Mulle suurin syy on ihan ehdottomasti se, että mua ärsyttää niin paljon, kun en pysty touhuamaan lasten kanssa niin paljon kuin haluaisin. Jatkuva kyykkiminen ja kumarteleminen on käynyt hankalaksi. Haluaisin kovasti lasten kanssa hiihtämään ja luistelemaan, mutta en uskalla, koska pelkään kaatuvani ja loukkaavani itseni tämän tolkuttoman massan kanssa. Eli kunnon kohottaminen on aloitettava varmemmista lajeista. Toinen syy on terveys. Nuorena laihdutin vain ulkonäön vuoksi, mutta nyt suurena syynä on myös pelko terveyden menettämisestä. Kauhistelen ajatusta lääkityksestä (esim. diabetes, verenpaine tai kolesteroli). En kertakaikkiaan halua lääkitykselle. Verenpainearvoni ovat kuitenkin olleet jo nyt koholla satunnaisesti vaikka ikää vasta 33. Sukurasite on todella kova. Nyt on pakko tehdä jotain tai kohta on liian myöhäistä.

Yksi syy oli se ettei peiliin enää uskaltanut katsoa ja oma kuva suorastaan oksetti

toinen (vielä parempi syy?) oli se kun ollaan vuosi yritetty lasta ilman tulosta ja tiedän että painonpudotus auttaa ainakin osalta.

Vuosia mä karttelin vaakaa ja kameroita kuin ruttoa. Suurin järkytys tapahtui, kun vihdoin saapui vaaka taloon. 126kg!

Tietenkin kyllästytti myös satunnainen huomauttelu ja tuijottavat katseetkin. En halunnut käydä edes kaupassa, kun olin niin kammottavan näköinen. Valokuvia itsestäni en voinut edes katsoa.

Nykyään olen niiiiin iloinen tästäkin olomuodosta, vaikkei painoa enää putoaisikaan ja on hienoa olla nainen!

Mulla oli elämässä yks suuri toive! Päästä tutkimaan Egyptin faaraoiden temppeleitä. No se toive toteutui. Takas lentäessä jouduinkin istumaan vieraan, isokokoisen miehen viereen. Oli se kauhee matka kun itekin painoin 100kg. Ruokailu oli kerrassaan melkein mahdotonta. Asennot pienessä penkissä sen pöydän puristuksissa naurettavia.

Silloin päätin et nyt täytyy tehdä jotain kun tahdon viel takaskin tutkimusretkelle. Ja ne valokuvat sitten. Reissusta on 657 kuvaa, onneks mä olen vaan kolmessa mut nekin riittää. Kun olen tavotteessani ni laitan ennen/jälkeen kuviin yhen niistä, siis kohta puoleen.

Mun siskot on hoikkia joten mäkin haluan olla hoikka. En halua olla meistä kolmesta se paksuin....

1. syy on terveydelliset. Verenpainelääkitys alkoi joulukuun alusta ja diabetes väijyy vielä taustalla. Raskaudenajalla kun sellainen jo vilautteli itseään
2. syy on "vanhana" tehty iltatähti. Vietämme 50:set ja rippijuhlat samana vuonna ja minä haluan olla paikalla. Haluan päästä nuorimmaisenkin häihin ja hoitaa hänen lapsiaan.. Toisekseen haluan jaksaa osallistua lasten elämään nykyistä enemmän, ettei äidistä jää muistoa, että "se vaan makas sohvalla"
3. muttei v ähäisempänä todella ulkonäkö ja VAATTEET. Hermostuttaa, kun ei kaupasta löydy tarpeeksi suuuria..
Toisekseen en varmaan koskaan unohda työpaikan talousjohtajan ilmettä ensitapaamisella, kun katse kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.. ei voisi ihmistä enää halveksuemmin katsoa. Ei tarvinnut siinä palaverissa mitään sanoa, enhän minä mitään tiedä asioista, olenhan LIHAVA

Mutta EN ENÄÄ KAUAA.. (pari vuotta korkeintaan... )

Parisuhde alkoi olla väljähtänyt, istuttiin vaan sohvalla telkkaria katsoen, syötiin noutoruokaa useamman kerran viikossa ja iltaisin naposteltiin sipsejä ja karkkia. Miehessä se ei näkynyt, mutta itse olin lihonut yli 15kg vuoden sisällä. Sekin toisaalta oli osasyy siihen että sohvalla nökötettiin, en halunnut käydä missään kun en mahtunut vaatteisiin ja häpesin ulkomuotoani.

En ollut tyytyväinen tilanteeseen mutta en tehnyt myöskään mitään muuttaakseni sitä. Vasta kun mieheni ilmoitti tyytymättömyytensä suhteen tilaan ja no, minuun, tuntui että heräsin.

Kiloja on karissut nyt noin kuusi ja parisuhdekin voi paremmin Ja parempaan suuntaan mennään koko ajan!

Mä en missään vaiheessa ole kokenut olevani lihava. Jostain kumman syystä kaapissa olevat vaatteet vaan kutistuu itsestään ja kaupoissa uusien vaatteiden mitoitukset on tosi pieniä, kun eivät mahdu enää päälle. Jos löytyy se tarpeeksi iso, niin sitten se on ihan hirveä teltta

Valokuvia katsellessa totuus paljastui, mähän olen ihan hirveä punkero Ei ihme, ettei esimerkiksi pelipuvuista meinannut löytyä tarpeeksi suurta menneenä kesänä (pesistä harrastan)... Oma peilikuva ällöttää, tekis mieli itkeä kun vilkaisee peiliin ohi kävellessään...

Eli yhtenä syynä projektiin on ulkonäkö ja vähintään yhtä tärkeänä oma terveys. Välillä ajattelee, et minkälaisen esimerkin mä annan omille lapsilleni (3v ja vajaa 1v), kun olen tällainen. Enhän mä jaksa edes niiden kanssa mitään touhuta, lapset leikkii ja mä istun vieressä

Haluan siis säilyttää terveyteni ja saada olla lasteni kanssa mahdollisimman pitkään. Näin alle nelikymppisenä siihen on vielä mahdollisuuskin...

Minun syyni ovat kutakuinkin tässä järjestyksessä:

HÄPEÄ.
Olen aina ollut pullukka ja sivusilmällä hävennyt omia valokuvia ja kehoa. Laihduttamaan kannusti kuitenkin enemmän se, kuinka alkoi hävettää kävellä lähikauppaan ostamaan jäätelölitra viisikin kertaa viikossa!

MIELENTERVEYS
Käyn psykoterapiassa lihavuuteeni liittymättömstä syistä, mutta ahmimishäiriö-diagnoosia mietittäessä heräsi kipinä: Minä en halunnut olla se ihminen!

ULKONÄKÖ
Vaikka yleiskuntoni onkin ollut ok, olin 10kg painavampi kun tapasin puolisoni, pulleus on sopinut luonteeseeni eikä ystäväni ole pahalla kommentoinut, itse en ole kokenut kovinkaan usein olleeni täysin tyytyväinen kehooni.

TERVEYS
Sukurasitteet ovat kovat, ja vaikka vielä toistaiseksi parikymppisenä veriarvot ovat olleet aivan loistavat, en voi olla huolestumatta "jos vaikka se sokeritauti..."

SE TERVE KUNNIANHIMO
Tästä en paljoa puhu, mutta kyllä haluan olla se, joka voi sanoa/näyttää tehneensä, olla esimerkillinen, innostava! Haluan nähdä itse, että pystyn tähän!

Ulkonäkö vaikuttaa, ei muuten, mutta en tunne kehoani omakseni kun siinä on liikaa rasvaa. Nyt hoikempana olen sata kertaa onnellisempi ja elämä on sen ansiosta lähtenyt parempaan suuntaan.

Päätös lähti, kun pääsiäisenä söin paljon suklaata ja lihoin useamman kilon (taisin silloin painaa ehkäpä 75 kiloa tai enemmän ja olin lievästi ylipainoinen. Sitä ennen olin tyytynyt katsomaan vierestä painoni nousua ja suunnittelemaan, kuinka laihduttaisin. Järkytys oli niin kova, että alkoi laihdutus, ja sitä en ole katunut päivääkään!

Nyt hoikempana jaksan myös kuntoilla paremmin ja olenkin kuntoa parhaillani kasvattamassa! Olen nimittäin rapakunnossa!