Heipat,
puolitoista viikkoa on taas vierähtänyt aivan käsittämättömän äkkiä. Jotain on sentään saatu aikaankin: maanantaina paineltiin puutarhamyymälään heti aamusta ja hankittiin kymmenkunta iloisenpunaista pelargoniaa. Istutin ne saman tien parvekkeelle. Seurakseen kukkaset saivat pari keltaista tomaattia; toinen amppelissa, toinen parvekkeen ikkunaseinustalle rakennetulla kukkalaudalla.

Samaisella tasolla tyhjyyttään kolisee kolme viljelyallasta. Niihin on tulossa lehtikaalia joka viime kesän kokemusten perusteella on mitä mainioin parveketarhurin kasvi. Versoo nopeasti, kasvattaa pikavauhdilla uusia lehtiä poisnapsittujen tilalle ja pärjäilee hyvin kun vain saa vettä edes viikottain (no onneksi on altakasteluruukku). Edes syyskylmät eivät tätä parvekkeen tarmonpesää haitanneet; viime versot pistettiin poikki lokakuun alussa kun lähdettiin Espanjaan.
 
Ajattelinkin tänä kesänä erikoistua lehtikaaliin ja jättää erilaiset salaatti-, mansikka-, retiisi- ja tiesmitkä kokeilut tekemättä. No, basilikaa, rosmariinia ja ruohosipulia pitää olla sen verran että silloin tällöin voi käydä taloussaksilla napsimassa tuoreyrttejä lounasannoksen koristeeksi ja mausteeksi. 

On meillä jonakin kesänä ollut perunaakin ämpärissä, vaikka se kasvatti enemmän vartta kuin mukulaa. Ja yleisesti ottaenhan parveketarhaus on täysin kannattamatonta touhua: taimiin käytetyillä rahoilla ostaisi torilta tai läheisestä supermarketista suuren säkillisen erilaisia vihanneksia. Viljelmiin käytetty aika taas – noh, joku muu varmaan saisi samat tunnit kulumaan katsomalla jotain sopivaa tv-sarjaa tai avaamalla viihdyttävän kirjan. Mutta tää parveketarhaus nyt vaan sattuu olemaan niin mun juttu.

Tämänkesäiset lehtikaalit ovat olleet esikasvatuksessa keittiön ruokapöydällä. Taimisto lienee syytä tyhjentää nyt, että saa vapun eväät paremmin tarjolle. Jotain pikkuherkkua jo matkan varrelta hankittiinkin, kun tänään ajettiin stadista Saloon ja takaisin. Sikäläisessä taidemuseossa oli Hannu Hautalan luontokuvanäyttely, iso ja hieno. Matkan varrella valkovuokkomättäitä ja hiirenkorvaisia koivuja – kevät on kyllä kivaa aikaa! 

Näissä mietteissä: mitä mainiointa vappua, missä ja miten sitä itse kukin vietättekin!

Huhuu, missä te kaikki kuljeksitte? Poluilla ja aitovierillä kevättä katselemassa, vai? Mitä kuuluu - vai kuuluuko mitään? 

Vappu tuli ja meni. Kotitekoista simaa (ja muutama munkkikin), kohtuullisesti kuohuviiniä ynnä suolaisia pikkuherkkuja. Hyvä ja äänekäs lähtö tähän rauhalliseen kahdenkeskiseen vapunviettoon saatiin Kallion kanttoreiden urkukonsertista; se on ollut erottamaton osa vappuamme jo ainakin kymmenen vuoden ajan. Silloin seurakunnan kolme kanttoria soittaa kaiken sen mitä eivät muutoin kehtaa eli vanhat kotimaiset iskelmät, Beatlesien ym. hitit ja mahdollisesti jonkin työväenlaulunkin, perinteisessä työläiskaupunginosassa kun ollaan. Kirkko oli täpötäysi kuten tavallista. 

Nyt odottelen äitienpäivää; sitä on tarkoitus viettää Hangossa tyttären perheen kanssa. Mä lupasin tehdä kakun, sillä löysin kivan reseptin joka sopisi myös parin viikon päästä pidettäviin teekkarineidon valmistujaisiin. Koemaistajaisten tulos ratkaisee, tarjoillaanko ko. herkkua siellä. 

Näissä herkullisissa merkeissä totean entisen työkaverini tavoin että "ensi kuun jälkeenhän se onkin jo heinäkuu". Kesää kohti siis!

Voikaa hyvin!   

 

Kiitos kuulumisistanne. Niitä on ollut ilo lukea. 

Toivotan kaikille äideille oikein ihanaa äitienpäivää. 🥰

Palaan "pidemmin" asiaan ensi viikolla, kun aikaa lienee enemmän. 

Heips kaikille. Eipä ole tullut kirjoitettua aikoihin. On ollut niin paljon kaikenlaista tohinaa pääsiäisestä lähtien, että aika on vaan vilahtanut. 
Pääsiäisen jälkeen menin pääkaupunkiseudulle muutamaksi päiväksi. Nuoremmalla tyttärellä oli kekkerit kirjan julkaisunsa merkeissä ja olimme koko perhe siellä. Majoituin vanhemmalla tyttärellä kuten poikani perhekin, joten mummulla oli sielläkin vipinää.

Ennen vappua tuli japanilainen perhe meille viideksi päiväksi ja siinä meni ne päivät heidän kanssa kyläillessä vanhoilla tutuilla ja muuta puuhaillessa. Hauskaa kyllä oli. Heillä oli 2 ja 4 vuotiaat pikku tytöt mukana. Aluksi pienet eivät uskaltaneet lähestyä minua juuri ollenkaan vaan olivat äitinsä helmoissa. Viimeisenä iltana sitten yllättäen tulivat kumpikin syliin ja illalla halasivat hyvän yön toivotuksin. ❤️Kaipa me oltiin niin oudon näköisiä ja puhuttiin outoa kieltä, joten pitihän sitä vähän varoa. 

Kaiken lisäksi meille on asennettu pari ilmalämpöpumppua näinä viikkoina. Sekin oli oma säätönsä. Autotalliin tuli oma ja asuintiloihin toinen. Puhelin- ja läppäriostoillakin olen kulkenut. Puhelin nyt on hankittu, mutta läppäri vielä hakusessa. Rahathan tässä loppuu tämmösellä meiningillä. 
Ensi torstaina lähden Ouluun muutamaksi päiväksi kun mies lähtee omalle reissulle, joka minua ei taas kiinnostanut. 

Sitten kesäkuun 5. lennämme pikkutyttöjen ( ei vauva) kanssa Helsinkiin Oulusta.
Jossain välissä pitäisi pihahommat kotona saada kuntoon. Olen nykyisin helposti niin väsynyt, että pikkusen puuhailtuani on mentävä istuskelemaan. Eilen siivosin risukasaa, joka tuli kun kaadoimme yhden pihlajan pihalta. Siinäki pari kertaa kävin lepäämässä. Yhden kukkapenkin sain kunnostettua daalioita varten sentään myös. Kasvulaatikot on vielä käsittelemättä. 
Ilmeisesti olen vanha, vaikka en haluaisi myöntää. Kuinkahan kauan sitä jaksaa tästä talosta pitää huolta?

Nyt pitäsi mennä miehen kanssa sahailemaan niitä pihlajan runko- ja oksapaloja, vaikka on sunnuntai. Naapurikin puolilta päivin päristeli moottorisahaa, joten ehkä mekin uskallamme. 😃
Olen kyllä lukenut täällä palstoja, mutta jostain syystä on aina ollut väärä aika silloin itse kirjoittaa. 
 No, nyt on alkuviikko sitten hiljaista kun mies lähtee huomenna. 😉

Heippa Tampereelta!

Kirjoitin äsken suht pitkän kirjoituksen ja kun painoin lähetä-nappulaa, vihreä ukko vain pyöri yläkulmassa ja kun en ollut muistanut kopioida tekstiä, niin hävisi mokoma bittiavaruuteen 🤬 En jaksa uudelleen kirjoittaa juttua, jossa käsittelin
- pihatöitä,
- euroviisuja,
- Israelin tilannetta euroviisujen valossa ja
- Elisan ja MTV:n kärhämää

Saatte arvailla, mitä mieltä mistäkin olin ja voin joskus myöhemmin sitten palata niihin tai sitten ei!

Toivotan teille kaikille mukavaa alkanutta uutta viikkoa. Nauttikaa kevään etenemisestä 😄

Onko kaikilla niin kiire ettette ehdi täällä kirjoitella?
Huh hellettä. Tänään lähdin ensimmäiseen kokoukseen aamulla neuletakissa ja farkuissa. Kun astuin kokoustilasta pihalle oli kuin höyrysaunaan olisi tullut.
Ukkonenkin jyrähteli kauempana mutta ei onneksi tullut päälle.

Kävin kotona keventämässä vaatetusta ja lähdin kirjastoon reppu selässä.
Kirjastoon päästyni oli paidan selkämys märkänä repun alla. Kauppaan lähdin autolla syystä että ostettavaa oli niin paljon ettei kädet olisi riittäneen kassien kantamiseen.
Hankin huomiseen tapahtumaan arpajaispalkintoja ja täytekakkutarpeita naapurin kakkuun. Huominen päivä menee tanssien organisoinnissa, esiintymislavalla käyn vain toivottamassa väen tervetulleeksi, muuten toimin siellä missä tarvitaan. Illalla paistan kakun. Heikkona hetkenä lupasin tehdä naapurille 25 hengen kakun kun sovittu tekijä oli sairastunut. En vieläkään ole oppinut käyttämään EI sanaa.

Viime viikonloppuna talkoilin yhdessä luontotapahtumassa ja ensi lauantaina olen lupautunut valmiusharjoituksen pelastuskohteeksi.
 
Kun on ohjelmaa paljon ei jää aikaa kaivata Saimaan rannalle mökkeilemään.
Etämiehen lapset ovat suunnitelleet mökin myymistä jos vaan ostajia löytyy.
En ole vielä hakenut omia tavaroitani mökiltä. Pelottaa mennä sinne kun ihania yhteisiä muistoja sieltä on paljon. Mökillä vietimme onnellisimmat hetkemme ja tällekin kesälle oli tehty paljon uusia suunnitelmia. 

Olen saanut tosi paljon tukea suvulta ja ystäviltä. Kiitos myös teille  myötäelämisestä. En tiennyt että minulla on niin paljon ystäviä jotka kulkevat rinnalla vaikeina aikoina. 
Kun olen touhunnut paljon ulkotöissä yksikseni olen muistellut yhteistä eloamme etämiehen kanssa. Etämiehen sukulaisetkin ovat soitelleet ja kyselleet kuulumisia. Samoin hänen lapsensa, vaikka emme aikaisemmin kovin usein tavanneetkaan.

Monet puolisonsa menettäneet ovat sanoneet että jossain vaiheessa tulee katkeruus ja viha siitä että miksi puoliso hylkäsi kuolemalla pois.
Vihaa en ole ainakaan vielä kokenut, kun tapahtunutta ei voi perua niin miksi käyttäisi energiaa sellaiseen mihin ei voi itse vaikuttaa.
Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, yritän käyttää aikani niin että teen niitä juttuja joista nautin niin kauan kun vielä jaksan. Läheistä ei saa takaisin kääriytymällä säkkiin ja sulkeutumalla neljän seinän sisälle. Pahin väsymys on jo onneksi helpottanut ja yöunet vähän pidenneet.
Tänä iltana olen ottanut rennosti, telkkari on päällä ja sitä seurailen toisella silmällä samalla kun kirjoittelen.
Taas tuli sivun täydeltä omaa napaa, anteeksi.

Viisaita sanoja, Mustikkaposki! Äläkä turhaan pyytele anteeksi!  Täällä kun saa ja pitääkin kaivella ihan rauhassa omaa napaa, kertoa kuulumiset olivatpa sitten iloisia tai surullisia. Hienoa kuulla, että väsymys helpottaa. Ja sekin on hienoa kuulla, että sulla on ympärillä naapureiden ja ystävien piiri, tekemistä ehkä enemmänkin kuin mihin ehtisit. Kunhan et vaan väsytä itseäsi kaikenlaisissa talkoohommissa  

No minä paraskin sanoja! Olen taas lupautunut mukaan pariinkin ns. halukkaiden koalitioon eli erilaisiin vapaaehtoisryhmiin. Mutta vierivä sammal ei kivety, kuten entisellä työkaverilla oli tapana todeta. 

Tyttärentytär - siis se taapero jota ihan hiljattain saattelin päiväkodilta kotiin ja jolta hetkeä myöhemmin kuulustelin koululäksyjä - muuttui viime viikolla teekkarineidosta diplomi-insinööriksi. Kakkua siis täälläkin tulossa; lupasin leipoa perjantaina oikein kahta sorttia. Inssi ja äitinsä huolehtivat muusta tarjoilusta, ja jos oikein kuulin niin pikkuvelikin aikoo käydä keittiössä. Lauantaina nähdään, kuinka paljon sitä syötävää - ja juhlaväkeä - kertyy. Me molemmanpuoleiset isovanhemmat nyt ainakin, kummit ja muutama muu lähisukulainen. Omille kavereille on sitten kuulemma ihan eri bileet. 

Nyt täytyy kastella parvekekasvit, ja sen jälkeen tarttua muihin päivän askareisiin.

Kirjoitelkaa kuulumisia! 

Eipäs kaikki menekään niin kuin kuvittelee. 
Tiistaina tuli pojalta epätoivoinen puhelu: voisinko mitenkään lähteä Ouluun kun vaimonsa oli sairastunut ja pitäisi mennä päivystykseen? Hän itse oli Rovaniemellä työmatkalla perheen toisella autolla, vaimon käyttämä auto oli huollossa  ja kaikki kolme lasta kotona. Eihän miniä kuumeisena nyt voi bussilla lähteä päivystykseen kolmen pienen lapsen kanssa. 
Olin juuri leikannut nurmikkoa ulkona ja ihan hikisenä siinä mietin, että mitäs nyt teen. Sanoin, että suihkussa ainakin on käytävä ennen lähtöä. No aika äkkiä siitä selvisin matkaan. Täältä on kuitenkin noin 2,5 tunnin ajo. Pysähdyin vain liikennevaloissa ja niin pääsin Ouluun. Matkalla piti vielä hakea siitä huollossa olevasta autosta vauvan turvakaukalo. Vauva piti kuitenkin lähteä päivystykseen kun ruokansa on vielä äidin paidan alla. 
Naapurin rouva sitten viihdytti pikku Murusia kun lähdin viemään miniää ja vauvaa OYKSiin. Kaikki meni  hyvin, miniä sai lääkekuurin ja tuli takaisin kotiin. Minun oli tarkoitus lähteä illalla takaisin kotiin, mutta näin, että miniä oli aika väsynyt niin jäin tietenkin yöksi ja hoidin siinä isompien tyttöjen iltatouhut ja nukuin heidän kanssaan sitten. Tai nukkuminen jäi kyllä vähäksi: toisella alkoi vuotaa verta nenästä keskellä yötä  ja toinen kitisi vähän väliä kun silmiä kutisi. Hänellä on ilmennyt allergisia oireita nyt ja silmätippoja on hankala laittaa. No, ehkä  siinä kolme tuntia untakin tuli. 
Aamulla sitten isommat lapset vietiin hoitoon kun heillä oli siellä joku retki. Minä lähdin sitten kotiin. Ehdin juuri ja juuri vesijumppaan. Iltapäivällä otin parin tunnin päikkärit. 
En nyt sitten menekään viikonlopuksi Ouluun kun tuli jo käytyä... 😄

Ehkä nyt sitten taas pikkuhiljaa jatkan omia hommia täällä kotona. Saatan pistäytyä siskollakin tuolla naapurikaupungissa. 
Mutta nyt imuroimaan huushollia. Sekin on tässä hötäkässä vähän jäänyt rempalleen.

Tervehdys pitkästä aikaa. Yritän olla lyhytsanainen, mutta lienee toiveajattelua.  Kädet, lähinnä nyt ranne edelleen niin kipeä, että kirjoittaminen pidenpään ottaa koville. 
Lyhyesti kommentit:
Tiinuliinu Upealta kuulosti teidän Italian reissu. Tyttären ja vävyn "ihannemaa", siellähän häitä juhlittiin vajaa 100 km Roomasta ikivanhassa linnassa lähes tasan kolme vuotta sitten. Myöhemmin kerroit parvekeviljelmistäsi, kuulosti upealta. Meidän kaupunkiasunnon parveke olisi aivan liian kuuma mihinkään istutuksiin. Lämpötila voi nousta yli 50 asteen aurinkoisilla säillä. Hienosti olit tuossa viimeisessä viestissäsi todennut Mustikkaposkelle, että omaa napaa saa kaivella ihan rauhassa. Sekin yksi syy, miksi tämä foorumi niin hyvä.
Menna kyllä oli mukavaa kuulla sinustakin. Harrrrmitus, että tuorein kirjoituksesti katosi. Tälle asialle ei ilmeisesti ole tehty mitään parannusta täällä. Jesperistä oli hauskaa kuulla. En kyllä muista, että oisit aiemmin kertonut. Trumpista olen samaa mieltä kanssasi - ellen tällä hetkellä vieläkin epätoivoisempi.
Pikseli kyllä oli pelottava tilanne miniäsi kanssa. Ihmeellistä, että ei hoivalaitoksesta etukäteen informoitu sairaalabakteerista.  Ei varmaan ole hyväksi miehellesikään... En yhtään ihmettele, että miehesi on hermostunut ja huolissaan tilanteesta. Meitä varmaan lähes kaikkia vähän pelottaa mahdollinen tuleva muistisairaus. Toivottavasti miniän leikkaus mennyt hyvin ja alkaisi näkyä parantumisen merkit. 
Mustikakposki olet ollut mielessäni lähes päivittäin. Onpa sinulla vielä hommaa noista vapaaehtoistöistä. Mieleeni tuli, kun olin aikanaan pitkään taloyhtiön hallituksen jäsen, niin todella monta vuotta vielä sen jälkeen, kun olin lopettanut hommat, pihalla niin moni kääntyi puoleeni - varsinkin vanhukset, jotka silloin tunsin hyvin (enkä vielä itse lukeutunut heihin ) kysyivät minulta monista asioista vielä monta vuotta sen jälkeen. Luin tekstisi osan mökistä siipalleni ja itkin ääneen. Voi, kun toivon ja uskon, että selviät eteenpäin. Nyt pitää sopia päivä, milloin tulet tänne meidän luona käymään.  Nythän emme enää paljon kaupungissa oleskele ja siitäkin ajasta suurimman osan tyttären perheen luona ja osan isäni luona. 
Kivikasa ihanaa, että edelleen jaksat kirjoittaa niin paljon lapsenlapsistasi. Ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin. En tiedä maailmassa mitään yhtä ihanaa kuin lapsenlapset. Hyvä, että hommasitte ilmalämpöpumpun. Mä en kestäisi ollenkaan ilman sitä. Väsymystä on ollut myös täällä. Tutkimukset vielä kesken. Oli sullakin hektinen reissu tuo viimeinen Oulun -matka. 
Nukun edelleen sikasurkeasti. Yleensä 3 - 5 tuntia. Kun menee alle kolmen, Oura humoristisesti toteaa "nokoset". Painaa mieltä edelleen äidin kuolema ja siihen liittyvät paperiasiat, omat kivut vaikuttavat yöuniin. Ja kyllä tässä vaiheessa huolen aihetta riittää, kun niin monella läheisellä kaikennäköisiä vaikeuksia terveysasioiden suhteen.
Olimme äitienpäivänä pikavisiitilllä etelässä. Lauantaina tulimme tyttären luo, jonne jätimme peräkärryn ja kaikki "tavarat". Ruuat olimme tehneet lähes valmiiksi perjantaina täällä Savossa. Jätettyämme kamat tyttären ja vävyn luo jatkoimme matkaa autokauppaan Espooseen. Ja kuulkaa, olen kyllä nähnyt ja tunnistanut autokuumetta, mutta en ole koskaan ennen kokenut sitä itse. Lopulta saatuamme lauantaina auton koekäyttöön, teimme viimein maanantaina usean neuvottelupointin jälkeen,  kaupat uudesta (meille uudesta - vuosimalli 2024)  Volvo täyssähköautosta. Saimme hyvän hinnan meitä 17 v. palvelleesta Toyotasta. Vaikeaa vain tottua, että tavaratila on niin pieni. Meillä ollut 40 vuotta farmari - välillä kaksi, kunnes luovuin omastani v. 2017, jolloin siippani jäi eläkkeelle. En ole vielä ajanut uutta autoa. 
Kiirettä on pitänyt. Kun sain kortisonipiikin uä-ohjauksesta olkapäähäni, niin pari viikkoa sen jälkeen käsi on taas kestänyt paljon entiseen verrattuna. Ja aloin käden rasittamisen jo aiemmin, kun tiesin, että tuska ja kipu helpottaa tuon piikin myötä. Voi kuinka olen iloinnut, kun olen saanut siivota ja touhuta. 
Nyt on viime päivinä pihahommia tehty paljon.
Nyt pitää lopettaa. Siipalla nälkä .'Voikaa hyvin. 

sorry, meni kopioinnin kautta. En ehdi erotella kappaleita enkä tummennuksia. 

On täällä kyllä ollut tavallista hiljaisempaa. Tuota toissapäiväistä tekstiäni kirjoittaessa katsoin, että olin itse käynyt viimeksi 19.4. kuulumisia kirjoittamassa. Sen jälkeen oli lyhyt äitienpäivätervehdys. 

Nytpä sitten ajattelin kirjoitella vähän lisää. Maaliskuussahan olin siinä rannekanavan ahtauman leikkauksessa. Käsikirurgi totesi ennen leikkausta kättä tutkiessani, että saattaa olla niin, että siihen jää pysyviä hermovaurioita, kun on ollut niin kauan. Samasta asiasta oli jo maininta hermoratatutkimuksessakin. Kuitenkin, kun minuun sitten oltiin yhteydessä leikkauksen tiimoilta, niin erikoistuva lääkäri olikin laittanut minut kiireettömään jonoon, jolloin olisin todennäköisesti jonottanut vähintään puoli vuotta leikkaukseen pääsyä. Soittelin sitten asiasta, kun ei leikkausaikaa kuulunut ja sain tietää tuon pitkän jonotusajan. Ainut keino "kiirehtiä" leikkausta oli saada lääkäriltä kiirehtemislähete. Jos minulla ei tällä hetkellä olisi "suoraa kanavaa auki" fysiatrian polille, niin kuinkahan kauan olisi kestänyt ennen kuin olisin ensin saanut ajan tai soittoajan tuota kiirehtemislähetettä varten. Nyt se hoitui onneksi noin viikossa ja sen jälkeen sain suht koht pian tietää leikkauspäivän. Yöt olivat aivan kauheita, kun ei saanut nukuttua yölaskan kanssa eikä ilman sitä. Pakko oli käyttää nukahtamislääkettä, jos halusi nukkua enemmän kuin kaksi tuntia ja risat /yö. Ouralla on muuten huumorintajua... kun yöuneni on lyhyempi kuin kolme tuntia, Oura ehdottaa nokosia yöunen sijaan. Näin kävi taas viime yönä. Ensi yöksi otan kyllä nukahtamislääkkeen ja ehkä muutamana seuraavanakin, jos tästä kauheasta kierteestä pääsisi jotenkin eroon. 

Itse leikkaus sujui hyvin. Käden paraneminen on vaan toooosi hidasta. Sanottiin kyllä siinä leikkauksen yhteydessä, että voi kestää vuoden tuo käden paraneminen ja enhän tiedä vielä varmuudella sitäkään, onko siinä jotain pysyviä hermovaurioita. Puutuminen loppui leikkauksen jälkeen kokonaan onneksi kahden viikon sisällä. 
Sitten sain huhtikuulle ajan, jolloin minulle laitettiin kortisonipiikki uä-ohjauksessa oikean olkapään nivelkapseliin. Kun olin saanut tuon ajan, niin uskalsin alkaa touhuta, kun tiesin, että helpotus on tulossa. Pistoksen jälkeen toki piti olla kolmisen päivää, niin että kättä ei olisi saanut rasittaa. Yritin olla varovainen pistoksen saatuani. 

Mutta kiirusta on pitänyt, kun niin montaa hommaa jo ihan täällä sisätiloissa on pitänyt lykätä sekä käden että olkapään kipujen vuoksi. Eilen istutin vielä kesäkukkia ja yrttejä ja pesin kolme koneellista pyykkiä. Kyllä oli mahtavaa äitienpäivä viikonlopun jälkeen, kun otimme taas pyykkikoneen täällä käyttöön. Jännitysmomentti on aina suuri, kun keväällä ensimmäisen kerran pesemme pyykkiä. Siippani kyllä yrittää tietty syksyllä tyhjentää pyykkikoneen todella tarkasti, että ei jäisi ainakaan vettä siihen, joka talvelle jäätyisi. 

On tässä kyllä vähän huoli siitäkin, että mikäköhän kodinkone hajoaa ensimmäisenä. Tähän "uuteen taloon, rakennettu 2014) on ostettu kaikki kodinkoneet 2014. Sattumoisin tuo pyykkikonekin piti uusia juuri samana keväänä. Tiskikone on kyllä ostettu vasta 2015. Paikan sille varasin heti enkä sitä kaappia juurikaan täyttänyt, johon tiskikone sitten tuli. 

Olen nauttinut sydämeni kyllyydestä, kun olen saanut puuhailla sisällä ja ulkona. Painavaa en edelleenkään voi kantaa, joten siippani kantaa sitten multasäkit ja kuorikatteet. Äitienpäiväviikonloppu oli tosiaan vähän pikavisiitti ja teimme ne autokaupat heti sitten maanantaina. Äitienpäivänä olimme tyttären perheen kanssa syömässä Tuusulassa jossain todella mukavassa ravintolassa. Ruoka oli hyvää (ja hinnakasta) ja pikkumieskin osasi käyttäytyä oikein esimerkillisesti. Pieni neitikin nukkui harvinaisesti varmaan tunnin päikkärit yhteen menoon, että että äitinsä sai syödä rauhassa. Tuusulasta ajoimme sitten Honkanummelle viemään kukan äidin haudalle ja sieltä kotiin. Poikamme oli remonttihommissa siinä lähellä, kun ystävänsä oli tekemässä remppaa ja piti saada muuttaa äitienpäivän jälkeisenä perjantaina kahden yksivuotiaan kanssa rempattuun taloon. Poikamme tuli sitten illalla meille ja vietimme mukavan illan yhdessä. Tilasimme pizzat; minullahan ei ollut kaupunkikodissa oikein mitään ruokatarvikkeita enkä olisi ehtinyt tai jaksanut siinä mitään laittaakaan. Poikamme lähti puolen yön aikoihin ja minun piti vielä pakata kaikki valmiiksi, että kun aamulla olisimme lähdössä autoliikkeeseen, niin emme enää tulisi kaupunkikodissa käymään.

Autoliikkeen neuvottelut jäivät vähän puolitiehen, kun myyjän piti selvittää vielä yksi asia. Siippani oli sunnuntaina laittanut sähköpostia ja esittänyt, missä asioissa piti vielä tulla vastaan, että kaupat syntyisivät. Myyjän selvitellessä asiaa lähdimme sitten käymään isäni luona ja käytimme hänet kaupassa ja hoidimme yhdessä muutaman paperiasian. 
Sieltä tosiaan sitten autoliikkeeseen Espooseen ja lopulta kaupat syntyivät. Kauan kului aikaa ja sieltä sitten ajoimme tyttären luo hakemaan peräkärryä ja sanomaan hyvät yöt. Maanantaina sitten vasta ennen puolta yötä olimme täällä Savon kodissamme. 

Valvomista paljon eikä sekään edesauta yönia. En kyllä yleensä ikinä mene ennen puolta yötä sänkyyn.

Mulla tutkittiin välillä tuota ihmeellistä hengästymistä. Syytä ei saatu selville kotimittauksissa eikä spirometriassa. Nyt olen menossa sitten tiistaina polkemaan pyörää ja tehdään rasituskoe. Labroissa olin viime viikolla ja olin tyytyväinen, kun olin saanut kolestroliarvot pudotettua ja sokeriarvokin oli hyvä. Otettiin myös muita kokeita liittyen reumaan, mutta kyllähän sen jo voinnissa tuntee, että on onneksi remissiossa. Ihanaa, että olen päässyt siitä kortisonista, Prednisolanista, eroon. 

Olen aina ollut herkkä itkemään ja nauramaan. Itkulla tarkoitan lähinnä sitä, että liikutun niin helposti. Äidin kuolema on tietysti iso asia ja varmaan vaikuttaa myös noihin huonoihin uniin. Löysin äidin tavaroista pitkän kirjeen, jonka olin toimittanut äidilleni jouluksi 2020, kun oli elämäni ensimmäinen joulu, että en viettänyt äidin kanssa jouluaattoa tai joulupäiviä. Äitini oli siinä vaiheessa terveyskeskulsen vuodeosastolla ja korona vuoksi siellä oli alkanut vierailukielto marraskuun loppupuolella. Kyllä itkin kuin vesiputous, kun luin tuota kirjettäni. 

Itkin tässä reilu viikko sitten myös kolme päivä peräkkäin ihan solkenaan. Perjantaina reilu viikko sitten rakas hauvavauva sai piikin ja vaikka tiesi senkin olevan tulossa, niin tuntui ihan kamalan surkealta. Oman ikäväni ja suruni lisäksi itkin tyttären surua ja miten selviää arjesta. Hauvavauva täytti viime joulukuussa jo 13 vuotta, joten sai kyllä elää pitkän ja hyvän elämän ja kokea elämänsä läpi rakkautta niin paljon kuin vain on mahdollista. Tytär on aina sanonut, että toivoisi sen nukahtavan itsekseen, että ei tarvitsisi tehdä sitä kohtalokasta päätöstä. Nyt päätös oli kyllä helppo, kun hauvavauva lakkasi syömästä kokonaan eikä enää huolinut sydänlääkettäkään. Törmäili viimeisenä aamuna vielä seinään, kun se kannettiin ulkoa sisälle. Siinä mielessä tytär ei joutunut tekemään ratkaisua, koska vaihtoehtoja ei ollut. Saavat sen tuhkat uurnassa noin kahden viikon kuluttua ja se haudataan sitten tänne. Taas itkettää, kun asiaa ajattelee. Meidän makkarissa oli niin tyhjä paikka siinä, missä oli hänen "mökkinsä". Nyt on jo tottunut siihen, että sen petipaikkaa ei enää siinä ole. 

Täällä on ollut hienoja säitä. Tänään on kyllä ollut aivan kauhean kova myrsky ja toissapäivänä satoi aamusta lähes seuraavaan aamuun. Onneksi aluksi tosi hitaasti, niin ehti sade imeytyä maahan.

Lapsenlapset tuottavat niin suurta iloa, että ei ole sanoja sitä kertomaan. Lähes joka aamu meillä on pikkumiehen kanssa videopuhelu. Pieni neiti täytti tänään neljä kuukautta. Kyllä aika kuluu nopeasti. 

Minulla on vielä vähän "kirjallisia" hommia ja olin ajatellut yhtä keittiön yläkulmakaappia vielä järjestellä. Ostin sitä varten torstaina uusia ilmatiivitä purkkejakin. Sen mallinen kaappi, että imee itseensä ihan kauhean paljon ja välillä ei edes muista, mitä kaikkea siellä on (siis lähinnä kuivaruokatarvikkeita). Ruokaa ei tarvitse onneksi kauheasti laittaa, kun eilen siippani savusti jättilohen ja siitä riittää vielä tälle päivällekin. Siivosin siitä erikseen pakkaseen pikkumiehelle kalaa sellaisista paikoista, joissa ei juurikaan suolaa ollut. Hänellä kun on vaan se yksi munuainen, niin pitää olla äärettömän tarkka suolan suhteen. 

Tässä vähän kuulumisia. Pitää yrittä kirjoittaa useammin, jospa sitten jäisi teksti vähän lyhyemmäksi. Voikaa hyvin ja mukavaa jääkiekkoiltaa meille, jotka katsomme illalla Suomen matsin.