Hyvää tätä vuotta itse kullekin.

Aamulla riisuin joulukuusen koristeista ja mietin, vieläkö ensi jouluna kuusessa ovat nuo samat, jotkut jo vuosikymmeniä vanhat, koristeet. Vieläkö me kaikki olemme niitä katsomassa: mieheni ja minä, tytär ja tyttären lapset.

Yritän karkottaa surulliset ajatukset jonnekin kauas, mutta sinnikkäästi ne palaavat, lupaa pyytämättä. Niin moni ystävä on kuollut, sen huomasi viimeistään joulukortteja kirjoittaessa. Niin moni ystävä on juuri nyt vakavasti sairaana eikä paranemisesta ole toivoa.

Luopumisen aika. Sitä kai tässä nyt elän. Mutta en luovuttamisen aikaa. Siihen en suostu. Katson iloisia kuvia joulun vietostamme. Lapsenlapset ( toinen jo aikuinen nainen) koristivat joulukuusen. Lahjat jaettiin nauraen, jokaisesta paketista iloiten. Ruokailu ei tällä kertaa ollut yhteinen. Mieheni ei sitä olisi oikein jaksanut enkä ehkä minäkään.  Mutta rakkaus, yhdessäolon ilo, jokaisen hetken ainutkertaisuus sai sydämessä soimaan laulun, joka soi siellä yhä. Onnellisuus ja kiitollisuus siitä, että saimme olla tämänkin hetken yhdessä.

Tyttäremme täytti tapanin päivänä 50 vuotta. Kirjoitin hänelle lahjaksi pitkän kirjeen, jossa kerroin odotusajastani, hetkistä synnytyslaitoksella, hänen lapsuus- ja nuoruusvuosistaan, meidän riidoistamme ja tuhansista hyvistä hetkistämme, elämästämme perheenä, hänen elämästään aikuisena, hänen parisuhteistaan, eroistaan, elämästään äitinä.

Kirjoitin siitä, miten yksikään äiti ei koskaan voi olla täydellinen äiti ja että riittää, kun tahdonsuunta on oikea, että on kyky pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Lopetin kirjeeni näin: ”Olen niin ylpeä sinusta sinä viisas ja kaunis lapseni. Ja uskothan kulta, että vaikka olisin saanut valita lapsekseni kenet tahansa maailman lapsista, olisin aina erehtymättä valinnut juuri sinut.”

Äsken imuroin tuhannet kuusen neulaset eri puolelta taloa ( miten ihmeessä niitä kulkeutuukaan kaikkialle!). Kaikki pienet tontut, porot, enkelit ja muut joulukoristeet laitettiin laatikkoon ja nostettiin vaatekomeron ylimmälle hyllylle.

Kymmenet saamamme joulukortit käyn vielä läpi ja ajattelen hetken jokaista, joka vielä jaksoi joulukortin lähettää. Nykyisinhän on muotia kertoa, että käytti joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen eikä siksi lähetä joulukortteja. Minulle ne eivät koskaan ole olleet vaihtoehtoja toisilleen.

Pakkasta täällä on jo parin viikon ajan ollut hieman alle tai hieman yli 20 astetta. Tällä hetkellä mittari näyttää -19. Liian kylmä ulkoilusää minulle. Astma ei oikein pakkasesta pidä. Onneksi nautin lukemisesta. Juuri sain loppuun Kate Thompsonin kirjan: ”Kiellettyjen kirjojen lukupiiri.” Kannattaa lukea.

Taidan kohta istahtaa takan eteen lukemaan. Vielä on osa joululahjakirjoista lukematta. Mihinkään ei ole kiire. Juuri nyt kaikki on hyvin. Se riittää ja siinä on yllin kyllin.

Merelle, Vapriikin tapaaminen oli mun ensitapaaminen ja siitä se sitten lähti! Kuinka moniin ihaniin naisiin olenkaan saanut tutustua ja jakaa elämäntapahtumia. Tämä on kyllä niin kiva vertaisryhmä, on aina mielenkiintoista lukea kuulumisianne. 

Mutta nyt on kerrottava, miten Suupaltti käyttäytyi viime yönä: oltiin kahvittelemassa, vadilla oli enää yksi tuoksuva, houkutteleva voipulla. Käteni oli juuri ottamassa sitä, kun Suupaltti hoikkine sormineen nappasi sen nenäni edestä. Olin ihan tuotunut pyyhkiessäni kuolaa suupielistäni.

Herättyäni astuin vaakaan ja kas, puoli kiloa tullut risteilyn jälkeen lisää, joten hyvä, että Suupaltti vei sen pullan!

Risteily oli mukava, taattua ajankäyttöä ravintoloissa ja kuljeskelua Tukholmassa. Justus (varsinkin) ja minä nautimme ruokaelämyksistä, joten eka iltana mentiin italialaisravintola Tavolataan. En ole ikinä syönyt niin hyvää peuracarpacciota mustan tryffelivaahdon kanssa kuin nyt sain.Toisena iltana Happy Lobsterissa Justus tuhosi monta osteria ja minä taistelin hummerin kanssa. Nivelrikkoiset sormeni hädin tuskin saivat rikottua kovia kuoria ja näin silmissäni, kuinka joku kuorenpala lentäisi kaaressa viereiselle pöydälle. Onneksi niin ei käynyt.

Arvatkaa mistä myös huomaa, että lastenlapset ovat aikuistuneet? No kun ostin tuliaisiksi nuuskaa, sikarin ja skumppacoolerin. En minäkään siitä nuuskasta tykkää, mutta kun 28-vuotias käyttää sitä joka tapauksessa, laittaa säilöön niitä ällöttäviä mällejä ja käyttää moneen kertaan, halusin antaa uusia. Ja Abi saa sikarin, kun kirjoitukset on suoritettu. Viikon päästä bonuslapsenlapsi juhlii kihlajaisiaan Katajanokalla ison suvun kanssa, hän ja sulhonsa saavat coolerin, jonka sisällä on kuohujuomaa, jääpalapusseja ja famon vanha, nimikoitu astiapyyhe.

Kun on tyhjentänyt ison huvilan ja myynyt, vienyt kierrätykseen ja roskiin valtavat määrät tavaraa, ei ihan helposti ostele enää mitään, ellei asiaa ole perusteellisesti harkinnut. Ihan salaa myönnän vaan teille, että joitakin esineitä ikävöin ja hieman kadun niistä luopumista. 

Abi ja Juniori lensivät kotiin torstaina. Olen soitellut ja huvittunut, kun pojat hyvin tahdikkaasti kertovat, ettei mun tarvitse tulla mitenkään viikonloppuna auttamaan. Selvisi, että kummallakin on omat kaverit viikonloppua viettämässä heidän kanssaan, joten ei sinne todellakaan mammaa tarvita. Tytär, vävy ja Zappa ovat edenneet Puolaan asti. Eilen lumikaaoksessa oleva Saksa sotki suunnitelmat, joten ehtinevät vasta sunnuntai-illan lauttaan Tallinnasta.

Me tulimme eilen Tammisaareen. Tänään on kai korjattava joulu pois, se on aina jotenkin haikea juttu.

Olipas kiva taas lukea kirjoituksianne!

JJ, kirjoitit kauniisti tyttärellesi. Metkaa, kun katselee profiilikuviasi, niin niistä suorastaan näkee, miten taitavasti osaat sanoittaa elämää. Ehkä siinä on luontaisten kykyjesi lisäksi myös työsi tuomaa kokemusta.

Vapriikin tapaaminen oli tosiaan ikimuistettava 🥰  Kymmenkunta toisilleen täysin vierasta ihmistä eikä sitä huomannut mistään! Sen vuoksi tämä foorumikin on tullut niin tärkeäksi, kun tietää kenelle asioistaan kertoo. Tapaaminen oli toki ensimmäinen kaikille, mitä nyt me Likan ja Lulluran kanssa ehdimme järjestelytouhuissamme pari kertaa tavata. Ja kaiken kruunasi kuin meitä varten tehty teatteriesitys "Kilon paloina"! Ei sitä osaa koskaan arvata, minkälainen ilo ja onni voi odottaa jollain "laihduttajien" foorumilla 😄

Viime viikko oli melkoista härdeliä. Kaikki alkoi maanantaina, kun olimme lähdössä kauppaan hakemaan täydennystä liki tyhjään jääkaappiimme. Pakkasta oli reippaahkosti ja kun emme olleet käyttäneet autoa kuin ennen joulua, niin akku olikin sitten ihan tyhjä! Palasimme kotiin ja minä tein heti ruokatilauksen S-verkkokauppaan keskiviikkoaamulle. Onneksi meillä oli ruispaloja ja muutakin syötävää pakkasessa, ettei tarvinnut pitää loppiaispaastoa!

Keskiviikkona lähdimme sitten laittamaan akkua lataukseen, mutta se olikin NIIN tyhjä, ettei ylläpitolaturimme lähtenyt lainkaan lataamaan. Mikäli lähettyvillä olisi ollut pieniä lapsia, he olisivat oppinneet lukuisia uusia kirosanoja! Naapurin laaturi oli tehokkaampi ja hän sitten lainasi sitä meille ja kun torstai aamuna auto starttasi normaalisti, meirämmiäs lähti naapurin kanssa tekemään latauskierrosta. Tässä vaiheessa voin kertoa, etten ole enää raivoissani, mutta torstaina totta vie olin. Antakaas kun kerron!

Miehet olivat olleet ajossa vajaat puoli tuntia, kun puhelimeni soi. Meirämmiäs kertoi, että he olivat Kalevan Prisman parkkipaikalla eikä auto starttaa. Hän oli jo soittanut KIAn huoltoon, mutta sieltä ei pystytty auttamaan. Minä käskin heidän soittaa tiepalveluun, josta olimme aiemminkin saaneet apua kotipihaan. Lähetin jopa puhelinnumeron tekstarina. Meirämmiäs onnistui näpyttelemään numeron väärin eikä numero kuulemma ollut käytössä 🙄

Minä sitten kotona soitin numeroon, josta vastattiin normaalisti. Kerroin miehen olevan Kalevan Prisman parkkipaikalla starttaamattoman auton kanssa. Kaveri lupasi soittaa meirämmiähelle, jotta saisi tarkemmat ohjeet ja lupasi lähteä apuun.

Aikanaan seikkailijat tulivat takaisin ja laittoivat jälleen auton lataukseen. Minä puolestani likipitäen nostin meirämmiähen seinälle, sillä syy miksi he Kalevan Prismaan olivat menneet oli tietenkin käynti Alkossa (3 l punkkua, pullo valkkaria ja 6 tölkkiä 7,5 volttista olutta 😠 ), kun minä en ollut vahtimassa ja raivoni johtui siitä! Naapuri oli kuulemma epäillyt, mahtaako auto startata ja meirämmiäs oli luonnollisesti ollut sitä mieltä, että tietenkin starttaa, vaan kun ei!

Perjantaina akku oli latautunut täyteen, laitoin auton tunniksi lämpiämään ja teimme sen jälkeen melkein tunnin kiertoajelun, jonka aikana pääsin käymään myös apteekissa hakemassa nesteenpoistolääkettä. Kerron siitä kohta enemmän. Eilen olin venyttelemässä ja kaupassa ja auto toimi ihan moitteettomasti, mutta päätimme meirämmiähen kanssa tarkistaa akun lataustilanteen vähintään kerran kuussa, kun aikaisempienkin kokemustemme mukaan kovilla pakkasilla saattaa tulla ongelmia.

Ja sitten nesteenpoistolääke, toivottavasti jaksatte vielä lukea! Hakiessani 3 kuukauden lääkeannosta joulukuun alkupäivinä sain kuulla, ettei nesteenpoistolääkettäni eikä sen ainoaa rinnakkaislääkettä ole saatavilla tammikuun loppuun kestävän saatavuushäiriön vuoksi. Yritin korvata lääkkeen riittävällä nesteytyksellä ja jalkojen pitämisellä ylhäällä, mutta jo jouluna nilkkani turposivat päivän aikana, joskin kyllä palautuivat yöllä. Viikko joulun jälkeen huomasin painoni nousseen 5 kg 😮  ja polvinivelet sekä sormien nivelet tuntuivat ahtailta. Aamuisin oli iso pussit silmien alla ja mielestäni poskenikin olivat pullollaan! Lisäksi ihan rauhallinenkin kävely hengästytti.

 Apteekista oli kerrottu, että lääkettäni oli saatavilla tuplavahvuisena, mutta sitä varten tarvittaisiin uusi resepeti, mutta Terveystalon ajanvaraustietojen mukaan lääkärini oli paikalla vasta 5.1.  Laitoin hänelle sähköpostia ja kerroin tilanteen. Hän sitten soittikin 5.1. ja kertoi tehneensä reseptin, mutta auto-ongelmien vuoksi pääsin hakemaan sen vasta perjantaina, kun en jaksanut lähteä pakkasessa kävelemään kilometrin päässä olevaan apteekkiin. Olin ehtinyt ottaa puolikkaan tabletin vasta kahtena päivänä, kun painosta oli jo lähtenyt 4 kg (kyllä juoksuttikin!) ja tänä aamuna vaaka näytti jo ihan samoja lukemia kuin ennen jouluakin. Sormet taipuvat, mutta oikea polvi vielä vähän venyttelyissä vihotteli, vaan eiköpähän sekin kohta tokene. Jos minulla on ollut epäilyjä lääkkeen tarpeellisuudesta, niin ne nyt ainakin katosivat!

Että tällainen vuoden alku. Muuten on kyllä mennyt suht hyvin, mutta viinilaatikko on yhä piilotettuna!

Toivotan teille kaikille rauhallisia härkäviikkoja 😃

Heipat Hangosta
jossa on vietetty kylmää ja tuulista alkuvuoden viikkoa. Maanantaina tultiin, huomenna varmaan ajellaan kotiin ellei sitten pikkukaupungin rauha houkuttele jäämään vielä viikonvaihteeksi. Molemmilla tosin on kotipuolessa vähän hommia ja hoidettavia asioita, joten voi olla että täältä on lähdettävä jo perjantaina. 

Sää on siis ollut sanalla sanoen hyinen. Meri on vielä auki, joten ilma on kylmänkosteaa ja tuuli lisää pakkasen purevuutta. Kaupunki on kutakuinkin autio; toissapäivänä vaelleltiin rannassa jolloin vastaan tuli yksi (1) pariskunta jota ei pipojen, kaulahuivien ja toppatakkien alta paljon näkynyt. Eilen lähdettiin lenkille laitakaupungille; löydettiin avoin kahvila jossa herkullisia omatekoisia piirakoita ja pullia. 

Viime yönä oli tullut 10–15 senttiä lunta, joten tehtiin talon lumityöt. Meidän lisäksemmehän tässä asuu muutamia muita ihmisiä, joten lumenluonnin, haravoinnit ja ruohonleikkuun hoitaa se joka kulloinkin sattuu työhön tarttumaan. Tänä aamuna ehdimme pihalle ensimmäisinä, lumen lapiointi ja harjanheilutus on harvinaista herkkua kerrostaloasukkaille joten nyt on hyvä mieli (ja puhtaat polut ja pientä pistelyä selässä).

Kiitos taas kuulumisista, ja erityiskiitokset Jumbojetille kauniista kirjoituksesta. Mä tein myös pari vuotta sitten pyöreitä vuosia täyttäneelle tyttärelleni pienen muistelmakirjasen hänen lapsuudestaan. Toki hänellä on myös sellainen täytetty vauvakirja – muistattehan nuo ”Kulta-aika lapsuuden” tms. nimiset opukset, joihin kirjoiteltiin kaikenlaisia sattumuksia pikkuihmisen elämästä ja taidettiinpa laatia sukupuukin ja liimata valokuvia. Mulla on jopa omani tallessa! Valokuvia siinä ei tosin ole, 1950-luvun maaseudulla kamerankäyttäjiä ei juurikaan ollut. 

Nyt pitää lähteä katsomaan, onko mereen ilmestynyt yhtään enemmän jäätä. Lyytin voisi samalla reissulla viedä puistoon piehtaroimaan – koira rakastaa hangessa kahlaamista. Etenkin jos siinä sattuu olemaan tuoreenpuoleiset jäniksenjäljet. 

Leppoisaa loppuviikkoa ja virkistävää viikonloppua!

Sain Justukselta kauniin kohteliaisuuden tänään. Seisoimme leipähyllyn edessä valitsemassa ja osoitin leipää nimeltä Tumma Viettelys. Justus sanoi, että sitä ei tarvita, kun hänellä on jo sellainen siinä vieressään.

Olin päivällä hammaslääkärissä. Kävi niin, että kova leivänkuori juuttui kahden hampaan väliin ja sattui vietävästi. Ajattelin, että ien hieman tärähti ja paranee ajan kanssa. Mutta hampaasta olikin lohjennut iso pala, joka oli jäänyt ikeneen kiinni. Hammaslääkärini, jolla olen käynyt kohta 20 vuotta, tutki ja sanoi, että valitettavasti tämä on otettava kokonaan pois ja laitettava implantti. Hän ehkä näki järkytyksen kasvoillani, kun mietin, mistä minä sen rahan nykäisen. Tuumi sitten, että jos laitetaan paikka, niin sillä päästään ehkä jonkin aikaa eteen päin. Hän tiesi nimittäin, että toistaiseksi olen kahden vapaa-ajan asunnon loukussa.

Paikka laitettiin ja menen kahden viikon päästä, niin katsotaan tilannetta. Kuulemma tässä iässä (!) hampaat löystyvät ja tällaista sattuu. Meillä on kaikenlaisia hauskoja juhlia kevään aikana tulossa enkä mä voi millään olla niin, että hammas ylhäältä näkyvistä puuttuu. Tosin lääkäri sanoi, että aukkoon laitetaan joku väliaikainen kuori.

Eilen alkoi taas ruotsinkurssi ja voi kun meillä oli taas hauskaa. Aiheena erilaiset elokuvat. Opettaja sanoi kyselevänsä Tammisaaren Bio Forumista, jos saisimme yksityisnäytännön ja katselisimme jonkun ruotsalaisen leffan.

Viime lauantaina juhlimme Bonuslapsenlapsen kihlajaisia Katajanokalla ravintola Skönessä. Olipa hauskaa taas tavata kaikkia heitä, joita ei usein tule nähtyä. Mun täytyy varmaan pitää varauskirjaa kesää varten, kun edesmenneen mieheni poika kyseli, voisiko tulla poikiensa kanssa käymään, hänen ex-vaimonsa taas tahtoisi tulla sisarensa kanssa visiitille, kuten myös morsiamen kummitäti kahden koiransa kanssa sekä vanhin bonuslapsenlapsi pienen poikansa kanssa, jonka mammana minulla on ilo olla. Otan tällaiset asiat ihanana lahjana, joku tai jotkut haluavat tavata minua! Justus-parka on ihan sekaisin sukulaissuhteista ja totta puhuen kyllä itsekin joskus mietin, kuka olikaan kenenkin nyksä tai eksä tai minkä koivun kautta mitäkin sukua.

Sunnuntaina juhlittiin tyttäreni synttäreitä, jotka oikeasti olivat edellisenä päivänä. Miten mun lapsi voi olla jo 48 vuotta? Tsemppasin Abia, jolla on vielä äidinkieli ja historia selvitettävänä, ihastelin Juniorin hupparia, jonka hän oli saanut tyttöystävältään joululahjaksi. Tyttö oli kirjonut siihen sinne tänne hauskoja lauseita ja hupun sisäpuolelle painanut monia punaisia huulenkuvia. Juniori kyseli, voisiko mennä tyttönsä kanssa Tammisaareen kaksistaan, mutta julmasti sanoin, että kyllä mä nyt haluan tutustua siihen tyttöön ensin.

Zappa-koira oli niin onnessaan meistä, että meikit meni sen isoon kieleen ja Justuksen viereen se hypähti muina koirina sohvalle, pää syliin ja ihan sen näköisenä, että kyllä mulla on lupa tässä olla (vaikka ei olekaan).

Torstaina pidetään mun veljen luona perinteiset joulujuhlat. Lahjan pitää olla edullinen ja hupaisa, meillä on vuosikaudet ollut kilpailu siitä, kumpi antaa kummallisemman/turhemman tms. lahjan. Hän on vuoden aikana tullut isoisäksi, joten hän saa puupalikoita, joista voi rakennella kaikenlaista sen ihmeellisen pienen pojan kanssa, joka puheistaan päätellen on selkeästi nero-ainesta.

IL, tuli tuosta kummalisimmasta/turhimmasta lahjasta mieleen se, kun annoin velipuolelleni joululahjaksi pienen koristeellisen rasian, jonka kannessa luki "Hänelle, jolla on jo kaikkea". Sisällä oli pieni lampaankarvatupsu ja kannen sisäpuolella luki "Navanlämmitin"! Se oli saanut aikaan yleistä riemua ja ihastusta ja se kuulemma lämmittikin kivasti 🤣

Tervehdys pitkästä aikaa. En oikein nykyään saa aikaseksi kirjoittaa. Aina kun muistan, on liian myöhä ja väsyttää. 
Viime viikonlopun olin pojan perheessä. Pikku tytöt olivat innoissaan kun mummu tuli. Ja vauva oli kasvanut kovasti. Viikon päästä hän saa nimen. En yhtään osaa arvata mikä hänestä tulee.
Lauantaita vasten yöllä keskimmäinen tyttö alkoi oksentaa ja sitä rallia kesti koko yön. Kaikki petivaatteet  piti viedä pesuun patjaa lukuunottamatta. Minä olin tyttöjen huoneessa heidän kanssaan nukkumassa kun tää alkoi. Ensin luulin, että tyttö puhuu unissaan kun hän sanoi, että ärsyttää kun pitää  nukkumaan niin aikaisin, ärsyttää nuo äänet, ärsyttää ... Ilmeisesti hänellä oli jo silloin paha olo. 
Sanoin pojalle, että saa mennä loppuyöks tyttöjen kanssa, koska minä olen niin hidas reagoimaan ja ojentamaan vatia, jos taas hätä tulee. Eli huonosti meni se yö nukkumisen kannalta. Mietin, että varmasti me kaikki muutkin sairastutaan. Siinä sitten kuitenkin meni viikonloppu, että muut oltiin ok. Minä palasin junalla kotiseudulle ja mies haki asemalta. Olin ollut tunnin kotona kun sitten tauti iski ja aamuyöhön maanantaina voin pahoin. Ja maanantai ja tiistai meni lähes nukkuessa. Mitään en jaksanut. Miniä ja vanehmpi tyttönenkin olivat sairastuneet tiistaina. Onneksi vauva ja poikani eivät ainakaan vielä. Nyt vasta alan itse olla ok. Mies ei vielä ole sairastunut. Nukuin eri huoneessa heti kun sairastuin ja vasta viime yönä kömmin omaan sänkyyn. 
Että semmoinen viikko takana. 

Huomenna meille tulee naapurin koira hoitoon muutamaksi päiväksi. Saapa nähdä mitä siitä tulee kun emme ole koiria hoidelleet. Sanoivat, että on helppo koira. Kultainen noutaja. Kävivät eilen illalla tutustumassa. 
Ensi viikolla on verikokeita ja unihoitajan vastaanotto. Nuohoojakin tulee keskiviikkona. Viime viikon jooga ja vesiliikunnat jäi  sairastumisen takia, joten ensi viikolla pitäisi yrittää niihinkin. Ja viikonloppu meneekin sitten vauvan juhlissa. Nuorempi tyttäreni miehensä kanssa tulevat meille pe illalla ja lähtevät sitten lauantaina meidän kyydissä Ouluun. Vanhempi tyttö miehensä kanssa lentää Ouluun lauantaiaamuna. Nuoret jäävät sitten hotelliin yöksi ja palaavat pääkaupunkiseudulle su junalla. Me palataan kotiin jo lauantai-iltana. 
Mutta kiva taas nähdä porukalla. Juhlimme samalla myös isompien tyttöjen synttäreitä isolla porukalla kun miniän perhekin on paikalla. 

Olen muuten ollut aika laiska alku vuodesta. Olen vaan lukenut kirjoja ja katsonut telkkarista sarjoja, siis areenasta ja katsomosta. Pitäis kyllä ryhdistäytyä. Olisi niin paljon järjestämistä komeroissa ja vaatehuoneissa. Mies on sentään viihtynyt varastoa siivoillen useampina päivinä. 😃

No hui kivikasa, onneks ei tauti junassa alkanut? Olitkos varautunut siihen?

Mun huono selkä ja jalat, joten en ole paljoa jaksanut mitään puuhastella kotona.
Kävelyllä sentään semmosen tunteroisen melkein joka päivä tehnyt tuolla harjun metsäpoluilla. Meillähän ei lunta paljoa ole.
Hiihtäjille sentään tekolumesta tekivät sellaisen 2,5 km lenkin. Paljon on hiihtäjiä ollutkin.

Kamut poikkes pitkästä aikaa kaffeelle. Ei meillä sekaista ollut, mutta sain siivousinspiksen heidän lähdettyä. Matot seuraavana päivänä ulos tuulettumaan.
Nyt sitten pikkuhiljaa siivoillut. Kaapit pitäis vielä saada siivottua, niin keittiön kuin vaatekaapitkin.
Kohta kuitenkin jo muutetaan maille ja idea olis että ennen sitä saisin tämän asunnon siivotuksi.

Hyvää talven jatkoa kaikille ja hyviä vointeja!

Karmale: En ollut varautunut. Ajattelin, että kun se tauti ei ollut meihin iskenyt, ei se iskisikään. Eikä tuntunut yhtään miltään. Ruokakin iltapäivällä maistui ihan hyvin. Eikä junassa tuntunut mitään. Oisin muuten varmaan saanut istua vessassa koko ajan. 
Naapurin koira on ollut nyt kolmatta päivää ja hyvin on mennyt. Teemme vuorotellen sen kanssa lenkkiä, yhteensä neljä kertaa päivässä. Tekee meille hyvää 😃 En silti halua mitään lemmikkiä, on se liian sitovaa. Onneksi koira on rauhallinen ja kiltti. 

Huomenna on vuosittaiset verikokeet aamusta. Toivottavasti kaikki on ok. 
Ja sitten illalla jooga, joka viime viikolla jäi väliin. 
Keskiviikkona aaumu-uinti ja päivän vesijumppa. Nuohoojakin käy siinä välissä. 
Torstaina unihoitajan tapaaminen. Eli kiireinen viikko tuli tästä, vaikka luulin, ettei ole muuta kuin koiran hoitoa ja sitten viikonloppuna nimiäisreissu. 

Tervehdys ja kiitoksia kirjoituksistanne.

Tytär ja vävy saivat viime lauantaina illasta pienen tyttövauvan🥰. 

Pääsivät lopulta jo sunnuntai-illasta sitten kotiin. Lastenlääkärin luo piti mennä vielä tiistaina, kun kaikkia mittauksia ei voinut sunnuntaina vielä tehdä. Oli vielä poikkeuksellisesti labra mennyt tavallista aiemmin kiinni, niin eilen piti vielä käydä labrassa.

Olemme käytännössä asuneet siellä, yöt kotona. Nyt taitaa olla ensimmäinen päivä pitkään aikaan, kun emme ole heidän luokseen menossa. 

Isovelikin on niin pieni, juuri ehti tulla 1v ja 3 kk täyteen ennen siskon syntymää, että tohinaa riittää. 

Itselläni kivut taas lisääntyneet jo jonkin aikaa. Lisäksi oikean käden puutuminen on haastavaa. Siinä on nyt todettu aika paha rannekanavan ahtauma ja olen leikkausjonossa. Ei ole mitään tietoa, kuinka kauan joudun odottamaan. Soittelen sinne varmaan ensi viikolla. 

Voikaa hyvin.