Hetki sitten pohdin, että mitäköhän herkkua sitä tänään söiskään ja päädyin suklaakakun palaseen. Huomasin, ettei karkkia tee edes mieli Eilenkin leffassa tajusin jossain vaiheessa, että hetkinen, mieli tekeekin limpparia (koska oli jano) eikä enää näitä karkkeja. Kyllä se oikea mieliteko alkaa sieltä löytymään aina vaan helpommin. Nyt tosin totesin, etten ehdikään syödä välipalaa kotona ennen töihin lähtöä, enkä töissä taas halua syödä suklaakakkua kun siellä ei ehdi samalla tavalla nautiskella kuin kotona. Ehkäpä ostan pullan töihin, tai jonkun rahkan.

KK:iin liittymisen jälkeen olen pitänyt kerran karkkipäivän, jolloin söin 80 g salmiakkipussin ja se riitti hyvin mielitekoon, varmaan 50 g olisi ollut ihan riittävä.

Karkkia on kylläkin tehnyt mieli, ne on sellaisia ohimeneviä mielitekoja, jotka saa pois mielestä, kun suuntaa ajatuksensa ja energiansa muualle.

Aikoinaan kun lopetin tupakanpolton, tuli alussa tiheään noita mieliteonhetkiä, pikkuhiljaa harvemmin ja harvemmin.

Siitä tulikin mieleeni, että onkohan toi karkinsyöminen vain paha tapa vai voiko se olla jonkin asteinen riippuvuus?

Tuntuu nimittäin samalta kuin nikotiiniriippuvuudesta eroon taistellessa.

Aikaisemmin karkkia tuli syötyä usein liikaa ja miltei aina karkkipussin pohjan häämöttäessä oli jo tosi huono olo. Silti sitä vaan kahmi lisää ja lisää...

Saas nähdä miten sitkeässä tuo karkki"riipuvaisuus" istuu? 1-2 x /kk voi mielestäni hyvin pitää pienen karkkipäivän esim. 50-100 g karkkia. Ennen meni 300 g lakua + irtokarkkeja päälle.

Pullaa, jäätelöä ym voi sitten harkinnan mukaan kohtuudella nauttia. Näillä eväillä yritetään kohti 65 kg:a.

Lauantaiaamuna iloinen yllätys: -2 kg 600 g KK:iin liittymisen jälkeen, se todella kannustaa eteenpäin

Löysinkin itse vastauksia omaan kysymykseeni, kun googletin sokeririippuvuuden. Olin näköjään itse tullut näihin aatoksiin, mitä tutkijatkin ovat jo tutkineet

Tässä linkki YLE/Terveys/ artikkeliin aiheesta:


Ylläpitäjä on poistanut tästä rikkinäisen linkin

Aluksi kun täällä KK:ssa törmäsin noihin Patrikin kirjoituksiin sallivuudesta, niin eka ajatus oli se mikä ilmeisesti jokaisella eli hyvähän se on neuvoa, kun et sinä mies tiedäkään miten se voi minulla karata käsistä.

Vaan siinä sitten aloin pohtia ja tajusin, että kyllähän sallivuuden toimivuus minunkin elämässäni on näkynyt. Esimerkiksi ensimmäinen opiskeluvuoteni oli sellaista aikaa, että söin mitä huvitti, käytännössä elin siis lähinnä vaalealla leivällä, meetvurstilla, pastaruoilla, jäätelöllä ja karkilla noin 9kk putkeen. Kuinkas kävikään - laihduin tuona aikana noin 2kg, enkä muista ahmineeni kertaakaan. Vastaavasti joulut ovat olleet aina sellaista aikaa, etten ahmi enkä liho, vaikka leivonnaisia ja suklaata on kaapit pullollaan. Pahimmat ahmimiskaudet taas ovat aina tulleet runsaasti rajoituksia sisältäneiden laihiskausien jälkeen. Nyt tuntuukin siltä, että tämän kaavan tiedostaminen oli se viimeinen oivallus, jonka tarvitsin normalisoidakseni syömiseni vuosien ongelmien jälkeen.

Käytännössä olen vielä siinä vaiheessa, että mielitekojen mukaan syömällä syön herkkuja enemmän kuin olisi terveellistä, mutta suunta on selvästi oikea, eli on alkanut jo tulla ensimmäisiä kokemuksia siitä, miltä tuntuu kun ihan oikeasti ei vaan halua syödä sitä suklaata, joka lojuu siinä käden ulottuvilla. Missään nimessä en ala enää uudelleen rajoittaa ruokiani. Sivuvaikutuksena kaiken sallimisesta on ollut se, että mieliteot ovat alkaneet kohdistua ihan yllättäviin juttuihin, esim. punajuuriin tai graaviloheen - joita sit tietysti syön mahdollisimman pian! Jotenkin nykyään nauttii enemmän kaikesta mitä syö, kun ei enää ehdollista itseään ajattelemaan että vain tietyt (kielletyt) ruoat on niitä, mitä kannattaa odottaa, ja kaikki muu maistuu puulta.

Sehän tässä on, että kohtuuteen ei ole oikopolkuja. Ei siis voi vaan sanoa itselleen, että tästä lähtien syö joka päivä kaksi palaa suklaata tai 50g karkkia, sillä sekin on rajoittamista ja kieltämistä. Aluksi on vaan annettava mennä, vaikka määrät hirvittäisivät, ja laihdutus tyssäisi joksikin aikaa siihen. Mieliteot alkaa yhteistoiminnan vasta sitten, kun ihan oikeasti on sisäistänyt sen ajatuksen, ettei mikään ole kiellettyä eikä määrien suhteen ole mitään muita rajoituksia kuin se, että lopettaa kun ei enää halua enempää. Itseään ei voi huijata tässä asiassa.

muokkaus: Niin siis kiinnitän syömisiini siinä mielessä tietysti huomiota, että yritän syödä terveellisemmin ja esim. saada tarpeeksi niitä hyviä rasvoja. Mutta en kuitenkaan sen takia jätä syömättä jotain, mitä tekee oikeasti mieli, vaikkei se aina kovin terveellistä olisikaan.

Sallivuus toimii.
Jouluna saadusta 775 g suklaa paketista on vielä n. puolet jäljellä, vaikka niitä saa syödä silloin kun haluaa, niin paljon kuin haluaa.

Huh! Onneks täällä tämmönenkin ketju!!
Itse rakastan suklaata, enkä kyllä voisi elääkkään ilman..
Oln tässä nytten kohta kuukauden kokeillut ja siirtyny tähän terveellismpään elämään. Suurimman osan ajasta olen onnistunu olemaan syömättä sitä suklaapalaa, joka himottaa kun miesystävä ahmii niitä tuossa.. Mutta tänään tuli syötyä pieni tuplapatukka, 3 palaa suklaata ja fitness patukka.. Kauhian huono omatunto, mutta pitää koittaa sitten olla loppuviikko vähemmällä.. Pari palaa päivässä ei saa vielä pallukoita punakseks, mutta tänään oli kyllä punahilkan värinen.. Ehkä tämä tästä taas, kun pääse uloskin. Käyn kyllä kolme kertaa viikossa salilla 45min ja sitten lapsen kanssa kävelemässä, kun jaksaa

Voi Erkki!
Nyt sitten toteutin sallivuutta ja söin nautinnollisesti Kismetin, oih kun oli hyvää! Herkut paukahti het punaselle, kauheesti siinä kaloreita..
Nyt kyllä vähän harmittaa!

tiistaina, 27. tammikuuta 2009 klo 18:31 Tyttinen kirjoitti::
Voi Erkki!
Nyt sitten toteutin sallivuutta ja söin nautinnollisesti Kismetin, oih kun oli hyvää! Herkut paukahti het punaselle, kauheesti siinä kaloreita..
Nyt kyllä vähän harmittaa!

Älä moista harmittele! Ihmisen elämään kuuluu punainen pallukka jos toinenkin viikossa. Loppuelämän kannalta on erinomainen taktiikka, että pyrkii 80-prosenttisesti vihreisiin pallukoihin, ei siis sataprosenttisesti. Minä en ainakaan sitä paitsi eläisi loppuelämääni ilman Kismetiä silloin tällöin

Mä päätin nyt luopua mun 50g pusseista. SYön sillon ku huvittaa ja niin paljon ku huvittaa, mutta sellasen säännön pidän, että nälkään ei saa syödä herkkuja, vaan ensin ruokaa.

Tänään kyllä varmaan paukkuu pallo jos toinenkin punaseks, silmätulehdus on vienyt kaiken elämänilon eikä oikeen tee mieli mitään syödä. Kasviksia tänään tullut syötyä 37g Täytyy varmaan hakea kaupasta miniporkkanoita ja kukkakaalia ja kurkkua ja dippiä illaks, niin saa sitten edes kasvikset kohilleen. En aio välittää siitä, että syön liikaa tai liian vähän tänään, pääasia että söisin edes jotain, jotta jaksaisin parantua.

Muistakaa se, että jos herkkupallukka punottaa tässävaiheessa, se voi hyvinkin olla vihreä sitten kun ollaan päästy tavotteeseen! Ensinnäkin sillon on isompi energiamäärä johon verrata ja toiseks sillon ei välttämättä enää edes tee mieli.

Mä en oo vielä oppinut täysin sallimaan itelleni kaikkea, rajotukset asetan tällä hetkellä määrään ja kyllä täytyy sanoa, että pikkasen tekee enemmän mieli lakua kun ajattelee ettei tätä enempää sais syödä. Annan tosin itelleni myös luvan syödä sen toisen pussillisen jos mieli tekee oikein kovasti. Nyt yritän tosiaan päästä tosta määrän rajottamisesta irti ja katson sitten miten alkaa sallivuus sujua. Sen verran täytyy sanoa, ettei kyllä tee läheskään samalla tavalla mieli herkkuja kun niitten ollessa "kiellettyjä" ja oon huomattavasti onnellisempi ku saan syödä herkkui päivittäin. Ja nyt kauppaan niitä rehuja hakemaan (ja ehkä myös suklaata).

tiistaina, 27. tammikuuta 2009 klo 19:19 nuttis kirjoitti::
sellasen säännön pidän, että nälkään ei saa syödä herkkuja, vaan ensin ruokaa.

Juurin näin! Sallivuus ei edes toimi, jos syömisen rytmi ja laatu eivät ole ensin kunnossa.