Niin no jos oikeasti on todella pahasti koukussa sokeriin, niin en minä usko että siinä mikään kohtuus auttaa. Ei tupakastakaan pääse irti kuin lopettamalla kokonaan. Minulla ei ole tarkoitus olla loppuelämääni ilman sokeriherkkuja, mutta tuon lakon avulla pääsin irti siitä pahimmasta koukusta, jonka aikana piti saada suklaata tai muuta sokerista herkkua JOKA PÄIVÄ ja mielellään paljon. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita, aiemmin minäkin olin sen pienen (vaikka sitten päivittäisen) herkun kannalla ja se toimi SENHETKISESSÄ elämäntilanteessa oikein hienosti. Tällä hetkellä taas tilanne on se, että on helpompaa olla kokonaan ilman kuin yrittää syödä vain vähän.

Mä kuulun just tähän JOKA PÄIVÄ -kategoriaan.

Minä taas tuohon Naamiksen kanssa samaan, eli silloin kun syödään herkkuja, niin mikään ihan pieni rippu ei riitä, joten helpompaa olla kokonaan lakossa. Kun hiilaririippuvuus on vähän hellittänyt, niin ehkä sitten pärjää taas vähän aikaa pienemmilläkin annoksilla. Riippuu myös elämäntilanteesa. Jos ahistaa, niin kylläpä silloin makea maistuu.

Nyt olen koettanut saada ruokarytmiä kohdilleen enkä ole niinkään välittänyt annoskoosta. Olen myös syönyt monipuolista ruokaa ja riittävän suuria annoksia. Yllätys, yllätys. Paino on hippusen laskenut eikä herkkuhimo ole vaivannut juurikaan.

Kaikki olemme erilaisia, joten joidenkin on helpompi luopua herkuista, joillekin koko tämä painon hallinta on ihan iisi juttu. Sitten taas on meitä, joilta se ei onnistu oikein millään. Onneksi nyt alkaa jo lääketiedekin tunnustaa sen, että olemme tässäkin suhteessa yksilöitä.

Minusta on alkoholi-herkkuja ja herkkuja. Tarkoitan filosofisesti. Jos on alkoholisti alkoa ei voi ottaa lainkaan. Eli on olemassa herkkuja meillä monella, jotka kerta kaikkiaan lähtevät lapasesta. Niihin ei kannata koskea. Esim. jos Fazerin sininen lähtee lapasesta, joku keskieuroopan suklaa voi olla ongelmattomampi. Minulla on muutama keksi ja karkki, joihin en koske koskaan, koska en niiden kanssa pärjää. Tämä ei mielestäni ole mitenkään ekstreemiä vaan ihan järjen käyttöä

Minulla ei ole ollut koskaan oikein varsinaista himoa makeaan. Jälkiruokiin kyllä ja on vieläkin, mutta nyt hedelmä jälkkäriksi riittää.

Sen olen huomannut paljon liikkuvana, että jos en syö tarpeeksi niin sitten lenkin jälkeen illalla on aivan vastustamaton himo syödä makeaa ja hiilihydraatteja ihan jatkuvasti. Tähän on auttanut se, että juon palautusjuomatetran heti lenkin jälkeen. Toinen juttu on, että minun pitää syödä riittävästi proteiineja. Vähintään sen 1,5 grammaa painokiloa kohden. Silloin myös hiilareiden himo ei iske.

Makeanhimokin näyttäisi olevan sidoksissa insuliinitasoon. Kun se pysyy tasaisena niin makeaakaan ei tee mieli. Muutama viikko taisi mennä tämänkertaisesta päikkärin aloittamisesta ennen kuin tuo tasainen syöminen alkoi pitää nälän ja makeanhimon loitolla.

No kohta saan kahvin kanssa mustikkapiirakkaa. Ajattelin syödä sitä sata grammaa ja en usko, että siitä puhkeaa mitään syöpöttelyh himoa.

Insuliinitasot pysyvät parhaiten tasaisina silloin kun ovat riittävän matalalla. Ja monen -minä mukaanlukien- on helpompi pysyä pois makeasta kun ne eivät liikaa heittele.
Totuin pari vuotta sitten olemaan ilman mitään herkkuja ja liikuinkin silloin enemmän, mutta nyt on tullut ikävä tapa ottaa jotain makeaa päivällä kahvin kanssa, mikä on ihan turha juttu, koska oikeastaan kaipaan vain kahvia.
Kaiken makean joudunkin jättämään pois, jos haluan laihduttaa normaalipainon sisällä keskivartalorasvan takia.
Ylipainon laihduttaminen kyllä onnistuu päivittäisen herkunkin kanssa, mutta normaalipainon yläkolmanneksesta en ole koskaan päässyt alas herkuilla.

Entäs jos kokeilisi pahimman=parhaimman herkun poisjättämistä? Tämä nimittäin tepsi minulla.

Söin (siis todellakin SÖIN) aiemmin irtokarkkeja ihan holtittomasti. Kilon pussi meni heilahtaen illassa. Suurin herkkuni oli lakritsa ja varsinkin salmiakki. Sitten sattumalöydöksenä minulla todettiin korkea verenpaine, ja jouduin laajoihin tutkimuksiin. Verenpaineen aiheuttajaksi selvisi lopulta lakritsa, eli olen herkkä lakritsan glykyrritsiinille. Lääkäri sanoi että "ei palaakaan enää". Uskoin, koska lukemat olivat niin kovat että silmänpohjan verkkokalvot olisivat voineet irrota.

No salmiakin syönti siis loppui. Mutta niin loppui muukin karkin syönti käytännössä kokonaan. En välitä suklaasta (mikä taivaan lahja) enkä saata ollenkaan syödä hedelmäkarkkeja. Toisinaan ostan vaahtokarkkeja tai toffeeta, mutta niitä tekee mieli vain n. kerran kuussa.

Eli toimisiko tämä ykkösherkun poisjättäminen jollakulla muullakin?

Running Foot, tuokin voi toimia, mutta Kiloklubissa on yleensä aina suositeltu valitsemaan herkuissa sitä, mikä parhaiten maistuu ja mitä sillä hetkellä tekee mieli. Eli ei esimerkiksi yritetä korvata suklaata vain siksi, että joku muu olisi terveellisempää. Sen sijaan suositellaan kiinnittämään huomiota mm. siihen, ettei herkkuja syödä nälkäisenä.

Kun muu ruokavalio on kunnossa ja terveellistä ruokaa syödään riittävän paljon (kylläiseksi asti jokaisella aterialla), herkkuja riittää sen jälkeen pienempi määrä. Moni pelkää kokeilla tätä, koska vaikutus ei näy päivässä eikä kahdessa, vaan voi viedä aikaa esim. muutaman viikon.

Mainitsit irtokarkit. Kun niitä kului paljon, söitkö sellaisina päivinä muuten riittävästi? Suuret makean mieliteot nimittäin tulevat usein kertyneestä nälästä, jota moni ei tunnista.

Mm. proteiinipatukoiden ja ateriankorvikepatukoiden herkuksi kirjautumisen yksi syy on juuri tuo, että niitä ei ajateltaisi "paremmiksi vaihtoehdoiksi" joita voi syödä huolettomammin. Monessa muussa ohjelmassa ne rinnastetaan terveellisiin välipaloihin.

torstaina, 4. elokuuta 2016 klo 13:14 Running foot kirjoitti::
Entäs jos kokeilisi pahimman=parhaimman herkun poisjättämistä? Tämä nimittäin tepsi minulla. -----------------------------------

Eli toimisiko tämä ykkösherkun poisjättäminen jollakulla muullakin?

Silloin kun eniten laihduin keskityin elämäntapoihin niin että käytännössä kaikki makeat herkut jäivät pois. Se toimi minulla parhaiten ja arvelen, että perustui vatsan tottumiseen olla ilman makeaa, koska sen kauden jälkeen tulin huonovointiseksi suklaasta.
Nyt mulla ei ole ehdotonta ykkösherkkua, mutta joissain tilanteissa makea on tullut tavaksi ja vatsakin on tietysti alkanut sietää sitä. Ongelmana on siis kesähelteet ja jätski sekä joulu ja lahjaksi saadut suklaakonvehdit. Sitten kun niihin on totuunut, niistä on vaikea päästä eroon, mutta kivat liikuntaharrastukset yleensä parhaiten auttaa.
Tuohon makeattomaan tilaan olisi nytkin tarkoitus päästä, muutenhan tässä täytyy kesähelteillä ja jouluna tainnuttaa itsensä kuukaudeksi ja siirtyä letkuruokintaan

Minä pidän huolta siitä, että päivän kalorivaje toteutuu. Syön myös makeaa joskus. Eilen todella maukasta mustikkapiirakkaa pala ja tänäänkin ajattelin syödä sitä päiväkahvi kanssa. Vain 70 grammaa. Keskityn maistelemaan piirakan makua ja tunnustelen sitä hitaasti suussani. Kuin maistelisin viiniä. Silloin yksi pala riittää mainiosti. Samoin on jätskin kanssa. Yksi jäätelö viikossa on ihan ok.

Nyt kun olen jo saavuttanut ensimmäisen tavoitteeni niin olen laskenut päiväkalorivajettani vielä klubin suosituksesta. Silti laihdun parisen kiloa kuukaudessa, joka on ihan riittävää. Niinä päivinä kun liikun paljon klubin viikkotasaus pitää huolen siitä, että todellinen kalorivaje on suuri. Liikkumattomina päivinä ei periaatteessa tarvitsisi olla vajetta ollenkaan.

Makeannälkä johtuu mielestäni siitä, että päivävajeet ovat liian suuria ja se syökö makeaa vain vähän vai sortuuko siihen on ihan itsekurista ja motivaatiosta kiinni. Kerran neljään kuukauteen olen minäkin sortunut, mutta en kanna siitä huolta.