Täällä myös yksi "normaalipainoinen" - ainakin painoindeksin mukaan. Mahaan kertyy kaikki, samoin noita ihania makkaroita on rintojen alla ja jenkkakahvatkin löytyy.. Lenkkeilen koska omistan koiran, käytän myös hyötyliikuntaa esim. rappuset hissin sijaan ja töissäkin tulee liikuttua paikasta toiseen pyörällä. Syön terveellisesti lautasmallin mukaan, sillointällöin pari palaa suklaata "lipsahtaa". Teen myös muutaman kerran viikossa jumppaa missä harjoitan mm. vatsalihaksia. Silti mitään ei tapahdu.
Kalorikulutus ollut jo vuosia -1000~2000kcal/vrk eikä silti tapahdu mitään. Jätin ensin rasvat ja muut levitteet pois myös paistamisessa mutta ravinto-opettajan kehoituksesta otin ne takaisin ja paino putosi kaksi kiloa. Ja siihen taas jämähdettiin. Mistä tämä nyt oikein johtuu

..ja yks syy vielä. Tästä mä olen joskus uskaltautunut keskustelemaan ylipainoisten kaverieni kanssa, vaikka on aina riski normaalipainoisena ja hoikkana puhua yhtään mitään laihduttamisesta/painonhallinnasta..

Mun ihannepaino on 56. Siinä viihdyn ja tunnen oloni hyväksi. BMI varmaan joku 19,5-20? Jos lihon esim. 59kiloon, niin laihdutan. KOSKA, kukaan ei tule ylipainoiseksi yhdessä yössä. Kukaan ei liho kymmentä tai kahtakymmentä kiloa yhdessä yössä. Ne tulee pikkuhiljaa. Ja sen takia mä haluan saada ne muutaman "ylimääräsen" heti pois. Enhän mäkään voi olla et hei, pari kiloa, ei se haittaa. Entä ne seuraavta, ja seuraavat, ja seuraavat.

Mutta niin se on. Mä en voi puhua laihduttamisesta ylipainoisten ihmisten kanssa. hetihän on kommentti et eihän sun nyt tarvii, sähän oot tollanen laiha jne jne. Ja paras on et ethän sä liho. Kyllä mä lihon, ja kyllä mun tarvii.

Mut tsemppiä kaikille, niin painonhallitsijoille kuin laihduttajillekin.

Juuri noin, Sandrina. Tuohon minäkin aion tulevaisuudessa pyrkiä, ettei enää menisi edes sinne lievän ylipainon puolelle.

Itsekin kuulen jatkuvasti tuota että eihän sun tarvi laihduttaa... jopa silloin 85 kiloisena. Mutta kyllä olo on normaalipainoisena todella paljon parempi.

Näin normaalipainossa "laihduttavana" tai vielä ylipainoisenakaan en ole pitänyt mitään meteliä omista laihdutusaikeistani... Ehkä niin on parempikin, varsinkin jos se kenelle asiasta kertoisi on itse selvemmin lihava. Sitä varten on tämä foorumi, että täällä sitten voi pitää "meteliä" omasta projektistaan. Muut sitten vain huomaavat (tai eivät huomaa) jos jotain on tapahtunut kropassa.

Siihen ei paljon muiden mielipiteet vaikuta mitä haluaa tehdä oman hyvinvointinsa eteen.

Juu, en minäkään menisi omasta laihdutuksestani pahemmin puhumaan kovasti ylipainoiselle - se ei olisi kovin hienoa. Mutta aina on joku lähipiirissä, joka sen huomaa väkisinkin.

Itse olin kuin puulla päähän lyöty, kun oma mies sanoi, ettehän sinun tarvitse näyttää parikymppiseltä. No ei varmaan, enkä tosiaan edes haluaisi näyttää - olisihan se aika hupaisaa . Mutta kyllä neljä-viisikymppinenkin haluaa olla parhaassa mahdollisessa kunnossa. Miehellä ei ole koskaan ollut paino-ongelmia. Kaikkea nuo ukot suustaan päästävät

perjantaina, 1. toukokuuta 2009 klo 02:37 Sandrina kirjoitti::
..ja yks syy vielä. Tästä mä olen joskus uskaltautunut keskustelemaan ylipainoisten kaverieni kanssa, vaikka on aina riski normaalipainoisena ja hoikkana puhua yhtään mitään laihduttamisesta/painonhallinnasta..

Mun ihannepaino on 56. Siinä viihdyn ja tunnen oloni hyväksi. BMI varmaan joku 19,5-20? Jos lihon esim. 59kiloon, niin laihdutan. KOSKA, kukaan ei tule ylipainoiseksi yhdessä yössä. Kukaan ei liho kymmentä tai kahtakymmentä kiloa yhdessä yössä. Ne tulee pikkuhiljaa. Ja sen takia mä haluan saada ne muutaman "ylimääräsen" heti pois. Enhän mäkään voi olla et hei, pari kiloa, ei se haittaa. Entä ne seuraavta, ja seuraavat, ja seuraavat.

Mutta niin se on. Mä en voi puhua laihduttamisesta ylipainoisten ihmisten kanssa. hetihän on kommentti et eihän sun nyt tarvii, sähän oot tollanen laiha jne jne. Ja paras on et ethän sä liho. Kyllä mä lihon, ja kyllä mun tarvii.

Mut tsemppiä kaikille, niin painonhallitsijoille kuin laihduttajillekin.

Mä myönnän tuon! Olen ylipainoinen ja mulla on normaalipainoisia kavereita, ja se tuntuu vaan todella epäreilulta kun he kertovat olevansa läskejä ja haluavansa laihduttaa. Se vaan pistää miettimään että jos normaalipainoinen henkilö pitää itseään läskinä, niin minä ne minua pitää? Eihän tässä mitään logiikkaa ole, mutta harvoin pään sisäisissä liikkeissä on.

Itse kuulun näihin normaalipainon sisällä laihduttaviin tai tasapainoilijoihin. Mietin vaan sellaista, että kuinka moni aikuisista normaalipainoisista pysyy tavoitealueellaan ilman, että tarkkailee syömisiään.

Oma veikkaukseni on, että useat normaalipainoiset joutuvat aika-ajoin vähentämään syömisiään, koska paino pyrkii nousuun. Elämme herkkujen ympärillä ja liikuntaa ei tule luonnostaan, jolloin seurauksena on, että useamman normaalipainoisen paino pyrkii nousemaan, jollei väli syö tarkoituksellisesti niukemmin. Ja välillä joutuu oikeasti tiputtamaan jonkun kilon. Mitä mieltä muut?

Täällä eräs, joka mietiskelee ankarasti omaa painonhallintaansa. Olen siis painoindeksin mukaan normaalipainon ylärajoilla. Aloitin kiloklubeilun vuoden alussa. Menestys ollut vaihtelevaa: ekat kuukaudet jaksoin ahkerasti merkkailla syömiseni. Painossa ei juurikaan ole näkynyt mitään, mutta senttejä on lähtenyt niin vyötäröltä, lanteista kuin reisistäkin. Sitten innostus lopahti eräänlaisen kevätväsymyksen myötä ja palasin aika lailla entisiin syömisiin enkä jaksanut enää täyttää ruokapäiväkirjaa.

Nyt tuntuu siltä, että jotain tarttis tehä. Joka päivä tekee mieli vaan mässyttää (ja mässytän) kaikkea makeaa ja muuta epäterveellistä, ja pelkään pahoin, että paino lähtee koko nousuun... Toisaalta en jaksaisi välittää koko painoasiasta, mutta toisaalta taas minua ällöttää vatsamakkarat ja kaksoisleuka enkä kestä katsella itsestäni otettuja valokuvia.

Olen pohdiskellut paljon, minkä takia ylipäänsä yritän pudottaa painoa. Aina perustelen sitä terveyssyillä (mulla on melkoiset sukurasitteet ties mihin sairauksiin), mutta minun on vaan myönnettävä itselleni, että kyllä se ulkonäkö on se tärkein syy. Ja onko se sittenkään järkevä syy? Miksi en voi hyväksyä itseäni tälläisena? Liikun paljon ja elintapani ovat aika runsasta herkuttelua lukuunottamatta suht kohdallaan. Eikö olisi tärkeintä, että pysyisin näissä mitoissa enkä päästäisi itseäni ylipainon puolelle?

Miksi silti aina tulee tunne, että pitäisi laihduttaa? Niin kuin kuvittelisin, että pari kiloa vähemmän elopainoa tekisi minusta jotenkin onnellisemman...

Tällainen vuodatus. Onko kellään samanlaisia tuntemuksia?

torstaina, 7. toukokuuta 2009 klo 21:39 stellaliina kirjoitti::
Täällä eräs, joka mietiskelee ankarasti omaa painonhallintaansa. Olen siis painoindeksin mukaan normaalipainon ylärajoilla. Aloitin kiloklubeilun vuoden alussa. Menestys ollut vaihtelevaa: ekat kuukaudet jaksoin ahkerasti merkkailla syömiseni. Painossa ei juurikaan ole näkynyt mitään, mutta senttejä on lähtenyt niin vyötäröltä, lanteista kuin reisistäkin. Sitten innostus lopahti eräänlaisen kevätväsymyksen myötä ja palasin aika lailla entisiin syömisiin enkä jaksanut enää täyttää ruokapäiväkirjaa.

Miksi silti aina tulee tunne, että pitäisi laihduttaa? Niin kuin kuvittelisin, että pari kiloa vähemmän elopainoa tekisi minusta jotenkin onnellisemman...

Tällainen vuodatus. Onko kellään samanlaisia tuntemuksia?

Mää kanssa pohdiskelen suunnilleen samoja asioita. Oon jotain vuoden alusta ollu täällä ja merkannu aluks innolla kaikki ylös, sitte mullekin tuli väsy. Alussa paino putosikin sopivasti n. ½ kg viikossa, mikä oli ihan kiva tahti, mut sitte ei tapahtunu mitään moneen viikkoon. Ja nyt pääsiäisen ja vapun aikaan on tullu painoo takas jotain pari kiloa. (lähtöpainosta enää 2 kg pudotusta).

Nyt aloin uudelleen merkkaileen syömiset ja liikkumiset ja ihmettelin et miks paino ei laske/nousee. Olin sitte vaihtanu aktiivsuustasoni korkeammaksi ja merkkasin kaikki liikunnat ylös, joten ohjelma salli mun syödä "liikaa".

Nyt siis painiskelen itseni kanssa, ku tahtoisin kyllä mahtuu vanhoihin vaatteisiini. Mut ku oon vielä indeksin rajoilla... Mulla on kyllä iso maha, kaikki kilot tulee siihen, joten vyötärö on aika iso Nyt pitäs alkaa saada tuloksia aika pian, et olis motivaatiota.

Eniten mua ärsyttää tässä se, et ei mahdu entisen kokoisiin vaatteisiin. Oon aika pitkään syöny suht terveellisesti, enkä juurikaan herkuttele (pullasta kyllä tykkään ). Liikuntaa harrastin aikaisemmin kohtuudella, mutta sitte tuli taukoo opiskelun ym. vuoksi sekä lopetin tupakoinnin ja siitähän se paino sitte alkoki nouseen . Nyt oon koko talven yrittäny liikkua enemmän. Oon tässä ihmetelly, et missä ihmeen vaiheessa ihmiset ehtii liikkua niin suunnattomia määriä?? Ite ei millään saa tehtyä esim. kotona juurikaan mitään harjotuksia. Miten siihen pääsis?

Loppupeleissä oon tullu siihen tulokseen, et normaalipainon sisällä on vaikeeta pudottaa painoa. Ja oon joka tapauksessa päättäny vielä yrittää jatkaa tätä painonpudotusta/painonhallinnan opettelua. Nyt olen alkanut opettelemaan rasvan lisäystä ruokavalioon (aika vaikeeta saada sitte kalorit miinukselle).

Jotta tällänen vuodatus täältä, tsemppiä vaan sulle stellaliina jatkoon. Toivottavasti pääset johonkin ratkaisuun tässä pudotusongelmassa!

torstaina, 7. toukokuuta 2009 klo 21:39 stellaliina kirjoitti::

Olen pohdiskellut paljon, minkä takia ylipäänsä yritän pudottaa painoa. Aina perustelen sitä terveyssyillä (mulla on melkoiset sukurasitteet ties mihin sairauksiin), mutta minun on vaan myönnettävä itselleni, että kyllä se ulkonäkö on se tärkein syy. Ja onko se sittenkään järkevä syy? Miksi en voi hyväksyä itseäni tälläisena?...Niin kuin kuvittelisin, että pari kiloa vähemmän elopainoa tekisi minusta jotenkin onnellisemman...

Kyllä ulkonäkökin voi olla syy pudottaa painoa, mutta kyllä se terveyssyy on motivaation kannalta kestävämpi. Ulkonäkö on aina vähän sellaisen kaukaisen tavoittelua; itseään vertailee lehtien malleihin ja julkkiksiin, sitten ihminen alitajuisesti ymmärtää ettei ole sama asia jos itse näyttäisi samalta kuin nuo julkkikset. Ei se ulkonäkö ole sinulle kuitenkaan yhtä tärkeää, ei vaikuta työnsaantiin ym. Eli psyykeessä osa haluais laihtua ja osa laittaa vähän vastaankin. Sikäli näyttäisi siltä, ettei se ulkonäkö motivaationa kanna pitkälle.

Mutta se, että haluat parantaa elämääsi, kehoasi ja omaa oloasi ja oikeasti sitoutua siihen, tarvitsee sisäistää jotenkin syvällisemmin. Kannattaa pohdiskella asioita sen terveyden kautta enemmän. Esimerkiksi nuoren ihmisen voi olla vaikeaa kuvitella millaista olisi jonkin sairauden kanssa elää. Mutta sitä voi yrittää miettiä. Onko sitten mukavaa joutua tarkoille dieeteille kun se sepelvaltimotauti / verenpainetauti/ korkea kolesteroli on jo päällä? Haluatko maksaa kalliista lääkkeistä? Pitääkö kerta kaikkiaan vaan käydä niin että ensin täytyy todeta joku sairaus ennenkuin alkaa pitämään itsestään parempaa huolta? Niin se monella vaan on. Ja vaikka kyse on normaalipainon sisällä painonhallinnasta, niin kuten totesit niin kyllä se paino voi lähteä hiljalleen nousuun jos herkkuja syö suuria määriä. Vanhemmiten näin yleensä käy.

Ja jos jo nyt omat löllöt osat ottaa päähän eikä voi olla tyytyväinen itseensä, niin oman elämänlaadun kannalta voisi olla hyvä miettiä a) mitä löllöille voi tehdä? b) mitä olen valmis tekemään ja jatkamaan hamaan tulevaan? Vain sellaisia muutoksia voi ja tarvitsee tehdä. Omakohtaisten kokemusten perusteella olen nyt vuoden verran ollut tällä uudella omalla polullani, jossa erityiskorostus on liikunnassa ja kunnon kohottamisessa. Samalla olen siirtynyt lievästä ylipainosta normaalipainoon. Olen totisesti tehnyt vain sellaisia muutoksia, joita pystyn jatkamaan maailman tappiin. Ainakin nyt tuntuu siltä.

Tsemppiä stellaliina, toivottavasti viestini herätti ajatuksia...