Yöllinen Jobin lukeminen, raskas aihe, mutta tämä raamatun kirja sisältää hyvää runoutta, se on myös opiksi otettava.

Luin sen kreikaksi Septuagintasta pääosin äsken yhdeltä istumalta, olenhan suomeksi kirjan niin monesti lukenut, kreikaksi aikaisemmin kaksi kertaa.

Job saa vastauksen, emme voi käsittää Jumalan valtasuuruutta, näin emme myöskään voi tietää kärsimyksen arvoitusta, koko kirja on puhetta kärsimyksestä, mutta se ei johda tulokseen, ihmiselle kuuluu kapina tämän kaiken kärsimyksen keskellä.

Kun Jumala viimein vastaa Jobille, on se pitkän kirjan lopussa vähän aamunkoiton lainen, kuinka synkkä onkaan ihmisen yö, vailla valoa.

Lukasin ranskankielisestä raamatustani Matteuksen evanekeliumin, olen kiirehtinyt jo eteenpäin, mutta Matteuksen ranskankieliset säkeet vielä mielessä, kuinka tunteikkaasti olikaan kuvattu Jeesuksen ahdistus Öljemäellä, myös loppu, pari viimeistä lukua, erosi jonkun verran suomenkielisestä käännöksestä, se oli selvempi. Oli käännös mikä tahansa Matteuksen evankeliumin viimeiset luvut saavat minut surulliseksi, kaikki tuntuu olevan totta ja tarkasti selostettu, sen sijaan ylösnousemuksen kuvaus ei ole uskottava, näin on enemmän Johanneksessa. Saarikoski vertasi Jeesusta Kafkan hiilikauppiaaseen. Jeesuksella/hiilikauppiaalla oli paljon jo entistäkin velkaa, Jumala ei anna enää voimaa yhteenkään ihmetekoon, vaikka Jeesus on pannut oman henkensä peliin, Jeesus näin kuolee, huutaa Eeli, Eeli, lama sabaktaani, eli Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Mainitsin tämän tulkinnan Saarikoskelta, vaika se eiole vakaumukseni mukainen, se on kuitenkin huomattavan pitkälle ajateltu.

Noli me tangere, älä koske minuun, sillä minä en vielä ole mennyt isäni tykö. Johaanneksen lopussa on koko evankeliumin vaikuttavin kohta, kun Maria Magdalena tunnistaa ylösnousseen Jeesuksen (tai ainakin tämä on Jeesukselle kohta edessä), Maria on luullut Jeesusta puutarhuriksi, ja kysyy minne he Jeesuksen ovat vieneet, riittää kun Jeesus kääntyy ja puhuttelee Mariaa. "Maria", ja tämä vastaa "Rabbuuni" (opettajani), opetuslapset taas tunnistivat Jeesuksen, kun tämä mursi leipää. Mistä sinä tunnistat Jeesuksen? Minä tunnistan hänet siitä, että palasin takaisin sairaudesta, josta minun ei enää uskottu palaavan. Jokin voima on rajalla vastassa, tämä sanoo, vielä ei ole aikasi, palaa elävien kirjoihin, ja jos osaat ja tahdot, kerro tästä ihmeestä, että olet parantunut. Minä olen sama, terveille ja sairaille, mutta vain ne, joita todella koetellaan, tuntevat minut. Mene rauhaasi, me näemme vielä.

Franz Kafka, Beschreibung eines Kampfes.

Lupaava nimi, mutta sisältää vain erään iltaisen matkan ja keskustelun naisen kanssa, suhteesta ei tule mitään, kun päähenkilö näkee epämieluista naisessa, lopussa hän tuntuu haluavan tätä symbolisissa valkeissa vaatteissa, nainen on näin nautinnon likaama, kaiken yllä kummallinen kaffkamainen tunnelma.

Tämä on Kakan kamppailu, hän ei osaa olla naisten kanssa, ja kaikki pukeutuu kummalliseen muotoon, tietenkin symboliikkaa on hienoa, mutta kun oli niin lupaava nimi, olisi toivonut muuta. (suomeksi Erään taistelun kuvaus)

Bhagavad Gita As It Is, ja neljä evankeliumia, työnimenä tässä uskontotieteellisessä tutkimuksessa on "Jeesus ja Krisna, länsimainen ja itämäinen antaumus"

Kun lukee Gitan kommentteja, jotka laatinut Prabhubava, tulee mieleen suuri yksinkertaitaja, joka näkee, että bhaktissa, eli antaumuksessa, on kaikki, tämä kuitenkin sopii hyvin pohjaksi uskontotieteelliseen keskusteluun, joka asettaa Krishnan jumaluutta vastaan Jeesuksen jumaluuden. Käsitän nämä vastakohdisksi, kaikkien uskontojen yhteinen päämäärä ei riitä personoitujen jumaluuksien, kuten Jeesus ja Krishna pitämiseen samoina, nämä ovat eri historiallisia henkilöitä.

Mutta kvalitatiivisia yhtäläisyyksiä löytyy, vaikka heillä on eri substanssi. Kumpikin vaatii kuuliaisuutta, ja kaiken muun jättämistä, Jeesushan ei suonut, että oppilas saisi edes käydä hautaamassa vanhempansa, sanoi vain, että anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa sinä minua. Krishna taas on sotavaunuissa, suuri Kuruksethran taistelu on alkamassa, hän on vaunujen ajaja, soturi on Arjuna, joka yhtäkkiä sanoo, etten taistele, kun vastassa on sukulaisia, opettajia, niitä joita hänen pitäisi palvoa, kyse on symbolisesta elämän taistelusta, tästä alkaa viisas opetus, vain ruumiit kuolevat, ole vain väline tässä sodassa, sielu ei kuole, tuhoat vain ulkokuoren. Tästä voisi käyttää myös englanninkielistä ilmaisua Gospel of slaughter. Prabhubava kuluisissa kommentaarioissaan sanoo, että pitää edetä Krishna-tietoisuuteen kaikessa tekemisesään. Mutta pitääkö hyljätä normaali moraali, seuraa sitten Kriskusta tai Krishnaa, Jeesus ei sallinut myötätuntoa vanhempia kohtaan, Krishna pyytää tappamaan säälimättä.

Uskonto on suojakilpi maailmasaa, mutta myös muita uskontoja vastaan, muistakin uskonnoista löytyy sanottavaa, ovat väärässä. Jokaisen kansan yläpuolella on laintaulut, niihin on kirjoitettuna se, mitä ne pitävät korkeimpana. Oh, zerbrisht, mein Frend diese Tafeln! (Nietzsche, Also sprach Zarathustra)

Robert Frost, The Complete Poems, vielä vähän kesken, mutta runojen yleisilme jo tiedossa.

Pidän Robert Frostista, enhän muuten olisi tilannut kaukolainana tätäkään teosta, mutta sanonnassa on myös jotain aitoa ja hienostunutta, luonnon ja ihmisen tuoman kultturellisen olemassaolon muodot ovat tärkeimmät Frostin runojen aiheet.

Mutta tämä runokooste on myös piilovaikea, kun lueskelee kursorisesti ajattelee että runoilija runoilijoiden joukossa, meneehän tuo, mutta kun alkaa ottaa vähän pidemmästä jaksosta selvää, herra runoilija osaa sitten olla vaikeatajuinen. Mutta palavat ne sahajauhotkin tasaisella tulella, opetti minua jo Muonion asuntomme talonmiehen virkaa pitänyt mies.

Pipel luettavana, eli raamattu viroksi. Luin ensiksi Johanneksen. Pidän niin kovasti viron kielestä, tämä ristiretkeni Suomenlahden yli tulee olemaan antoisa, sen jo tiedän, tämä ei ole ihan vieras kieli, niin paljon tuttua siinä on.

Tässä eksemplaari, tuttu 16,33. Seda ma olen teille rääkinud, et teil oleks rahu minus. Maailmas ahistakse teid, aga olge julged: mina olen maailma ära vöitmud.

Niin, minä olen voittanut maailman, raamattu on voittanut maailman, Jeesuksen sana on kaikkialla, myös Eestin maassa, suomalaisille viron kilessä on jotain erityistä, sama pätee myös toisinpäin, kielet ovat niin sukulaisia, että voi puhua veljeskielistä.

Ja tähän. Kas ma olen oma venna hoidja? Kyllä me olemme! (vironkielinen ote. Olenko minä veljeni vartija?)..

Lydia Koidula. Tämä vain runoilijaan nimeä kantava runokirja sisältää joukon tämän ehkä tunnetuimman virolaisen runouden parhaimpia runoja. Tämä kaukolaina.

Runot usein isänmaallisen nostattavia, tulee eittämättä mieleen V. A. Koskenniemen runous Suomessa, onko meillä kahden puolen Suomenlahden olennaista eroa?

Apostolien teot Uuden Testamentin kreikka-latina painoksesta.

Septuagintasta Jeremia, tämä profeetta olisi Suomessa huutanut, että Karjala menetetään, yhä uudelleen Jeremia ennustaa Sidkialle, että kaupunki, Jerusalem, vallataan, ja että Sidkia joutuu Nebugadneessarin käsiin. Sidkia määräsi Jeremian kaivoonkin, muutta Jeremia pysyi myöhemmin oikeiksi osoittautuneissa ennustuksissaan. Kirjassa muitakin ennussanoja.

Septuaginta kreikkaa, suomeksikin löytyy, ei yhtä vaikuttavaa, mutta luotettavaa ja ehtaa käännöstä.

Tuli vään venytettyä iltaa, ja luettua iltapäivällä aloitettu Ecce Homo loppuun, tämä Nietzschen viimeinen teos kekseliästä ja poukkoilevaakin saksaa, siitä kuitenkin myös kohtalainen suomenkielinen käännös.

Eniten kiinnittu huomiota tässä teoksessa, jossa Nietzsche käy läpi tuotantonsa, Näin puhui Zarathustran selitykset. Zarathustra dionyysoksen ylistyslauluja, dityrambeja, filosofia haluaa tanssia, elämää läpi, näin se on elämänfilosofiaa, myönteistä sellaista.

Nietzsche oli kulkenut pitkän tien tähän, pian todettiin mielisairaus, orasteita siitä on jo tässä viimeisessä teoksessa.

Teoksella myös paljon kirjallisuushistoriallista arvoa, monet kirjan propagoimista ajatuksista vaikeista vaikeimpia, kovin sinkoilee Nietzschen ajatus, sanoisin, että loppua kohti edetessään se muistuttaa kuolemantanssia.