Eilen oltiin nimiäisreissussa ja nyt on vauvalla nimi: Iiris Liisa Aurora. Kaikilla nimillä on merkityksensä, että miksi on valittu. En nyt niitä jaksa selostaa 😃
Oli kivat ja rennot juhlat ja kaikki oli päässeet paikalle paitsi miniän yhden ystävän porukka kun olivat olleet juuri vatsataudissa. 
Meidän nuoriso jäi vielä hotelliin yöksi ja menivät nyt sitten vielä pojan luo odottelemaan junan lähtöä. Me ajeltiiin illalla kotiin. 

Tulevalla viikolla ei ole kummoista ohjelmaa. Josko sais jotain kotona aikaan. On niin kylmä ulkonakin, etten oikein astmani kanssa tykkää siellä liikkua. Onneksi on sentään jooga ja vesiliikunnat ohjelmassa. 

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille. 

Kivikasa, kauniit nimet sai tyttönen. Mun yhden bonuslapsen toinen nimi on Aurora ja olen aina tykännyt siitä nimestä.

En minäkään halua pakkasessa paljon ulkoilla tuon astmani takia. Äsken tultiin Tammisaareen, lumityöt oli hienosti tehty. Se tuntui varsin mukavalta, koskapa tulimme mökkini kautta ja siellä Justus teki polun autolta ovelle. Maalaistalon isännän kanssa on sovittu, että hän auraa pihan muutoin ja hyvin oli sekin työ tehty. Mökistä on nyt ehdollinen tarjous, perhe haluaa myydä Espoosta talonsa ja muuttaa pysyvästi mökilleni. Odotellaan.

Perjantaina Juniori tuli meille isänsä frakki mukanaan. Oli pyytänyt, jos lyhentäisin sekä lahkeita että hihoja. Ovat yhtä pitkiä, mutta kun poika on niin laiha, lahkeet laskeutuivat liian pitkälle. Lyhensin niin, että voidaan purkaa ja prässätä taas vävylle sopiviksi. Poika näytti lakerikenkiä, että nämä pitää viedä suutariin, kun näissä on tällaisia kulumisraitoja. Justus haki kenkienhoitosetin ja neuvoi, miten putsataan ja kiillotetaan. Poika vertaili hetken päästä kiillottamaansa kenkää toiseen ja ihmetteli tulosta. Samalla siinä jutteli asioistaan ja myöhemmin kuulin tyttäreltä, ettei ikinä heille moisia puhele.

Minä muistelin, kuinka vielä vähän aikaa sitten korjasin pojan nallea, josta Iker-koira söi milloin minkäkin raajan. Lopuksi nallessa ei ollut enää yhtään alkuperäistä osaa, mutta silti se oli Juniorin rakkain unilelu. Ja nyt mä kunnostan frakkia hänelle. Keskiviikkona pääsen sitten katsomaan Vanhojentanssia. Juniori kyseli, lyhentäisinkö tyttöystävänkin juhlakoltun, mutta onneksi se osoittautuikin sopivanpituiseksi, koska siinä on monta kerrosta tylliä, olisi ollut melkoinen homma.

Eilen oltiin Justuksen nuorimman lapsenlapsen synttäreillä, hänkin täytti jo 16! Mukana myös pojanpojat, joista toinen opiskelee robottitekniikkaa Aalto-yliopistossa. Häipyi ruokailun jälkeen joihinkin juhliin. Kertoi kuitenkin, että osallistuessaan opiskelijoiden sitsiin oli yhdellä rastilla juonut kaikkein nopeimmin olutpullollisen. Selvää opiskelija-ainesta, totesimme.

Nuorempi pojanpoika on Torkkelin kuvataidelukiossa ja hänelläkin Vanhojentanssit edessä. Hän kuin Juniorikin miettivät jatko-opiskelujaan, armeijan kutsunnatkin tulossa.

Päivänsankari taas miettii, minkä lukion valitsisi. Eka sijalla taitaa olla Kauniaisten business-linja. Pojan keskiarvo yli 9, joten pääsy taitaa olla aika varmaa. Ja lukio melkein näkyy kodin ikkunasta. Hieman pohti myös Lauttasaaren lukiota (jossa Junior on), koska siellä esittelytilaisuudessa oli kauneimmat tytöt!

Että mä kuulkaa iloitsen, kun saan seurata niin omien kuin Justuksen lastenlasten elämää. Ja miten kiitollinen olen siitä, kun Justuksen lasten kanssa tullaan niin hyvin juttuun (kuten Justuskin mun ihmisten). Mä olen vain ihan pikkuisen kateellinen Kipalle, kun hän sai pikkuprinsessan hemmoteltavakseen, meillä kun on vaan kasapäin poikia. No onneksi muutama bonuslapsenlapsi on tyttöjä, jospa he tekisi tyttöjä.

Huomenna sitten taas Våga tala svenska -kurssille, sielläkin on niin hauskaa, kun puhua pulputetaan, vaikkei niin osatakaan. Taidetaan olla suurin osa melko puheliaita ja iloista porukkaa.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Taas on aikaa vierähtänyt viime raportoinnistani. Mitään ihmeempää ei ole tapahtunut, joten kaikki on kai hyvin.

Olemme olleet huolissamme ruokkimiemme mustarastaiden selviytymisestä näin pakkasilla, mutta niin vaan puolilta päivin ilmestyi ystävämme naapurin aidalle. Avasin oven ja viheltelin hiljaa linnulle - ne tottelevat kutsua, jos ovat lähettyvillä. En huomannut, että ylänaapurin oven eteen oli tullut auto tuomaan tavaraa. Moikkasin muina miehinä miestä, ripottelin rusinat portaalle ja juttelin heti paikalle pyrähtävälle rastaalle, ettei vain mies luulisi, että minä hänelle viheltelen.

Vanhan parin yhteiselo ottaa joskus hermoon, kun nyt olemme lähes aina kotona. Metsäkävelyille en näillä pakkasilla ole uskaltautunut. Lauantaina riitelimme, kun mies ei halunnut antaa pyjamaa pesuun. Se on kuulema paras yöasu, mitä hänellä on ja missä tarkenee. Sunnuntaina sitten pesin sen muun pyykin mukana ja laitoin heti kuivuriin, että sai illalla sen ylleen. Hän on joskus pikkupoikana jopa saanut piiskaa, koska ei ole halunnut vaihtaa pyhävaatteita ylleen.

Mies kaivoi kaapistosta esiin yli 20 vuotta sitten hankitun Joutsenen parka-mallisen untuvatakin. Siitäpä tulikin riesa, sillä kauppojen hälyttimet villiintyivät joka kerran kassalla - ja minua nolotti tuo ylimääräinen huomio. Ei se ennen ole tuollaista reaktiota aiheuttanut? Eilen sitten pyykkiä viikatessani huomioni kiinnittyi merinovillaisen aluspaidan sivusaumassa olevaan paksuun tuotelappuun. Siinä se hälytyksen aiheuttaja oli!

Kipa kyseli, että onko mieheni ollut muistitestissä. Ei ole, eikä hän missään nimessä sellaiseen menisikään, vaikka ehdottaisin. Olen kuullut, että muistisairaalta saattaa mennä ajokortti, ja koska minulla ei sellaista ole, elämämme kävisi kovin hankalaksi. Unohdukset ovat pieniä arkisia asioita tai sellaisia, jotka eivät ole häntä kiinnostaneet. Hän seuraa aktiivisesti alansa julkaisuja ja ottaa kollegoineen niihin aktiivisesti kantaa, lukee ulkomaisia uutislehtiä ja seuraa televisiosta poliittisia ja tieteellisiä keskusteluja. On totta, että hän ei jaksa keskittyä kirjoihin eikä elokuviin, hermostuu joskus tietotekniikkaan ja muutenkin pinna kiristyy nopeammin. Sisaren sairastaminen siellä kaukana aiheuttaa miehelle kovaa stressiä, joka oireilee myös vatsakipuina. Käly olisi jo saanut hoivakotipaikan, mutta on juuri nyt liian huonossa kunnossa ja toipuu tulehduksesta yhä sairaalassa. On oma huone, televisio ja hyvä ruoka. Mitä sitä 96-vuotias muuta kaipaisikaan. Veli soittaa kerran päivässä ja vieraitakin käy, mutta potilas ei aina kuule mitään.

Ihanaa, IL, kun pääset katsomaan Juniorin vanhoja tansseja! Neljä vuotta sitten minäkin olin katsomassa meidän juniorin tansseja, mutta toissa vuonna nyk. yo-tyttö ei itse niihin osallistunut. Olin kyllä ihan vähän pettynyt, mutta ymmärsin häntä.

Kipa, joko olet päässyt katsomaan uutta tyttövauvaa? 🥰

Kivikasa, onnea pienelle Iiris Liisa Auroralle! 💖

Tiinuliinu, Lyyti ei varmaan pane pakkasta pahakseen, koska olette ulkoilleet niin reippaasti.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Eippa,
kuten tyttärenpoikani totesi alle kaksivuotiaana kun kaikki kirjaimet eivät vielä osuneet kohdalleen. Mamin murut tulivat taas mieleen kun käänsin kalenterista esiin helmikuun. Mehän on saatu jo perinteisesti (varmaan ainakin 15–18 kertaa) joululahjaksi seinäkalenteri, jossa esiintyvät mamin murut ja tyttären spanielikin silloin kun se vielä eli ja heilutteli häntäänsä. Nythän koiran poismenosta on jo melkein vuosi, mutta Lyyti käy kylään mennessä edelleen varmuuden vuoksi vilkaisemassa, ettei vain Muru piileksi missään… Liikuttavaa.

Pakkassäistä huolimatta on liikuttu. Käyty monena päivänä Rajasaaren koirapuistossa ja Seurasaarenselän jäällä, jossa kääpiösnautseri saa oikein kunnolla irrotella eli hypellä hangessa, jonne se hupsahtaa melkein kokonaan (onneksi koira on musta niin se erottuu lumilakeuden keskeltä). 

Kun luin IL:n lapsenlapsikatsausta, aloin hämmästellä miten nopeasti nuo omatkin ovat kasvaneet. Teekkarineidosta on tulossa keväällä ihan oikea insinööri, valmistujaisjuhlapäivä on jo päätetty. Pikkuveljensä tahkoaa tradenomiopintoja ja kertoo viihtyvänsä mainiosti. Viime viikolla varattiin heille ja meille kesäristeily Visbyhyn, niin on jotain mitä odottaa. Espanjan-reissua ei tänä keväänä tule; sen sijaan päätettiin UK:n kanssa mennä pääsiäisen jälkeen piipahtamaan Italiassa. Tarkemmin sanottuna Sisiliassa; alun perin piti mennä Adrianmeren rannikolle mutta ei löydetty oikein sopivaa valmismatkaa eikä viitsitty ryhtyä itse säätämään. Sisilia osui silmään Finnairin sivuilta niin iskettiin heti kiinni; kävin ostamassa matkaoppaankin niin voi jo hiukan haaveilla ja suunnitella. 

Kuorolaulukausi on käynnistynyt, kaikenlaista muutakin pikkupuuhaa näyttää riittävän. Onnittelut vielä Kivikasalle ja Kipalle – vauvoista isoäidit ammentavat ihanaa energiaa. Ja kiva oli kuulla Pikselin kuulumiset, mutta missäs kaikki muut? Pakkaspäiviä pitämässä? 

Heleätä helmikuuta!

PS. Pikseli - meidän Lyyti ei pakkasta pelkää! Koiralla olisi villapaita ja kunnollinen talvitakkikin mutta ei tuo tunnu niitä tarttevan. Kun saa juosta omaan tahtiin vapaana, pysyy lämpimänä. Saa nähdä miten huomisen jälkeen käy, koira on trimmaajalle menossa joten takuulla turkki lyhenee. Mutta loppuviikolla pitäisi säänkin jo lauhtua. 

Voi mimmit miten liikuttavaa oli katsella Junioria ja tyttöystäväänsä sekä kaikkia muita nuoria. Tyttöset kuin kevätperhosia sifongeissaan ja nuoret miehet jännittyneinä frakeissaan ja puvuissaan.
Tyttöystävä oli lainannut tyttäreltäni tiaran pitkille kutreilleen sekä safiirikorvikset ja riipuksen. Miten nuo nuoret neidot voivat olla niin hoikkia, vävyn kädet olisivat vaivatta menneet vyötärön ympäri useimmilla. Olenko mä aikoinani ollut noin hoikka?

Tanssimista oli hauska katsella ja loppunumeron huipentuma mieletön, minullekin yllätyksenä. Juniori riisui takkinsa, muut tanssivat hänen ympärillään ja yhtäkkiä hän heitti seisovilta jaloiltaan voltin takaperin, samalla ilmaan ammuttiin kultaisia tähtiä kasapäin. Kaikki huusivat ja taputtivat. Kertoi myöhemmin, että maha oli ihan sekaisin, kun jännitti numeroaan.

Omaisten tanssissa poika tanssi kikapoota äitinsä kanssa ja haki minut sitten valssiin. Olin onnesta soikeana ja salaa muistelin, kuinka vielä vähän aikaa sitten osallistuin hänen koulullaan isovanhempien päivään joka kevät ja milloin mihinkin tapahtumaan. Ja siinä hän nyt seisoi, pitkänä ja komeana, valmiina pian astumaan omaan elämäänsä.

Jäipä kauniit muistot!

Kiitos onnitteluista tälle mummulle. ❤️
Pakkasta pitelee eikä ole tullut pahemmin ulkoiltua. Torstain vastaisenä yönä heräsin kolmelta kurkkukipuun. Nousin ylös ja kävin ottamassa lusikallisen hunajaa, jota sitten hitaasti nuoleskelin hämärissä. 
Aamulla kun heräsin oli kurkkukipu tiessään, mutta päätä särki ja oli jotenkin flunssainen olo. 
No ei siitä sen kummempaa sitten ole tullut, joten pääsin kai säikähdyksellä. Kuulin sitten, että monella muullakin meistä nimiäisissä olleilla oli saman tyyppisiä oireita. Kellään ei mitään pahempaa tullut. Mitähän se tuokin nyt sitten oli?
Nyt on ihan normiolo. Pitäisi alkaa imuroimaan. Ei mikään minun lempipuuha. Lukisin mieluummin kirjaa 😄, mutta kai se on pakko ryhdistäytyä. 
Viikon päästä menen kai Ouluun, jos ei ole kauheaa pakkasta. Mies lähtee Portugaliin katsomaan uutta lapsenlastaan, joka syntyi tiistaina. Samalla reissulla hän menee kahden vanhemman lapsenlapsen kanssa piipahtamaan Englantiin. 

Odotan, että pakkaset lauhtuisi, jotta vois päästä hiihtämään. Täällä on ollut niin vähän lunta, ettei latuja ole ollut, mutta ehkä nyt olisi sen verran, jotta latu vois löytyä. 
Mukavaa viikonloppua jokaiselle!

Kiitos vielä onnitteluista tältäkin suunnalta. 

Pikseli tuossa kyselit, että olenko päässyt katsomaan pientä tyttövauvaa. Kyllä olen.
Mehän olimme siellä tyttären ja vävyn kotona esikoista hoitamassa, kun olivat synnytyksessä. Ja käytännössä olemme olleet siellä lähes päivittäin. Oiskohan kaksi päivää (tänään niistä toinen), kun olemme olleet erossa. 

Vauva on niin suloinen. On kyllä vaativakin. Sylissä on hyvä olla, mutta lähes saman tien, kun laskee sylistä pois, alkaa itku. Tytär alkoi nyt käyttää sellaista rintareppua, joka on lähes kuin liina, niin siinä pikku neiti viihtyy ja nukkuu hyvin, kun on lähellä äitiään. Yhden kerran olen pitänyt sylissä pidemmän aikaa ja jo ennestään kipea vasen käsivarsi tuli aivan kauhean kipeäksi... vaikka neitonen painaa vieläkin alle 4 kiloa. Lyhyitä hetkiä pystyn sylissä pitämään.

Pieni isoveli on nyt saanut meiltä lähes kaiken huomion. On aivan mahtavasssa iässä. Suuri etuoikeus saada seurata hänen kasvuaan ja kehitystään.  Harmittaa vaan tämä oma vointini, kun on niin rajoitettua kaikki. Epäilen, että olisiko oikeasta käsivarresta mennyt hauislihaksen jänne jotenkin "rikki" tammikuun puolivälissä. Tuntuu kuin olisi lähes kädetön, kun ei oikein mitään voi tehdä. Lisäksi oikea käsi odottaa rannekanava-ahtauman leikkausta. 

Ensi viikolla olisi tarkoitus sitten lähteä meidän ykköskotiin Etelä-Savoon. En kyllä tiedä, miten selviän olla erossa pikku miehestä. Ehkä pari videopuhelua päivässä vähän lievittää eron tuomaa ikävää. 

Minä odottelen, että tapaan fysioterapeuttini Mikkelissä. Saa nähdä, mitä hän näistä käsistä tuumaa. Ois kyllä ollut tarpeeksi vaivoja ja kipuja ilman näitä uudehkoja käsivaivoja. 

Toivotan mukavia talvipäiviä itse kullekin. 

Kipa, tosiaan, niinhän te olittekin pientä isoveljeä hoitamassa ja tietysti näitte tyttövauvan. Kurjaa, että kätesi vaivaa noin kovasti!

Lukiolaisten Wanhojen tanssit ovat ihana tapahtuma myös vanhemmille ja isovanhemmille. IL:n fb:ssä oli niistä ihania kuvia, ja pääsit itsekin tanssimaan juniorin kanssa!

Pohjanmaan käly saa viimein paikan Terveystalon luotsaamasta hoivakodista. Epäilimme kovasti mahtaako hän olla kyllin hyvässä kunnossa. Verenmyrkytys oli koitua kohtaloksi, mutta nyt hän  voi jo paremmin ja lähtee mielellään hoivakotiin, sillä siellä on useita tuttuja. Mies ei halunnut minua mukaan matkalle katsomaan tilannetta ja olemaan apuna järjestelyissä. Minä kun osaisin ”multitaskata” (ja se käy hänen hermoilleen), kun taas hän hoitaa yhden asian kerrallaan. Onneksi poikamme lähti ajamaan autoa menomatkalle, kävi katsomassa tätiään ja tuli vielä samana iltana junalla kotiin. Epäilen, onko kälyllä edes riittävästi hoivakotiin sopivaa vaatetusta. Minähän olen melkein vaatettanut hänet viime vuosina, ostanut alusvaatteita, puseroita, trikoohousuja ja neuleita. Niitä ei ole kukaan huoltanut, joten missä kunnossa mahtavat olla…

Ylioppilas-poika (siis pojanpoika) oli taas poikaporukassa matkalla, tällä kertaa Torontossa asti. Vesipalloilija-kaveri joutuu lonkkaleikkaukseen ja halusivat vähän irrotella sitä ennen. Hyvin oli matka mennyt. Opiskelupaikka ei ole vielä kaikille auennut, joten pojat ovat olleet töissä ja rahaa matkaan oli siten kertynyt ja kun edulliset lentoliput ja air-bnb -majoitus löytyivät, niin mikä ettei.

Olen nyt kaksi päivää nauttinut hiljaisuudesta. Lauantaina siivosin neljä tuntia ja pesin kaksi koneellista pyykkiä. Tänään etsin miehen komerosta lisää vähän tahriintuneita vaatteita ja heitin ne koneeseen. Tulee kova silitysrupeama, että ehdin ennen kuin mies palaa kotiin.

Koska pakkanen oli laskenut inhimillisiin lukemiin ja aurinko paistoi ihanasti, lähdin kävelylle suosikkipolulleni metsään. Ensimmäisenä vastaani tuli haalariin puettu koira. Katselimme toisiamme matkan päästä ja rupesin sitten juttelemaan sille. Koira tuli lähelleni, mutta kun ojensin kättäni sen nuuskittavaksi, se haukahti ja säntäsi tiehensä - olipa arka. Lähimaillakaan ei ollut ihmisiä, joten koira oli varmaan karkuteillä. Toivottavasti päätyy kotiinsa!

Viime viikolla oli jossain lehdessä hapankaalikeiton resepti ja päätin kokeilla sitä. Fermentoitujen tuotteiden sanotaan olevan hyväksi vatsalle. No eivät olleet! Luin sitten, että IBS-vaivasta kärsiville ne eivät sovi. Sen saimme nyt kumpikin kokea!

Tänään näkyy olevan Kynttilänpäivä. Vanha sanonta ”Kevättä Kynttelistä” taitaa edelleen pitää paikkansa. Nautitaan nyt näistä aurinkoisista päivistä!

Kyllä on tänäänkin ollut upea sää! 
Eilen vanhin bonuslapsenlapseni oli kylässä 2,5 vuotiaan poikansa kanssa. Pikkukaverilla on hämmentävän suuri sanavarasto ja taitaa olla aika nokkelakin. Hän toi tuliaisiksi tarhakuvansa. Katseltiin mun eteisen seinää, jossa on kehyksissä mun rakkaat ihmiset, löytyi hänen äitinsä, tätinsä ja setänsä. Sitten tuumi, että muista ostaa kehykset.
Onneksi äitinsä oli ehtinyt kertoa meille iloisen uutisen, koska poika hetken päästä kertoi, että me lähdetään Tukholmaan, se on Ruotsissa ja siellä me mennään tunnelbanaan. Pikkusisko tulee mukaan äidin massussa! Olisi salaisuus paljastunut.

Poika oli tuonut pikkuisen koalareppunsa täynnä autoja, joilla sitten leikittiin.Minä sain upean italialaisen urheiluauton, jossa valot syttyivät ja pärinä oli kova. Leikin lopussa poika katsoi minua tarkkaan ja sanoi, että valitettavasti mun on nyt otettava tämä auto mukaani. Eteisessä hän vielä tarkasteli meitä Justuksen kanssa ja kysyi, että oletteko te ikinä olleet nuoria?

Mä olen niin iloinen, kun saan olla pikkupojan mamma ja kohta sitten syntyy se tyttö (huom KIPA), jolle varmasti saan ostaa kaikkea kaunista.

Että tällaista lapsenlapsenlapsiasiaa tänään!

Huomenet! 

Tulin vain toivottamaan hyvää ystävänpäivää. Mukavaa että on löytynyt tällainen porukka joka tapaa harvakseltaan mutta sitäkin hauskemmin! Ja joka jakaa täällä ilot ja surut, arjet ja juhlat! 

Onnea lapsenlapsista ja lapsenlapsenlapsista ja jos vaikka jollakulla sattuu synttäri olemaan niin onnea siitäkin! Kiva kuulla kuulumisianne. 

Mulla ei erityisempiä kuulumisia ole. Kevättalvea mennään, päivät menevät niin että kumpikin istuu läppärinsä takana (molemmilla jotain pikkuprojektia menossa)  ja huutelee toisilleen (tai lähettää sähköpostia kuuden seitsemän metrin päähän 😄). 

Välillä ulkoillaan koiran kanssa. Snautseri nauttii, kun saa juosta vapaana meren jäällä vaikka lunta on mahaan asti ellei enemmänkin. 

Kuoroharkat ovat alkaneet ja varauksessa on teatteri- ja konserttilippuja mutta vasta maaliskuuhun.

Eli semmoista rauhallista elämää joka onkin ihan parasta. 

Virkeää viikonloppua kaikille! Ja siis sitä suloista ystävänpäivää!