Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. 
Oikein piti selata taaksepän
i, että millois täällä viimeksi kirjoittelin. Kesäkuussa!
En kai meidän Norjan matkastakaan mitään ole kertonut, mutta siellä käytiin. Piti lähteä länsirannikolle, mutta lähdettiinkin pohjoiseen kun näytti sääkartat semmoselta, että pohjoisessa sataisi vähemmän. Ja niin oli. Ajoimme Altaan ja sieltä Nordkappiin. Sitten Lakselvista Kautokeinoon ja Karesuvannosta Ruotsin puolelle. Semmonen viikon reissu se oli. Mies oli vähän flunssainen ja silmätulehduskin tuli, joten alku matkalla majoituimme leirintäalueiden mökeissä. Loppumatkalla sitten taas meidän extriimiä eli nukuimme autossa, jossa meillä on valmis peti pedattuna. Näin sitä me köyhät eläkeläiset matkustamme. Matkailuauto/retkiauto olis kiva. Ihailimme sitä tuossa viikonloppuna kun Japena miehineen pyörähti meillä. Ollaan kuitenkin tultu siihen tulokseen, että meillä se matkailuauto kuitenkin seisoisi pihalla turhaan suurimman osan ajasta. Tuommoisia pidempiä automatkoja teemme kuitenkin vain noin kaksi vuodessa. Ollaan niin totuttu jo vuosia tuohon autossa nukkumiseen, että meillä on kehittynyt toimivat rutiinit. Sanoin miehelle, että niin kauan kun minä taivun kömpimään autoon nukkumaan, se on minulle ihan ok. Ja välillä tietysti ollaan mökeissäkin oikein huonolla säällä. 

Sitten tässä on mennyt aikaa säilömistouhuissa. Mansikat ja vadelmat ostin, mutta mustikat poimin hissukseen itse tuosta lähimetsästä. Huomasin sitten, että omalta pihaltakin yllättäen tuli vadelmia, että olis riittänyt puolet ostamistani tyyriistä vadelmista. Mutta raaskinpa sitten laittaa punaherukoiden mukaan vadelmia kun keitin mehuja. Nyt on säilöntähommat ohi tältä kaudelta. Jään varmaan ilman puolukoita, koska syyskuu menee reissussa. 
Ollaan pitkän pähkäilyn jälkeen päätetty lähteä autolla Portugaliin ja vielä Englannin kautta. Miehen tytär asuu pohjois-Portugalissa ja se on päätepysäkki ennen paluuta kotiin. 
Mies lähtee autolla etukäteen kun hänellä on kaikenlaista viemistä ensin Englantiin siskolleen ja pariin muuhun paikkaan. Minä lennän syyskuun alussa Lontooseen ja sieltä mennään vielä pariksi päiväksi miehen siskolle. Sitten lähdetään laivalla Ranskaan jne. Mies tykkää suunnitella reittejä ja minä ehdotan jotain, jos on lähellä meidän reittiä. Saa nähdä mitä tästä tulee. On aika pitkä reissu tulossa. Kotona luultavasti vasta lokakuun puolella. Voi olla, että minä taas lennän jostain Saksasta kotiin ja mies ajelee itekseen lopun matkan. Mietin vielä, että jaksaisinko kuitenkin Travemundeen asti. Laivamatkan kyllä kestän 😊

Ensi viikonloppuna haluan mennä Ouluun pikku Murusia katsomaan. Tulee sitten niin pitkä tauko matkan takia. Pienin on oppinut ryömimään ja pysyy jo tukevasti istumassakin. Onneksi tässä kesän aikana on aika useasti saanut heitä tavata kun ollaan usein käyty Oulussa. Pohjoisen matkallakin mennen tullen.

Ompeluhommia olen harrastanut kesällä harvinaisen paljon. Sadepäivinä varsinkin. Kävin tänä kesänä kolme kertaa pikku myyntitapahtumissakin kun naapurikunnassa oli kerran viikossa iltatori ja myyntipaikka oli ilmainen. Uintikaveri sinne houkutteli kun hän itse kävi siellä joka viikko leivonnaisia myymässä. 
Muutaman vaatteen olen itsellekin ommellut. Kankaita on edelleen varastossa, joten nytkin tekisi mieli etsiä kaavoja ja alkaa surauttelemaan. 
Mukavaa kesän jatkoa kaikille. Onhan tässä vielä kesää jäljellä 

Tervehdys Tampereelta!

Kuukausi näyttää kuluneen edellisestä kirjoitelmastani ja vuosikin tuli ikään taas lisää! Kroppa tuntuu vähän jäykemmältä kuin ennen, mutta saattaa se johtua liikunnan vähäisyydestäkin. Eihän sitä normaalistikaan kovin paljoa ole, mutta nyt on kuntosalin kesätaukoa takana kolmisen kuukautta, joten kyllä se jo alkaa tuntua. Ilmoitin meidät taas syyskaudelle, joka alkaa 3.9., joten ehkä jäykkyyskin sitten hieman vähenee. Olen myös ihan vakavissani suunnitellut sisäkävelyn aloittamista Leslie Sansonen Walk at home-videon tahdissa, kun näköjään ulos en saa lähdetyksi! Luin jostain, että kodin hyötyliikuntaa voisi tehostaa siten, että aina kun hakee jotain toisesta huoneesta, tekee reissun tuplasti. Television mainoskatkolla voisi kävellä lukaalin päästä päähän, vaikkakin me kun katsomme kaiken tallennettuna, niin mainoskatkot tulee juoksutettua nopeutetusti. Ruokaa laittaessa voisi tehdä varpaille nousuja, mikä vahvistaa nilkkoja ja pohkeita eikä tuolilta ylösnousujakaan pidä unohtaa. Kun ottaa tavaksi tehdä 5-10 nousua aina ennen aamiaista, lounasta ja päivällistä, niin siinä lihakset jo saavat aika hyvin vahvistusta!

IL, hyvä että saitte viimein diagnoosin ja Justus pääsi aloittamaan lääkityksen. Kannattaa myös varautua siihen, ettei hänelle välttämättä enää sallita autolla ajoa. Ymmärrän täysin sinun turhautumisesi. Itse olen jo muutaman vuoden saanut totutella hoitamaan kaikki asiat, joskin aika pitkälle ne ovat olleet vastuullani jo ennenkin. Tulee paljon vähemmän virheitä, kun yksi henkilö huolehtii esim. kaikista raha-asioista. Olen myös pikkuhiljaa siirtänyt meirämmiähen nimissä olleita yhteisiä asioita, kuten vakuutukset, omiin nimiini ja olemme tehneet jo aikaa sitten minulle valtuutukset omaveroon, omakantaan, yms. Asumiseen liittyvät asiat ovat aina tulleetkin molempien nimissä, kun omistamme asunnon fifty-fifty.

Alzheimerin tauti on onneksi sellainen, että se vaikuttaa vähemmän luonteeseen ja käyttäytymiseen kuin esim. otsalohkodementia. Minua ei niinkään ärsytä se, että joudun toistamaan asioita, mutta se ärsyttää, kun jatkuvasti väännämme alkoholista ja hän mussuttaa jatkuvasti makeaa ja selittää sitten ruoka-aikaan, ettei hänellä ole lainkaan nälkä! Ja sitten ne typerät tokaisut 🙄  "Saaks hengittää?" tulee aina, kun neuvon häntä jossain. "No, tehdäänpä sellainen uroteko" puolestaan aina, kun pitäisi tehdä jotain. Hänelle siis kaikki ovat urotekoja! Lähes kaikkiin huomautuksiini, koskevat ne sitten säätä, tuntemattomia lintuja pihalla tms. tulee aina jokin "viksu ja vilmaattinen" kommentti ja jos sanon, ettei jokin häntä kiinnostava tv-ohjelman uusinnan uusinnan uusinta kiinnosta, niin hän kehottaa katsomaan "Kauniita ja rohkeita"! Ja rehellisesti täytyy tunnustaa, että minua loukkaa joskus sydänjuuria myötä, kun teen kotona kaiken ja autan ja opastan häntä parhaan kykyni mukaan ja sitten saan kuulla, että haluan vain riidellä! Tietenkin se on herra Alzheimer joka puhuu, mutta aina ei jaksa ajatella niin rationaalisesti.

Meillä oli viime viikolla terveydenhoitoviikko, kun kävimme sekä hammaslääkärillä että vuotuisessa lääkärintarkastuksessa. Aikaisempi hammaslääkärimme jäi vuoden vaihteessa eläkkeelle ja meillä on nyt uusi, joka on nuorehko mies ja oikein mukava. Meille ei liene tehdyn koskaan niin perusteellista hammastarkastusta kuin hän teki. Aikaakin oli varattu peräti 45 minuuttia. Minulta otettiin panoraamaröntgen, kun kerroin, että olen huomannut vasemmassa poskiontelossa oudon patin, joka tuntuu myös vasemmanpuoleisessa yläleuassa. Kuvasta ilmeni, että kyseessä on kysta, joka todennäköisesti on hammasperäinen, sillä sen kohdalla on kaksi hammasta, joihin on joskus kauan sitten tehty juurihoidot. Lääkäri kirjoitti lähetteen TAYS:in suukirurgille, jossa otettaneen 3D-kuvat ja sitten päätetään, mitä kystalle tehdään. Jos se on hammasperäinen, se täytyy poistaa ja sen mukana menee kaksi rivin viimeistä poskihammastakin. No, pitkään olen saanutkin pitää kaikki hampaani! Kutsu TAYS:iin ei todennäköisesti tule kovin nopeasti, koska kysta ei oirehdi mitenkään, joten sillä ei ainakaan vielä ole kiire.

Meirämmiäheltä otetaan myös pois pari poskihammasta, kun niissä on niin suuret reiät, ettei niiden paikkaaminen enää onnistu. Hänellä on myös edessä ikivanha nastahammas, joka on tullut tiensä päähän ja joudutaan poistamaan. Tilalle laitetaan joko implantti tai yhden hampaan silta. En tullut kertoneeksi hammaslääkärille makean mussuttamisesta, mutta epäilen vahvasti, että se on syynä hampaiden reikiintymiseen!

Lääkärintarkastuksesta saimme puhtaat paperit. Lääkärimme kertoi jäävänsä ensi vuoden kesäkuun alussa eläkkeelle ja laittoi meille lähetteet labroihin keväälle, jotta ehdimme käydä vielä tarkastuksessa ennen hänen lähtöään. Samalla voimme sitten keskustella siitä, ketä lääkäriä hän ehdottaa meille jatkossa. Kurjia, vaikkakin vääjäämättömiä, nämä tällaiset muutokset.

Syyskuun alussa on taas meirämmiähen opiskelukavereiden vuotuinen tapaaminen ja tietysti taas Helsingissä, missä valtaosa heistä asuu. Varasin meille huoneen kahdeksi yöksi Hotelli Vaakunasta, kun tapaaminen alkaa kello 12 emmekä  (lue: minä) viitsi lähteä täältä kovin aikaisella junalla. Käymme tutustumassa Vapaamuurarimuseoon, joka saattaa olla ihan mielenkiintoinen tai sitten ei (!) ja ruokailu on järjestetty ravintola Sea Horseen, joka on siinä aivan lähellä. Muusta ohjelmasta en tiedä, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, väki alkaa melko pian ruokailun jälkeen lähteä kotiinpäin. Olen miettinyt meille jotain museokäyntiä tms., ettei tarvitse notkua loppuiltaa hotellissa ja tapella meirämmiähen kanssa kaljan juomisesta!

Meillä kävi viime tiistaina Elmeri-niminen 17-vuotias nuorukainen leikkaamassa pensasaidan sekä siistimässä syreeneitä ja azaleaa. Sain hänen yhteystietonsa eräältä ystävältäni, joka on jo jonkin aikaa teettänyt kaikki pihatyöt hänellä. Elmerillä on oma yritys, jota hän on pyörittänyt jo muutaman vuoden ja hän on nyt palkannut siihen myös viisi työntekijää. Työt hän kuulemma aloitti jo 13-vuotiaana nurmikon leikkaamisella ja siitä se lähti sitten laajentumaan! Täytyy nostaa hattua nuorukaisen yritteliäisyydelle ja aiomme vastakin käyttää häntä apuna, kun meirämmiäs ei enää jaksa/viitsi pihatöitä tehdä enkä minä puolestani tee niitä periaatteesta! Työstä riippuen Elmerin taksa on 25-50 euroa ja se kyllä kannattaa maksaa, kun pääsee itse helpommalla.

Tulipas pitkä sepustus, mutta sikäli kun olette tänne saakka ehtineet, tämä ei kaiketi ole ollut liian pitkä 😄

Oikein mukavaa elokuun loppua sekä iloa ja terveyttä teille kaikille 😃

Olen näköjään kirjoittanut viimeksi 4.7., kylläpä aika rientää!

Elokuun alussa matkustimme E-Pohjanmaalle hoitamaan mieheni autioksi jääneen entisen kotitilan asioita. Nuorempi polvi oli lomaillut siellä jo heinäkuussa ja olivat leikanneet nurmikot, jotka eivät tällä välin olleet juuri kasvaneet (kuivuus?). Marjapensaiden oksat roikkuivat sadon painosta. Kaksi päivää keräsin puna- ja viherherukoita. Mustaherukoita tuli vain vähän. Paikkakunnallla olisi ollut 1700-luvun markkinat, mutta sinne en ehtinyt kuin piipahtamaan hetkeksi, kun väsynyt mies odotti autossa.

Kävimme pari kertaa hoivakodissa asuvaa kälyä katsomassa. Hän katsoi minua oudosti, ihan kuin ei olisi tuntenut, mutta jutellessa henkilöllisyyteni ilmeisesti selvisi. Pois lähtiessä kun halasin häntä, hänelle tuli kyyneleet silmiin ja hän sanoi : ”Kun et ole kolmeen vuoteen käynyt.” Vakuuttelin, että olenhan minä käynyt jo tänä kesänäkin ja viime syksynä olin kestitsemässä hänen 95-vuotispäivillään. Nyt eivät yleensä orientoituneen kälyn asiat olleet kunnossa, ja parin päivän päästä hän jo olikin sairastunut talossa kiertävään flunssaan. Pienikin infektio näkyy sekoittavan vanhuksen pään.

Tytär oli ostanut minulle nimipäivälahjaksi lipun Aleksanterin teatteriin musikaaligaalaan, jossa musiikkiteatterit eri puolilta Suomea esittivät näytteitä ohjelmistostaan. Istuinrivin keskellä oli muutama vapaa paikka ja luulimme, ettei ketään tulisi, kun valot jo sammuivat ja Niina Lahtinen alkoi juontamaan esitystä. Silloin salin ovelle ilmestyivät Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi turvamiehen kanssa ja he tunkivat ohitsemme ahtaasta rivinvälistä niille tyhjille paikoille. Tarja Halonen käveli hyvin vaikeasti kahden kepin varassa.

Iloitsen tällä hetkellä hyvistä asioista. Miniä on parantunut ja aloitti taas opettajan työt. Pojanpoika muutti lauantaina Turkuun ja aloittaa siellä kauppatieteen opinnot yliopistossa. Pojantytär pääsi kuin pääsikin varasijalta proviisoriopintoihin Helsingin yliopistoon (pääsi jo aiemmin farmasian opintoihin).

Yo poika lopetti uimavalvojan työnsä viikkoa ennen opintojen alkua ja lähti 6 kaverinsa kanssa muutaman päivän lomalle Nizzaan, jossa olimme olleet kaikki viime syyslomalla. He olivat varanneet halvat lennot jo varmaan tammikuussa. Paluulennolla oli koneen vaihto ja 6 tunnin odotus, joten pojat ehtivät vielä tutustua Kööpenhaminaankin. Osa pojista ovat olleet kavereita esikoulusta lähtien ja kaksi on tullut vesipalloseurasta joukkoon. Poika tuli niin tyytyväisenä kotiin. Oli ollut ihan paras reissu!

Ihania vauvauutisia Kipalla ja Kivikasalla! Niin ne piltit kasvavat ja oppivat uusia taitoja.

No hups,
aikaa on mullakin vierähtänyt viime kirjoitelmasta. Kiitos kaikille kuulumisista, hauskaa niitä on lukea vaikka vähän harvakseltaankin. Taitaa tää kesä tarjota kaikille niin paljon kaikenlaista aktiviteettia että kirjeystävät jäävät vähemmälle huomiolle. 

Mulla on nyt ihan päällimmäisenä mielessä viime viikolla tehty Visbyn-risteily. Meitä oli semmoinen neljän hengen joukkue eli tytär, tyttärentytär ja -poika ynnä mä. UK:n piti myös lähteä, mutta hänelle ilmaantui kaksi erittäin välttämätöntä menoa joten peruutimme yhden paikan, mutta pidimme molemmat hytit vaikka yhteenkin olisi mahduttu. Oli väljempää, eikä tarvinnut aamulla odotella suihkuvuoroaan niin kauan. Laivayhtiöltä saimme aterioista täysimääräisen hyvityksen ostokorttina, joka saatiin kyllä kolmen naisen voimin kulumaan tax freen kemikaalihyllyillä ihan hetkessä. (Seurueen ainoa mies tyytyi isoon sipsipussiin vaikka suosittelimme hänelle kaikenlaisia herrojenhajusteita ym ym.) 

Syötiin hyvin mennen tullen, pelattiin lautapelejä (tyttären perheen rakkain harrastus suunnistuksen ja padelin ohella) ja juteltiin kerrankin kiireettömästi kaikesta mikä mieleen juolahti. Aika monelle juolahti mieleen entiset yhteiset retket, kaikkia ei nuoriso muistanutkaan kun on sentään reissattu yhdessä suorastaan sylivauvasta asti. 

Ne teistä, jotka ovat käyneet Visbyssä, tietävät että se on kaupunki jossa voi ajatella tulleensa Astrid Lindgrenin kirjaan tai johonkin muuhun satumaailmaan. Muhkea kaupunginmuuri, lukuisat rauniokirkot ja -linnoitukset, kasvitieteellinen puutarha jonka lukuisat ruusut alkoivat kyllä jo näin syyskesällä kuihtua, kapeat mukulakivikadut joiden varrella viihtyisiä omakotitaloja omenatarhoineen, houkuttelevia pikkupuoteja ja kutsuvia kahviloita – mitä sitä muuta matkailija tarvitsisi? Paitsi ehkä Euroopan suurimman jäätelöbaarin jossa tarjolla 356 erilaista jätskiä (ei laskettu pitikö lehtitieto paikkansa. Eikä tietenkään maistettu kuin ihan muutamia). 

Mutta vielä on kesää jäljellä ja yksi hiukan pitempi kotimaanmatkakin odottaa. Noin neljän viikon päästä pakataan matkalaukut ja snautseri ja lennetään kuudeksi viikoksi Espanjaan. 

Helliköön syyskesän lempeä aurinko kaikkia kuuskymppisiä! Etenkin teitä joilla on haasteita oman tai läheisen terveyden kanssa. Halauksia ja jaksamista!

Tiinuliinu, Visby on minunkin listallani, ehkä ensi kesänä päästään. Tytär sanoi, että nyt matkustelkaa, kun Justus vielä pärjää. Joo, mieluusti matkustelisin, mutta kun se mökki pitäisi ensin saada myytyä. Katsojia käy ja innostuneita on, mutta sitten eivät saa lainaa tai jotain muuta.
 
Tänään käveltiin torille (sen Justus vielä jaksaa kävelykepin kanssa), ostin puolukoita ja mustikoita. Vispipuuro tehty, ruispohjainen mustikkapiirakka tehty. Justus touhuaa parhaillaan keittiössä tekemässä täytettyjä kesäkurpitsoja. Tulee varmaan hyviä, jos muistaa maustaa. Joskus ei muista. Viikonloppuna teen puolukkakiisseliä ja nautitaan kermavaahtokokkareiden kera, mun lempijälkis!

Mä olen öljynnyt terassia. Piha on sekava, koska kaikki kalusteet ja tavarat terassilta on nyt sikin sokin ulkona. Itse lattianhan hutaisisi äkkiä, mutta kaikki yksityiskohdat vievät aikaa.

Viime lauantaina olimme ystävien luona omenankeruutalkoissa. Tai itse asiassa tytär perheineen keräsi kaikki maahanpudonneet (varmaan satoja kiloja), vävy vei ne peurojen ruoaksi. Ystävän mies kulkee sauvojen kanssa, ystävän kävely on tosi heikkoa ja omenapuut kasvavat rinteessä. Ihan mahdotonta heille. Mutta keittiössä ystäväni on varsinainen kokki, joten pian herkuteltiin haukimureketta. Täytyy mennä vielä toisen kerran auttamaan, koska puihin jäi vielä niin paljon omppuja.

Sain taas Raasepori Festivaaleihin kaksi vapaalippua, etten valittaisi metelistä, koska festarit on ihan tuossa vieressä. Tytär ja vävy halusivat liput ja me jouduimme kaupunkiin evakkoon. Mutta olipa hauska taas palata, kun kaikki ikkunat oli pesty ja ilmanvaihtojutut puhdistettu, ettei vaan kiivetä tikkaille itse! Olin joskus kertonut tyttärelle, miten hankala mun on imuroida ja pestä sängyn alta, kun en voi olla kyykyssä. Joudun suurin piirtein makaamaan kyljelläni ja sitten huitomaan imurilla. Tytär ehdotti, että jos saavat silloin tällöin viettää ”lemmenlomaa” Tammisaaressa, hän voi hoitaa sängyn alustan. Ehtona tosin on, että me ei saada olla paikalla silloin!

Ilmoittauduin taas Våga tala svenska -kurssille, kun siellä oli niin hauskaa viime talvena. Ja kai
siitä on ollut hyötyäkin, kun juttelen jo torilla ja kaupoissa ruotsiksi, hyvin ovat ymmärtäneet!

Tavallista arkea huolineen ja murheineen, mutta myös iloineen. Kun eräänä päivänä käveltiin Tiinuliinun ja Lyyti-koiran kanssa Keskuspuistossa, Tiinuliinu kertoi rukouksesta: Kiltti Jumala, anna mulle kärsivällisyyttä ja mieluiten heti. Mun luonteella tässä on vielä opettelemista.

Tervehdys sateisesta idästä.
Näin se vilahti elokuukin. Huomasin että on kulunut melkein kuukausi edellisestä kirjoituksestani.
Helsingin reissu eläkeläisporukalla onnistui hyvin vaikka haasteena oli eri kuntoiset matkaajat. Tuomiokirkossa oli mahtava opas jolta kuulimme paljon kirkon ja keskustan historiasta. Hietaniemen hautausmaalla petti kartanlukutaitoni kun etsin kahta sukulaisten vanhaa hautaa. Lähdin yksin seikkailemaan presidenttien haudoilta ja kävelin lähes toiseen päähän hautausmaata ennen kuin kyselin työntekijöiltä neuvoa. He neuvoivat että haudat ovat vanhassa osassa ja sijaitsevat vastakkaisessa päässä  lähellä kappelia josta lähdin etsimään. Sitten tallasin sinne takaisin ja pyörin siellä niin kauan että puhelimen akku tyhjeni ja hautapaikkaohjelma pimeni.
Manasin mokaani muille reissulaisille jotka tapasin kappelin läheltä ja meidän bussikuski sanoi lähtevänsä kanssani etsimään. Hän osasi lukea karttaa oikein ja löysi toisen haudan heti noin viidentoista metrin päästä presidenttien haudoista ja toinenkin oli melko lähellä sankarihautausmaata. Tulipa päivän liikuntasuoritus hoidettua samalla.
Toisena päivänä kävimme Sibelius-monumentilla, Seurasaaressa ja Tamminiemessä. Museon opas osasi myös erittäin hyvin asiansa ja saimme kattavasti tietoa tilan ja sen asukkaiden menneisyydestä. 
Helsingin keskustan liikenne oli haasteellista siellä jatkuvasti ajavalle kuskillekin, varsinkin parkkipaikkojen löytyminen oli ongelma. Minua ei kyllä enää saisi rattiin Helsingissä.
Reissusta palattua meni loppuviikko häitä järjestellessä ja juhliessa. Perjantaina jouduin silittämään edellisellä viikolla mankeloidut liinat kun olivat menneet uudelleen ryppyyn. Siinä menikin koko päivä ja vein ne heti silitettyäni suoraan pöytiin jotta eivät uudelleen rypisty. Lapsenlapset kavereineen hoitivat somistuksen, vanhasta vintistä tuli oikein viihtyisä ja juhlava tila. Morsiamen sisko teki etukäteen valmistettavat ruoat ja muista vastasi pitopalvelu. Kyllä nuoret osaa ja ehtii.  Häät olivat niin hauskat kuin odotinkin. Tyttäreni hoiti vihkimisen kirkossa ja juhlissa oli hauskoja puheita ja muuta ohjelmaa. Häävieraita oli reilu sata, orkesteri soitti nuorison mielimusiikkia ja puolilta öin musiikki vaihtui karaokeen.
Minä poistuin karaoken alkaessa mutta osa nuorista sekä muutama vanhempikin oli juhlinut aamukuuteen.
Juhlien jälkeen alkoi omenoiden keruu puiden juurilta. Matoisia omenoita on puun juuret täynnä. Olen keräillyt niitä varmaan kymmeniä kottikärryllisiä. Paremmista olen tehnyt hilloa, piirakkaa, omenahyvettä ja kuivattanut. Puissa on vielä puhtaampia omenoita, toivottavasti saan osan varastoituakin. Hilloa on niin paljon että riittää koko suvulle.
Toivottelen kipuileville terveempiä päiviä, kiireisille lisää aikaa, asuntokauppoja tekeville toteutuvia kauppoja ja kaikille mukavaa syksyä.
Eilen kun lopetin hilloamisen siivosin viimein huushollini. Tavaraa oli kertynyt pöydille ja pölyä oli joka paikassa. 
Lauantaina lähdimme kaverin kanssa tansseihin Haminaan Turkian lavalle jossa meistä kumpikaan ei ollut ennen käynyt. Suunnittelimme matkalla että jos meitä ei haeta niin tanssitaan akkaparissa. Kävikin niin että olimme lattialla lähes koko illan. Vain masurkan ja jonkin muun nopean tanssimme keskenämme. Tällä kertaa kannatti lähteä merta edemmäs kalaan. 
Esiintyjinä oli Väliaikainen ja A. Aallon rytmiorkesteri. Jälkimmäisen musiikki poikkesi melkoisesti alkuperäisen orkesterin musiikista. Soittivat "nuorisolaismusiikkia" ja fanit täyttivät lähes puolet tanssilattiasta. Väliaikaisen musiikki sopi paremmin tällaisille elähtäneille tanssijoille.
Seuraava reissu on kuukauden puolivälissä. Lähden Lehmirantaan pelimanniviikolle kun toinen eläkeläisrouva houkutteli minut mukaansa.
Kyllä se reissu varmaan kotiolot voittaa.
Loppuvuosi täytyykin sitten pysytellä omilla kylillä kun kesällä on tullut kylvettyä rahaa sinne sun tänne.

Edellisen kirjoituksen jutut menivät jotenkin sekaisin kun kopioin niitä välillä ja lähetin lukematta.😕

Voi miten kiva lukea kuulumisianne, Kivikasa (laita matkakertomuksia, jos ehdit),Pikseli, Menna, Mustikkaposti ja Tiinuliinu ym.

Eilen muistikoordinaattori soitti ja kyseli lääkkeen vaikutuksista. Justus oli virkeimmillään ja jutteli täysin normaalisti, kertoi verenpainelukujaan ja muuta. Hoitaja halusi jutella minunkin kanssa ja kyseli, miten vietämme päiviämme. Kerroin meidän olevan Tammisaaressa, jossa käymme kävelyillä, teemme yhdessä ruokaa ja elämme ihan leppoisaa elämää.

Myöhemmin luin Maisasta, että "elävät onnellista elämää". Jäin miettimään, ja onhan elämämme suurelta osin ihan onnellista. Yhtenä yönä mulla oli kauhea oksennustauti ja aina kun pääsin sänkyyn lepäämään, Justus otti hellästi kädestäni kiinni. Sekin tuntui auttamiselta ja hyvältä.

Tänään ollaankin jo kaupungissä ja kohta lähdetään istuttamaan haudoille callunoita.

Tämä viesti on Merellelle, jonka viestiin yritin vastata, mutta en tiedä, menikö se koskaan perille? Kysymykseesi, kyllä ja kerron terveisiä. Kerro, jos viesini tuli sinulle, kun en löydä sitä lähetetyistä.

Kuuntelen radiosta ”Muistojen Bulevardia”. Moni kappeleista tuo mieleeni jonkun hetken elämästäni. Ohimenevän tai pysyvämmän. Täytin perjantaina 79 vuotta. Sain kortteja, puheluja ja viestejä ystäviltäni, jotka olen tuntenut vuosikymmeniä. Sitten olivat tietysti Facebook-onnittelut, mukavia nekin. Jokainen soitto, kortti, kirje, face-tervehdys toi muistoja sydämeeni.

Meidän kesämme on ollut monella tavoin hyvä. Aluksi mieheni kunto oli aika huono. Hän oli väsynyt, alakuloinen, laboratoriokokeissa monet arvot olivat  huonot. Sitten vähitellen kunto parani. Uskalsimme taas lähteä reissuun. Teimme muutamien päivien reissuja sinne tänne ja välillä lepäilimme kotona. Kävimme Kuusamossa, Äkäslompolossa, pistäydyimme Pohjois-Karjalassakin ja viime viikolla olimme Pyhätunturin maisemissa. Sieltä ajelimme vielä Saariselälle ja Savukoskelle ja viikko sitten tulimme kotiin. Ehkä vielä käymme syksyn aika jossain, Kuusamossa tai Äkäslompolossa.

Olemme eläneet sellaista ”Päivä vain ja hetki kerrallansa”- elämää. Aina välillä tuntuu, että on parempi ihan vain olla kotona ja kun miehen olo on parempi ja hän haluaa lähteä jonnekin, lähdemme. Minä jaksan vielä hyvin ajaa pitkiäkin matkoja ja jokainen reissu tuntuu ainakin hetkeksi piristävän meidän kummankin mieltä.

Meiltä on Pyhälle  340 km, siis hyvinkin kohtuullinen matka. Pyhällä oli upea syksy sää, alkava ruska ja auringon paiste. Kun yli 30 vuotta sitten olimme siellä ensimmäisen kerran, vaeltelimme tuntikausia tuntureilla eri reittejä. Nyt emme enää jaksa kavuta rinnettä ylös ja toista alas. Nautimme, kun mökin kuistilta näkyvät upeat tunturit. Istumme siinä, juomme kahvia, juttelemme, olemme hiljaa, nautimme yhdessä olosta.

Yhtenä päivänä päätimme ajella Saariselälle Kaunispäälle syömään. Matkaa edes takas n. 400 km. Kaunispäälle ajaessamme tuli mieleen kymmenet ystävämme, jotka ovat kuolleet. Mieheni totesi, että tunnemme jo enemmän kuolleita kuin eläviä. Tunnelma oli hieman surullinen. Silloin totesin: Mutta kulta, kaikista sairauksistamme huolimatta me vielä porskutamme tässä!

Ja niinhän se on. Vaikka sairauksia on paljon. Tekoniveliä siellä täällä. Elämän lanka jo melko ohut, ehkä lyhytkin, niin vielä me porskutamme täällä. Jokainen hetki, jonka jaksaa elää niin täysillä kuin pystyy, on arvokas. Jokainen hetki, jonka melko kivutta lepää ja olla möllöttää, on arvokas. Jokainen hetki on arvokas.

Me synnymme tähän maailmaan vain hetkeksi. Sen kun jotenkin ymmärtää elää annetun hetken silmät ja mieli avoinna elämän yllätyksille. Juuri nyt tuulee ja sataa hieman. Tuuli vie ajatukset pilvien taakse, sadepisarien joukkoon. Uteliaana odotan mitä elämä vielä tuo tulessaan

Mukavaa tätä päivää itse kullekin.