Luin Pentti Saarikosken runokokoelmia tänään, luin aina kolme, ja pidin taukoa, tein neljä rupeamaa, eli tusina näitä Saarikosken runokirjoja tuli luettua. Kattaa tuotannon Suomen puolella, kirja 'Eino Leino Legenda jo eläessään' on jätetty tästä koottujen runojen laitoksesta pois.

Näitä kavalkadeja, joissa marssitetaan esiin joko kultturielämän tai poliitiikan henkilöitä Suomessa on julkaistu, näistä Hannu Mäkelän tekele Ja Erkki Tuomiojan politiikan puolelta lienevät parhaita. Itse luen Jörn Donnerin kirjaa Mammuten, eli Mammuttia, vaikka Donner, tapansa mukaan, kertoo paljon itsestäänkin, on tähän mennessä, kun olen lukenut (vasta) noin 350 sivua, esiintullut jo koko joukko kulttuurielämän henkilöitä, ompa shokkeeraava kuva Nokian johdossa olevasta henkilöstä, joka päätyi itsemurhaan, Donner on tavannut näitä henkilöitä jörniessään, ja tehdessään töitä. Luen kovin hitaasti ruotsia, siksi tämä Donnerin 1000-sivuinen vie aikaa, pistän sen myös usein tauolle, kun pitäisi lukea muutakin, kuin tälläistä viihdettä, kun lopulta on mukana myös juorupalstaa, mutta myös Arvi Kivimaankin paljon tekemää suomalaisen kulttuurin kuvaamista henkilöiden kautta, Kivimaa kertoi pidemmällä menneessä olevista henkilöistä, mutta hänellä on inhimillinen sävy kirjoituksissaan, hän kertoo ihmiskohtaloista sen olennaisimmanlöytäen, erikoisesti jäänyt mieleen kirja Unessa ja elämässä, tekisi mieli hankkia se divarista, vaikka olen sen lukenut useita kertoja. Kavalgadeja ovat tehneet myös Leino ja Koskenniemi, vähän eri muodoissa.

Hauska kuvaus Mäkelän kirjasta Merelleltä . Muutaman Mäkelän kirjan (joskaan en tätä) lukeneena hymyilen vähän vinosti... "jonkin verran toistoa sisältänyt" kuvaa hyvin hänen kirjojaan. Yksikään kustannustoimittaja ei ole ilmeisesti enää vuosikymmeniin uskaltanut näin kokenutta kustannusalan veteraania editoida.

Luen toista kertaa Metsolat-kirjaa Kohtalon tie.
Sain tällä viikolla luettua Sanan ajan ja Päivän Tunnussanan. Niissä on jokaiselle päivälle muutama Raamattu-sitaatti.
Päivän Tunnussana kattaa koko vuoden (eli siis hiukan etuajassa luin), kun taas Sanan aika kattaa kirkkovuoden eli 1. adventista Tuomiosunnuntaihin.
Ens vuoden k.o kirjat oon jo hommannu.
Luen nyt myös Nuotta-lehtiä- Lisäksi lukemista odottavat viime viikolla ostamani Allers-lehti ja tänään kotiini tulleet Kirkko ja me, sekä Turkuposti.

Eino Leinoa, Maaliskuun lauluja, Tarina suuresta tammesta, Yökehrääjä, Sata ja yksi laulua, Ajan aalloilta ja Hiihtäjän virsiä, pyrin lukemaan kaikki runokirjat Eikalta tähän rupeamaan.

Aloitin myös Cervantesin Don Quijoten tänään illalla.

Sain lueettua loppuunPaavo Elon kirjan 'Aleksis Kiven persoonallisuus' , mikä oli myönteinen yllätys, olen jo vähän tottunut siihen, että esitetään vain Aleksis Kiven elämänvaiheet, siitä pari suruvoittoista sanaa kirjailijan koko kurjan kohtalon täytyttyä, ja kun kirjan laskee kädestään ajattelee, mitä uutta tämäkin kirja esitti?

Paavo Elolla on heti eri ote, hän vertailee Aleksis Kiven luomia kirjallisia hahmoja, ja etsii niistä Aleksis Kiven persoonallisuutta, se paljastuu kyllä Elon kallonkutistajan otteessa infantiiliksi, mutta tämä regressio tai taantuma vaikea kieltää, kun kirjan saa luettua loppuun selviää myös, että Kivi nousi kohtalonsa yli, osittain Koskenniemikin oli tätä mieltä, nerot palavat loppuun, ulkoinen minä on vain kuori, jonka sisäinen tuli polttaa.

Tusinatavaraa ei Elon tutkimus ole, vaikka tuorehan se ei ole, mutta virsikäs se oli Vipunen ennenkin, pistääkö moni nykyinen Kivi-tutkija paremmaksi?

Luen Suomalaisia rikoskertomuksia eli semmoisia pienikokoisempia kirjoja, joissa on niitä Poliisi kertoo-kirjojen rikostapauksia.
Ostin tänään osat 1 ja 3. Mul on ennestään osat 2 ja 5, mut ne on vanhemmillani lainassa.

Luin terapeutti Seppo Jokisen teoksen nimeltä Rakkautta etsimässä.

Luen Metsolat-sarjan pohjalta tehtyjen kirjojen viimeistä osaa toista kertaa. Siinä on lähinnä sellaisia tapahtumia, joita ei ole k.o tv-sarjassa.

Mä luen parhaillani Matti Yrjänä Joensuun dekkaria Harjunpää ja kapteeni Karhu. Teos on ohkanen (180 sivua) pokkari, mut ainakin noi poliisiasemakuviot vaativat keskittymistä. On muuten hyvää vuosikertaa eli samaa kuin mä toi kirja eli Vm. 1981.