Nyt ollaan todella miehisten ongelmien äärellä.. paino tulee alaspäin, mutta kaikki rasva mitä vatsaan ja perseeseen on kertynyt haluaa pysyä siellä. Kysyn vaan, että millä helevetillä tämä läskiperse irtoaa? Haluaako joku vaihtaa?

Heh, huomaa selvästi että kun tässä valutaan kesää kohden ja kuvittelin sillain pääseväni kesäkuntoon.. no, okei, hyvässä vauhdissa ollaan vieläkin - melkein aikataulussa! Niin.. anyways, alkaa kasaantua paineita loppumetreille saada homma kondikseen. Hiljaa hyvä tulee, mutta kesä tulee nopeammin. Too bad.

En ole itsekään ihan tietoinen mikä näissä rasva-asioissa on totuus, mutta itse olen terveyssyistä pyrkinyt syömään hyvää rasvaa enemmän (suvussa paljon ongelmia esim. kolesterolin kanssa). Lisäksi rasvaa kai tarvitaan kylläisyyden tuntemiseen ainakin jonkin verran. Itse olen huomannut tämän olevan minulle jotenkin erityisen tärkeä asia: En tunne "oikeaa" kylläisyyttä, mikäli ruuassa ei ole rasvaa. Silloin tuntuu että heti ruuan jälkeen (alle kaksi tuntia) on uudelleen nälkä. Tosin olen ennen ollut turhan rasvaneuroottinen ennen, koska tosiaan ongelma oli myös, että en syönyt prosentuaalisestikaan riittävästi rasvaa, saati oikeanlaista.

Joo arawr, itsekin olisin valmis vaihtamaan rasvaisen ahterini vähän vähemmän rasvaiseen . Olen nainen, joten on ehkä tyypillisempi ongelma tämä. Mutta ärsyttää! Itselläni on aivan hyvä yläkroppa, suht hyvät kädet ja vatsakin, mutta vyötärön alapuolella sen sijaan hyllyy oikein kunnolla. Olen tosin alkanut hyväksyä, että ehkä tämä on vain minun kroppani malli, enkä ole valmis näkemään niin paljon vaivaa sen eteen, että saisin sen aivan timmiksi. Mutta onneksi housuihin alkaa nykyään jäädä lisätilaa muuallekin kuin vatsaan . Olen yrittänyt olla paljon liikkeellä ja toivon että se auttaisi.

NONNII, jokohan tässä olis sit tarpeeks läskeilty. Tänä aikana tullu sellanen 2-2.5kg takapakkia, äsken uskaltauduin vaa'alla ja rukoilin että olis about 80, max 81. No luojan kiitos ei ollu ku 79.1! Aamulla vetelin vikat sipsit ja funtsin tätä olotilaani ja mietin et vittu, nyt on pakko palata ruotuun. Joten oon nyt juonu ainaki 1.5litraa tässä vettä jo ja otin vitamiinit ekaa kertaa piiiitkään aikaan tänää vedän salaatilla ja keitolla, huomenna menee grouponin pitsatarjous vanhaks ni se käytetään vielä poikkiksen kans ja maanantaina taas kevyesti. Nyt ainakin tällä kellonlyömällä tuntus että tästä se taas lähtis.

Hyvä emperor!

Last_flowers, oh dear, sis. Mut siitä se taas lähtee, älä anna pienen takapakin vaikuttaa.

Go emperor! Ja last_flowers, sattuu sitä muillekin että välillä jää vähän päälle... Kokemuksesta kerron ettei kannata liikaa keventää mässäilyn jälkeen tai alkaa pedata seuraavaa mässykautta. Ja onneksi suurin osa tuosta lisäpainosta on luultavasti turvotusta, joka häviää jo parissa päivässä .

Hei miten moni täällä on ollut lapsesta saakka ylipainoisia ja kenellä on ollut paino-ongelmia vasta viime vuosina? Itse olen ollut ala-asteelta asti ylipainoinen, muutaman kerran paino on tippunut normaalilukemiin, mutta noussut sitten takaisin. Toivon että joskus saisin opeteltua elämäntavan, joka pysyisi. On tosi vaikeaa ymmärtää, miten kukaan voi olla normaalipainoinen ja pysyä sellaisena kun ei ole itse sitä kokenut. Eipä ole tosin kukaan muukaan lapsuudenperheessäni, ollaan kaikki ylipainoisia (vanhemmat, veli ja kolme sisarustani...). Olen kyllä itse asuessani pystynyt jonkin verran parantamaan ruokatapojani (esim. syön kasviksia nykyään muuallakin kuin leivän päällä), mutta yllättävän vaikeaa on uusien asioiden opettelu. Olen kuitenkin kohta jo 27v., eli vanhempien ruokapatojen ääreltä on lähdetty jo kymmenisen vuotta sitten. Tavat istuvat tiukassa.

Erinomainen kysymys Stam1na!

Omalla kohdalla ylipaino alkoi kertyä jo hyvin nuoressa iässä, muistelen olleeni pyöreähkö jo ala-astetta aloittaessani. Olen kyllä miettinyt jälkikäteen, että millä ihmeellä keräsin jo silloin painoa, koska olin aktiivinen ja harrastava lapsi/nuori.. jälkikäteen ajatellen ainoa mikä jää vaihtoehdoksi on syöminen.

Painohuippu kävi jossain intin ja työelämän välissä.. silloin en mittaillut, mutta muistelen että jossain mittauksessa lukemat olisivat olleet 140kg+. Mutta tosiaan, kuten olenkin maininnut jo aiemmin niin se hox! hetki kävi vasta reilu vuosi sitten ja siitä on tultu alaspäin.
----

Vähän aihetta liipaten pakko kirjoittaa pari kappaletta (jälkikirjoitus: oho, tulikin aika pitkä avautuminen. Sori ). Avusta ja "avusta". Koska olen ollut ylipainoinen lapsena ja nuorena, niin minulle tarjottiin apua kouluterkkareiden, lääkäreiden, ym. toimesta että saisin painon hallintaan. Niitä kokemuksia muistelen jälkikäteen aavistuksen katkerana, vaikka toisaalta saihan niistä jotain, mutta senkin ymmärsi vasta paljon myöhemmin.

Vastaanotolla keskityttiin ruokaympyrään, -pyramidiin, terveellisiin elämäntapoihin ja tuotteisiin.. no, okei. Ne itsessään hyviä. Mutta kysyn vaan, että miten siellä kuvitellaan lapsen toteuttavan näitä asioita? Kyseessähän on tilanne jossa annetaan tehtävä, mutta ei työkaluja, sillä vanhemmat ovat niitä jotka mahdollistavat lapset harrastamisen, pystyvät aktivoimaan lasta (!), käyvät kaupassa ja useimmiten tekevät ruuan. Minusta sinne terkkarin vastaanotolle pitäisi patistaa vanhemmat sen sijaan, että sinne laitetaan lapsi kuuntelemaan asioita joita hän ei välttämättä ymmärrä - ja vaikka ymmärtäisi niin hänellä on todella rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa asioihin.

Toinen juttu mikä näiltä käynneiltä jäi mieleen oli erilaiset seurannat. Minulta seurattiin mm. verenpainetta ja veriarvoja, katsottiin että milloin poika alkaa mennä vialliseksi. Ei jumalauta! Tätä en ymmärrä edes tuhannessa vuodessa. Sen sijaan että keskitytään hoitamaan ongelmaa (lihavuus), keskitytään etsimään vikaa että voidaan hoitaa toissijaista ongelmaa (lihavuuden aiheuttamat sairaudet).

Ja kolmas juttu on häpeä. Arvatkaa montako kertaa sanoin meneväni terkkarille siksi, että olen lihava? Aivan - en kertaakaan. Lasten ja nuorten maailmassa erilaisuus ei välttis ole hyvä juttu. Lihavuudesta on puhuttu jo pitkään negatiivisessa sävyssä, joten ollapa sitten lihava lapsi. Erilailla epätoivottu. En voi sanoa, että tietäisin miten näissä tilanteissa yleensä toimitaan, mutta jos toimintamallit on samoja kuin omalla kohdalla niin noista käynneistä aiheutuu kyllä pääasiassa enemmän pahaa kuin hyvää.

Lihavuus on yleistyvä ongelma. Aikuinen saa tehdä minun puolesta mitä tahtoo ja miten tahtoo, mutta lasten ja nuorten lihavuudessa meillä (yhteiskunta, vanhemmat, me) olisi paljon sanottavaa kunhan se tehtäisiin oikein.

Uskon, että se on todella harvoin lapsen/nuoren vika jos hän on lihava. Uskon, että vanhemmat ja kasvattajat (koulusysteemi, sukulaiset) ovat ensisijaisesti vastuussa - varsinkin vanhemmilla on suuri rooli tässä asiassa. Kotoa opitaan paljon; hyvät käytöstavat, kohteliaisuutta, suvaitsevaisuutta, yleisiä käytösmalleja.. siispä miksi oikeat ruokailutavat ja liikunta eivät tulisi myös sieltä? Ne ovat käytösmalleja siinä missä muutkin ja jos niitä ei opeteta kotona, niin miten voi olettaa että jälkikasvu niihin kasvaa.

Olen puhunut, ugh.

ps. Loppuun vielä sellainen, että en syytä ketään (omia vanhempia, terveydenhuoltoa, koulusysteemiä) vaan nämä ovat lähinnä yleisellä tasolla jaarittelua yhdistettynä omiin kokemuksiin. Pointtina on, että minusta asianomaisilta voi puuttua tietoa tai tieto ja resurssit kohdennetaan väärin, joka johtaa siihen että tulokset ovat nolla tai jopa negatiivisia.

Stam1na ja arawr, ilmoittaudun kans yhdeksi niistä joilla täällä on aika läskinen perse. Mutta pidän sitä parempana vaihtoehtona kuin että olisi vaikka omenavatsa – en lähtis tekemään vaihtokauppoja, koska varmaan vaihtarit tehtäisiin samantasoiseen tuotteeseen, jossa on vaan viat eri paikassa Just joskus kuukausi sitten ostin koon 44 housut, joita sitten vaan kavensin ronskisti vyötäröltä, kun ei reidet ja takamus mahtunut pienempäänkään ja ne housut ei alessa maksanut paljon mitään. (Tällä hetkellä paitakoko on jotain 36-38, noin vertailun vuoksi)

Mä olin lapsena ja teininä normaalipainoinen. Hoikimmillani olin pari-kolme ekaa opiskeluvuotta kun en vielä oikein osannut laittaa ruokaa ja olin varsin pihi – en siis juuri syönyt. Ruisleipä, maito, omenat ja banaanit pitivät solakkana. Aloin lihoa ehkä kuutisen vuotta sitten, kun alkoi olla vähän enemmän rahaa käytössä ja olin vähitellen oppinut tekemään ruokaa. Elämä oli kiireistä, kuormittavat opinnot, juhlia (=viinaa ja yömättöä), ulkona syömistä, kermalla höstettyjä omia kokkailuja ja toisaalta välillä täysin ravinneköyhiä makaronipöperöitä. Ei mitään överimässäilyjä eikä hirveitä määriä koskaan, mutta yleisesti laaduton ruokavalio ja -rytmi. Monta vuotta en esim. koskaan syönyt aamupalaa kotona, vaan useimmiten pullan opintojen ekalla kahvitauolla Oletan että en oo lihonut syömällä paljon vaan liikkumattomuudella ja syömällä väärin.

Lapsuuskodissa syötiin normaalia, suht terveellistä kotiruokaa. Oli hedelmiä, salaatteja ja sen sellaista. Leivät täysjyvää ja maito rasvatonta. Herkkuja vain viikonloppuisin. Sen sijaan liikkumiseen ei pahemmin irronnut eväitä. Ainoa joka meillä urheili, oli lapsesta asti ylipainoinen siskoni, joka lähes päivittäisistä treeneistä huolimatta pysyi kiloissaan, vaikka ei syönyt erikoisen paljon

emperor, onpa sulla ollut luokaton terkkari. Eikö sillä ollut silmiä päässä? Senkin takia ois hyvä että lasten painoasiaa käsiteltäis yhdessä vanhempien kanssa, että puolustuskyvytön lapsi ei ois yksin sen terkkarin kanssa, kun ne voi kyllä sanoa vähän mitä sattuu ja synnyttää ihan vääriä käsityksiä niin painosta kuin muustakin.

Varsin luokaton mieskin sulla oli, onneks et oo sen kanssa enää!
...mutta lihominen on onnistunut kyllä hyvässäkin parisuhteessa, ainakin omalla kohdalla

no hui mitä kokemuksia! terkkarit osaa olla näköjään idiootteja. Yläasteella meidänkin terkkari sanoi parhaalle kaverilleni hänen olevan "kuin tynnyri". Kyseessä oli hieman pyöreä muttei todellakaan lihava, aina urheileva tyttö. Varmaan painoindeksi oli sit korkee ku hän on lyhyt. Pidin häntä kuitenkin itseäni hoikempana ja arvatkaa vaan kuin pelotti mennä sit ite terveystarkastukseen... Helpotus oli suuri kun olin normaalipainossa (en meinannut uskoa), pituutta on nimittäin myös. Painokäyrän suunta oli kuitenkin ylöspäin ja enää sen ei kuulunut nousta. No, taisi nousta vielä lukion alkuun saakka - lievän ylipainon puolelle.
Elin koko ala-asteeni siis hieman pullukkana, omasta mielestäni hyvinkin pullukkana. Nyt valokuvia katsoessa sitä on tajunnut ettei mieli ollut silloin aivan oikeassa. Mutta lapsenahan erilaisuuden vaan kokee rankempana, suurempana. Pitkänä tyttönä olo oli muutenkin aina "iso". Vihaan muuten tota kun pitkiä ihmisiä sanotaan ISOIKSI. Koen sen painoon, en pituuteen liittyvänä, aina.
Minulle kilot siis kerääntyivät pikkuhiljaa, ala-asteelta saakka. Ja niistä oli kyllä harmia. Mieleenpainuvimmat kokemukset on just ne sanat ja tilanteet kun on painoa tai kokoa arvosteltu, tajuamatta edes kuinka se sattui.
Syynä kiloihin oli kai yksinkertaisesti se, että söin enemmän kuin ois pitäny. Kyllä mää riehuin sisarusten ja serkkujen kans pihalla harva se päivä eri leikkien merkeissä, mutta 11-vuotiaasta ylöspäin ne päivät vähenivät. Luin kirjoja yhä enemmän ja vietin aikaa siis maaten nenä kiinni Viisikoissa, Pottereissa ja tuhansissa kirjoissa, oikeasti! Rakastin lukemista ja rakastan edelleen. Taisin olla vähän yksinäinen, joten kirjat korvasivat kavereita. Eikä ne kattoneet painoani. Päinvastoin, oli oikein mukavaa viettää iltapäivä koulusta poljettua chilipähkinöiden ja karkkipussin sekä oikein jännän romaanin parissa. Ei sitä tajunnu mitään mistään energiamääristä. Kunhan oli kivaa!
Lukion alussa kun astuin pitkästä aikaa vaa'alle, se näytti pikkusta vaille 80kg. Järkytys oli aikamoinen. Äskettäin nähdyt valokuvat itestä ("apua, onko nuo reidet oikeesti mun?!") ja painolukema mielessä mää PÄÄTIN että nyt se loppu. Ja niin se painonnousu loppu. Nyt ollaan siis painossa 68kg. Paino nousi tolla hiihtolomareissulla runsaasta liikkumisesta huolimatta 1-2kg, mutta suunta taas etiäppäin! Ja ruokapäivis taas käytössä.

TSEMPPIÄ KAIKILLE!

Joo minulla on myös traumaattisia terkkakokemuksia. Muistan mm. että jo ennen kouluunmenoa jollain tarkistuskäynnillä terkka kertoi kuinka paljon olen yli normaalin ikäiseni paino- ja pituuskäyrältä (olin siis sekä pitkä että pullea). Tuollaiset asiat jäävät kyllä mieleen. Ala-asteelta muistan myös että terkka huomautti minulle painostani. Sinällään ihan älytöntä hommaan kuten arawrkin sanoi, eihän sen ikäisellä ole resursseja eikä tietoja joilla muuttaa koko perheensä tapaa syödä.

Spetun tavoin taisin olla myös vähän yksinäinen tyttö, joka pakeni kirjoihin. Olin muutenkin aika passiivinen lapsi/nuori, joka vihasi liikuntaa ja erityisesti liikuntatunteja. Onneksi aikuisena on sitten saanut kokea sitä liikunnan iloa, kun ei enää tarvitse kilpailla .

Täällä on tällä viikolla tapahtunut uskomaton 400gr pudotus! Tällaista ei ole vielä ollutkaan, se on pudonnut aiemmin todella vähän viikossa. Paino on tosiaan ihmeellinen asia. Tänään tavoitteena on mennä ulos kävelemään, nyt siellä on lämmin ja melkein jo keväistä, ainakin täällä Tampesterissa .