitään.
Välillä unohdan ottaa kepit matkaan, mutta vähintään yhtä yritän pitää matkassa. Viikko tänään leikkauksesta.

Huomasin saaneeni 7 viikkoa sairaslomaa. Yritän pitää sen mielessä, että oikeasti olen toipilas ja lupa olla tekemättä mitään. Onneksi ollut syysloma ja vain kaksi poikaa kotona. 
Huomasin, että minulla lääkärin tarkistus Ortonilla 11.12 kun tapaaminen on 12.12. Täytyy vähän suunnitella mitä teen. Ehkä jään bonustyttärelle tai siskolle yöksi. Tai jos pyytäisin vanhimman tyttären tänne lapsenvahdiksi ja oltaisiin miehen kanssa hotellissa yö tai kaksi. Tulen kuitenkin tapaamiseen jos vain kynnelle kykenen. 

Moi mimmit. 
Pikseli, minä olin viimeksi Roomassa, kun tytär odotti esikoistaan. Eli siitä on 18 vuotta ja silloin saimme kyllä hyvää palvelua joka paikassa. Sen sijaan kerran, kun olimme mieheni kanssa Pariisissa, kohtelu oli aluksi toinen. Asuimme hienossa hotellissa lähellä paikkaa, jossa Diana kuoli (juuri silloin). Nukuimme aamulla ohi aamiaisen, joka oli tarjoiltu viehättävässä kirjastossa. Kopea hovimestari tuli sanomaan, että aamiaisaika on jo ohi. Mieheni, joka oli viettänyt sota-ajan aristokraattiperheessä Ruotsissa ja osasi tarvittaessa ottaa käyttöönsä viileän hienostuneen puhetavan (ja osasi ranskaa), katsoi hovimestaria pitkään ja kysyi, onko se heille ongelma. Käytös muuttui ja upea aamiainen tuotiin pika pikaa.

Eilen opimme taas uutta, kun vierailimme tyttären perheen luona. Tilasimme Woltilla thai-ravintolasta ruoat! Zappa oli näkemisestämme niin riemuissaan, että melkein söi mun korvakorutkin. Jätämme aina ulkovaatteet lähinnä ovea olevaan vierashuoneeseen estääksemme kenkien pureskelun. Vaan nytpä Zappa hyppäsi minua vasten, kaaduin selälleni sänkyyn, koira päälle ja koko naamani puhdistettiin isolla, vaaleanpunaisella kielellä. Siinä rytäkässä koiran kynnet olivat osuneet huiviini, johon tuli neljä suurta reikää. Onneksi ei ollut mikään kallis pashmina.

Ei Zappalle voi olla vihainen, se tuli vähän väliä puskemaan minua ja vaati rapsutuksia ja jakoi auliisti omaa hellyyttään, joka ei tosin ole aina kovin hellää. Justukselle se kantoi lelujaan ja komenteli leikkimään. 

Heviteini oli kutsunnoissa perjantaina ja ilokseen pääsee ykköstoiveeseensa, Upinniemen rannikkoprikaatiin. Häntä ennen sinne menee Justuksen vanhin pojanpoika. Mä jo niin odotan pääsyä sotilasvalatilaisuuteen liikuttumaan katsellessaninäitä komeita, pitkiä nuoria miehiä.

Juniori kävi syömässä ja hävisi taas kavereidensa kanssa. Ajelevat skoottereillaan ympäri kyliä. Jäi epäselväksi, onko joko tietty tyttö tarakalla.

Kiva kuulla, että Japena toipuu hyvin polvileikkauksestaan. Minä laitan aamuisin polviin hevospalsamia ja sitten polvituet. Ja sitten mentiin kävelemään Kirja- ja viinimessuille. Piti mennä Justuksen pojanpojan 15-vuotissynttäreille, mutta ne jouduttiin siirtämään sairastumisen takia. Olisi pitänyt ottaa vetolaukku mukaan, kun niitä kirjoja tuli ostettua paljon ja vielä painavia. Justus löysi keittokirjan, jossa oli vain silliruokia. Minä löysin muutamia joululahjoiksi aivan mainioita opuksia.

Kuljeskelimme viini- ja ruokamessuilla, Justus maisteli viinejä ja minä kuivin suin vierellä, kun olin lupautunut kuskiksi. Huomasimme, että myynnissä oli laatuveitsiä, joita minulla on mökillä sarja. Kerran Justukselta oli mennyt yksi veitsi terästä helan kohdalta poikki ja nyt hän halusi ostaa tilalle samanlaisen. Kuulimme myyjältä, että olisin saanut samanlaisen tilalle, koska veitsillä on ainaistakuu, mutta Justushan oli jo purkanut veitsen ja asianmukaisesti lajitellut metalliin ja muoviin. No, nyt hän osti sekä veitsen että kovan tupen.

Kyselin myöhemmin, mihin ihmeeseen sitä tuppea tarvitaan, kun veitsi on kuitenkin ns. veitsitukissa keittiön työpöydällä. "Jos me mennään metsälle, otetaan hyvä veitsi tupessaan mukaan, että voidaan nylkeä saalis."  ? ? ? Mikä ihmeen metsästäjä mies kuvittelee olevansa? No nyt on sitten tuppi viemässä tilaa laatikossa, mutta tarina on hauska.

Matkajärjestelyt etenevät ja olohuoneeni pursuilee otan - ehkä otan - mietin vielä -vaatteita, kenkiä ja asusteita. Jalkahoito oli perjantaina, ensi tiistaina kynnet ja keskiviikkona kampaaja. Dollarit on vaihdettu, Bermudan dollareita ei Suomesta saa, joten mietitään asiaa myöhemmin. Finnair on tehostanut laukkujen painorajoituksia, joten vielä on tehtävä koepunnituksia ja karsittava.

Osa tällaisen matkan viehätyksestä on minusta suunnittelu mukaan otettavista tavaroista. Tytär toi Heviteinin hoitopalkaksi monia pieniä matkapakkauksia, nyt mulla on Tuhkimotippoja ja ties mitä tarpeellista (?) voidetta.

Kohta alkaa Tanssii Tähtien kanssa. Aira Samulin on ollut mielessäni tällä viikolla. Hieno lähtö hänellä, varmasti olisi itse tyytyväinen. Mutta on outoa, kun hän on aina ollut olemassa. Ihminen, jota suuresti olen arvostanut. Tanssit jatkuvat, kuten elämä jatkuu. Justuksen lonkka on parantunut sen verran hyvin, että on toiveita päästä pyörähtelemään hänen kanssaan Atlantin aalloilla. Saa nähdä!

Kiitos Pikseli Rooman matkakertomuksesta. Hurjia ovat nuo ruuhkat nykyisin. Kun vuonna 2000 kävimme Roomassa pääsi kaikkialle lähes jonottamatta. 
Tiinuliinu, mukavaa oleskelua teillä siellä Espanjan Aurinkorannalla, vuoroin kulttuuria, vuoroin liikuntaa. Ihania kuvia olet jakanut iloksemme faceen.
IL, ihailen kykyäsi luoda kauneutta ympärillesi. Kuka muu olisi nähnyt risan vesisäiliön piilevät kauneusarvot. Kiva kuva lopputuloksesta facessa.
Tosi kurja tuo Mustikkaposken miehen tapaturma. Toivottavasti hän voi jo paremmin.
Japena, ymmärrän niin hyvin tunteesi polvileikkauksesta toipuessasi. Välillä kaikki sujuu hyvin ja sitten taas kipu iskee. Kipulääkkeitä on hyvä syödä, että pystyy tekemään fysioterapeutin antamat liikkeet ilman kärsimystä. Liike on kuitenkin tässäkin tapauksessa lääke ja auttaa toipumisessa. Tsemppiä!
Menna, ihana pieni runo. Voisit kirjoitella niitä meidän iloksemme useamminkin.
Kipa, tosi kurjaa, että kipusi ovat välillä ihan sietämättömät. Kunpa saisit niihin apua. Kysäisit joskus kuka pitää ”Elämäni Biisi” ohjelmasta. Minä. En ollut katsonut yhtään ohjelmaa ennen kuin mieheni joutui ensimmäisen kerran sairaalaan. Haeskelin itkeskellen jotain katsottavaa Areenasta,  Musiikki-osiosta löytyi tosi pitkältä ajalta Elämäni Biisi- ohjelmia. Aloin katsella niitä alusta lähtien ja jatkoin katsomista pitkälle yöhön. Mieheni ei ohjelmaa katso, joten minä jatkan niiden katsomista Areenasta silloin, kun on sopiva hetki.

Lumi peittää maan. Pakkasta on sopivasti.  Illat ovat pimeitä. On taas talvi. Elämä sujuu rauhallisesti. Oma liikkumiseni on aika hankalaa polvien kivun vuoksi. Toiseen polveen laitettiin vuonna 2010 tekonivel ja polvi on nyt alkanut oireilla kivuliaasti. Polvi ”muljahtelee” kummallisesti, pettää välillä alta kokonaan, äkillinen kipu saa irvistämään. Toisen polven oireilu on aika lailla samanlaista, ehkä hieman lievempää. Joudun enimmäkseen kävellessä turvautumaan ainakin yhteen kyynärsauvaan, etten kivun yllättäessä putoisi polvilleni.

Mieheni voi kohtuullisen hyvin. Tänään hän teki pihalla lumitöitä, joista ei viime talvena voinut haaveillakaan ( jos nyt kukaan edes haaveilee lumitöistä). Uupunut hän on aika ajoin, mutta näin on kuitenkin juuri nyt hyvä. Tietenkin pelottaa se, jos minun liikkumiseni tulee vielä hankalammaksi, mitä sitten tehdään. Tai jos joskus pääsen ( vieläköhän tämän ikäisille tehdään tekonivelleikkauksia) leikkaukseen niin miten toipilasaika sujuu, jos miehen kunto taas heikkenee. No me olemme siinä onnellisessa asemassa, että tytär ja vanhin lapsenlapsista asuvat samassa kaupungissa, tytär tässä ihan lähellä. Ja naapurit auttavat kaikessa missä pystyvät (vanhoja alkavat jo olla hekin).

Eikä muutenkaan ole kovin viisasta alkaa pelätä huomisen pelkoja. Nyt on nyt. Minä kävelen sauvojen avulla ja pystyn ajamaan autoa, ja mies on melko hyvässä kunnossa. Tästä on syytä iloita ja elää tyytyväisenä päivä kerrallaan. On paljon ihmisiä, joiden elämä on paljon, paljon hankalampaa.

Meillä oli onnellinen, hyvä kesä. Mies ei joutunut kertaakaan sairaalaan ja kunto oli kaikin puolin hyvä. Kävimme eri puolilla Lappia ja nautimme joka matkasta. Ajatella, sanoimme toisillemme, saimme vielä ainakin tämän kerran tännekin tulla.

Katsoimme tuttuja paikkoja. Pysäytimme auton upeiden maisemien kohdalla. Käsi kädessä kuljimme rauhallista vauhtia ihan pieniä matkoja milloin minnekin. Jäämeren rannalle, vuonojen suulle, järvien ja jokien lähelle ja annoimme tuulen viedä terveisemme tunturien laelle, jonne emme enää jaksaneet kavuta. Aikansa kutakin ja ah, miten ihania aikoja kaikki.

Hyvää tätä päivää itse kullekin.

Oli ihanaa lukea Jumbojetin viesti! Elämänne tuntuu palanneen raiteilleen miehesi pitkän sairastelun jälkeen. Olette matkustelleet ja käyneet ihailemassa tuttuja paikkoja.  Toivotaan, että saatte nauttia yhteiselosta mahdollisimman pitkään! Kurjaa, että polvesi aiheuttaa hankaluuksia.

Mustikkaposki, ikävä tuo etämiehen tapaturma. Menna, kiitos kirjoituksistasi ja runosta! Japena, pikaista toipumista polvellesi - oli se hurjan näköinen metalliniitteineen! Kipa, kivuttomampia päiviä sinulle! IL, matkavalmistelut ovat jo lähtölaskenta upealle risteilyllenne. Milloin se alkaakaan?

Mieheni suorittamat hautajaisvalmistelut edistyvät pikku hiljaa. Minähän siinä olen ollut  neuvonantajana etsien netistä tietoa. Joskus tuntuu, etteivät kaikki ohjeeni mene kerralla perille. Jos puhun normaalisti, hän ei kuule. Jos huudan, hän luulee, että olen vihainen. Jos muistutan jostain asiasta, jonka hän on mahdollisesti unohtanut tai ei ole keskittynyt kuuntelemiseen, hän ärsyyntyy. Ymmärrän, että surun alla toimiminen stressaa häntä. Hautaiset ovat 11.11. ja vieraita tulee noin 25-30. Käly ei ollut juhlaihminen. Hän ei tullut poikani häihin eikä lastenlasten ristiäisiin, mutta meidän lastenlapset olivat hänelle kaikki kaikessa. Viime kesänä hän oli niin onnellinen, kun lastemme perheet viettivät osan kesälomaa siellä maalla. Siksi valitsin yhdeksi hautajaisvirreksi "Sen suven suloisuutta".

Tänään ehdotin, että meidänkin pitäisi alkaa etsiä omaa uurnapaikkaa Hietaniemestä, jonne vanhempanikin on haudattu, äiti uurna- ja isä veteraanilehtoon. Mieheni ei halua polttohautausta eikä missään tapauksessa tulla tänne haudatuksi, vaan kotikuntaansa Etelä-Pohjanmaalle. Minä en sinne häntä päästäisi, sillä en pääsisi kovinkaan usein hautaa hoitamaan ja muuten muistelemaan. En aja autoa, ja juna-asemalta en pääse kylään enkä pysty sieltä liikkumaan minnekään. En edes tunne kylältä kuin pari naapuria ja heidätkin ulkonäöltä. Lapsiamme on sitonut paikkakunnalle lähinnä kiintymys kahteen vanhaan tätiin, joista toista ei nyt enää ole ja toinenkin on 93 v. Toivon, että minä saisin lähteä ensin, mutta sitten tämä ongelma jäisi lapsillemme. On hankalaa, kun kuolemastakin pitää riidellä. Ahdistaa.

Sunnuntaina kävelin mäkisessä maastossa 5,7 km ennätysajassa (Rooman matka kohotti kuntoa) ja haravoin vähän pihaa. Eilen olin tunnin kuntosalilla. Nyt ovat lihakset kipeinä vähän sieltä ja täältä, vaikka koetin venytellä niitä.

Hyvää viikkoa kaikille!

Hola, amigas!

Jumbojet sanoitti taas niin kauniisti noita vanhenevan pariskunnan yhteisiä käsi kädessä kulkemisia. Niitä mekin harrastamme, vaikka polkujen kapeudesta johtuen kädestäpitäminen on usein enemmänkin henkistä laatua.

No onpas harmi, että Pikselin Rooman-lomalla oli tolkutonta tungosta ja muuta ei-niin-kivaa-kokemusta. Meidän kolme Rooman-matkaamme ajoittuivat kolmeen perättäiseen kevääseen (2015, 2016 ja 2017 jolloin asuimme huhtikuun ajan Suomen kulttuuri-instituutissa Villa Lantessa). Viimeisimmällä matkalla käytiin videokuvaamassa kirkkoja sekä sisältä että ulkoa, ja yleensä mahduttiin mukavasti. Pietarinkirkko on tietysti luku sinänsä, mutta sinnekin sopi jopa messujen aikana. 
Vatikaanin museokierroksesta mullakin on se kokemus, ettei mitään voi jäädä pitemmäksi aikaa katselemaan vaan pitää vain kävellä eteenpäin. (No toki tuo tungos lisää taidekirjojen menekkiä museon myymälässä mukavasti, kun niissä maalauksissa on kuitenkin niin monta mielenkiintoista yksityiskohtaa.) Mutta huikean paljonhan te olette lomallanne liikkuneet!

Mukava kuulla, että Japena alkaa toipua, varmaan pikkuhiljaa myös Mustikkaposken mies.

Mitäs mun muuta pitikään sanoa? No ainakin IL:lle ihanaa risteilyä, ja Mennalle terveisiä hankien keskelle (kuultiin eilen uutisista että Tampereelle on satanut 20 cm lunta. Toivottavasti stadiinkin saadaan, ainakin siihen mennessä kun me tullaan täältä takaisin.)

Tänään on Espanjassa El Dia de Los Todos Santos eli pyhäinpäivä. Siispä suuntasimme päiväkävelyn hautausmaalle, joka Fuengirolassa on hieman keskustan ulkopuolella. Samanlaiselle reissulle olivat lähteneet lukuisat espanjalaisperheet ja suoranaiset suvutkin – kolumbaarioiden välisillä käytävillä kuljeskeli pienempiä ja suurempia seurueita, joissa oli väkeä vauvasta vaariin. 

Porukat pysähtelivät käytävien kulmiin ja hautausmaan laitamille juttelemaan, ja muutamilla taisi olla eväätkin mukana. (Viisasta sinänsä, hautausmaan portin sisäpuolella oleva baari jossa on aiemmilla käynneillä kahviteltu, oli kiinni. Eikä limuautomaattikaan toiminut, vaikka muutamat teini-ikäiset potkivat sitä oikein tarmokkaasti.)

Eilinen Halloween jäi meiltä juhlimatta; kotikulmilla kuljeskeli joitakin noitia ja muita pikkuhirviöitä (vaikuttaa siltä, että juhla kiinnostaa lähinnä lapsia ja esiteinejä). Koiramme Lyytin kunniaksi on sanottava, että se ei sanottavasti haukkunut noita hullunkurisia kulkijoita. Pikkupiski on kyllä ihan käsittämättömän kiva reissukaveri: lähtee iloisesti häntäänsä heiluttaen lenkille eikä kapinoi ennen kuin jossakin kymmenen kilometrin kohdalla (jossa emäntänsäkin alkaa olla aika väsynyt).

Joulu alkaa näkyä etenkin sisustus- ja kodinkoristelukauppojen tarjonnassa, ja mä jouluhullu saan pitää itsestäni kaksin käsin kiinni etten ryntää ostamaan kaikenlaista kivaa. Mutta muutaman kymmenen kilometrin päässä olevaan puutarha- ja joulumyymälään kyllä haluan – muuten en suostu maasta poistumaan!

Mukavaa marraskuuta!

Moi mimmit! Matka- ja lentolaukku eteisessä valmiina lähtöön. Mutta ennen kuin sain ne siististi odottamaan, oli melkoinen show karsia kenkiä, vaatteita ym., koska Finnairin painorajoitukset ovat nykyään tosi tarkkoja. Lentolaukkuni painaa jo itsessään ja kun se ja käsilaukku saavat yhteensä painaa vain kahdeksan kiloa, vaati paljon miettimistä. Lentolaukussa on oltava lääkearsenaalini alkuperäispakkauksissaan, siitä täyttyy jo puoli laukkua. Koruja otan vain muutaman mukaan, mutta nekin painavat.

Eilen istuin kolme tuntia kampaajalla! Minulta oli etukäteen kysytty, suostuisinko koulutusmalliksi ja niinpä päähäni hierottiin jos jonkinlaista molekyylihoitoa, foliopapereita raitoja varten, värihuuhteluja himmentämään juurikasvun ja värjätyn rajaa jne. Kampaajia nyppi ja tarkasteli hiuksiani ja arvosteli keskenään tuloksia ja mietin, että tällaistako on olla aivoton malli. Mutta lopputulos oli kerrassaan kiva ja hintakin tällä kertaa naurettavan edullinen.

Tänään taistelin Finnairin lähtöselvityksen kanssa. Paljon jäykempi systeemi, kuin Norwegianilla tai sitten en vaan ole tottunut käyttämään. Jouduimme Justuksen kanssa eri puolille konetta. Ja kun yritin ostaa toiselle vierekkäisen paikan, kone ilmoitti, ettei lähtöselvityksen jälkeen voi enää vaihtaa.

Pari tuntia yhteensä on mennyt puhelimessa. Tytär, veljet, tyttären anoppi ja muutama ystävä halusi toivotella hyvää matkaa ja samalla päivitettiin veljien kuulumisia. Soitin myös dementoituneelle Keinoemolleni ja yritin toistella olevani poissa pari viikkoa ja etten soittelisi. Ei hän taida muistaa, mutta voi ihmetellä, miksen soita. Kukaan ei kuulemma käy, vaikka tiedän, että kotisairaanhoito käy kolmesti päivässä, siivooja kerran viikossa ja veljeni melkein joka viikko. Kertoilen hänelle kuulumisia ja joka kerta hän ihmettelee, onko tyttäreni jo naimisissa (ollut 19 v.) Hän muistaa tyttösen pikkuisena eikä ollenkaan usko, kun kysyy minulta ikääni. Mutta hän ilahtuu joka kerran soitostani ja kiittelee,vaikka unohtaa sen saman tien. Viihtyy kotonaan eikä yritäkään mennä ulos tai karkailla.

Huomenna sitten aamusta kentälle. Lento Lissaboniin, josta laiva lähtee. Se on amerikkalaisvarustamon Norwegian Jade, jos joku haluaa googlailla. Meripäivän jälkeen Madeira, meripäivä, Azoreilla kaksi päivää, neljä vuorokautta Atlantin ylitystä, kaksi päivää Bermudalla, meripäiviä New Yorkiin, josta lento kotiin. Hieman jännittynyt olo, vaikka aika monta pitkää risteilyä olen tehnyt. Mutta eikö matkaanlähtö aina hieman jännitä?

En ota läppäriä mukaan. Päivitän faceen kuvia satamissa.

Voikaa kaikki hyvin ja toivokaa kanssani, että Atlantti pysyisi rauhallisena.