tiistaina, 24. helmikuuta 2009 klo 12:45 Mayflower kirjoitti::

Oletteko muuten sitä mieltä että meistä ongelmasyöjistä ei tule koskaan 'normaaleja' vaan samoin kuin juomisen lopettaneet alkoholistit joudumme loppuelämän jossain määrin pitämään itsemme kurissa?

Ei tämä oikeastaan ole edes mielipidekysymys. Vaikka liki jokainen syömisongelmien parissa kamppaileva ei oikein jaksa uskoa normalisoitumiseen, niin syömisen saa normalisoitua jos vain onnistuu hoitamaan kuntoon ne taustat jotka ahmimista aiheuttavat. En sano että ne ovat aina helppoja ja syyt ovat monia - mutta kenenkään perimmäinen ominaisuus syömisongelma ei ole. Suostun olemaan eri mieltä asiasta sitten kun törmään ensimmäiseen joka tekee oikeita asioita ja tilanne ei parane. Toistaiseksi ei ole tullut vastaan sellaista.

Alkoholivertaus on yleinen kun puhutaan syömisestä mutta se ontuu pahasti. Syöminen ei aiheuta samassa mittakaavassa riippuvuutta ja ilman syömistä ei voi olla. Joten ratkaisut ongelmiin eivät ole samat vaikka taustalla varmasti yhteneväisyyksiäkin on.

Kiitos tästä ketjusta ja kaikkien teidän viesteistänne. Oivaltavaa pohdintaa, tätä oli todella kiinnostavaa lukea.

Mä olen aina popsinut herkkuja melko hyvällä omallatunnolla, mutta minulle läheisellä ihmisellä on ahmimishäiriö ja ollut aina hyvin ongelmallinen suhde ruokaan. Minulla on ollut joskus vaikeuksia ymmärtää ja tukea häntä.

Tämä keskustelu avasi minullekin paljon uutta mietittävää.

Vau, sain Ahaa-elämyksen ketjun luettuani...

keskiviikkona, 4. maaliskuuta 2009 klo 13:52 Tellerwo kirjoitti::
Vau, sain Ahaa-elämyksen ketjun luettuani...

Upeaa!

tiistaina, 24. helmikuuta 2009 klo 13:32 Patrik Borg kirjoitti::

Alkoholivertaus on yleinen kun puhutaan syömisestä mutta se ontuu pahasti. Syöminen ei aiheuta samassa mittakaavassa riippuvuutta ja ilman syömistä ei voi olla. Joten ratkaisut ongelmiin eivät ole samat vaikka taustalla varmasti yhteneväisyyksiäkin on.

Wau! Kiitokset tästä ajatuksesta!!! Olen itse kohta vuosikymmenet käyttänyt näitä AA- ja juoppovertauksia. Onnistuisihan se laihduttaminen, jos voisi paastota koko ajan, mutta kun joskus pitää syödä (ihan totta, paastoaminen, kun sen pään ottaa, on ollut minulle tosi helppoa, paljon helpompaa kuin ensimmäisen voikkarin tai pullan jälkeen lopettaminen). Tai: Kyllähän sitä laihtuisi, jos ei olisi koko ajan kiusausten ympäröimänä, mutta kun pitää pyörittää koko perheen ruokataloutta, niin siinähän olet kuin juoppo baarimikkona. Vasta Kiloklubin myötä olen alkanut toivoa, että joskus voisin saada normaalin suhteen syömiseen: syödään kun on nälkä, eikä tehdä siitä sen suurempaa numeroa. Ja nyt se ajatus alkaa tuntua jopa mahdolliselta.

Ja uskon, että omalla kohdallani aivan olennaista on ollut syyllisyydentunteista pääseminen. Kiloklubiohjeilla voin syödä hyvin, joskus herkutellakin, olo on hyvä ja kylläinen niin että holtittomia ahmimismielitekoja (niistä seuraavine morkkiksineen) ei tule, ja ennen kaikkea sitä on koko ajan tyytyväinen, kun omatunto ei soimaa, päinvastoin voi tyytyväisenä ajatella olevansa oikealla tiellä.

Haluaisin suositella tämän ketjun lukemista kaikille! Kiitos kirjoittajille,varsinkin Patrikille.Työsi ei ole turhaa.

Olipas ajatuksia herättävä ketju! Helpottavaa huomata ,että jossakin ajatusten syövereissä olen tietämättäni ollut hakemassa oikeampaa otetta elämään, kun olen yrittänyt "normalisoida" syömisiäni talven ajan eli ollut ajattelematta laihduttamista tai sitä, mitä syön ja kuinka paljon. Paino pysyi samassa, mikä on jo puoli voittoa, kun ylipainoa ei ole niin kovin paljoa.

Oleellisin uusi asia itselleni tämän ketjun sanomassa on kuitenkin niinkin yksinkertaiselta kuulostava asia kuin, että perussyöminen tulee pitää kohdillaan eli syö riittävästi oikeanlaatuista ruokaa riittävän usein. Sen jälkeen sen muun pystyy hoitamaan helpommin. Ja totuuden ni missä on sanottava, että oikeastaanhan senkin on jo ennenkin huomannut! Ei ruokaa täynnä olevaan vatsaan ihan niin hirveästi pysty makeaa ja rasvaista ämppäämään, tyhjään vatsaan sitä sopii tolkuttomasti!

Mulla on sama juttu, paino keikkuu lievän ylipainon puolella ja noista muutamista kirotuista kiloista olisi nyt tarkoitus päästä pysyvästi eroon. Mun kompastuskivi on reissutyö ja epäsäännöllisyys syömisissä. Sen olen tässä toukokuun aikana ehtinyt jo huomaamaan, että homma helpottuu kummasti, kun syö ensin terveellisen ruoan ja sitten vasta herkkuja. Ja ei niitä herkkuja sitten niin paljon vaan mahdukaan! Olen myös yrittänyt lisätä salaatteja ja kasviksia entisestään, niissä kun on kaloreita niin paljon vähemmän kuin missään muussa. Ja siitä sipsien vierestä olen pari kertaa ostanut pakastekuivattuja omena/mansikkalastuja. Aivan ihania ja taatusti vähemmän kaloreita, kuin siinä megasipsipussissa!

Hih, lähdin lukemaan tätä ketjua "väärästä" päästä. No, ei haitanne.
Mä tein vähän saman tyyppisen havainnon tuon sallivuuden suhteen, kuin tässä on tehnyt moni muukin. Mitä enemmän kielsin itseäni ostamasta suklaata (se suurin herkku), sitä enemmän teki mieli. Kun sitten lupasin itselleni, että jos tekee mieli, pienen patukan voi ostaa, niin hillitön himo pieneni välittömästi. Nyt jopa pääsen kaksi kolmesta kauppareissusta kaupasta ulos ilman sitä suklaata. Se on jo edistystä, kun muutamat viimeiset vuodet on menty niin, että aina on ollut pakko ostaa suklaata, eikä se pienin patukka ole todellakaan riittänyt. Pahimmillaan on mennyt 4 Fazerin sinistä / viikko. Todellinen ihme, ettei ylipainoa ole kuin lievästi (painoindeksi 25,2)...

Se on helpottavaa huomata, ettei ole ainoa, joka kärsii syyllisyydestä herkkujen yhteydessä..

Mietin vaan, että olenko mä ainoa, joka kärsii siitä syyllisyydestä, vaikka söisi vain 2 palaa suklaata?

Vaikka söisin kuinka huonosti niin mulla se ei kostaudu ahmimisena. Todella heikko ja huono olo tulee kyllä ja mieli tekee vaikka mitä, mutta pää ei silti anna lupaa syödä.

Eli mulla ei siis ole ongelmana se, että pitäisi oppia syömään herkkuja ahmimatta, vaan lähinnä se, että pitäisi oppia syömään niitä herkkuja - ilman sitä kamalan huonoa omaatuntoa ja itseinhoa.

Pystyn kyllä nykyään syömään palan suklaata ja juhlissa tms. maistamaan kakkua, mutta haluaisin oppia syömään niitä herkkuja kuitenkin ihan kunnolla, niinkun normalit ihmiset.

Jos tekee mieli jätskiä, niin olisi kiva, jos sitä pystyisi ottamaan pieneen kippoon ja syömään & nauttimaan. (pystyn syömään jätskiä vaan pari lusikallista ja suoraan purkista, näin jossain määrin pystyn huijaamaan itseäni, etten muka ole syönyt mitään hyvää).
Tai jos töissä on tarjolla pullaa, niin olisi kiva voida syödä se. (Nykyään saatan kyllä jo ottaa sen pullan, mutta närhin siitä irti muutaman pienen palan, jotka syön ja loput menee roskiin, koska pää ei anna lupaa syödä enempää - ja niistä pienistä suupaloistakin tunnen huonoa omaatuntoa)