Molemmathan ne on yksinään huonoja vaihtoehtoja ja yhdistely se juju.

Muitta jos pitää valita niin se pihvi. Vaikka kalorit laitettaisiin vertailusatseissa samoihin ja pihvi jäisi kovin pieneksikin.

Tämä on mutua, ei tutkimukseen perustuva.

Syön helposti liikaa. Liikaa määrällisesti (tarkoittaa grammamäärää, ei niinkään kaloreita). Koko homma juontunee lapsuuden "lautanen pitää syödä tyhjäksi" -juttuihin ja ehkä vielä sellaisiinkin asioihin, joita en kunnolla muista... Mä olen syntynyt 1970-luvulla keskosena ja kun pääsin happikaappivaiheen jälkeen sairaalasta kotio, niin on kerrottu, että vanhemmat olivat saaneet yleishoito-ohjeeksi syöttää vauvaa mahdollisimman paljon Noh, siitä asti kun itse muistan, on koko perhe (minä, isä ja äiti) oltu aika reilusti ylipainoisia. Äitini on ollut übermaster-ruuantuputtaja, joka jaksaa vieläkin kylästellessäni heillä päivitellä olemattomia syömisiäni ja sitä, miten minun pitäisi syödä enemmän.

Laihduin 2000-luvun alussa n. 30 kg ja olen siitä asti ollut ns. normaalipainoinen. Laihduin lähinnä syömisiä keventämällä, tiputin pois makeat ja rasvaiset ruuat ja lisäsin kasviksia ja hedelmiä. Aloin myös syödä kunnon aamiaisen ja liikkua enemmän kuin ennen.

Yksi ei kumminkaan muuttunut: tapanani on "syödä reilusti" ja nopeasti sitten kun syömään alan. Etenkin jos henkinen hyvinvointi on vähän kehno (olen surullinen, ahdistunut, yksinäinen, stressaantunut), niin minähän jatkan syömistä niin kauan kunnes tulee fyysisesti melkein paha olo. Aikas monta kertaa olen lopettanut "liian myöhään" ja maannut mahani kanssa sängyn pohjalla potemassa ylensyöntiä. Oksentanut en ole.

Toisaalta osaan kyllä olla syömättäkin, pari kertaa olen paastonnut ja elo hyvin niukalla syömisellä "onnistuu", kun pääsen tavallaan unohtamaan syömisen. Mutta se ei onnistu, että söisin vain kohtuudella...

Miten ihmeessä pääsisin pois tästä? Tunnun tarvitsevan ähkyä oloa ja/tai loputonta ruokapuputusta. Vaikka miten järkeilisin, että liikasyöminen on pelkkää tunnetta eikä oikeaa nälkää, niin onnistun pysäyttämään itseni vain ajoittain. En mielestäni koe ihan hirveitä morkkiksia syömisestäni enää, itserankaisu ei ole se koukku, missä olen kiinni (ainakaan suurimmalta osalta). Turvallisuudenhakua epäilen isoimmaksi syyksi, maha tosi täynnä maailma näyttää vähemmän pahalta. Ei auta, vaikka miten yrittäisin tietoisesti luoda itselleni turvallista oloa muuten kuin syömällä... Järki ja tunne eivät puhu samaa kieltä. Miten löytää kylläisyyden kokemus ennen "olen ähkyssä ja ylensyötetty" -havaintoa?

Mina olen aina ollut isoruokainen, ruoka on maistunut ja annokset on ollut isoja. Meillakin on suvussa ollut sita taipumusta etta lapsena piti lautanen tyhjentaa vaikka vakisin, ja annoksetkin oli kuin aikuisilla. Kotona sai kylla itse annostella ruokansa, mutta mummolassa jne tuli kuormallinen sapuskaa nenan alle. Ehka se on sitten sen sukupolven tapa, etta kun kerta ruokaa saa niin se on kans syotava. Mutta tama nyt ei ehka liity siihen mita kyselit... Mutta ehka se on ollut mulla vaikuttamassa siihen, etta oon niin isoruokainen. Laihduttamisessa ja painonhallinnassa mulla onkin suurin vaikeus annoskokojen pitamisessa, napsisin helposti vaikka kokonaisen keksipaketin liiviin yhdella kertaa. Mitaan taikaa mulla ei ole siihen nalantunteen karkottamiseen, mulla tulee samanlainen fiilis joskus, vaikka vasta on syonyt niin vois silti jotain sen jalkeen syoda, ikaankuin vatsa ei ois tajunnu etta ruoka tuli jo!

Oon yrittany ratkaista tan silla etta mittaan tietyn annoksen ruokaa ja syon sen, ei enempaa ei vahempaa. Meidan kahden hengen taloudessa on tapana laittaa ruoka-annoksia pakkaseen, niin on sitten helppo sulattaa & lammittaa viikolla, lisaa vaan riisin, pasta, perunan tai kasvikset (mika nyt meneekin) tuoreeltaan. Me on sovittu annoskoosta jo etukateen, eli keitetaan aina sama maara esim riisia tai pastaa 60g per henkilo, joka on ihan kohtuullinen maara mun mielesta kun laittaa paalle jotain lihakastiketta vaikka n. 1.5 dl. Eihan se kauhean isolta valttamatta lautasella nayta, mutta oon tullu siihen johtopaatokseen etta kylla se mulle riittaa. Juon myos sen paalle viela puolisen litraa vetta tai sokeritonta mehua tiivisteesta. Valilla kylla tuntuu etta ois voinu vetaa kaksinkertaisen annoksen... Mutta kun ei ole tehnyt enempaa valmiiksi, niin eipas olekaan mista santsata ja annos on just sen kokonen kun on. Vahan totuttelua tietty aluksi vaati ja sita semmosta omaa viitsimista ja halua muuttaa ruokailutottumuksia. Ja jos oon tuntenu etta vielakin vois syoda, niin sillon yritan irtautua siita tilanteesta, lahden vaikka tiskaamaan tai ulos tms, niin ei ole se ruoka koko ajan mielessa. Tietysti jos on oikeasti nalka niin ehka kannattaa syoda riittavasti, mutta kun mulla ainakaan ei vatsa seuraa samaa tahtia kun mita suu vetaa, niin oon katsonu parhaaksi tan annostelun. Ehka se tulee toisille luonnostaan, mutta mulle ei...

En tieda oliko tasta vuodatuksesta sulle mitaan hyotya, tai puhuttiinko edes samasta asiasta, mutta halusin silti jakaa kokemukseni, ja toivon etta loydat tasapainon syomiseen

Hei Bullakas!

Mietin tuota sinun kirjoitustasi ja uskon, että useimmilla on juuri tuo sama ongelma, että syö määrällisesti liikaa eli vatsalaukku on venytnyt niin isoksi, että sinne osuu ja uppoo mitä ja milloinka vain.

Mikä on sinun mielestäsi liian suuri määrä. Tuossa , kun kirjoitit, että monesti olet lopettanut syömisen liian myöhään, että sitten olet maannut mahasi vieressä, kun olet ylensyönyt.

Olen samaa mieltä, että liian niukalla ruoalla ei kannata olla, vaan syödä kuten kerroin eli aloittaa päivä hyvällä ja reilulla aamupalalla.

Käytäpä lautasmallia eli puolet kasviksia ja yksi neljäsosa proteiinilähdettä eli lihaa, kalaa, kanaa jne. ja sitten se viimeinen neljännes perunaa, täysjyväriisiä tai täysjyväpastaa. Siihen kuuluisi vielä leipä,jossa kasvimargariinia ja hedelmä- tai marjajälkiruoka, mtuta minä usein siirrän ne välipalaan, kun tulen ruoasta niin täyteen.

Syö aina jotain 3-4 tunnin välein niin silloin ei tule se hirmu nälkäö, jolloin vetää alas kaikki mikä ei liiku.

Olen myös opetellut sen , että saan jättää ruokaa ja välillä se on vaikeaa, mutta siinä kohtaa pyrin kovettamaan itseäni ja jättämään vaan ruoan. Keskustelen silloin itseni kanssa hyvinkin vilkkaasti ja kerron, etttä vaikka söisin sen niin ei kukaan voi yhtään sen paremmin, vaan päinvastoin minulle tulee pahaolo.

Yksi vaihtoehto on, että menet terapeutille purkamaan tämän ongelman eli yhdentyyppisen syömishäiriön eli tunnesyömisen ja että et voi jättää ruokaa lautaselle, vaikka tiedät, että sinulle tulee pahaolo.

Toivotaan, että löydät tasapainon syömisillesi.

Hei Bullakas,

saitkin jo hyviä ohjeita tuossa edellä. Mulle tuli mieleen se (ehket suoraan maininnut mutta sain sen käsityksen), että syöt ahmimalla ja liian nopeasti. Oletko huomannut sitä? Koeta syödä hitaammin ja pureskella ja maistella sitä ruokaa. Voi ensin tuntua koomiselta, mutta laske ne haarukka ja veitsi jokaisen suupalan välissä lautaselle. Kylläisyyden tunne tulee viiveellä ja kun se ruokailu kestää kauemman, voisi tästä olla apua.

tsemppiä ja et todellakaan ole yksin "ongelmasi" kanssa,

Kaisa64

Voi kun kuulostaa tutulta, saat todella sympatiani Bullakas Meillä ei kyllä ole koskaan tuputettu ruokaa, olen sitä vain itse ahminut ja herkkuja mussuttamalla lihonut. Koko ikäni olen ollut ylipainoinen, nyt onneksi jo normaalipainossa.

Meidän perheessä hyvä ruoka kuuluu "kulttuuriin". Perheemme on tosi läheinen ja meillä jutellaan paljon. Tuo seurustelu tapahtuu aina keittiössä ja hyvän ruuan ääressä. Miksi, sitä en tiedä. Ja aina, kun kokoonnumme yhteen, kaikkien suusta kuuluu lopulta: "Mun maha halkeaa" tai "Miksi piti taas syödä näin paljon??" Ja sama homma toistuu taas seuraavalla kerralla. Kukaan meistä ei ole kauhean ylipainoinen, mutta kaikilla on pudotettavaa.

Mä en edes ymmärrä tuota käytöstä, nyt kun sen lukee tästä tekstinä Ainoa asia, mikä mulla tuohon ylensyöntiin on auttanut, on santsaamisen lopettaminen. Lautasen olen vaihtanut leipälautaseen, eli siihen ei mahdu niin paljon ruokaa, enkä santsaa. Näin syön pieniä annoksia kerrallaan, mutta niitä pitää syödä aika usein. Mulle 3 tuntia on aika ehdoton maksimi ruokailujen välille. Herkkujen syömisessä kohtuuden opettelu on ollut vaikeampaa. Olen koko ikäni ostanut herkkuja salassa. Aina niitä on pitänyt piilotella, en kai ole kehdannut mussutustani kellekään myöntää. Tähän avaimena on ollut salliva syöminen, eli annan itselleni luvan syödä välillä herkkuja ihan julkisesti. Tämän opettelu on kyllä vielä kesken....
Lenkille lähteminen tai jonkun muun mukavan asian tekeminen voisi saada ajatukset muualle kun ruokaan, jos hyvää oloa sillä syömisellä lähdet hakemaan.

Toivottavasti saat ongelmaan ratkaisun!

Minulla on myös ollut sama ongelma, hiukan eri tavoin vain. Mutta siis, söin joka aterialla liikaa, otin lisää vaikka en tarvinnut, ja olin hetken ähkyssä, mutta koska kasvisruoka sulaa aika nopeasti, se ei kauan vaivannut. Kilot silti tulivat!

Itse pidin hampaat irvessä kolmen päivän mehupaaston (söin myös hedelmää ja jotain pientä) kutistaakseni vatsalaukkua vähän ja yritin sen jälkeen (mm. noita edellä mainittuja keinoja käyttäen) kuunnella mahan viestejä paremmin. Takapakkeja tulee, mutta kaksi juttua olen itselleni huomannut sopivaksi, ehkä sinäkin saat niistä vinkkiä. Molemmat ovat jo mainittu, mutta ehkä tässä silti on jotain.

Ota ensin aikaa, kuinka kauan normaalilla syömisellä yhden annoksen tuhoamiseen menee. Itselläni menee välillä vieläkin vahingossa alle 10 minuutissa, vaikka opettelen tätä koko ajan. Kylläisyyden tunteen tuleminen kestää 20 minuuttia syömisestä. Periaatteessa ensimmäistä annosta (jonka olen etukäteen punninnut ja määritellyt) pitäisi pystyä syömään se 20 minsaa, mielellään vähän enemmän. Sitten ei tule otettua lisää ollenkaan niin helposti, kun ihan oikeasti tuntuu täydeltä. Täytyy ajatella syödessään ja ennen syöntiä, ja ainakin minun on todella vaikea muistaa niin tehdä.

Toinen keino on täyttää lautanen lämpimillä kasviksilla. Eli siis salaatin lisäksi jotain lämmintä: keitettyä, höyrytettyä tai wokattua (tähän tulee tietty rasvan kalorit, mutta ei niistäkään haittaa ole). Se täyttää, mutta sulaa helposti, niin ei tule ähkyä. Ja ainakin minä tunnen syöneeni "rekkamiehen annoksen", vaikka 200 g parsakaalia on vain 60 kaloria!

Tässä tuli nyt vähän toistettua noita edellisiä, mutta toivottavasti hiukan uusilla mausteilla. Tsemppiä jatkoon, Bullakas, tavat istuvat tiukassa, mutta ne on mahdollista muuttaa!

Paljon kiitoksia vastaajille! Vähän jatkoa tähän - kyllä te muuten kirjoititte ihan samasta asiasta, ehkä vähän eri vinkkelistä vaan (Siis tuo tunnesyöminen saattaa mulla olla avain koko juttuun... en vain tiedä, miten sitä lähtisi purkamaan. Olen käynyt terapiassa joitain vuosia ja alkuvaiheessa toivoin, että pystyisin myös mun syömisongelmia siellä ratkomaan. En vain löytänyt sellaista terapeuttia, joka olisi syömisasioihin perehtynyt, eikä mua myöskään psykiatri pitänyt varsinaisesti syömisongelmaisena, kun kerran en oksenna ruokaa enkä käyttäydy anorektisesti.)

Mulla on viimeisimmän vuoden ollut kaikenlaisia mahaoireita ja pari viikkoa sitten oli pakko mennä lääkäriin, kun ulosteissa oli verta. No, löytyi pari haavaumaa peräaukosta ja määrättiin verikokeita sen selvittämiseen, onko jotain enemmänkin pielessä. (Ne aiemmat mahaoireet ovat olleet lähinnä kivuliaita ilmavaivoja ja suoliston äänekkyyttä). Kokeissa ei löytynyt mitään, hemoglobiinikin oli 138. Sinänsä helpotus, ettei mulla ainakaan keliakia ole. Laktoosi-intoleranssia ei tuossa testattu, en tiedä miksi. Itse olen ollut huomaavinani, että erityisesti tuoreet maitotuotteet saisivat ilman kiertämään. Ummetusta mulla ei ole, joten nuo haavaumat ovat vähän ihmetystä herättäneet itsellä Enemmänkin mulla on ylivilkkautta suolistossa, saattaa tulla iso tyhjennys kolmekin kertaa päivässä (siis esim. aamiaisen, lounaan ja päivällisen jälkeen).

Mutta asiaan Sellaisina päivinä, joina olen onnistunut syömään ei-ähkyyn itseni, on mahavaivoja huomattavasti vähemmän. Tulkitsen tämän niin, että mahaan on tungettu liikaa roinaa, eikä se pysty sulattamaan kaikkea. Jo aikaisemmin olen huomannut, etten kykene syömään tiettyjä ruoka-aineita (kaaleja, omenaa, papuja). Noista tulee niin kovat kivut, että jopa minä kykenen olemaan syömättä niitä.

Nämä perusmahaoireet ovat kiusallisia, mutta eivät vissiin niin isoja, että ne ihan pakosta saisivat aikaan käyttäytymisen muutosta. Syön siis edelleen liian isoja annoksia tottumuksen ja tunnesyömisen takia. Ateriavälit ovat ihan ookoo, siinä kohden osaan itseäni kuunnella. Olen tosi huono kestämään esim. viittä tuntia syömättä, tulee fyysisesti hutera olo silloin.

Olen yrittänyt ratkaista hommaa joillain teidän ehdottamilla tavoilla jo. Esim. nuo paaston/niukan syömisen kerrat ovat liittyneet juuri siihen, että olen halunnut mahalaukun pienemmäksi etten pystyisi ahtamaan niin paljon murkinaa sisääni. Jonkin aikaa (muutaman viikon) tuo on auttanut, mutta pikku hiljaa olen aina palannut vanhaan. Enkä tiedä, onko toistuva kitupäivien pitäminen kovin terveellistä sekään.

Olen yrittäny syödä vaan sen tietyn annoksen... No, huijaan itseäni todella usein. Asun yksin ja laitan kaikki ruokani itse, en juuri osta eineksiä. Sinänsä tässä on helppo "hallita" kaikkea, mutta näemmä mieli ja tottumukset ovat aika ovelia. Se ruuan laittamiskohta on mulla kriittinen: olen "maisteleva kokki" ja saatan siinä ruokaa tehdessäni syödä toisen mokoman ( siis ennen kuin syön varsinaisen annoksen ja jääkaapitan/pakastan muut annokset).

Täyttelin ensin innolla ruokapäiväkirjaa tänne kiloklubiin ja tuntui, että se kaiken syömisen kirjaaminen auttaa hallitsemaan syöntimääriä. Mutta kun teen tosi paljon summamutikalla ilman ohjeita ruokaa (tyyliin ripaus tätä ja kukkuralusikka tuota), niin koin hankalaksi tehdä jokaisesta ruuasta reseptiä ja yrittää samalla arvioida käyttämiäni grammamääriä. Elektronista vaakaa en ole saanut ostettua. Mulla on sellainen kääpiökokoinen keittokomero, ja kaikki tasot ovat nyt jo täynnä mikroa, leivänpaahdinta, vedenkeitintä ja hedelmäkulhoa.

Hitaassa syömisessä olen hiukan kehittynyt... Mutta esim. aamuvuoropäivinä mun pitäisi nousta joskus puoli seitsemältä, jos haluaisin ihan kaikessa rauhassa syödä. Oon niin aamu-uninen, että helposti jään nukkumaan. Töissä on 25 min työaikaan sisältyvä ruokatauko. Se 25 min periaatteessa riittäisi, jos se olisi kokonaan käytössä ruokailuun. Mutta siinä samassa ajassa käyn yleensä vessassa ja lämmitän ruuan ja hoidan jonkun juoksevan asian - kas, syöntiaikaa onkin enää maks. vartti jäljellä

Sama ongelma. Minulla on saman verran ylipainoa ja syön vaikka ei ole nälkä. Ilmeisesti jotain tyytyväistä oloa haen. Minulla on myös se , että ahdan itsen ylitäyteen ja kadun. Liikun ja syön terveellisesti mutta liikaa.

Kertomas tuntuu aikalailla tutulta. Minäkin oon lihonut ns. terveellisellä ruualla syöden vaan liian paljon ja omalle kropalleni sopivalla tavalla. Kerran jo epäilin sairastavani BED:ta, kun aina piti syödä maha ihan ähkyyn. Sittemmin aloin epäillä insuliiniresistenssiä eli heikentynyttä sokerinsietokykyä, kun aina jokin aika syömisen jälkeen tuli väsymystä. Paino ei pudonnut, vaan tuli lisää, vaikka miten yritin syödä terveellisesti ja merkata syömisiäni kiloklubiin.

Kun ymmärsin mulle tulleen iän mukana heikentyneen sokerinsietokyvyn, aloin syödä sen mukaan ja siten, että verensokeriheilahteluja ei tulisi. Siinä oli salaisuus mun kohdallani. Kun aloin jättää verensokeria nostattavia nopeita hiilareita, kuten leipää, pullaa, patonkia, pastaa, riisiä, perunaa, sokeria pois ruokavaliosta, niin huomasin ensin hyvän olon virkeytenä ja sen jälkeen jonkin ajan kuluttua alkoi painokin pudota.

Tässä on nyt vaan yksi esimerkki, mutta jos ei meinaa kunnolla syömisistä huolimatta paino pudota, vois oikeasti hyvä tsekkailla noita verensokeriarvoja.


Piti vielä sanomani, että aiemmin mulle täyteys ja kylläisyys oli mahan pinkeyttä. Nyt kylläisyys tulee aivoista vaikka maha ei olisikaan täynnä. Maha- ja aivokylläisyys ovat aivan erilaisia ja erilailla tuntuvia.