Heippa,

uskon, että vain me lihavat kärsitään tuosta syyllisyydestä kun syömme jotain herkkua. Laiha mieheni syö lähes koko ajan terveellisesti ja sitten voi vetäistä suklaalevyn tuntematta syyllisyyttä. Itse kärvistelen, en syö herkkuja ja sitten kun lankean niin vedän nameja kaksi käsin. Ja poden jälkikäteen hurjaa syyllisyyttä.

Mä poden ihan järjetöntä syyllisyyttä herkkujen syömisestä laihduttamisen aikana.. Vaikkakin repsahdus olisikin hyvin pieni niin silti ottaa pannuun ku menin ja söin sen kaksi keksin palaa tms. Eilen esimerkiksi kun mieheni leipoi kaneliässiä niin vetäsinpä muutaman naamariin ja sitte ku piti merkata kalorit ylös niin melkein itku tuli... Tiedän hyvin ettei maailma kaadu muutamaan herkkuun, mutta nyt itsellä ns. "pakko" saada painoa alas, koska olen menossa naimisiin ja haluan näyttää häämekossa hyvältä... Olen ärsyttävän raadollinen itselleni ja haluisin niin päästä siitä eroon ja sallia itselleni sen pienen herkun silloin tällöin tuntematta pahaa oloa sen jälkeen.

Syyllisyys ei ole vain lihavien ongelma, sitä on ihan kaikenkokoisilla. Myös hoikka/laiha ihminen voi kokea syyllisyyttä syömisistään ja kärsiä siitä. Syyllisyyden kokeminen lähtee jostain ihan muualta kuin kehon koosta ja niihin asioihin siellä taustalla kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota kuin satunnaisiin repsahduksiin.

Mistä saisi apua oloon, kun laihdutus ahdistaa? Tänään peruin lääkärinkin, koska tiesin että siellä mitataan paino. Ja painohan on nyt noussut. Syitä voi olla tuhansia: 1. Menkkani ovat nyt jo 4 kuukautta myöhässä. 2. Hormonini ovat ihan sekaisin. 3. Kärsin ummetuksesta. 4. Paastoan, välillä taas syön normaalisti, toisinaan syön vähän liikaakin. 5. Söin ekan kerran puoleen vuoteen hirveän mätön viikonloppuna. Kaksi kulhoa jäätelöä ja pienen karkkipussin. 6. Olen käsittämättömän masentuneen oloinen nyt. Kuolemakin on pyörinyt mielessä, ja odotan tuskaisena että psykologille pääsisin. 7. Olen syönyt suolaa hieman enemmän, koska kärsin sen puutoksesta. 8. Olen urheillut tavallista yhden päivän enemmän. 9. Olen valvonut monia öitä, unirytmini on sekaisin. 10. Olen vain oikeasti lihonut tuon kohonneen painon (3kg) yhden viikon aikana.

10 on epätodennäköinen, enhän edes syö niin hurjasti, että kalorien pitäisi kertyä vyötärölle... eikö se ollut 7 000 kcal liikaa niin siitä tulee kilo? Enhän minä noin paljoa todellakaan syö liikaa, hädin tuskin syön edes tarvitsemaani määrää, yleensä en edes pääse siihen, vaan vajaakalorit on yli -1000 kcal + liikunnasta tulleet vajakit!

Jotenkin tuntuu sekoavan pää tähän ahdistukseen. Ikinä en saa syödä mitä haluaa, pakko syödä mitä dieetti suosii. 6kk dieettiä takana, eikä loppua näy. Kun sitten syö vaikka kerran miten itse haluaa (kuten eilen söin ruisleipää) niin kamala mikä ahdistus ja syyllisyys, ihan itku tulee...

hei vaan kait se nyt alkaa ahmituttaa, kun vetää -1000 kalorin vajeella!Ymmärtääkseni täällä ei suositella noin isoa vajetta mulla on suositus tällähetkellä n.-600 kal vaje liikunnat aika vähäiset sairastamisen vuoksi. Mitä sitten jos joskus repsahtaa nauttii joskus ja jatkaa matkaa.Paino voi vaihdella viikossa ja vuorokaudessa jopa 500 g riippuen hormoonitoiminnasta ja milloin mistäkin eikä se ole pysyvää lihomista välttämättä. Paras mennä jonkun asiantuntijan puheille enne kun romahtaa itsensä kanssa!Tsemppiä ja voimia löytää tasapaino!

Kuulostaa tutulta, mutta mielestäni laihdutus ei niin paljon ahdista kuin lihoaminen. Tietenkin jos paradoksaalisesti lihoaa, vaikka laihduttaa, on asia kyllä ahdistava, mutta kuoleman pitäisi pyöriä mielessä vasta silloin kun on ollut muutaman viikon kokonaan ilman ravintoa, eikä tietoa seuraavasta ateriasta ole. Psykologi varmaan auttaa, kun näyttää, että olet turhautunut yrittämään laihdutusta, siinä ei kuitenkaan pidä tuijottaa, mitä painossa viikon aikana on tapahtunut, itsellä myös on joskus tapahtunut, että vaaka näyttää kilon pari enemmän laihdutuksesta huolimatta, mutta ajattelen, että se on mittarivirhe, tai jossakin muussa sellaisessa nyt on häikkää, mille mä en voi mitään. Mulla huomenna verikoe, siinä mitataan paasto-sokeri ja pitkäaikainen sokeri, viimeksi alle kuukausi sitten se näytti, että mulla on selvä sokeritauti, 2 tyypin diabeetes, mutta otan asian rauhallisesti, sillä täytyy hyväksyä myös asiat sellaisina kuin ne on. Sulla on varmaan muutakin elämässäsi kuin laihdutusasiat, niihinkin pitää keskittyä, kun terveellisemmästä ruokavaliosta tulee tapa, sitä ei tarvitse ajatella. Tilaa uudelleen se lääkäri, niillä on myös pohjatiedot psykologiasta.

Turvotusta varmastikin, stressikin selittää paljon. Kuulostaa muuten hirveältä dieetiltä! Eihän ruisleipä nyt niin huono ole, kun pysyy kohtuudessa. Ja puoli vuotta ilman retkahduksia on tosi pitkä aika.

Kyllähän sun varmasti kannattaisi olisi käydä lääkärillä, joihinkin asioihin voisi löytyä helpotusta ja selvyyttä ja ties vaikka nopeuttaisi psykologille pääsyä. Mulle normilääkärit ovat kyllä olleet välillä tosi tylyjä ja lääkäriin meno vaatii edelleen sellaista "tämä on järkevää, jos et mene ja onkin joku oikea ongelma olet idiootti" -yksinpuhelua. Koitan kuitenkin olla syyttämättä ja ajatella heitä puhuvina tietosanakirjoina, haastava työ heillä..

Voimia myös musta2:lle.

torstaina, 8. tammikuuta 2015 klo 17:57 musta2 kirjoitti::
Kuulostaa tutulta, mutta mielestäni laihdutus ei niin paljon ahdista kuin lihoaminen. Tietenkin jos paradoksaalisesti lihoaa, vaikka laihduttaa, on asia kyllä ahdistava, mutta kuoleman pitäisi pyöriä mielessä vasta silloin kun on ollut muutaman viikon kokonaan ilman ravintoa, eikä tietoa seuraavasta ateriasta ole. Psykologi varmaan auttaa, kun näyttää, että olet turhautunut yrittämään laihdutusta, siinä ei kuitenkaan pidä tuijottaa, mitä painossa viikon aikana on tapahtunut, itsellä myös on joskus tapahtunut, että vaaka näyttää kilon pari enemmän laihdutuksesta huolimatta, mutta ajattelen, että se on mittarivirhe, tai jossakin muussa sellaisessa nyt on häikkää, mille mä en voi mitään. Mulla huomenna verikoe, siinä mitataan paasto-sokeri ja pitkäaikainen sokeri, viimeksi alle kuukausi sitten se näytti, että mulla on selvä sokeritauti, 2 tyypin diabeetes, mutta otan asian rauhallisesti, sillä täytyy hyväksyä myös asiat sellaisina kuin ne on. Sulla on varmaan muutakin elämässäsi kuin laihdutusasiat, niihinkin pitää keskittyä, kun terveellisemmästä ruokavaliosta tulee tapa, sitä ei tarvitse ajatella. Tilaa uudelleen se lääkäri, niillä on myös pohjatiedot psykologiasta.

Olen siis tyttö joka sairastaa masennusta (viimeiset 7 vuotta jo) joten kuolema on siitäkin syystä ollut mielessä, laihdutus on pahentanut. Psykologikin olisi, mutten ole päässyt pariin kuukauteen näkemään, ja olen ollut yksin ajatusteni kanssa.

Hei Terälehti, sä aloittelet nyt näitä ketjuja ja sinulla ei ole ihan normaalit laihdutusmetodit käytössä..
Mä suosittelen sinulle edelleen pikaista lääkärikäyntiä, jotta saat apua.

Mun mielestä sä kaipaat vähän rohkaisua elämään ja laihdutukseen, molemmat saattavat olla vaikeita. Apua saa toki ammattiauttajilta, mutta myös vertaistuesta, jota löytyy myös kiloklbissa, mutta ei ehkä ole hyvä ajatella, että olen sairastanut masennusta kauan, siksi ajattelen jopa kuolemaa, vaikka masennusta sairastaisikin, ei se tarkoita, tai siihen ei välttämättä kuulu, oman kuolevaisuuden miettiminen. Masennuksesta voi myös parantua, osin tai kokonaan, se voisi olla ykköstavoite, jos laihdutus, tai terveellinen elämä, auttaa siinä, niin hyvä. Laihdutuksesta ei pitäisi ottaa lisästressiä, joskus on jopa hyvä, vaikkapa juhlapäivinä, tai vaikkapa sunnuntaisin vähän helpottaa laihdutusohjelmassa, ja syödä aivan normaalisti.