No huh, IL, pitäkäähän päänne. Eikö vävyn veljellä ollut aiemminkin joku ihme suunnitelma mistä joskus kerroit.

Joulurauhaa kaikille tähänkin ketjuun.

Vielä kerran ennen rauhoittumista heips kaikille!

Sen verran kerron siivoamisesta ja muusta ohjelmasta, että tarkoitus oli aloittaa siivoaminen jo viime viikolla, mutten sitten kuitenkaan aloittanut 😒  Se tarkoitti sitä, että maanantai meni imurin hurinassa. Olin tilannut meille molemmille hiusten leikkauksen tiistaiksi puolilta päivin, joten aamupäivällä ei ehtinyt tehdä mitään. Sitten kun piti lähteä partauriin, auto ei liikahtanutkaan! Moottori kyllä käynnistyi, mutta siihen se sitten jäikin. Ehdin jo ottaa puhelun kampaajalleni ja kertoa, ettemme millään ehdi ajoissa, kun naapuri ajoi katokseen. Hän tarjoutui heittämään meidät parturiin ja otimme tietenkin tarjouksen kiitollisina vastaan. Näköjään muuallakin on joulumieltä kuin Pikselillä 😇

Meidän oli tarkoitus käydä ruokaostoksilla parturin jälkeen, mutta eihän sitä voinut ilman autoa tehdä, joten tulimme sitten bussilla kotiin ja minä jatkoin siivoamista. Eilen aamulla meirämmiäs meni kokeilemaan autoa ja lähtihän se liikkeelle, kun hän painoi vähän kaasua! Normaalisti ajamme ulos katoksesta vain pelkästään automaattivaihteiston omalla vedolla jarrua käyttäen, mutta nyt oli pakko painaa kaasua ja auto lähti liikkeelle kauhealla paukahduksella. Ilmeisesti renkaat olivat jotenkin jäätyneet ja se olisi varmaan onnistunut edellisenäkin päivänä, mikäli meirämmiäs olisi painanut kaasua. Kävimme sitten kaupassa (saimme apteekista koronatestejäkin!) ja sitten minä taas jatkoin siivoamista. Tänään vielä puhdistin lieden sekä tiskipöydän ja nyt meillä on vaihteeksi taas suorastaan ärsyttävän siistiä 😁

Kipa. meillä ei koskaan ole ollut suuria sukujuhlia, kun ei satu olemaan sukua! Isovanhempieni eläessä he tulivat aina meille jouluksi, mutta sittemmin olimme vain oman perheen kesken. Äidin eläessä menimme meirämmiähen kanssa aina hänen luokseen jouluksi, mutta sen jälkeen olemme olleet kahden lukuunottamatta niitä jouluja, jolloin serkkulikkani on tullut meille ja kerran myös ruokarajoitteinen kälynikin oli meillä jouluna silloin vielä joukossamme olleen koiransa Mörkön kanssa. Siihen aikaan hänellä ei vielä ollut ruokarajoitteita, joten joulu onnistui hyvin. Nyt en oikein innokkaasti häntä meille moneksi päiväksi toivoisi (hyi kun olen ilkeä!), sillä todennäköisesti kaikki meidän jouluruokamme olisivat hänelle sopimattomia!

Merelle, me emme ole ainakaan toistaiseksi syöneet mämmiä jouluna, mutta eihän se ihan mahdottomalta kuulosta. Ties vaikka joskus kokeilisimme! Eräs toinenkin tuttu kysyi meiltä ihan samaa, joten hyvin on meidän mämmiharrastuksemme levinnyt ihmisten tietoisuuteen 😋

Toivotan teille kaikille yhdessä ja erikseen, missä sitten olettekin, mitä ihaninta joulunaikaa. Syökää ja nauttikaa elämästä ja toisistanne  ja kerätkää tarmoa uudelle vuodelle 2022, minkälainen se sitten tulee olemaankin 🥰

      

Kiitos hauskoista kirjoituksistanne!

Käly pääsi maanantaina sairaalasta ja lähetettiin toipumaan nykyisen kotikuntansa vanhusten palvelutaloon (93-vuotiaan sisarensa suureksi helpotukseksi). Ensin potilas oli ollut vastahakoinen, koska joku kylässä asuva pappa oli leikkauksen jälkeen siellä toipuessaan saanut koronan ja oli löytynyt menehtyneenä tupansa lattialta. No, kylällä kiertää kaikenlaisia huhuja. Vanha "vaivaistalo", josta ei pois pääse, kammottaa näitä ikääntyviä. Sinne käly nyt kärrättiin ja, yllättävää kyllä, hän vaikuttaa tosi tyytyväiseltä oloihinsa, varsinkin kun "pojat" olivat jopa tuoneet R-kiskalta uusimman Sternin ja hommanneet unohtuneen kännykän laturin. Ruokakin tuntuu maistuvan, vaikka kotona ei koskaan halunnut syödä muiden ruoka-aikoina. Saa nähdä, kuinka kauan pitävät siellä. Hyvä puoli on, että nyt hän saa tutustua paikkaan, johon ehkä ennemmin tai myöhemmin joutuu muuttamaan.

Sain mukavasti siivoukset tehtyä, kun heräsin maanantaina jo klo 5 (😳 joulustressiä sittenkin?). Jossakin vaiheessa venäytin alaselkäni. Ristiselästä vetää vatsankin puolelle kylkiluiden alle. Minulla ei ole juurikaan selkävaivoja ollut. Burana tuntuu helpottavan oireita. Eiköhän tämä tästä.

Meillä on ollut pojan hommaama joulukuusi lasiterassilla, mutta vasta tänään pakkanen oli laskenut niin, että tarkenin sen koristaa. Pyysin miestä laittamaan valot, mutta näkyy se hänen tikkaille nousunsa olevan niin epävarmaa, että minun oli autettava kesken lakanoiden vaihdon.

Eilen kävimme joulun kauppa-asiat, mitä nyt kahvi unohtui. Hirvittää liikkua kauppakeskuksen tungoksessa. Olen siirtynyt FFP-maskeihin ja puhdistan käsiä tämän tästä. Huomenna on vain keittiön lattian ja eteisen pikainen jälkisiivous ja hautausmaalla käynti, josta alkaa joulumme. Menemme illaksi tyttäreni perheen luo keskustaan, ja joulu- ja Tapaninpäivinä he tulevat vuorostaan meille ja pojan perheen luo tänne Espooseen.

Toivon teille kaikille oikein ihanaa joulun aikaa 🥰🎄!

Hyvää ja tunnelmallista Joulua ihan kaikille.

Moi mimmit ja terveiset Espanjan joulupäivän rauhasta! Istuskelen vielä vuoteessa tätä kirjoittamassa, aamiainen toki nautittu.

Torstai kului suurimmalta osaltaan ruokaostosten teossa ja Juniori hätäpäissään kävi vielä jouluostoksilla. Aattona mä valmistin joulupuuron, jota perinteisesti ei nautittu terassilla, koska oli pikkuisen liian viileää. Justus sai mantelin ja Juniori oli ihan pettynyt. Käveltiin kaikki, Ikerkin, kilometrin päähän vuorta ylös vävyn vanhempien talolle. Se ylösnousu vie multa aina hengen ja jälleen vävyn isä oli portaidensa yläpäässä skumppalasi kädessään, jolla houkutteli minut raahautumaan viimeisetkin portaat.

Aurinko oli tullut esiin, joten istuskeltiin suihkulähteen vieressä tuhoamassa vihreitä marmorikuulia ja wienernugaata ja vaihdettiin kuulumisia vävyn sisaren ja veljen perheiden kanssa. Pieni 5-vuotias Lucas ihailee Junioria yli kaiken ja pian pojat hävisivät pelaamaan biljardia. Juniori on kiltti ja antaa pienen pojan välillä voittaa ja osaa jutella viisivuotiaan tasolla. Vuoden ikäinen Gabriel istui tiukasti isänsä sylissä, mutta uskaltautui silittämään Ikeriä ja nauroi hersyvästi, kun Iker lipaisi pojan poskea. Pojat puhuvat isänsä kanssa suomea, äitinsä kanssa italiaa ja päiväkodissa espanjaa ja isompi osaa jo varsin hyvin erottaa kielet toisistaan.

Me Justuksen kanssa oltiin tehty jo etukäteen skageröraa, viipaloitu graavilohi ja kuorittu perunat, mä keskityin pöydän kattamiseen, tytär ja vävy sulkeutuivat keittiöön. Tänä vuonna pöydän värit olivat kermanvalkea. kulta ja hopea, lisäksi napsin puutarhan sypresseistä hieman vihreää. Alkuun herkuteltiin punajuurikeitolla ja pääruoaksi kaikkea sitä, mitä yleensä on alkuruokana.

Kesken kaiken yläterassilla kilahteli joku kello! Pojat ryntäsivät katsomaan ja kellosta lähti naru alaterassille. Ja kun sitä tarpeeksi seurattiin, se päätyi ison kylppärin poreammeeseen, josta löytyi muutama joulusäkki! Pojat olivat jakaneet lahjakasat jokaisen nojatuolin viereen pinoihin, ennen kuin me aikuiset ehdittiin tyhjentää lautasiamme. Miten hauskaa oli seurata näiden murkkuikäisten leikkisää asennettaa joulupukkijuttuihin! Lahjat avattiin vuorotellen, luettiin vihjailevat saatesanat ja ihasteltiin sisältöä. (mitä mun pitäisi ajatella siitä, että sain kasvojen ryppyjen siliämislaitteen, lahjakortin kauneushoitolaan jne).

Jälkiruoka -bayliespannacotta - nautittiin vasta puolilta öin ja sitten istuttiin vielä tyttären ja vävyn kanssa juttelemassa syntyjä syviä myöhään yöhön.

Tänään, kunhan jaksetaan pukea, ajetaan rantakaupungille, jossa meidän jalkavaivaisten (Ikerin, Justuksen ja minun) on helppo tasaisella tepsutella. Mä ajan sitten vuorelle takaisin, tytär ja vävy haluavat haasteellisempaa liikuntaa ja kiipeilevät kotiin. Illaksi suunniteltu lautapelejä ja leffaa.
Kyllä joulutunnelma täälläkin tulee, vaikkakin olen saanut ihania lumikuvia Suomesta.

Nyt tulee tästä päivästä juttua. Jaksatteko?
Aamulla aurinko helotti ja kahvit juotiin terassilla 30 asteen lämmössä. Pesin kaksi koneellista pyykkiä, kun sain kaiken alaterassille kuivumaan. Meillähän työnjako menee niin, että muut hoitavat ruokapuolen ja minä pyykkihuollon. Tykkään huoltaa vaatteita, silitänkin alaterassilla merelle tillitellen.

Tytär ja vävy mielivät vuorille patikoimaan. Menköön, sitä paremmalla tuulella ovat. Veimme heidät Pablolla (Grand Picasso, siitä saanut lempinimensä) jonnekin 350 metriä meren pinnan yläpuolelle karulle vuorenrinteelle. Jatkoivat matkaa varustautuneina sauvoin, repuin ja kameroin. Me ihastelimme vuorilta avautuvaa maisemaa ja sitten ajelimme hiljaista vauhtia takaisin kotiin, jossa pojat tuskin olivat huomanneet poissaoloamme.

Tytär oli laittanut puhelimeeni valmiiksi naviin osoitteen, josta heidät piti mennä hakemaan kolmen tunnin päästä. Pakattiin pojat ja Iker autoon ja lähdettiin. Ensin leppoista tietä sitruunalehtojen läpi, sitten alkoi vuorille nousu. Tytär oli sanonut, että aja vaan, vaikka jossain vaiheessa tuntuu, että olet eksyksissä. Justus kuulutti vähän väliä: 500 metriä, 550 metriä jne. En uskaltanut katsoakaan alas vuorelta ja jännitin koko ajan, jos tulisi auto vastaan kapealla tiellä. Lopulta tultiin parin ikivanhan talon luo, navi näytti vielä kilometrin matkaa, vaikka tie muuttui poluksi. Minä tuumin, että tää on varmaan se paikka, mistä tytär kertoi ja jatkoin hipihiljaa etenemistä. Kunnes tie vaan loppui ja Juniori ilmoitti takapenkiltä viisaasti, että ollaan ajettu harhaan.  Samaan syssyyn vävy soitti, että olivat valinneet väärän polun ja viivästyvät ainakin puoli tuntia.

Minä mietin, ajanko Pabloa kääntäessäni vuorenseinää päin vai rinnettä alas. Peruutuspeili huusi ja ulvoi ja näyttö vilkkui kirjavana. Kaikki kolme miespuolista karjui ohjeita, kunnes huusin voimieni täydeltä heitä tukkimaan suunsa ja poikien mukaan taisin paria voimasanaakin käyttää. Ja sainhan minä sen ison koslan käännetyksi. Sillä oikealla parkkipaikalla oli autoja pilvin pimein. Kuskit huutelivat ohjeita parillakin eri kielellä. Joku uusi tulija päätteli minut espanjalaismummoksi ja tuli kysymään, saako siihen parkata. Auliisti lupasin, mutta hän tajusi kai ääntämisestäni, ettei puheisiini kannata uskoa ja meni kysymään lähellä seisoskelevalta lammaspaimenelta neuvoa. Paimen, vanha mies, kohautteli olkapäitään ja levitteli käsiään ja lampaat lähtivät kapuamaan vuorelle, niitä oli ainakin sata. Hieno herrasväki saapui avo-Audillaan ja tunki autonsa pieneen rakoon. Daami kantoi käsilaukkuaan kainalossa, korollisissa saapikkaissaan lähti "patikoimaan".

Vihdoin umpiväsynyt tytär ja reipas vävy saapuivat seikkailtuaan sen lammaslauman keskellä. Minä ojensin autonavaimet vävylle ja kieltäydyin ajamasta enää metriäkään. Vävy tajusi tehdä oikean tilannearvion ja ajoi suoraan lähimpään ravintolaan, jossa usein käymme. Iker sai luvan tulla pöydän alle. Kaikki tilasivat pitsaa ja kas kummaa, minä olin ainoa ajokortillinen, jolle ei ilmestynyt kuin pieni viinitilkka ja iso pullo vettä. Naapuripöydän puolitoista vuotias prima ballerina ihastui Ikeriin niin kovin, että siinä oli koiraparan korvatkin kovilla. Pikkuneiti huusi suoraa kurkkua, kun piti lähteä pois ja jättää koira ravintolaan. Iker sai muuten oman pitsansa ihan lautasella tarjoiltuna pöydän alle!

No minä sitten ajoin vuorta ylös ja mutkaisia teitä pitkin, vävy inisi takapenkillä ja näytteli kauhuissaan olevaa ja pojilla oli lystiä. Kotona rauhoituttiin ja katsottiin yhdessä hauska leffa.

Me annoimme elämyslahjoja l. jokaisella on oma erityispäivänsä, jolloin saa valita eri vaihtoehdoista mitä tehdään,mihin mennään ja missä syödään. Huomenna on Juniorin päivä, ajamme Alicanteen Niken outlettiin ja syödään siellä hänen lempiravintolassaan. Ja TIETENKIN mennään Benidormin lähelle ajamaan kartinkia. Saa nähdä, uskallanko minäkin?

Kiitos IL hauskoista kuvauksista sieltä etelästä. Varsinkin tuo ajelusi vuoristoon sai mielikuvituksen liikkeelle ja melkein näin kapean polun ja kauhistelin, että miten pääset kääntymään takaisin. Huh!

Minä olen nyt NIIN ärsyyntynyt tulliin ja postiin, että taidan lopettaa kaikenlaisten lähetysten lähettämisen ja vastaanottamisenkin. Alkukuusta sain japanilaiselta ystävältä paketin, joka piti tullata näiden uusien sääntöjen mukaan. Menin tullin sivuille ja kaikki toppas siihen kun en tiennyt, mitä paketissa on ja mitä maksoivat. Onneksi sentään lähettäjän nimi oli selvillä. Soitin tulliin ja postiin ja ohjeeksi sain, että kysy lähettäjältä mitä siellä on ja minkä arvoista. Eikö ole vähän noloa kysyä joululahjaa ja sen arvoa. Lähettäjä oli kuitenkin tehnyt sähköisen tulliluettelon ja lisäksi kirjoittanut paketin päälle ihan niin kuin täälläkin tehdään nyt. Mutta kun minä en sitä pakettia näe, en voi tullata ilman noita tietoja. Onneksi tämä ystävä on sen verran jalat maassa tyyppi, että kehtasin kysyä tiedot ja sain viimein sitten pakettini. 

No jouluviikolla tuli taas tulli-ilmoitus postilta ja nyt ei edes lähettäjä ollut selvillä, vain, että paketti tulee taas Japanista. Ajattelin ensin, että se on vaan siitä samasta paketista ilmoitus jotenkin toiseen kertaan, mutta tässä oli eri lähetystunnus. Yritin tullin sivuilla tullata, mutta taas toppas siihen, että olis pitänyt tietää sisältö ja arvo. Soitin tulliin ja sanoin, että en tiedä keneltä paketti on ja vaikea edes arvata kun minulla on Japanissa useampi ystävä. Sanoivat, että enkö voi heiltä kysyä. Sanoin suoraan, että en kyllä voi. Eikö ole hirveän noloa kysyä ihmisiltä, että oletko lähettänyt minulle joululahjan Ja sitten, jos ei olekaan, tuntuu kuin olisi kerjäämässä lahjaa itselleni. No tulli antoi sitten postin puhelin numeron, josta voisin tiedustella tietoja paketista. No ei siinäkään numerossa mitään osattu sanoa muuta kuin, että paketti lähtee takaisin 11.1, jos sitä ei ole tullattu. Lupas kuitenkin yrittää selvittää lähettäjätietoja ym, mutta ei ole mitään kuulunut. 
Tänään kauppareissulla kävin omassa postipisteessä kysymässä ja he antoivat toisen postin palvelunumeron tulliasioihin. Soitin sitten sinne pitkän puhelun. Puhelu nauhoitetaan, mutta viis veisasin siitä, annoin kyllä mielipiteeni. Tällä kertaa sentään selvisi kaupunki, josta paketti on lähetetty, joten lähettäjämäärä pieneni kahteen ja niistäkin toinen on se varmempi tapaus.
Kun sanoin, että tiedän varmasti, että japanilaisiinkin paketteihin pitää tehdä sähköinen tulliselvitys ja vielä paketin päälle tiedot niin ihmettelen, että miksi minun tarvitsee tietää. Luulisi, että  noilla sähköisillä tiedoilla se yhdistettäisiin lähetystunnukseen ja tullatessa riittäisi vastaanottajalla tuo tunnus. En siis vaan ymmärrä, miksi tänä ylenmääräisenä digitalisaatioaikana kaikki menee vaan vaikeammaksi? 
Lähetin nyt sitten testisähköpostia tuolle oletetulle lähettäjälle, jotta tietäisin, onko mulla edes enää voimassa olevaa sähköpostiosoitetta. En hänen kanssaan ole niin tiiviisti yhteyttä pitänyt. Ensimmäinen pomppi takaisin, mutta toinen osoite ilmeisesti on olemassa, koska mitään ei palautunut. Toivon, että saan nyt sitten hänen avullaan paketin perille...

Nämä japanilaiset ystävät ovat siis sitä perua kun meillä asusteli töissä ollessani japanilaisia tyttöja, jotka työskentelivät koulullamme ns. apuopettajina. Heistä tuli hyviä ystäviä ja pari kertaa olen käynyt Japanissakin ja tavannut heitä. Heidän kauttaan on sitten ystävät lisääntyneetkin ja huhtikuussa -20 meidän piti mennä häihin Japaniin ja samalla tavata muitakin ystäviä. Korona vaan esti matkan ja tuntuu, että päässeekö tuota enää koskaan matkustamaan sinne asti. 

Tulipas vuodatusta. Kiinnostaisi vaan tietää, että onko muilla ollut samanlaisia ongelmia näiden nyky säännösten kanssa? Sovin jo tämän eka paketin lähettäjän kanssa, että emme lähetä enää paketteja, riittäköön postikortit. Niistä voivat ainakin lukea sisällön.

Aijaijai, Kivikasa. Vanha rouva neuvoo: Homma hoituu kansainväliseen tyyliin niin, että arvo on 20 € ja sisältö on clothes tai cosmetic items. Ja eikun rullaamaan. Nuo ovat ns virallisia kysymyksiä,että onko timantteja, huumeita tai aseita. Ja joku muutaman kympin japanilaisen lahja ei kiinnosta pätkääkään tullia,mutta se ei saa sanoa, että lätkäise siihen jotain, joka on se oikea neuvo. Eli ei kun lätkimään! Ja paketti pyörii!

Koshkoi Minun tuurillani kuitenkin olisi petossyyte oven takana kohta🤣 Minä nyt vielä kilttinä tyttönä yritän selvittää asiaa. 
Mutta eikö tuolta koko hommalta mene pohja pois, jos tullikin olisi sitä mieltä, että kirjoita mitä lystäät ja saat pakettisi?😕 
Minä en vaan tykkää, että systeemi on mennyt sellaiseksi, että digitaalisesta sisältöilmoituksesta huolimatta paketin saajan pitäisi vielä tietää mitä siellä on? Kenelle se pakollinen digitaalinen  tieto sitten on mennyt? Varmasti jompi kumpi, tulli tai posti, saa sen jostain ja turhat tullaukset vois poistaa. Mutta työllistyyhän siinä taas kymmeniä ihmisiä niin kuin uutisissa oli kun tämä uusi systeemi alkoi. 

 Moi!
Ei tästä mun somepaastostani tämän pitempää tullut.

Kiitos kuulumisista, ainakin IL:llä tuntuu olevan melko vauhdikasta menoa. Ja Karmalen syvään paheksuntaan yhdyn – mulla tosin ei ole ollut odotettavissa ulkomaanpaketteja, mutta muutenhan tuo posti tuntuu toimivan vähän miten sattuu.

Kas nimittäin viime viikon Suomen Kuvalehti, joka tavallisesti tulee torstaisin, putosi postiluukusta tänään klo 17.30. Lehden puuttuminen aiheutti tietenkin melkoisia vieroitusoireita koko joulunpyhien ajaksi, koska olen lukenut sitä vuodesta 1926 (ensimmäiset vuosikymmenet lapsuuskesien sadepäivinä mummolan ullakolla).

Samassa nivaskassa tuli myös OmaPosti-ilmoituskirje, jonka mukaan pakettini oli noudettavissa 24.12. saakka, jonka jälkeen se palautuisi lähettäjälle. Olivat kuitenkin ilmoittaneet saman asian tekstiviestillä, ja sen perusteella osasin mennä kyselemään ko. lähetystä ja sainkin sen. Sen sijaan UK:n kotimaisesta verkkokaupasta jouluilokseen tilaama tekninen vempain on matkalla edelleen kuten on ollutkin viimeiset kolme viikkoa. Viimeksi se on nähty lajittelukeskuksessa, joka sentään sijaitsee Uudellamaalla eikä esim. Rovaniemellä.

Joulua on meillä vietetty kuten Turun joulurauhanjulistuksessa kehotetaan, hiljaisesti ja hartaudella (vai miten se menee?) Vihreitä kuulia kuten muutakin syötävää oli suunnilleen sopivasti ja pukki oli osannut valita mieluisia kirjoja. Suvun nuoriso piipahteli jouluaattona puurolla porrastetusti, jolloin touhun arvioitiin olevan terveysturvallista ja kaikilta ehdittiin kysellä kuulumiset. Ja koska ”joulu on aikaa, jolloin samat ihmiset kokoontuvat eri paikkoihin syömään samoja ruokia” kuten muuan sukulaismies asian määrittää, kinkkua ja kaloja on maisteltu vähän siellä sun täällä. Mutta ulkoiltukin on, pikkupakkasesta huolimatta.

Ainakin pk-seudun elokuvateatterit sulkeutuvat huomenna kolmeksi viikoksi. Niinpä kipaisin tänään katsomaan filmin nimeltä Spencer. Kertoo onnettoman prinsessa Dianan joulunvietosta Sandringhamin linnassa joskus 1980-luvulla. Siitä opin, että Englannin kuninkaallisen perheen perinteisiin kuuluu, että joulun aikana jokaisen on lihottava vähintään kolme paunaa eli noin 1,4 kg. (Varmistavat tuloksen punnituksella ennen ja jälkeen.)

Diana-parka ei elokuvassa lihonut riittävästi. Omalta kohdaltani olen osuuteni tehnyt, vaikken kuninkaalliseen perheeseen kuulukaan.

Loistokasta loppuvuotta!