Juuri nyt elämä hymyilee minulle. Tiedän, että hymy voi hetkessä sammua, kadota näkyvistä, pysyä poissa pitkään, mutta joskus se taas näyttäytyy niin kuin se on tehnyt viime aikoina.

Mieheni on niin terve kuin erilaisten sairauksiensa kanssa voi olla. Masennus vain joskus painaa mieltä ja sitä vastaan on taisteltava kaikin keinoin. Minun polveni on välillä aika kipeä. Kävelen silloin kyynärsauva apunani. Autoa pystyn onneksi yhä ajamaan ja se on tosi hyvä juttu. Miehellänihän ei ole ajokorttia.

Suurin ilonaiheeni on juuri nyt vanhimman lapsenlapseni elämä. Aikoinani kerroin hänestä paljon. Teinitytöstä, jolla asiat olivat hyvin kunnes eivät enää olleet. Vanhemmat erosivat. Isä muutti 500 kilometrin päähän. Äiti, minun tyttäreni, lähti liian usein juhlimaan ystäviensä kanssa ja unohti, että oma lapsi olisi kaivannut kovasti edes toisen vanhempansa läsnäoloa.

Onneksi olimme me isovanhemmat, mutta se ei ihan yksin riittänyt. Peruskoulun lapsenlapsi suoritti upeasti loppuun hyvällä keskiarvolla. Hän piti ystävänsä kanssa kevätjuhlissa peruskoulunsa päättävien puolesta puheen, joka oli koskettava, hauska ja rehellinen. Tuntui, että kaikki on ihan hyvin.

Ongelmat lisääntyivät vähitellen. Hän valvoi öisin ja nukkui päivällä. Lukio alkoi takkuilla ensi metreistä lähtien ja jäi lopulta kesken toisen lukiovuoden aikana. Ote lipesi kaikesta pikku hiljaa. Onneksi hänellä edelleen oli kaikkein vaikeimpinakin aikoina hyviä ystäviä, joiden kanssa saattoi jutella. Ja me, mummu ja pappa, joiden luo aina saattoi tulla. Äitikin oli havahtunut ja yritti tukea lastaan kaikessa missä voi.

Oli masennusta, viiltelyä,ryyppäämistäkin ( onneksi ei kuitenkaan huumeita) eikä hän saanut otetta oikein mistään. Hän aloitti aikuislukion, mutta sekin jäi kesken. Minä ohjasin hänet terapiaan, mutta siihenkään hän ei tarttunut.

Ja sitten pari vuotta sitten hän vain kerran totesi, että nyt hän aikoo ryhdistäytyä. Hän tuli käymään ja kertoi hakevansa ammattikouluun useammallekin eri linjalle. Ykkösvaihtoehtona oli matkailu- ja ravintola-ala, jonne hän myös pääsi. Teoriatunnit ja harjoittelujaksot sujuivat erinomaisesti. Osa lukio-opinnoista otettiin huomioon koulussa ja tietyiltä tunneilta hän sai vapautusta.  Hänelle tarjottiin mahdollisuus tehdä töitä koko opiskelun ajan. Hän oli töissä erilaisissa tapahtumissa, ravintoloissa ja viimeksi nk. Pakohuoneessa,jossa hän tekee töitä tälläkin hetkellä.

Hän valmistui matkailupalvelujen tuottajaksi, keskiarvolla 4,82/ 5. Lapsenlapsi selitti varmuuden vuoksi minulle, että tämä nelonen ja vitonen ei tarkoita samaa kuin se tarkoitti minun aikanani koulutodistuksessa vaan vitonen on paras numero, kiitettävä.

Monen vuoden aikana tuntui välillä siltä, että kadotan uskoni tähän lapseen. Koskaan en kuitenkaan luopunut toivosta, että kyllä hän vielä pääsee elämään kiinni. Lähes joka ilta juttelin hänen kanssaan puhelimessa tai ainakin lähetin viestin, joka päättyi sanaan ”ILY” eli I love you, minä rakastan sinua.

Juhlimme hänen valmistumistaan jo viime lauantaina, sillä hän on töissä koko tämän viikonlopun. Oli mukava kuunnella miten tämä kaunis, viisas lapsenlapseni suunnitteli tulevaisuuttaan yhdessä ihanan poikaystävänsä kanssa, joka opiskelee jotain tekniikan alaa. Yhdessä he miettivät jatkavatko vielä hetken työelämässä vai jatkavatko syksyllä opiskelua, pysyvätkö Oulussa vai muuttavatko Tampereelle. Tuntui niin hyvälle, että melkein teki mieli vain hymyillä koko ajan.

Tämän halusin jakaa kanssanne. Ilon ja ajatuksen siitä, että vaikka joskus tuntuu siltä, että mikään ei onnistu eikä muutosta parempaan ole näkyvissä, niin täysin yllättäen jostain pilkahtaakin esiin auringonsäteitä, toivon siruja, jotka vievät pois huolten pilvet, ainakin hetkeksi. Ja juuri silloin siitä hetkestä saa iloita täysin rinnoin. Sitä hetkeä ei kannata pilata huomisen murheilla eikä tulevaisuuden pelolla.

Onnellista tätä päivää itse kullekin.

Voi miten kauniisti Jumbojet taas sanoititkaan tätä elämää. Tätä meidänikäisten elämää, jossa ovat läsnä useat sukupolvet. Omat ja nuoremmat - ehkä menneetkin, ja ne joista juur tällä hetkellä on olemassa tulemisen tieto, tai vain aavistus. 

Ja miten oikeassa oletkaan tuossa hetkessä elämisessä! Persialaisrunoilija Omar Khaijamin (1048-1131) mahtavista nelisäkeistä on mieleen jäänyt yksi, jossa vierii virta ja aavikolla tuuli puhaltaa. Mutta runoilija ei murehdi milloinkaan päivää kahta: ei päivää mennyttä, ei päivää tulevaa. 

Kovasti onnea teille kaikille siellä! En minäkään meinaa huomenna varsinaisesti murehtia mutta voi olla että joutuu muistelemaan menneitä. Kas kun se paapero, jota ihan äsken kävin hakemassa päiväkodista, saa huomenna valkolakin.

Mihin nää vuodet katoavat? Jos joku sen keksii. niin kertokaapa mullekin.

Kepeätä kesäkuun alkua!

Moi!
Sanonpa vaan tähän alkuun ohhoh tuohon syyhyaltistukseen. Sitä kuulemma on kovasti kouluissa mutta että sairaalastakin voi saada! Ehkä on syytä vältellä noita terveydenhoitoloita 😒

Joo, outoa on miehen käytös jos alkaa pianistipojasta ärhennellä. Varsinkaan jollei ole tehnyt sitä koskaan aiemmin. Helteen ja/tai muun satunnaisen syyn tuomaa ärtyisyyttä, ehkä?
 
Lastenlasten tuomaan iloon, jota on tällä palstalla käsitelty viime päivinä monelta kannalta, otan koko sydämestäni osaa. He ovat elämän jälkiruoka, kuten joku on joskus sattuvasti sanonut.
 
Meilläkin oli kivat juhlat lauantaina eli siis eilen.
 
Ylioppilaspoika oli komea tummassa hyvinistuvassa puvussaan, kissimirri kaulassaan ja vastasaadussa lakissaan (nykyisin näyttää olevan muotia vetää lakki otsalle niin että silmät tuskin näkyvät).
 
Isosisko eli teekkarineito, jonka lakkiaiset vietettiin neljä vuotta sitten koronan tuomissa poikkeusoloissa, säteili puoli vuotta piilotellun poikaystävänsä rinnalla. Toinen isoäiti eli mummu ryhtyikin heti haastattelemaan nuortaparia; mä seurasin keskustelua ja totesin että isoäidit ovat täysin käyttämätön voimavara tutkimuksessa. Parin topakan mummon voimin saadaan näet hetkessä selville yhtä ja toista. Isoäidit soveltuisivat hyvin myös tiedustelutehtäviin; he paljastaisivat vastapuolen menneet, nykyiset ja tulevat aikeet nopeammin ja ehkä kivuttomamminkin kuin mikään miehinen organisaatio. 🤣
 
Tällaiset juhlat, joissa tapaa vanhoja tuttuja ja saa samantien uusia, ovat tosi kivoja! Paikallahan oli kaikenikäistä sukua, perheystäviä ja naapureita. Oli myös kaksi koiraa, jotka kirmailivat juhlaväen jaloissa ja saivat runsaasti rapsutuksia.

Aurinko paistoi, skumppa ja suolapalat maistuivat, keveän pääruoan jälkeen siirryttiin täytekakun ja pikkuleipien pariin. Illemmalla paikalle saapui nuorta väkeä, joka suuntasi Stadin keskustaan muutaman pääkaupunkiseudun lukion yhteisiin bileisiin ja vei tietenkin päivänsankarin mennessään.
 
Nyt ollaan taas arjessa. Tai ainakin melkein. Tästä se kesä käynnistyy!
(ja ensi kuun jälkeen se onkin sitten jo elokuu)

Tiinuliinu, me mummot todella sovittaisiin tiedustelutehtäviin! Minulla on siitä mainio esimerkki. Heviteini on vastaillut pitkin kevättä äitinsä kyselyihin kokeiden sujumisesta kahdella sanalla - ihan hyvin. Äitinsä on ollut huolissaan varsinkin äidinkielestä,pojan mielestähän sen opiskelu on turhaa, koska osaa puhua suomea. Ja kun poika on täyttänyt 18, äitinsä ei pääse enää Wilmaan katsomaan koetuloksia.

No minä sanoin pojalle, että "stipendiä" ei tule, ellen saa nähdä jonkinlaisia tuloksia ja salamana hän lähetti opintopistepaperinsa (todistuksiahan ei lukiossa jaeta). Ja minä välitin tietenkin tiedon äidillensä. Ällistyksemme oli melkoinen, kun poika on suoritunut hyvin, on aivan aikataulussa kokonaisopintopisteiden kanssa, joita pitää olla 81 ja pojalla 94. Hän käy nelivuotista lukiota ja hänellähän on tiettyjä haasteita lievän Asbergerinsa takia.

Jumbojet, luin niin iloisena kuulumisiasi. Minähän sain sinulta noin yhdeksän vuotta sitten korvaamattomia neuvoja bonuslapsenlapsen suhteen, hän oli jo lipumassa tosi vaarallisille teille. Mutta niin vain tämäkin tyttö suoritti opintonsa loppuun ja nyt tosiaan muutti yhteen mukavantuntuisen nuoren miehen kanssa.

Meillä oli eilen ilon päivä, kun juhlimme Justuksen vanhinta lastenlasta. Hänen isänsä piti hauskan ja liikuttavankin puheen, jossa mainitsi myös sen, että Justus ja minä olemme vuosien ajan jaksaneet järjestää pojille poikaleirejä, joista he ovat kovasti nauttineet. Kyselin ylioppilaalta siitä matikantehtävästä, joka oli ollut virheellisesti laadittu. Hän oli ratkaissut sen kahdella tavalla ja saanut täydet pisteet. Hymyili, että on aina tykännyt matikasta, "kun se on niin helppoa". On valinnut sen robotiikan ja taitaa se diplomi-inssin ura ollakin hänelle ihan oikea.

Ja jos oli eilen iloa, tänään tuli sitten surua. Justuksen sisar oli kuollut viime yönä. Hän oli tosin hieman dementoitunut, mutta vasta 76-vuotias. Olin usein sanonut Justukselle, että käy tervehtimässä sisartasi nyt, kun hän vielä sinut muistaa. No ei mennyt ja taitaa nyt katua sitä. Olivat hyvin läheiset nuorina. Justus sanoi olevansa nyt yksin, kun kaksi veljeäkin on jo lähtenyt tuonpuoleisiin. Toinen kauhealla tavalla, kun hänet ammuttin jo nuorena.

Tänään olen täyttänyt sekä oman että Justuksen pesukoneen lakanoilla ja nyt pitäisi vielä jaksaa tässä kuumuudessa laittaa puhtaat paikoilleen. Siinä taitaakin tämän päivän urakoinnit olla.

Mekin olimme ylioppilasjuhlissa. Miniän sisaren tytär pääsi ylioppilaaksi hienoin arvosanoin. Olemme viettäneet lukemattomia juhlia perheen kanssa, koska kaikki asumme Espoossa, ja tutustuneet siten heidän kaukaisempiinkin tuttaviinsa ja sukulaisiinsa. On mukavaa olla osa laajennettua perhepiiriä. Juhlat olivat Kauniaisten ostoskeskuksen lähellä sijaitsevassa Deli-kahvilassa, ja paikka oli oikein viehättävä ja juuri sopiva vierasmäärälle. Hellekään ei haitannut ilmastoidussa tilassa, vaikka pellavamekkoni oli pitkähihainen. Kolmena peräkkäisenä keväänä on nyt juhlittu ylioppilaita, mutta ensi keväänä ei sitten varmaan ole juhlia, sillä pojantytär jakaa osan kirjoittamistaan aineista vielä syksyyn 2025, vaikka aloittaa jo tänä syksynä kirjoittamalla kemian ja ehkä englannin. 

Ensi sunnuntaina juhlitaan tyttärentyttären rippijuhlia. Ja kohta pojanpoika kotiutuu armeijasta. Aika kuluu niin tavattoman nopeasti, ettei vanha tahdo pysyä perässä.

Lauantaina lähetin mieheni ostamaan ylioppilaalle ruusua, mutta eipä hän ollut jaksanut kukkakauppaan asti, vaan osti marketin pihalta sinänsä kauniin ruusun, mutta sen varressa ei ollut vesisäiliötä ja kääreessä oli kaksi viivakooditarraa. En moittinut, mutta harmistuneena kävelin kilometrin päähän kukkakauppaan ja ostin vähän kookkaamman ja kauniimmin pakatun ruusun. En ollut laittanut sukkia jalkaan, ja sain helteessä rakot kantapäihini.

Tänään aikomukseni oli mennä salille, mutta miniä halusi lähteä Plantageniin ja Bauhausiin kukkaostoksille, ja minä lähdinkin hänen mukaansa. P. oli tällä kertaa pettymys, kukat aika kulahtaneita, mutta jotain löysimme ja Bauhausista loput. Kahteen ruukkuun haluaisin vielä jotain. Ehkä Kannelmäen Prismasta löytyy?

Koska en ollut ruokaa laittamassa, mieheni meni Sellossa Raxiin lounaalle ja minä ehdin sinne vähän ajan päästä. Vieressämme istui kaksi n. 10-vuotiasta pikkupoikaa, joista toinen osti lounaan. Kassa kävi vielä muistuttamassa toista poikaa, että ethän sitten syö, kun et ole maksanut. Silloin mieheni kysyi, voiko hän ostaa pojalle lounaan. Kävihän se, ja poika teki nyrkkitervehdyksen mieheni nyrkkiin, kiitti ja moikkasi vielä lähtiessämme. Liikuttavia nuo pienet pojat 🥰.

Hetken harkitsin mukaanmenoa. Ei kuitenkaan olla nyt Hangossa vaan Savon sydämessä.  Muutama vuosi sitten marssin Naisten Valmiusliiton joukoissa, mukava ja mieleenjäävä kokemushan se kaikkine etukäteisharjoituksineen oli. 

Heviteiniltä onnistui eilen inssiajo ja kokoonnuimme iltasella sitä juhlistamaan. Poika oli niin riemuissaan, että jopa nauroi kuvatessa. Yleensä 18-vuotias ei voi edes hymyillä kuvissa.Zappa-koira ilahtui niin paljon meidän tulosta, että minusta oli tulla muussia sen tervehtiessä. Sitten kesken kaiken mun piti vielä vastata puheluun ja se oli Zappan mielestä täysin väärin. Se hyppäsi sohvalle mun selän taakse ja läppäsi isolla tassullaan luurin pois korvaltani, tunki itsensä mun syliin sellaisella voimalla, että lensin selälleni sohvalle. Sitten kun koko naamani ja korvat oli nuoltu, se vähän rauhoittui, mutta kävi ruokapöydässä vielä tunkemassa ison päänsä vähän väliä mun kainaloon saadakseen suukkoja kirsuunsa.

Vaan kun vävy otti treenivehkeet esiin, minä unohduin sekunnissa ja koira innoissaan ulko-ovella odottamassa lähtöä. Käyvät koulutuksessa kolmesti viikossa ja videoiden perusteella Zappa osaa jo kaikenlaista. Siitä tulee hieno koira!

Eilen havahduimme ennakkoäänestykseen. Napattiin passit ja menoksi. Ensimmäisen virkailijan tarkistuksen jälkeen koppiin ja sitten toisen virkailijan luo. Ihmettelin, mikä Justuksella kestää ja sitten hän jo viittoikin minua luokseen. Kun virkailija oli antanut paperin allekirjoitettavaksi, Justus oli huomannut siinä vävynsä nimen ja todennut saman tien, että hänellä oli vävyn passi. Asia korjattiin, kun ajokortti oli mukana.

Mutta hei, vävy on yli 20 vuotta nuorempi, täysin kalju ja sileäkasvoinen kuvassa. Justuksella on valkoinen tukka ja jo uurteiset kasvot. Silti kaksi virkailijaa ei huomannut passissa mitään outoa. Selittelivät, että kun ihmiset muuttuu, mutta ilman Justuksen omaa huomiota olisi äänestänyt vävynsä nimellä. Käytiin vaihtamassa passit, meitä nauratti, mutta vävy-parkaa ei. Tiesi, että tästä veistellään pitkään.

Tervehdys ja kiitoksia kirjoituksistanne. 

Minäkin sain vihdoin aikaiseksi eilen laittaa kaksi eri postausta Naamakirjaan. Jälkimmäinen, jossa mm. kuva vanhemmistani ja pojan ja avokkinsa käynnistä täällä, ei ilmeisesti tule "helposti" näkyviin. Tytär neuvoi, että ei kannata laittaa kahta postausta peräkkäin. No nyt on tehty, kun tekemättä jättäminen häiritsi mielenrauhaani 😂. Mainitsin jo kirjoituksessani täällä 31.5., että pitäisi laittaa Faceen kuvia, mutta olen ihan tompelo noissa nykyään, kun laitan niinn harvoin. Ensimmäistä postausta viivästytti se, että en edellisellä kerralla osannut ottaa kännystäni kuvia, jotka olivat eri "kansioissa". Siippani avusti eilen, niin onnistui. Toisen osasin laittaa itse, kun kuvat olivat kaikki minun ottamiani ja samassa kansiossa. Tosin kävi sitten niin, että lähetin sen eteenpäin ja lapset sanoivat, että ei löydy mitään...  No, unohdin muuttaa asetuksia "koelähetyksen" jälkeen (oletusarvona, että lähtee vain siipalleni), niin tuli sitten parin tunnin viive. Nyt on kuvat joka tapauksessa siellä. 

Olipa kiva katsella laittamianne kuvia naamakirjasta. Ylppärijuhlissa olitte useat. Nauratti vähän, kun luin IL:n ja Tiinuliinun teksteistä isovanhempien kyvyistä hoitaa tiedustelutehtäviä. Sitten kyllä nauroin jo kunnolla, kun luin Justuksen passin vaihtumisesta vävynsä kanssa. Näköjään äänestämään pääsee millä kuvalla tahansa 🤣.Hienoa, että Heviteini pääsi inssiajosta läpi ja oli suoriutunut opinnoissaan niin hyvin.

Tiinuliinun kirjoituksessa mainitsema hetkessä eläminen on sellaista, jota tietoisesti harjoittelen joka päivä. Olen tyyppi, joka suunnittelee lähes kaiken hvyiss ajoin etukäteen ja helposti saattaa käydä myös niin, että sureekin tai huolestuu liikaa etukäteen jostain asiasta. Sehän ei kannata, koska silloin saattaa käydä niin, että murehtii turhaan tai sitten niin, että murehtii samasta asiasta useamman kerran.

Karmale me olemme nähneet täällä talvisin useitakin kertoja ilveksen jälkiä lumessa. Emme kuitenkaan elävää, liikkuvaa ilvestä. Ymmärtääkseni ovat erittäin arkoja. Vanhempani näkivät kerran ikkunasta ilveksen kävelevän läheisellä pellolla. Isäni huomasi sen ensin ja mietti, mikä otus mahtaa olla. Äiti tunnisti heti korvatupsuista ilvekseksi. Siellähän on käynyt kerran karhu ihan pihapiirissä, kun teki ison lähän silloiseen matala-aitaiseen kompostiin. Sen jälkeen siihen kompostiin ei ole laitettu ruokajätteitä. 

Menna , onneksi näyttää siltä, että selvisitte syyhystä pelkällä säikähdyksellä. Miten autolla ajo sujuu. Minua vähän huolettaa, kun olen viimeisen vuoden aikana (ja jo edellisten viimeisten vuosien aikana) ajanut niin vähän. Joko olen joko syönyt Tramalia, jolloin ei voi ajaa tai sitten ollut liian väsynyt ajaakseni.... Kun siippani jäi eläkkeelle v. 2017, mehän myimme minun autoni. Siihen asti ajoin paljon, kun olin yksin tai ystävien kanssa täällä, silloin, kun siipallani oli töitä. On kyllä puhuttu, että mun pitää alkaa ajamaan, kun koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

JJ kyllä taas kirjoitit niin kauniisti. Vanhimman lapsenlapsesi elämän ja kasvun kirjo kosketti aina minua syvästi. Muistan, kun jo tosi nuorena lausui sellaisia viisauksia, että ei ehkä olisi osannut hänen ikäiseltään odottaa. Sitten tuli ne vaikeat vuodet. Onnekseen tytöllä oli aina teihin niin läheiset välit. Sellainen rakkaus kantaa vaikeinakin aikoina. Olen niin onnellinen teidän ja nuoren naisen nykyisen elämän johdosta. Nuo vaikeat vuodet koskettivat osittain varmaan siksikin, että meillä oli aikanaan pojan kanssa todella vaikeaa moooonta vuotta, kun murrosikä iski sellaisella voimalla. Kävimme kyllä läpi jonkinmoisen helvetin - ei sitä voi muuten kuvata. Kaikkien noiden vaikeiden vuosien aikana pojalla oli kuitenkin edelleen läheiset välit vanhempiini ja koki saavansa varauksetonta rakkautta sieltä. Sehän 
 näkyy vieläkin, kun tekisi mitä vaan heidän puolestaan ja hoitaa isän asioita niin paljon. Läheiset siteet isovanhempiin eivät koskaan katkea, näin uskon. Muistan, 
kun ajattelin, että sitten joskus, kun käymämme vaikeat vuodet ovat ohi ja asiat pojan kanssa kunnossa, niin kirjoitan kirjan ihan vaan rohkaisuksi muille vanhemmille, jotka kamppailevat nuortensa kanssa. Kirja on kyllä vielä kirjoittamatta. 

Pikseli ylppärijuhlia teilläkin oli ja vielä edessä rippijuhlat. Ihanaa juhlimista. 

Me lähdimme täältä perjantaina 31.5. Kävimme kuitenkin matkalla kummitytön luona, mutta niin, että tapasimme vaan pihalla. Kirjoitin vissiin aiemmassa tekstissäni puolivuotiaasta taaperosta, kun piti laittaa noin puolitoista vuotias. Vein samalla mukavan puupalapelin päikkäreillä olleelle taaperolle ja kummitytöllekin oli tuliaisia. Oli ihanaa nähdä, vaikka vain lyhyestikin. Meilllä on erittäin läheiset välit hänen kanssaan. Oli outoa tulla kaupunkikotiin, niin että ei ollut pyykkikasseja mukana. Lauantai alkoikin tohinalla, kun melko aikaiseen lähdimme jo kohti vanhempieni kotia. Heillä oli siis 66-vuotishääpäivä 1.6. ja meitä oli koolla lähisukua ja äiti pääsi pitkästä aikaan käymään kotona. Talvella on hankalaa, kun hänelle on vaikeaa pukea vaatteita ja toisaalta invataksin vaikeaa päästä ihan lähelle sisäänkäynnin rappusia. Poikamme ja isäni olivat äitiä "hakemassa" invataksin kanssa. Sillä aikaa me muut laitoimme astiat ja tarjottavat pöytään tarjolle. Isä oli tilannut sekä liha- että kalapainotteiset isot voileipäkakut ja jälkkärinä oli mansikkakakkua. Kaupunkikodista lähtiessämme löysin viimein sattumalta cd:n, jossa on aikanaan kuvattu alunperin kaitafilmikameralla heidän häitään. Soitin vielä siipalleni autotalliin, että tulisi hakemaan läppärin, jotta saisimme katsella häävideota. Lopulta mun vanha läppäri, joka on nykyisin kaupunkikodissa, ei aukaissutkaan videota. Pitää tallettaa pilveen, että säilyy katsottavana, kun ei uusissa läppäreissä ole edes asemaa, johon cd-levyn saisi laitettua. 

Ohjelmaa riitti ja vaikka äiti oli kotona niin pitkään, pysyi hereillä koko ajan. Isäni ja siippani lähtivät saattamaan äitiä hoivakotiin ja siippani jäi odottelemaan, että isäni pääsi samalla käymään kaupassa. On hänellä totuttelemista siihen, että ei ole enää ajokorttia. On tottunut käymää kaupassa ja äitiä katsomassa joka päivä.

Sieltä lähdimme suoraan kauppaan ostamaan ruokia tänne tuotavaksi ja illaksi, kun olimme vielä menossa tyttären ja vävyn luokse grillaamaan. Siinä välissä mun oli tilattava aika lääkärille entiseen Dextraan, nykyiseen Pihlajalinnaan. Onnekseni sain sen sovitettua muiden menojen kanssa. Ilta tyttären luona oli ihana. Ruoka herkullista ja yhdessäolo mukavaa. Tytär halusi esitellä minulle vauvan vaatteita. Osan oli saanut yhdeltä ystävältään ja osan ostanut kirppareilta. Näitä kirppisvaatteita piti pakkasessa vielä kaksi viikkoa varmuuden vuoksi. Samalla vein IL:n hommaaman ihanan puvun sekä pari nuttua, jotka olin jo ostanut. 

Sunnuntai aamupäivällä lähdimme tänne poikani ja avokkinsa kanssa. Siippani jäi vielä kaupunkiin, kun vävy oli ostanut omalle isälleen ja appiukolleen liput Tampereella tiistaina pelattuun O`Sullivanin snooker matsiin. Siippani tuli sitten keskiviikkona tänne. 

Sunnuntaina poikamme oli juuri saanut kannettua minun kamani meidän taloon ja omansa sekä avokkinsa vanhaan mökkiin, kun taivas aukeni ja vettä tuli kaatamalla. Täällä oli aivan rutikuivaa, joten sade oli kyllä tarpeen Lyhyessä ajassa tuli sademittariin 13 milliä. Noin kova sade vaan osittain vähän "turmelee" polkuja eikä ehdi kunnolla imeytyä maahan. Illalla ei satanut ja saimme saunoa ja syödä kaikessa rauhassa - paitsi että hyttysiä oli niiiiiin paljon, että en muista koskaan ennen nähneeni. Kaksi Thermacelliä oli kesäkeittiössä käytössä. Olipa ihana palata takaisin tänne, vaikka olin vain kaksi yötä poissa. Kaupunkikodissa oli keskimäärin 28 astetta lämmintä, joten nukkuminen mulla oli vaikeaa.

Nuoret tekivät etätöitä ja mulla riitti omia hommia vaikka kuinka - kaikkea suunnitellemaani en ehtinyt tehdäkään. Maanantaina heti öljysin olkkarin/tupakeittiön tammiset huonekalut, että eivät ehdi halkeilemaan. Siinä menikin hetki jos toinenkin, mutta hyvä, suorastaan mahtava tunne, että vihdoin sain sen tehtyä. Yleensä olen homman tehnyt paljon aiemmin. Pikkuhiljaa seuraavina päivinä kitkin myös kahta kukkapenkkiä ja leikkelin jasmikepuskia, joissa oli alhaalla paljon kuivuneita oksia. Pitänee antaa siipan leikata ne kohtalaiseen matalaksi syksymmällä. Sitten saa odottaa kyllä monta vuotta ennen kuin kukkivat. Onneksi lähellä on yksi, jota en kyllä anna vielä leikata. 

Täällä on ollut paljon vaskitsoja. Videoin yhden tapahtuman, kun kaksi vaskitsaa paritteli ihan keskelllä meidän pihaa. Tytärkin oli videoinnut vastaavan tapahtuman. Vaskitsoja olemmekin nähneet paljon täällä - onneksi ei ainakaan vielä tänä vuonna kyitä ole näkynyt. Melkein säikähdin yhtenä iltana, kun oli jo hämärää, ja meinasin astua jättikokoisen sammakon päälle. 

Poika on isänsä tavoin innokas kalastaja. Saikin jo heti maanantaina virvelillä syvääjän kanssa yli neljäkiloisen hauen. Peratessaan ja fileitä tehdessään ehdotti, että ostettaisiin siipalleni kimpassa hyvä fileerausveitsi. idea on hyvä, mutta vähän on oma lehmä ojassa. Nuoret kävivät iltaisin vielä juoksulenkillä ennen saunaan menoa. En kyllä tajua, että eivät pökränneet, kun oli niin mahdottoman kuumaa. Järvivesi lämpeni 25 asteiseksi ja kyllä siellä oli ihana pulikoida, kun hiki virtasi puskissa touhuamisen jälkeen. Siippani tuli tosiaan sitten heti keskiviikkona ja pääsivät vielä isä ja poika kimpassa kalaan. Toivat tullessaan kolmekiloisen hauen. Poika otti haukea mukaansa kylmälaukussa ja kerran jo söimme täällä ennen siippani tuloa. Arvatkaa, mitä syömme tänään - haukifileitä ...  Mulla on ihan valtavan herkullinen resepti kalakastikkeeseen. Kun hauen paistaa kunnon valurautapannulla sipulin kera ja joukkoon tulee sitten kalakastiketta, niin tosi herkullista tulee. 

Siippani toi tullessaan vanhaan mökkiin uuden torilta ostetun sohvan. Meillä oli sen vuoksi peräkärry matkassa. Onneksi oli vielä poika täällä, niin oli kaksi kantajaa. Uusi on samanlainen kuin vanha, mutta suurempi kooltaan. Vanha oli kahden istuttava. Se nyt odottaa peräkärryssä, kun tytär laittaa sen myyntiin. Tyynyt ovat vierasmökissä, että eivät "kostu". Sisustusvimma on kova. 

Tytär laittoi eilen kuvan syöttötuolista, jonka olivat ostaneet. Se on siis tänne tuotavaksi. Nuoret ovat vävyn vanhempien luona ja varmaan jättävät sen sinne, niin että saamme mukaamme, kun käymme heitä tervehtimässä mahdollisesti jo ensi viikolla. Vauvan tulo tuntuu niin konkreettiselta, kun jo vaatteita on niin paljon ja hommavat muutakin tarpeellista. Tänne tytär sanoi ostavansa (siis käytettynä) kaksi syöttötuolia, niin että on tässä meidän talossa ja toinen vanhassa mökissä.

Tänään on vähän vilpoisempaa. Pyykit kuivuvat tuulessa narulla ja alan tässä lounaan laittoon. Vielä yritän saada mökkikirjan kirjoitettua ajan tasalle tänään. 

Voikaa hyvin. Nauttikaa hetkestä. Terveyttä toivotan teille ja läheisillenne. Jaksoikohan joku sisukas sissi lukea tämän loppuun 🤣🥰. Toivottavasti teksti ei katoa. Olisi ehkä pitänyt jakaa kahteen osaan.

Hyvin jaksoi lukea loppuun asti 👍.  Kiva lukea juhlista ja valmisteluista pientä varten. Minulla on juuri kaivettuna taas esiin torkkupeittovirkkaus, jota olin aloittanut, kun pojan perheeseen oli tulossa vauva. Peittoa tehdään 9 eri värisestä ohuesta merinolangasta, ja se jäi kesken, kun kaikista kivoista pastelliväreistä alkokin tulla varusteita vauvalle. Sukkaa, myssyä, takkia ym ja lopulta pakkasin Anno1926- peittotekeleen pois ja keskityin vauvan tarvikkeisiin. 
Nyt se jatkuu taas ja on kyllä haastetta muistaa kaikkia juttuja pitkän tauon jälkeen. 

Olen jo tilannut yhdeltä naapurilta täältä merinovillasta tehtyjä villahousuja ja sukkia <3  Viime jouluksi tilasin kummitytön tyttärelle. Minähän en kudo, eivätkä käsityöt ole mitenkään vahvuusaluettani. Onneksi, koska kädet, kyynärpäät eivätkä olkapäät kestäisi. Toivon vaan ihan kauheasti, että saisin kädet sellaiseen kuntoon, että pystyisin sitten pikkuista vauvaa pitelemään sylissäni.

Meidän arki tulee muuttumaan paljon, koska emme voi olla vauvasta erossa niin, että näkisimme vain kuukauden välein. Myös isäni kunto muuttaa ensi talven arkeamme. Mutta kaikesta varmasti selvitään kunnialla. 

Nostan virtuaalista hattuani teille, jotka kudotte ja teette muutenkin käsitöitä. 

Ps. järviveden lämpötila oli laskenut 22 :een asteeseen. Yöllä taisi olla viileimmillään 8 astetta ja nyt päivällä alkoi tosi kylmä tuuli. Virkistävää pulahtaa järveen eikä vesi uidessa tuntunut mitenkään kylmältä. Sitä vaan ehti tottua liian hyvään. ☺️