Terve! Mites menee? Täällä tuskaillaan junnauskilojen kanssa. Ei liiku puntarilla lukemat alaspäin sitten niin millään. Höh. Mikähän tässä toimisi? On kuitenkin liikunta- ja ruokapuolet ihan kunnossa, mutta nyt jumitetaan silti ihan kunnolla. Ok, eihän se enää niin nopeasti varmasti tipu kuin isommilla lukemilla, mutta vois tässä nyt vähän enemmän vauhtia olla

Viime viikolla ja sitä edellisellä kävin jo kasikakkosen puolella. Nyt taas siellä 83 pilkku jotain -lukemilla liikutaan. Ärsyttävää. Lenkillä täytyy painaa ihan höpönä varmaankin sitten. Tosin nyt on varpaalla joku ongelma. On kipeä, ihan kamalan kipeä, ja se vähän vähentää liikkumisen iloa. No, jospa se varvaskin siitä asettuisi ja pääsis tekemään ihan kunnon lenkkiä ilman kipuja.

Täällä on ollu ihan kamalan harmaata ja sateista pari päivää. Oikein masentaa raahautua ulos ankeuteen. Tulis nyt taas se aurinko jostain esille. Tosin sitten on taas migreenivaara, joten semmoinen semiaurinkoinen vois olla ihan hyvä sää.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

kigsu Ihminen ei ole kone, eikä painokaan laske tasaisesti kuin teoriassa. Uskoisin, että jos syöminen ja liikunta ovat kunnossa, paino kyllä nytkähtää alas jossain vaiheessa. Ehkä jollain viikoilla pitää vain kasvattaa lihaksia tai jotain? Mutta joo, kyllähän se on omallakin kohdalla nähty että kärsivällisyys on usein se kaikkein vaikein juttu. Vaikka kilojen kertymiseen olisi mennyt vuosia, selviä tuloksia pitäisi tulla heti ja tasaisesti

Tervetuloa, saraha. Kuulostaa siltä että sinulla on kova tsemppi päällä ja tosi hieno alku. Kunto onneksi nousee alussa nopeasti, vaikka liikunnan aloittaisikin niin varovaisesti ja maltilla kuin se kaikkien taiteen sääntöjen mukaan pitäisi.

Täällä on edessä perusrauhallinen viikonloppu. Onneksi on hieno sää, niin tulee varmasti ulkoiltua. Jaksamisen mukaan tietty, mutta kuitenkin! Maanantai-aamuna onkin sitten vuorossa aikainen herätys ja labra jossa syynätään kaikki mahdolliset veriarvot, mukaanlukien kilpparit ja kaiken kruunaa vielä äklötysten äklötys eli sokerirasitus. Viimeksi paastoarvot olivat koholla, joten jännittää kyllä. Laihduttaminenhan kaikkeen auttaa, mutta kun koitin taas lääkärille vähän vihjailla niin vastaus oli edelleen ponteva ei. Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä on ihminen elämänsä solmuun saanut kun ylipainoa on yli 30 kiloa, mutta järkeväkin laihduttaminen on kielletty. Onneksi useampi hyvä tapa ehti tarttua parempina aikoina. Päivän unelmani on, että sitten joskus kun vihdoin saan luvan astua vaa'alle, se näyttäisi kuitenkin jonkinlaista pudotusta aloituspainoon 102.8 verrattuna.

Toivorikasta viikonloppua kaikille!

Mää täällä taas!

Tänään aamu alkoi reippaasti labrareissulla. Aamiaiseksi sain lopullta kokeiden jälkeen kalkkunasämpylän sairaalan kahviossa, ja sitten heittäydyinkin reippaaksi ja päätin kävellä sairaalalta kotiin. Tunnin matka, ja kun vielä eilenkin ulkoilutin samanmoisen ajan kävelysauvoja ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, alkoi vihdoin tuntua siltä että kyllä liikuntapuolikin tästä alkaa käynnistyä. Toivottavasti nyt ei tulisi takapakkeja!

Illalla olisi kyllä suunnitelmissa hilpaista vielä Lidliin täydentämään vihannes- ja hedelmäva rastoja, ja samalla napata paistopisteestä croissantti tai pari.

Kun en herkutteluhetkistäkään saa stressata tai asettaa tavoitteita siinä asiassa niin tällä hetkellä koitan keskittyä siihen että syön järkevää ruokaa järkevin väliajoin ja riittävästi kasviksia. Mikä sen päälle tulee, saa nyt tulla. Ja tietysti se tärkein kun minullakin on tuota tunnesyömistaustaa, että en hemmottele itseäni pelkästään herkuilla vaan kiinnitän huomiota siihen että ilahdutan itseäni päivittäin muillakin kivoilla jutuilla, uupuneina päivinä ihan pienillä ja parempina sitten isommilla. Sitä vartenhan tässä sairaslomallakin ollaan.

Hei

Ajattelin liittyä tähänkin vertaisryhmään ja esittäytyä.

Olen 162 senttinen nelikymppinen nainen. Paino vaihdellut aina, mutta en ole harrastanut punnituksia enkä dieettejä.

Luultavasti (vaatemitalla päätelleen) tällä kertaa paino ehti korkeimmalle ikinä, varmasti iloisesti yli 90 kg. Puntarilla kävin, kun painoa oli jo selvästi tippunut ja silloin se näytti 88,9.

Tapaan tilastoida muutokset perjantaisin, ja viimeksi paino oli 76,5. Viikonloppuna mietin tavoitettani konkreettisesti. 65 saavutettuani olen normaalipainossa, mutta 60 kg olisi turvallinen eli reippaasti normaalin sisällä oleva paino. Tästähän siis seurasi, että minulla on -30 kg:n tavoite Iso luku. Mutta lopulta asioiden suora kohtaaminen tuntuu hyvältä.

Tähän mennessä on ollut selittämättömän tuntuinen kuukauden jumi joka viimein selättyi ja sitten paino tipahtikin heti 1,5 kiloa kerralla.

Tämän ryhmän lisäksi olen liittynyt 65:n tavoittelijoihin, jonka lisäksi kirjoitan päikkyä.

On aika hurjaa huomata olevansa 30 tai nii kun minä 50 kg pudottaja. Toki en usko että itse ihan noin paljon tulen pudottamaan, koska ruumiinrakenne on harteikas ja lihaksia on paljon. Ehkä se 40 kg ja olisin bmi 26 tienoilla.... Mutta sinne nyt on vielä aivan hurjasti matkaa... muttei mitenkään mahdotonta. Ja tämä matkanteko on oikeastaan aika hauskaa... se ku paino tippuu ja vointi paranee päivä päivältä..

Kukkuu! Painon kanssa jumitellaan. Alimmillaan se on käyny 82,2 kg:ssa niin kuin tänäkin aamuna, ylimmillään viimeisen kahden viikon aikana puntari on näyttänyt lukemaa 83,9 kg. Aika hurjaa vaihtelua minun mielestäni.

Oon nyt saanut painoa alaspäin sen 21 kg. Lähtötilanne oli +36 kg, joten oon toistaiseksi jo ihan tyytyväinen menoon. Hidastunu on homma kovasti tämän vuoden puolella, mutta täältä sitä rynnistetään kohti tavoitetta, vaikka sitten vähän hitaammin.

Nyt on ollu herkut mielessä perjantaista lähtien. Perjantaina paistoin pullaa ja söinkin pari korvapuustia. Ja nyt ne perkeleet houkuttelee tuolla pakastimessa. Enkä minä edes tykkää pullasta

Pikkumanaatti: hirveesti tsemppiä toipumiseen. Tiedän, mitä on uupumus ja masennus. Ota ihan rauhallisesti ja anna itsellesi aikaa toipua ja helppohan tämä on täältä sanoa, mutta koita olla ottamatta stressiä nyt ainakaan tästä painoasiasta. Siulla on aikaa koko loppuelämä tähän hommaan. Tärkeintä on, että sinä ensin toivut entisellesi. Kaikkea hyvää siulle ja niitä voimia paljon

Miepä kävin vaatekaupassa. Hurjaa. Ja ostinkin vielä jotain, nimittäin ihanan kevättakin entisen roikkuessa päällä kuin teltta. Siitä liikkeestä en oo aiemmin voinu mitään ostaa, koska mallisto on ollu aina minua pienemmille. Mutta nytpä sain sieltä minun kokoiseni takin. Vai pitäisikö sanoa, että minusta on tullut sopivan kokoinen asioidakseni ko. liikkeessä. Myyjälle kerroin laihtuneeni reilusti enkä siksi osaa oikein kokoani arvioida. Hän oli oikein auttavainen ja löysikin heti minulle sopivan takin. Kysyi vielä, että millä tavoin olen niin paljon saanut pois. En osannut vastata

Sarcina, tuo uimahallijuttu onkin haastavaa. Hienoa, että sie uskalsit! Miunkin pitäis koittaa voittaa pelkoni ja häpeäni ja vaan mennä. Tosin ekaks pitäis hommata uikkari Mutta jonnain päivänä miekin polskuttelen menemään siellä altaissa.

Aurinkoa jokaiselle, sitä tuntuu nyt riittävän ainakin täällä idässä

Jippii, labratulokset tulivat! Veriarvot ja ne pelätyt sokeritkin ovat kunnossa, ainoastaan kilppariarvo on hitusen normaalia matalampi ja vaatii seurantaa. Lisäksi kevyen liikunnan aloittaminen on ilahduttanut. Säännöllinen liikunta on ehtinyt muodostua tavaksi, ja kun jotain taas pystyy tekemään, on olo heti normaalimpi.

Tuota stressiasiaa miettiessäni tulin siihen tulokseen, että vaa’an pitäminen enimmäkseen piilossa voisi olla minulle pysyvämpikin politiikka. Totuus nimittäin on, ettei vaa’alla ravaaminen ole laihduttanut minulta pysyvästi ”hyvinä aikoina” grammaakaan. Voi olla että siitä on jopa ollut haittaa. Kun paino on jumittanut, olen turhautunut (ja useamman kerran lopettanut koko laihduttamisen). Kun paino on laskenut reippaasti, olen jotenkin kokenut että minulla on varaa lepsuilla, eikä siitäkään ole hyvää seurannut.

Muutaman kerran vuodessa on ehkä hyvä katsoa, mihin suuntaan tilanne on menossa ja vaikuttavatko tehdyt muutokset. Mutta tiheämmästä punnitsemisesta en saa mitään irti. Ja kun ylipainohistoria on elämän mittainen, ei ehkä ole niinkään tärkeää reagoida uusiin asioihin mahdollisimman nopeasti vaan luoda tilaa keskittyä olennaiseen. Vaa’an lukeman tuijottamisen sijaan on niin paljon tärkeämpää keskittyä hyvien valintojen tekemiseen ja hyvien tapojen juurrutteluun päivä kerrallaan. Minulla vaa’alla pomppiminen on selvästi häirinnyt tätä keskittymistä, eikä ahkerakaan punnitseminen mitenkään kompensoi kehnoja tottumuksia.

No, nämä ajatukset ovat pitkälti tulevaisuuden varalle. Tällä hetkellä en tosiaan työstä mitään ihmeempiä muutoksia elämäntavoissa, vaan koitan yksinkertaisesti palata hissukseen siihen mistä on KK-aikana muodostunut minulle normaali elämä: että jaksaisin liikkua säännöllisesti, vaikka sitten kevyesti ja katsoa syömisiäni sen verran että hyvä ateriarytmi pitää verensokerin miellyttävän tasaisena ja saan riittävästi kasviksia ja kaikki niiden mukana tulevat ravintoaineet. Nämä asiat liittyvät minulla yleiseen hyvinvointiin, eivät niinkään laihduttamiseen. Liikuntapuolella olen iloinen aina kun jaksan tehdä jotakin ja hyväksyn sen että matkan varrelle mahtuu vielä monta päivää joina en jaksa tehdä mitään. Päätin myös, että keskityn vain kivaan liikuntaan: en yritä kokeilla uusia lajeja, ja kotikuntosalikin saa kerätä pölyä siihen asti kunnes jaksan vähän tsempata. Toistaiseksi listalla ovat vain aidosti iloa tuovat leppoisat lajit: jooga, sauvakävely ja puutarhassa möyriminen.

Tervetuloa joukon jatkoksi Kullervo! Kiva kun ketju vilkastuu. Sinulla on jo takanasi hieno pudotus!

Punakuonoinen Juuri näin! Kun matkanteko on hauskaa, sitä jaksaa paremmin ja hyvät elämäntapamuutokset jäävät pysyviksi. Supertehokkaissa kitukuureissa paino voi ehkä pudota nopeammin, mutta mitään kestävän painonhallinnan kannalta tärkeää niistä ei opi.

kigsu Kiitos tsempeistä! Otan kyllä vakavasti laihdutuskiellon, stressi on jäänyt päälle sellaisiin lukemiin ettei yhtään tee mieli yrittääkään alkaa tieten tahtoen lisäämään sitä. Tällä hetkellä näen terveelliset elämäntavat välineenä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin- eikä varmaan haittaa että näkökulma jäisi päälle pysyvämminkin vaikka joskus taas alkaisinkin keksiä haasteita ja tavoitteita kirittämään.

Onnea uudesta virstanpylväästä- vaateostoksilla se pudotus ja tehty työ konkretisoituvat!

Scarcina Sinullakin on ihailtava asenne. Liikunnassa on tärkeintä että se on kivaa.

Siulla pikkumanaatti kuulostaa olevan todella järki päässä (ei sillä, että oisin epäilly asiaa ). Jatka vaan samaan malliin

Mie käväisin reippaalla lenkillä (8,4 km/1h20min) tuossa aamupäivästä ja onpa ihana olo vieläkin. Tässä meni pari päivää ihan vaan lepäillessä, joten oli jo aikakin saada itsensä liikkeelle. Oon nyt yrittäny vähän hellittää tuota miulle niin tyypillistä pakkoliikuntaa. Kuuluu tähän minun sairauteeni liiallinen suorittaminen ja tajusin lenkkeilystä tulleen pelkkää suorittamista. Aina pitää päästä vähän pidemmälle, täytyy saada enemmän rasitusta.. pakko pakko pakko. Nyt, kun oon vähän koittanu toppuutella itseäni ja antaa itselleni vähän armoa, jos en jonain päivänä jaksakaan lenkkeillä. Oon melkein oppinut jo olemaan aloillanikin. Väkisin vääntäminen ei oo kivaa, vaikka jollain sairaalla tavalla nautinkin siitä.

Loppupäivän rentoilen, syön hyvää (ja järkevää) ruokaa ja käyn iltasella koiran kanssa vielä pienen lenkin.

Paino muuten tänään(kin) 82,2 kg. Jes, jospa se nyt alkais kestää pikkuhiljaa alempana ja alempana.

Tsemppistä kaikille!

Nyt täytyy vähän hehkuttaa positiivista viikkoani. Olen onnistunut pysymään ruokavalioissa suhteellisen helposti, sillä pienellä suunnittelulla syömisestä tulee mukavaa. Olen myös ollut liikkeellä aktiivisesti ja kävin pitkästä aikaan hölkkäämässä. Oli ihana huomata, että jaksan taas eikä jalat kipeydy hetkessä. Olen myös hurjan onnellinen, että paino on pysynyt alle 90 kilossa jo muutaman viikon. Näyttää siltä, että vaikka paino putoaa todella hitaasti se myös pysyy todellakin poissa.

Toisaalta en ole säästynyt myöskään mielihaluilta ja esimerkiksi tänään oli kunnon tunnesyömisen kohtaus. Onneksi tajusin ajoissa mistä on kyse, kun tekee mieli syödä vain mitään. Sain pysähdyttyä ja todettua mistä pahastuin ja pystyin käsittelemään tunteeni. Tästä viikosta on tehnyt helpomman se, että olen ollut paljon töissä. Ensi viikolla töitä tai koulua ei ole niin paljon, joten en ole pakotetusti niin aktiivinen. Täytyy vain yrittää tsempata itseä ja pitää tämä linja, mikä nyt on taas lähtenyt käyntiin.