Hei
Kotihoito tuli poikkeuksellisesti jo tänään tuomaan lääkkeet. Mittasi myös verenpaoineen ja keskusteltiin jalkojen turvotuksesta ja hengästymisestä ja huimauksesta. Sairaanhoitaja laittoi vähän myöhemmin tiedon, että tulee tekemään jonkun sydämen vajaatoimintaa testin tms. Yksityinen kotipalvelu oli viime viikolla ilmoittanut huolen turvotuksesta. Hyvin hoidetaan.

Kahdelta tuli sitten suihkutusapu ja toinen hoitaja. Toinen suihkutti ja toinen pesi sillä aikaa yhden keittiön ikkunan. Nyt näkee ulos. Toisen ikkunan pesu ehkä ensi viikolla.

Täällä on tosi kovia tuulenpuskia. Ihan mukavan lämmintä kuitenkin.

Tästä huushollista lähti kaikki matot eikä uusia tule. Eteisen oven vieressä oleva kynnysmatto imuroidaan, mutta ei pestä. Kun tarpeeksi kuluu, niin kaupasta saa uusia. Matottomuus kyllä vaikuttaa asunnon sisustukseen, mutta eipä tarvitse pelätä kompastuvansa mattoon, kun mitään takeita ei ole pääseekö lattialta ylös.

Tälle päivälle varasin yhden työn ja se on puoliksi tehty. Sain kiskottua sängyn keskemmälle lattiaa ja nyt on petivaatteet muuten vaihdettu, mutta pussilakanan pujotus on vielä jäljellä. Onneksi sisällä on pari astetta viileämpää. Ei tuo ole hellehommia.

Huomenna tulee jalkojenhoitaja. Saa nähdä missä kohtaa asuntoa pystyy homman hoitamaan ja mitä tarvikkeita tuo mukanaan.

Lähden nyt voimistelemaan peiton ja pussilakanan kanssa. Saattaa tulla muutama ärräpääkin.

Kunnan viranhaltija oli lomallaan lukenut sähköpostia ja laittanut viestini hoidettavaksi. Sain tänään sekä miehestä että itsestäni nimikirjanotteet siltä ajalta, kun niitä pidettiin. Sain myös itsestäni kunniamerkkihakemuksen kopion.

Nyt on miehen ja minun työ- ja opiskeluhistoria tiedossa ja minun luottamustoimet.

Isäni kuolinpäivä oli vanha juhannus, eli 24.6. ja sisaruksenikin kuoli pian sen jälkeen. Molemmat olivat isokokoisia, vähän liikkuvia ja kuolinsyy oli samantapainen, ylipainoon liittyviin kansantauteihin yhdistetty.

Hautajaisten jälkeen muistan kävelleeni hiekkatietä naapurikunnan puolella. Vihreää, toivon väriä, kaikkialla. Mielessäni yhdistin sen vihreyden siihen että elämä jatkuu.
Mietin mitä silloisena vuorotyöläisenä voisin tehdä oman suorituskykyni ja hyvinvointini ylläpitämiseksi, vaikka surin muitakin asioita ja sitä ylipainoakin oli. Olin perinyt isäni geenit.

Mikä olisi riittävän helppoa, lähes aivotonta.
Ja aika- sekä raharesunrssin puolesta halpaa.
Päätin että sauvakävely on.
Laskin leikkiä, että kun minulla neljä raajaa liikkuu, niin se on  suorituskykyni yläraja. Ei sauvaillessa pystyisi huolehtimaan tai murehtimaan muusta. Pidin tavoitteena tunnin sauvakävelyä joka päivä - tai useimpina päivinä.
Kilometrimäärä ei ollut tavoite, vain aika.

Niin aloin sauvakävellä tunnin  joka päivä. No, useimpina seuranneen elämäni päivinä. Silloin 28 vuotta sitten se tarkoitti reilua kuutta kilometriä, nyt hyvä jos neljää. Nivelrikkoa sauvakävely ei poistanut.

Talvella kävely ei aina onnistunut, mutta silloin kävin ennen työpäivää työpaikan kuntosalilla soutamassa: Omasta kuvitellusta mökkirannasta suvun alkumökin rantaan, ja seuraavana päivänä sitten saaren ympäri omaan rantaan. Aerobinen liikunta rauhoitti, kun en enää voinut juosta.

Minulla ehti olla myös kaksi koticrossaria. Matalalla intensiteetillä "sauvakävelin" crossarilla noin tunnin joko ennen töihin lähtöä, tai toisinaan töistä tultua. 
Katselin uutiskanavaa, kuuntelin akateemisen alekorista ostettuja äänikirjoja. Sivistyin, ei ollut paineita sopivista salivaatteista eikä tarvinnut lähteä kotoa, jos muista syistä ei voinut.

Aina aerobisen tuntini jälkeen olo oli energisempi ja toiveikkaampi. Tunnin lenkeistä tuli myös ainakin jonkinlaisen yöunen takuu"pilleri".

Ja aivan kuten sauvakävelyssä ulkona, tavan automatisoiduttua ei ollut mitään kynnystä lähteä lenkille. Oli kynnys, mutta vain ulko-ovessa ja sen yli ulos.
Tietysti auttoi, että työpäivät olivat iltaisia. Hyödynsin jokaisen valoisan minuutin marraskuissakin.

"Vaivaisestikin" liikkuvana - etenkin nyt - sauvat ovat elinehto sille että uskallan lähteä pitemmällle jalan.

Ei ole paikkaa, jonne en kehtaisi mennä sauvat kourassa. Oopperassa ja Musiikkitalossa sauvat ovat olleet, ja, no, ihan jokapaikassa. Jokaisella kolmella majailupaikalla on omat sauvansa, ja lisäksi teleskoopit, jotka hankin silloin kun korona ei ollut pysäyttänyt matkustelua.
Jos tarvitaan, olen valmis aikanaan lenkkeilemään myös kunnon rollaattorin avulla. Laitan siihen sitten hippihenkiset vauhtiraidat.

Ja sellainen pieni kuntouttava polkulaite, jolla voi pyörittää jalkoja tai pöydällä pitäen käsiäkin. Olen kuullut, että eivät maksa paljoa. Joskus ehkä istun tuolilla tai sohvassa ja poljen sellaista. Ja lasken sitten sen terveysliikunnaksi ja merkkaan kuntokalenteriin.

Ei se, että kaatuu maahan. Vaan se, että ei vain luovuta.

Tulee aika, jolloin mikroliikuntakin, muutaman minuutin ojentelu tai askeltaminen voi hyvin olla ainoa, mihin pystyn.
Silti silloinkin mukana on liikunnan ilo. Ja tyytyväisyys omasta proaktiivisuudesta, siitä, että olipa tilanne mikä tahansa, teen kykyjeni mukaan sen minkä voin oman toimintakykyni hyväksi.

Aloitin Virtuaalicaminolla -ketjun, kun vielä toivoin, että pystyisin tuttuni kanssa tosiaan caminoimaan Santiago de Compostelaan. Olen ehkä sopeutunut siihen, että ehkä joskus, mutta turistibussissa.
Ja jos Camino on "pyhiinvaellus", niin mieltä hiljentäviä kävelyjä voi erittäin hyvin tehdä suloisessa, harvaan asutussa Suomessamme.
Mökiltä Pyhän Jaakopin kappelista kirkoksi muutetulle kirkolle on mahdollinen kävelymatka, noin kilometri.

Isäni liikkui nuorena paljon, maanviljelijän poika, alueen yleisurheilumestari. Viisi vuotta sodassa vaati myös ripeitä liikkeitä. Muistan hänet kuitenkin vanhana ja vaimeana. Kun sain hänet vaivoin pienelle metsäkävelylle. Ajoi 85-vuotiaaksi joka paikkaan autolla. Toinen lähisukulainen taas kai haki postinkin laatikosta autollaan.
Isän kuolinaamuna oli samanlainen kaunis kesäaamu kuin tänä juhannuksena 2024. Lauloin isälle Laulu-Miesten lauluja kuorokirjoista. "Metsän poika tahdon olla..."

Tahdon olla tänäänkin metsän tyttö, sauvakävelevä, ryppyinen, ikuinen maalaistyttö.

Caminoin, olen siis kävelyllä!

Lupasin laittaa perinteisen juhannuskirjoitukseni huomenna ketjuun, mutta laitankin jo nyt. Aamulla olen varmaan hoitokoiran kanssa tassuttelemassa.
Kävelen, olen siis Caminolla!
Miniliikunnan ja kaikenlaisen liikehtimisen puolesta! 🐾

Tyttö soitti. Pikkutytöt ovat edelleen mökillä yötä. Pienempi pikkupoika on isän kanssa Kuopiossa jalkapalloturnauksessa.

Miehen syntymäpäiväsuunnitelmat etenevät. Pikkutytöt äitinsä kanssa suunnittelevat yöpymistä hotellissa ja nähtävyyksien katsomista reissussa ja kuopiolaidille kahdenkeskistä hotelliyötä. Pojat jäisivät tänne. Poika voisi päästä ma tai pe tänne linja-autolla. Nyt pitäisi päivä päättää.  Meillä on vähän hidasta täm päätöksenteko. Kuopiolaiset ovat hitaita päättämään. Heillä myös enemmän menoja.