Voi Pikseli, onneksi miniäsi saa apua nopeasti ja kuten moni on jo todennut, rintasyövän ennuste on nykyään hyvä. Toivon, että matkanne kaikesta huolimatta on rentouttava ja hyvä vaikka jokaisen teidän sydämessänne varmasti on suuri huoli rakkaasta ihmisestä. Pidä kaikin voimin toivosta kiinni.

Pikseli minäkin täällä toivottelen kaikesta huolimatta mukavaa reissua. Ja kuten edellä on jo todettu, onneksi Suomessa rintasyövän hoito on huippuluokkaa. Rukoilen, että miniäsi kohdalla hoidot sujuvat onnistuneesti. Sen perusteella, että kasvain ei ole näkynyt missään tutkimuksissa, voisi olettaa, että ei ole kovin iso. Sitähän on toitotettu, että kun se havaitaan tarpeeksi pienenä, paranemisennuste on hyvä. <3 

Ilonaiheitakin tässä stressaavassa elämässä on: Abi selvitti matematiikan hyvin. Nyt odotellaan äidinkielen tuloksia, sehän se on hänen heikko kohtansa. Ei ymmärrä, miksi pitää opetella suomea, kun hänhän puhuu sitä. Ei motivoidu millään. Jos nyt menisi kuitenkin läpi, olisi keväällä enää historia.

Eilen keräsimme mökillä entisen firmamme kaikki mapit ja paperit, joita mun ei tarvitse enää säilyttää. Vietiin jäteasemalle ja poistettiin mapeista paperit tietojentuhoamislaatikkoon. Yhteensä 65 kiloa! Muistelin samalla mieheni ja minun yritystä, lama-aikana oli tiukkaa, mutta yhdessä selvittiin. 

Justus lähti vaihdattamaan kitkoja alle ja käy samalla parturissa. Ei ikinä mene, ellen minä komenna, kun alkaa näyttää ihan epäsiistiltä. Mä hain varastosta matkalaukun, jossa säilytän talvikenkiä ja vaihdoin kesäkengät tilalle, vein laukun takaisin ja nappasin samalla kolme talvitakkia jo yläkertaan. Pitäisi luopua niistä kengistä, joita en enää käytä, ehkä ensi kesänä.

Kohta lähden influenssa- ja koronapiikeille.

Kiitos kirjoituksistanne, mukavaa  kuulla miten teillä menee.

Pikselille mukavaa reissua, miniä on hyvässä hoidossa ja kuten täällä on kerrottukin nykyisin rintasyöpä on nykyisin hyvin hoidettavissa. Ainahan se kuitenkin pelottaa kun tieto taudista tulee.

Minuakin nauratti IL:n kertomus tarjotusta talutusavusta "vanhukselle" ?.
Tavaroiden hävittäminen, varsinkin papereiden on työläintä hommaa mitä tiedän kun täytyy käydä aineisto tarkasti läpi jottei hävitä mitään tarpeellista. Onnittelut arkiston tuhoamisesta.

Kipalle toivottelen kivuttomampia päiviä. Kaupunkikodissa olo on varmaan helpompaa vaikka varmaan kaipaattekin Paratiisiinne.
Pääsette kaupungissa kuitenkin seuraamaan läheltä pikkumiehen kasvua ja olemaan tukena tyttärelle.

Japenan talokauppojen viivästyminen on tosi harmillista. Toivottavasti saatte pian nimet papereihin ja pääsette piinasta. Ison talon tyhjentäminen on melkoinen voimanponnistus, voimia siihen.

Tiinuliinun kirjaprojektille peukutus. En ole vielä ehtinyt kyselemään löytyisikö kirjaa meidän kirjastosta.

Me laitettiin etämiehen mökki talvikuntoon viime viikonloppuna. Vähän haikealta se tuntui vaikka samalla helpotti kun yksi kohde hoidettavista kiinteistöistä jäi odottamaan kevättä.
Liityn joukkoon jossa miehen muistiongelmat huolettavat. Olen yrittänyt puhua lääkäriin menosta jo pitkään mutta asia ei etene. Hän ei halua katsoa totuutta silmiin ja hakea apua vaikka myöntääkin että ei muista enää entiseen malliin.
Jaksan vastata samaan kysymykseen yleensä kahteen kertaan mutta kolmas kerta alkaa jo kiristää pinnaa. Välillä hän myöntää että olihan asiasta ollut jo jotain puhetta mutta välillä väittää ettei ole kuullut koko asiaa.
Minä ajan nykyisin jos mennään johonkin uuteen paikkaan sillä olen huomannut että hän karttaa uusia ajoreittejä. Hänellä on myös kaihia silmissä mutta ei vielä niin paljon että pääsisi julkiselle leikkaukseen. Kuoroharrastuskin jäi jäihin kun ajaminen pimeässä harjoituksiin alkoi olla hankalaa.

Omakaan voini ei ole kehuttava. Nivelrikkoa löytyy jo lähes kaikista nivelistä ja yöt menevät usein kivutonta asentoa etsiessä. Kuun lopulla pääsen lääkäriin ja olen tehnyt listan asioista joita lääkärille kerron.
Allekirjoitan asian että liike on lääke sillä jos vietän päivän sisällä on seuraava yö entistä vaikeampi.

Kiitos tervehtymistoivotuksista. Ohhoh, mikä sana😁 ja ihan tiedoksi, etten oo kyllä toipunut vieläkään kokonaan. Olen joutunut perumaan hieronnat ja hammaslääkärin.
Isäntäkään ei oo vielä kunnossa ja lupas perua ensviikon hammaslääkärin hänkin.

Kurkunpäähän jäi joku tunne, että olis limaa, mutta ei. Köhiä vaan täytyy.  
Nenä on jotenkin tukossa, mutta ei kuitenkaan ole? Ilmeisesti limakalvoilla jotain?
Tänään meni sitten hajuaisti ja makuaisti on ollutkin poissa.
Viides viikko siis menossa. Täälläpäin on tätä nyt paljon liikkeellä. 
Epäilen, että on koronaa? Naapuri oli testannut ja hällä oli ja samat oireet ku mulla.

Pysykäähän terveinä❤️

Sataa. Piti lähteä mökille pihatöitä tekemään, mutta se jää tältä päivältä. Viikonloppuna menee taas uudet katsojat. Kaksi entistä perhettä edelleen kiinnostuneita, mutta eivät osaa päättää.

Onnistuin saamaan Justukselle ajan muistihoitajalle parin viikon päähän. Kävi jo labrassa, otettiin tosi paljon kokeita. Kaikki tulokset hyviä, paitsi paastosokeri ja kolesteroli hieman koholla. Sydänfilmistä ei vielä tulosta. Kävimme Justuksen tyttärenpojan luona, joka tulosti Maisasta muistikyselyt molemmille (ei itse osattu). Vastasimme niihin erikseen ja kun sitten vertailimme vastauksia, oli tulla riita.

Miehen mielestä hän esim. ajaa hienosti, painotti, että kun kääntyy mökkitieltä Hangontielle, ei ole ikinä ollut ongelmia. Minä siihen, että ei niin, koska siinä ei ole suoja- eikä pyöräilytietä. Kun ei aina ehdi reagoida, jos joku pyöräilee vasemmalta. Mutta se onkin kuulemma pyöräilijän vika, jos ei ymmärrä varoa autoa.

Tammisaaressa on ollut palavereita uudisrakennusasioissa. Vanhakaupunkiyhdistyksen puheenjohtaja kutsui meidät ja monta muuta naapuria kotiinsa ja puitiin asiaa. Meillä oli palaveri rakennuttajan kanssa, joka on nyt saanut kaupungin kanssa sovittua sen, että perustuksia on tehty kaupungin maalle. Mutta kaikki muut asiat levällään. En todellakaan kuvitellut joutuvani tällaisiin sotkuihin mukaan.

Tiistaina lunastin viime jouluksi saamani lahjakortin ja nautiskelin kaksi tuntia Stockan yläkerrassa olevassa Medex-kasvohoitolassa. Joku kaviaarihoito, 12 erilaista vaihetta. Ihanaa lojua peiton alla, kun koko ajan käsitellään kasvoja ja decolteeta. Kulmat hoidettiin. Hoitaja sanoi, ettei ihossani ole mitään ongelmakohtia, että jatka vaan samalla lailla ihosi hoitamista. Minä nyökyttelin ja ajattelin, että enhän mä muista edes joka päivä rasvata, kun iho ei kiristä. Toisaalta äidilläni ei ollut paljonkaan ryppyjä vielä 8-kymppisenä, joten kai tässä on jotain perittyä.

Eilen kuntosalilla ja vesijumpassa ja sitten kotona pyykinpesua ja muita kotihommia.
Lauantaina Kirjamessuille, varsinkin kuuntelemaan, kun Lasse Lehtinen haastattelee Tiinuliinua hänen uusimmasta kirjastaan. Justusta kiehtoo tietenkin Ruoka- ja viinimessut, kaipailee myös jotain pastakeittokirjaa, joka jäi viime vuonna hankkimatta.

Illalla sitten bonuslapsenlapsen kihlajaisiin ja sunnuntaina Justuksen pojanpojan synttäreille. Ihania tapaamisia ja syitä kahvitteluun!

Hola Aurinkorannikolta!

Täälläpäs on hiljaista! Ehkä voin syyttää siitä itseänikin; lokakuu on miltei karannut käsistä niin etten ole yhtään kertonut mitä on menossa.
 
Ehkä päällimmäisenä asiana on puolitoista viikkoa sitten puhjennut flunssa, jota esittelin paikallisella lääkäriasemalla muka keuhkoputkentulehduksena. Ehdotusta ei hyväksytty: tauti luokiteltiin tavallista terhakammaksi flunssaksi. Lääkkeeksi sain antihistamiinia ja jotain astmapotilaille tarkoitettua kurkkuun ruiskutettavaa ainetta; molempien tarkoituksena oli kuulemma helpottaa hengittämistä. 

Juu kyllähän mä hengittäisin mutta kun nenä vuotaa ja silmät vuotavat ja välillä melkein pitäis kuivata korvatkin. Suomessa kuitenkin käväisin viikonvaihteessa sellaisen kahden vuorokauden reissun kun osui olemaan työasiaa. Nyt sitten vielä kuukauden verran Espanjan-elämää edessä. Ei tämä sen kummempaa ole kuin Suomessakaan, päiväkävelyt vain pitempiä kuin kotipoluilla. Ja ruoka ehkä vähän vitamiinipitoisempaa, sillä ruokapöydällä on iso hedelmäkulho, johon jommankumman käsi tuon tuostakin osuu. 

Talvi tekee tuloaan Etelä-Espanjaankin, ja hyvä niin sillä viime viikon alkupuolella (juuri kun mun flunssa oli kamalimmillaan ja meillä oli vieraina UK:n veli ja hänen vaimonsa) päivälämpötilat hipoivat useana päivänä kolmeakymmentä. Siis varjossa. Öisinkin tahtoi olla hivenen hikistä, vaikka nukkumaan mennessä jätettiin parvekkeiden (joita on asunnon molemmilla sivuilla) ovet ja kaikki huoneiden väliset ovet auki, jotta ilma edes hiukan vaihtuisi. Tällä viikolla sää on suomalaismakuun siedettävämpää; eilen aamulla herättiin sateen ropinaan mutta iltapäivällä aurinko paistoi jo täydeltä terältä. Nyt taivas on paksussa pilvessä, joten mukava on mustaturkkisen Lyytinkin lähteä aamupäivälenkille. 

Tässä kuussa on snautserin kanssa tassuteltu jo 185 km. Taitaa mennä nippa nappa yli kahdensadan, mikä olisi vuoden ennätys. Pari flunssapäivää ja se kotimaanmatkailu vähensivät lukemia, mutta se ei haittaa. Sen sijaan hieman harmittaa, kun Facebook-kaverit laittavat jokseenkin joka päivä kuvia suppilovahverosaaliistaan eikä täällä ole sensortin metsiä lähimaillakaan. 

Mukavaa syksyä kaikille – sienillä tai ilman!

Kiitos teille kaikille tsemppitoivotuksista ja sydämistä! Ne lämmittivät mieltä.

Tässä viimein matkakertomus:
Ihana Nizzan matka takana. Pystyimme nauttimaan, vaikka tieto miniän rintasyövästä häilyi taustalla. Edellisestä matkastani Etelä-Ranskaan taisi olla yli 30 vuotta. Kaupunki oli yhtä ihana edelleen, ellei peräti vielä ihanampi. Kaikkialla oli siistiä, viheralueita lisätty ja rantakadun autoliikennettä vähennetty lisäämällä leveä kevyen liikenteen kaista pyöräilijöille.

Hotellimme sijaitsi vanhassa kaupungissa ja sieltä oli lyhyt matka satamaan ja liikekeskustaan. Huone oli todella kaunis. Siinä oli iso parvi, jonne johtivat kierreportaat. Parvella oli kaksi sänkyä ja alakerrassa iso parivuode. Tytär ja Emma nukkuivat parvella ja minä sain nukkua yksin parisängyssä.

Saavuimme Nizzaan sunnuntai-aamuna (lento lähti klo 7), joten meillä oli melkein päivä aikaa tutustua kaupunkiin, kun olimme jättäneet matkalaukut hotellin säilytykseen. Huonetta emme heti saaneet. Illan suussa tuli pojan perhe ja lähdimme yhdessä illalliselle pittoreskiin vanhan kaupungin ravintolaan.

Seuraavina päivinä kävelimme Nizzan yläpuolella kohoavalle kukkulalle ihailemaan näkymiä, hämmästelimme satamaan ankkuroituja isoja huvipursia, rantakadulla ajavia upeita autoja. Kävelimme pitkin Promenade des Anglaisia, sieltä poikkikatuja pitkin Place Massenalle ja Avenue Jean Médesinille kauppoja katselemaan. Sieltä löytyi Uniqlo, josta kaikki taisimme löytää jotain sopivaan hintaan.

Monaco ja Monte Carlo oli tietysti nähtävä, joten ei muuta kuin sinne. Junalippujen hankinta oli oma operaationsa, mutta nuoret ovat nykyään niin taitavia netin käyttäjiä, että se onnistui.
Hämmästelimme Monte Carlon ylellistä elämää. Satamassa yhdellä huvipursista syttyi tulipalo. Paikalle tuli useita paloautoja ja vene hinattiin kauemmas satamalaiturista. Katselimme sammutustöitä rannan hampurilaisravintolasta käsin.

Monacon ja Nizzan välillä sijaitsevaan kauneudestaan kuuluisaan Ezen kylässä en ollut ennen käynyt, joten jäimme siellä pois junasta. Asema oli kuitenkin lähellä rantaa ja kylä 2 km:n metsäisen ja kivisen vuoristopolun päässä ylempänä. Emme uskaltaneet silloisissa varusteissamme lähteä moiseen yritykseen, joten ihailtuamme ensin ihanaa hiekkarantaa tilasimme Boltit, jotka kiipesivät serpentiinitietä niin, että tuli melkein huono olo.

Eze oli kivestä rakennettu, lähes linnoitusmainen kaunis kylä, josta oli huikaisevat näkymät. Iltapäivä oli jo pitkällä, joten vuoristokylässä alkoi tulla todella kylmä. Olisi pitänyt aloittaa päivä Ezestä, sillä siellä paljon jäi näkemättä. Matkasimme taas Bolteille hotellille Nizzaan.

Keskiviikkona menimme illalla kauniiseen ravintolaan. Minä aloin tuntea oloni huonoksi, enkä voinut syödä eteeni tuotua pastaa. Perhe olisi halunnut lähettää minut taksilla hotellille, mutta halusin antaa toisten ruokailla rauhassa ja kävelin sitten heidän kanssaan hotellille. Ajattelin kärsiväni nestehukasta ja koetin paikata sitä illan mittaan vettä juomalla. Aamulla olikin parempi olo. Haikeina hyvästelimme pojan perheen ja me jäljelle jääneet suuntasimme kauniiseen taiteilijoiden kylään St. Paul de Venceen. Sää oli kaunis ja kylä aivan ihana! Kapeiden kujien varsilla oli taidegallerioita ja kylän hautausmaalla kävimme Marc Chagallin haudalla (jonne myös Michel Brodsky oli haudattu). Lounaskin maistui taas. Bussipysäkille mennessä sain pienen huimauskohtauksen, mutten kertonut tyttärelle. Illalla huono olo taas hiipi päälle, mutta yritin syödä vähän liha-riisipataa.

Jatkuu:

Perjantaina kävimme tutustumassa uuteen, lentokentän lähelle rakennettuun ylellisen oloiseen ostoskeskukseen. Minua eivät ostokset kiinnostaneet, joten istuskelin aulan penkeillä väsyneenä ja oloani kuulostellen. Silloin tuli Finnairilta viesti, että lauantain lento oli peruutettu! En jaksanut illalla lähteä syömään, vaan tytär haki marketista valmista ruokaa. Aamulla oli kirjauduttava ulos hotellista. Pyysimme respan virkailijaa varaamaan meille hotellin seuraavaksi yöksi lentokentän läheltä. Novotel Nice Airport ei ollut kummoinen yöpymispaikka edelliseen verrattuna. Tunsin oloni niin huonoksi, että sanoin tyttärelle, etten ehkä jaksa seuraavan päivän lentoa kahdella vaihdolla. Saimme respasta lääkäriaseman osoitteen, mikä oli jälleen Bolt-matkan päässä Cagnes sur Merissä. Paikalla ei ollut ketään ja hetken ihmeteltyämme kirjauduin sisään aulassa olevalla koneella. Se sylkäisi numerolapun ja hetken odotettuamme taululle ilmestyi numeroni. Vastaanottovirkailija/sairaanhoitaja otti tietoni ylös ja pääsin heti lääkärille, joka oli oikea ilo vanhallekin silmälle: hoikka, ruskettunut nelikymppinen mies, jolla oli aurinkolasien jättämät vaaleat alueet silmien ympärillä ja ohimoilla. Jotain vesiurheilua oli siis harrastettu. Minua haastateltiin, tunnusteltiin sieltä täältä, hoitaja otti sydänfilmin, lääkäri määräsi ennakkoon lääkkeet epäilynsä perusteella ja lisäksi sain lähetteen laboratorioon, jonne piti taas matkata Boltilla. Pakko oli käydä ensin syömässä jotain, teinillä oli kova nälkä. Laboratorioon pääsinkin heti, sillä muita asiakkaita ei ollut sillä hetkellä. Laboratoriohoitaja puhui hyvää englantia. Verikokeiden piti valmistua samana päivänä, virtsakokeiden vasta muutaman päivän päästä.

Illemmalla, ennen lääkäriaseman sulkeutumista, oli määrä tavata taas lääkäri. Verikokeet eivät sittenkään ehtineet. Lääkäri kysyi vointiani ja oli melkein vihainen, kun en ollut vielä aloittanut lääkekuuria. Missä välissä olisin tässä rumbassa ne ehtinyt ottaa, kun kesti aikansa löytää edes apteekki, eikä tyhjään mahaan uskaltanut! Jäi kuitenkin hyvä mieli, sillä olin tullut kuulluksi ja nähdyksi potilaana.

En nukkunut yöllä yhtään, sillä klo 5 oli jo oltava lentokentällä. Kaksi ensimmäistä lentoa olivat aika raskaat, kun heikotti. Toisen välilaskun aikana sain alas pari lusikallista tomaattikeittoa ja kolmas lento sujui paremmin. Kotona huono olo kuitenkin jatkui, mutta pikku hiljaa alkoi ruoka maistumaan paremmin. Laboratoriokokeet tulivat sitten kotikoneelle, eikä paljastunut mitään ihmeempää, leukosyytit lievästi kohonneet.

En voi vieläkään kovin hyvin. Heikko ja hiukan etova olo jatkuu ja päässä on 
”aivosumua”. Olenko vain aliravittu monen päivän paaston jälkeen vai stressaanko nyt miniän sairastumista?

Hän on ollut useissa kokeissa - syöpä on valitettavasti levinnyt kainalon imusolmukkeisiin, mutta perjantaina lääkäri kertoo, mihin toimenpiteisiin ryhdytään. Hän itse on käynyt reippaasti työssään opettajana. Poikani potee normaalistikin syysmasennusta ja tämä huoli on vielä lisännyt sitä. Lapset järkyttyivät aluksi, mutta vaikuttavat nyt olevan kunnossa.  Olemme yrittäneet helpottaa perheen arkea laittamalla useina päivinä ruokaa. 

Hieno matka ollut Pikselillä, ellei noita terveysongelmia oteta huomioon. Mutta sentään vähän ehdit nauttia. Nyt vain tsemppiä toipumiseen! Miniälle myös!