Kuukausi on taas kulunut ja sinä aikana painoa on tippunut melkein 2kg. Tässä välillä lukema kävi alempanakin, mutta tuoss 92,jotain kohtavilla se on pyörinyt pääasiassa viime päivät (itseasiassa viikot).

Näissä tunnelmissa jatkan kohti pienempiä lukuja

Sajomi, aina ihana kun kuulee ja tajuaa ettei ole yksin kilojen kanssa! (:

Terkkarissa meni sen verran hyvin, että täti ennen kesälomalle jäämistään tarjosi minulle oikein pullakahaveet kun olen pudottanut 5kg siitä lähtien kun kävin hänen luonaan ensimmäistä kertaa helmikuussa
Nyt tuleekin melkein kesä taukoa siitä tsempparista, mutta sitä suuremmalla innolla haluan kiloja pois että sitten syssymmällä sais uuet pullakahaveet!

Punnitus pari päivää sitten (n. 93 kg), ja kilo näyttää lähteneen parissa viikossa vapusta ja äitienpäivästä huolimatta.
Tosin kilomäärä on nyt vain suuntaa antava. Minulla ei harmainta aavistusta paljonko jalkakipsi painaa. Ja asento vaa'alla on hieman epätasapainoinen kipsistä johtuen. Mutta kun samalla tavalla on nyt punnittu, niin kilon vähennys on uskottava.

Olen todella, todella tyytyväinen että suunta on oikea. Kiloja ei nyt sairasloman aikana saisi tulla lisää, mieluiten pitäisi lähteä ihan hirveästi painoa, jotta liikkuminen olisi sitten toipumisaikana hieman helpompaa.

Tänään asetin tavoitteeksi, että 90 kilon raja alittuu juhannukseen mennessä!

Olen kateellinen niille, joilla on joku "elävä ihminen" kannustamassa. Oma mieheni ei näytä välittävän (ja toisaalta kiloja on lähtenyt vain pari, joten ei se missään näykään vielä). Viimeksi työterveyshuollossa koitin mainostaa, että mielestäni suurin terveysriskini on ylipaino (BMI reilusti lihavuuden puolella), mutta minulle lähinnä naurettiin

Miten Sti-na sinä olet päässyt seurantaan? Jouduitko käymään dietistillä? Minulle tarjottiin kyllä dietisti, kun hakeuduin hedelmättömyshoitoon. Minun ongelmani ei mielestäni niinkään ole se, etten tiedä miten syödä terveellisesti vaan se, etten noudata terveellisiä elämäntapoja ja syö terveellisesti. Teen liikaa työtä (tai tein, nyt olen onneksi vielä pari viikkoa sairaslomalla), nukun ja liikun liian vähän ja tankkaan energiaa väsymykseeni. En suostunut dietistille silloin, mutta epäilen että kieltäytymiseni oli myös syy siihen, ettei saatu hedelmöityshoitoa...

Täällähän on hienosti kilot karisseet! Itellä tämä viikko on plussavoittoinen, tasan kilo tuli lisää, mutta se oli odotettavissakin, koska lopetin kolmen viikon pussikuurini ja oon nyt taas hiljalleen alkanut syömään kk:n opein. Pussikuurin jälkeen paino aina vähän nousee, kun elimistö kerää takas menettämänsä glykogeeni (vai mikä hieno sana se nyt olikaan) varastonsa. Paino nyt siis 93,9kg ja tästä on suunta vain alas. Kolmen viikon pussittelulla lähti siis n. 6kg, josta kilo tuli takas eli yhteensä n. 5kg miinusta.

Jännä havainto pussittelun jälkeen oli se, että aika rasittavaa alkaa syömään vaikka sitä pussitellessa odotti ihan hulluna. Se on oma vaivansa taas merkkailla ja tarkkailla, kun pusseja oli vain se kolme päivään ja ne oli syötävä ja muuta ei suuhun laitettu Eli taas opetellaan tätä päivittäistä kirjausta syömisistä.

Lisäksi päätin, että kun olen pärjännyt mainiosti ilman herkkuja kolme viikkoa, pärjään tästä eteenkin päin, joten nyt olen herkkulakossa määrittelemättömän ajan ja syön herkkuja ainoastaan juhlapäivinä. Herkkuihin tässä lasken leivonnaiset, keksit ja karkin. Jädeä olen itselleni antanut luvan syödä sitten kun helteet tulevat. Saapa nähä kauanko tämä päätös pitää.

Muksuliina, sain apua hakemalla ja pyytämällä. Kävin lääkärin vastaanotolla muissa asioissa alkuvuodesta ja kysyin häneltä voinko saada (ammattilaisen) apua painonpudotukseen. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa, varata aika sairaanhoitajalle tai kouluterveydenhoitajalle.

Valitsin kouluterveydenhoitajan. Olen ammattikorkeakoulussa ja onnekkaasti meillä toimii suhteellisen hyvin tuo kouluterveydenhuolto. Asun pienemmässä kaupungissa, Seinäjoella, ja uskoisin että kunnalliseltakin puolelta olisin päässyt sairaanhoitajan säännöilliseen seurantaan. Olisin varmasti päässyt ravintoterapeutin juttusille mutta siinä vaiheessa osasin jo syödä oikein, halusin vain punnitukset ja tsemppauksen (: Tapailin häntä parin, kolmen viikon välein ja meillä oli aina joku aihe tapaamisella, liikunta, ruokavalio, mielen tasapaino, muiden mielipiteet ja henkinen laihtuminen.. Harmi kun tuli tämä kesätauko.

Työterveyshuoltokin voisi olla vaihtoehto. Muksuliina, älä anna periksi! Pyydä apua, sillä on ihmisiä jotka tekevät vapaasta uravalinnastaan työkseen toisten auttamista (: Jos asut suuremmassa kaupungissa, kunnallinen terveydenhuolto ei ehkä takaa saman hoitsun käytettävyyttä. Työterveyshuolto tai yksityinen. Ja kerta olet tosissasi pienentymässä niin sano miehellesi että tarvitset tukea, ehkä liikuntaseuraa välillä, yhteisiä terveellisiä ruokailuhetkiä ja kannustusta. Ja muista olla rehellinen tunteistasi, ja painostasi, onhan hän sinun elämänkumppanisi ja toivoisit itsellesi samaa?

Tässä ylipainoisten yhteiskunnassa on vaikea ymmärtää miksei kilojen karsimiseen anneta enemmän 'oikean ihmisen' tukea. Nämä netti-vertaistuet ovat hyviä ja tarvittavia, mutta aidon ihmisen tsemppaus on korvaamatonta ja tukee myös henkistä puolta!

Saan olla erittäin kiitollinen tilanteestani, hoitsun lisäksi minulla on kotona rakastava avovaimo joka osti juoksukengät eilen että pääsee välillä mukaan lenkeille, maistelee kaikkia epämääräisiä ruokiani, onnittelee jokaisesta menetetystä kilosta ja lupasi uusia vaatevarastoni hetki kun sanon olevani valmis ja oikean kokoinen

Lastensaanti ei vielä ole ajankohtaista tässä kodissa, mutta kerrottakoon että alkuvuodesta kun kävin lääkärillä, olin huolissani kun en saanut kuukautisia kuin pari kertaa vuodessa. Nyt, 13kg pienempänä minulla on ne rasittavat naisten vaivat joka kuukausi ja gynekologin ultraäänitutkimuksessa paikkani ovat ehjät ja voinkin saada lapsia!

Keijupölyä kaikkien viikonloppuun! \o/

Olet onnekas, Sti-na.

Mun miehestä ei tunnu olevan yhtään apua, pikemminkin päin vastoin. Eilen se toi kotiin kermamunkit ja tänään keitteli mannapuuroa aamiaiseksi
Tällä menolla pallukoita ei saa millään vihreiksi eikä kalorimäärätkään pysy kuosissa.

Ja nytkin se popsii sipsejä ja kittaa olutta. Voi että, tuo narskuttava ääni ärsyttää

Toisaalta en jaksa sille myöskään urputtaa ja valittaa, koska sattuneesta syystä se on viimeisen kuukauden aikana joutunut hoitamaan kaikki kotityöt, hankkinut ja laittanut ruoat ja muutoinkin huolehtinut perheestä ja minusta

Saattaa olla, että hänelläkin on jokin syy, minkä takia hänestä tuntuu vaikealta antaa minulle täysi tukensa. Keksisin heti kättelyssä kaksi syytä, toinen on hänen orastava vatsansa (eli hänestä voi tunuta että hänenkin pitäisi tehdä ylipainolleen jotain) ja toinen on yksinkertaisesti se, että meillä on alle kouluikäinen lapsi jota hän joutuu hoitamaan yksin aina kuin minulla on työ-, harrastus- tai urheilumenoja.

Pitäis varmaan rohkaistua ja koittaa kääntyä työterveyslääkärin puoleen. Toisaalta tuntuu siltä, ettei viittis mennä lääkäriin vain tällaisen asian takia (eli pitäis keksiä jokin "oikea" kremppa myös). Kiitos Sti-na kuitenkin rohkaisevista sanoistasi. Hyvä kuulla, että olet saanut apua ja vähän siitäkin, että millaista tukea. Nimenomaan joku tsemppari olisi kovasti tarpeen. Mutta myönnän, että en osannut edes kuvitella, että terveydenhoitaja pystyisi antamaan sellaista tukea mitä sinä olet saanut.

Voi ihanuus, pitkästä aikaa vaaka näytti miinusta! Eilen aamulla paino oli 96,7kg eli kaikkineen pudotusta tullut 7,3kg vähän yli kuukaudessa! Olin ensimmäiset 10 päivää pussikeitoilla, joilla lähti reilut kuusi kiloa ja siihen se paino sitten muutamaksi viikoksi jumittuikin. Nyt kun oon alkanut syödä enemmän Kiloklubin suositusten mukaisesti, niin alkoi painokin tippua! Pussikeittojen jälkeen jatkoin ensin 1200-1300 kalorin päivävauhdilla, mutta paino ei tippunut ei sitten millään. Nyt syön n. 1700-1800 kaloria päivässä ja kasvis- ja rasvapallurat aina vihreänä ja alkoi heti muutos näkyä vaa'assa! Ei ne täällä siis ihan soopaa puhu

Muillakin ollut hienoja pudotuksia täällä, aivan mahtavaa!

Itselläni mies kyllä tsemppaa sen minkä osaa, itse kun hän ei ole koskaan ollut ylipainoinen vaan hyvinkin hoikka, niin eipä hän ihan osaa ymmärtää millaista tämä ylipainoisena olo on. Siksi nämä vertaisryhmät on ihan parhaita tukijoita, täällä kaikki tietää, miltä tuntuu pudottaa painoa. Se, joka sitä ei ole koskaan tehnyt, ei voi mitenkään ymmärtää millaista se on. Mutta onneksi tämä ei sentään herkuttele minun nähteni, mutta tyhjiä suklaapapereita löytyy autosta aina silloin tällöin

Tsemppiä kaikille valtavasti!

Voi Muksuliina, voisimpa taikoa elämääsi keijukummin piristykseksi (:
Olen lukenut jostain keskustelusta täällä kokemuksia millaista on laihduttaa jos parempi puolisko ei osallistu, eikä se vaikuttanut helpolta. Alankin epäilemään tilanteeni olevan se poikkeus, joka vahvistaa sääntöä laihduttamisen hankaluudesta pienperheessä.

Ylipaino ei ole "liian pieni" vaiva mennä lääkäriin, rohkeasti vain. Varsinkin jos työterveyshuoltonne on yksityisellä puolella, siellä sairaanhoitajillakin on aikaa välittää (: Minun kohdallani ainakaan ei tsempparin tarvinnut olla sen kummemmin koulutettu, kunhan on maalaisjärjen omaava ihminen. Hyvin suomalaistahan se on, ettei lääkäriin viitti mennä liian kevyin perustein, mutta mielummin tässä vaiheessa kun sitten kun tarvitsee lonkkaleikkauksen kun jalat ei kanna kiloja enää, tai muut lihavuussairaudet, sokeri-, sydän-, verenpainetaudit yllättää?

En halua olla niitä ihmisiä, jotka tuputtavat neuvoja parisuhteeseen tai ihmisten käyttäytymismallien muutoksiin. Toivon teille vain parasta. Ja sinulle armollisuutta itseäsi kohtaan. Asiat pysyy tasapainossa kyllä ajan mittaan, ajankäyttö, huolenpito, sen saa minkä antaa. Ehkä miehesi "orastava vatsa" voisi olla sinulle kipinäksi jatkaa tarmokkaasti pienentymistä ja näyttää hyvää esimerkkiä - jospa lähiympäristösikin motivoituisi (:

Paljon keijupölyä elämäänne, kaikkien elämään! \o/

Ilmoittaudun taas kerran tähän pinoon. Viime kesänä painoin 82 kiloa, olin juuri synnyttänyt, mutta yövalvomisten takia paino nousi pikkuhiljaa 94ään kiloon Yöllä tuli syötyä ja kun ei oikein päässyt/jaksanut lähteä lenkille niin tässäpä ollaan ...

Mutta eipä muuta kun uusi aloitus...

Äitienpäivänä homma lähti lapasesta ja nyt olen sitten syönyt päin honkia 8 päivää, minkä seurauksena ne vaivalla tiputetut pari kiloa on tullut takaisin Alkaa jo tuntua, ettei tästä painonpudotuksesta tule yhtään mitään, mutta pakko vaan olisi taas saada itsensä uskomaan, että saan tehtyä pysyviä elämäntapamuutoksia ja että nyt onnistuu. Miksi tämän pitääkin olla näin vaikeaa.

Miten te muut palautatte motivaation takapakin jälkeen?