tää tietysti auttaa kun kirjaa näitä syömisiä ja ruokarytmi on tasoittunut säännölliseksi, niin tunnistaa sen tunteen että ei voi oikeasti olla nälkä vaan on kyse vain tunteesta.. eli jotenkin on oppinut kuuntelemaan kehoaan mikä on oikeaa nälkää ja mikä on vaan jotain muuhun liittyvää ruuan haluamista.
kävelylenkki auttaa mulle, siinä kävellessä saa yleensä ajateltua sitä pahaa mieltä tuovaa asiaa..ja tulee käsiteltyä sitä muutoin kuin turruttamalla tunteet ylensyönnin aiheuttamalla pahoinvoinnilla

Mä olen entinen ahmija,mutta todella ruokarytmi suosituskalorit ja riittävä uni,liikuntaa tueksi,siinä minun lääkkeeni siihen,jos omaa jotain ahmimiskohtauksia,ne kertoo liian alhaisista kaloreista,rasvaköyhästä syömisistä,siis niitä omegoita tarkoitin,kyllä kai tunnesyöppöyteen pätee samat konstit,kun en koskaan ole mielipahaan syönyt!
alikaloreitten takia jouduin ahmimiskierteeseen!

Täällä ilmoittautuu yksi tunnesyöjä. Parempaan päin ollaan menossa ja tähän on auttanut mm. terapia.

Sain myös apua tästä artikkelista, joka avasi minun silmiäni taas hiukkasen.

https://www.namaste.fi/fi/koti

Minulla ei ahmiminen johdu alikaloreista vaan se on jokin henkinen juttu. Yhdistän tämän kauas menneisyyteen, kun minua käytettiin lapsena seksuaalisesti hyväksi ja palkkiona vaitiolostani sain rahaa. Silloinkin, kun tekijä raiskasi, eikä ollut mitään mahdollisuutta puolustautua, minulle viskattiin seteli, jotta pysyisin hiljaa. Joka kerta, kun näin tapahtui, menin kioskille ja ostin koko rahalla irtokarkkia ja söin sitä niin paljon, että oksensin.

Luulen, että ne olivat ensimmäisiä kertoja, kun söin lohduksi, mutta edes asian tiedostaminen ei auta. Ikää on kertynyt, mutten saa itseäni lopettamaan. Tarve ahmia jok'ikiseen tunteeseen on niin hallitsematon, etten oikeasti tiedä mitä sille tekisin.

Imppu, mitä kautta sinä hakeuduit terapiaan? Millaista se terapia oli ja kuinka kauan kesti?

Tunnesyöjä ilmoittautuu :) Piti vastata tähän jo aiemmin, mutta "hukkasin" ketjun, ts. en muistanut, millä aihealueella se oli.

Hilla, kuulostaapa rankalta :( Oletko ollut terapiassa hyväksikäytöstä? Mä uskon, että se alkuperäisen syyn hoitaminen auttaa syömiseenkin, ts. ei välttämättä tarvita syömishäiriöihin perehtynyttä terapeuttia.

Itse hakeuduin terapiaan toistuvan masennuksen takia. Yritin ajoittain terapeutin kanssa ruokakäyttäytymisestänikin puhua (ahmin, en oksenna -> bed). Tuntui, ettei terppa noita puheitani oikein ymmärtänyt, mutta toisaalta hän ymmärsi ne syyt, jotka ruualla lohduttautumiseen olivat johtaneet. Koin siis saavani apua.

Olen käynyt kolme vuotta kognitiivista terapiaa, ensimmäiset 2 vuotta n. 2 krt/viikossa ja kolmas vuosi kerran viikossa. Kesällä oli taukoa ja loma-aikoina. Sain kelan tukea terapiaan, eli maksoin itse n. 25 euroa ja kela kustansi loput terapian kustannuksista (hinta ilman kelan maksuosutta olis tainnut olla n. 60 euroa).

Kelan terapiatukea pitää erikseen hakea Kelalta, tarvitaan suhde hoitavaan psykiatriin, joka kirjoittaa b-lausunnon, joka menee terapiatukihakemuksen liitteeksi. Mulle sanottiin aikanaan, että parhaiten terapiatukea saa, jos senhetkinen tila haittaa ja uhkaa estää työssä käynnin / opiskelun. Vaikeampaa tuen saaminen on, jos on jo sairaslomalla tai kuntoutustuella.

Ei terapia mua täysin terveeksi tehnyt, mutta antoi liikkumavaraa. Juuri terapian alkamisen kanssa samoihin aikoihin olin laihtunut ns. normaalipainoiseksi (aiemmin paino huiteli likellä 90 kiloa), ja terapiassa sain uskoa siihen, että voin muuttaa omaa käyttäytymistäni - ja saan muuttua. Ei ole pakko toistaa samaa kelaa aina vaan... Vaikka vieläkin välillä on pimeitä hetkiä, niin ne ovat onneksi lyhyitä. Tsemppiä!

Laitan tämän linkin vielä lisäksi. Taannoin Hesarissa oli pitkähkö asiallinen juttu tunnesyömisestä Ylläpitäjä on poistanut tästä rikkinäisen linkin
Kannattaa lukea - vaikkei asioiden tiedostaminen suoraan saisikaan omaa käyttäytymistä muuttumaan, niin ainakin tietää, mistä on kyse, ja tietää, ettei ole ainoa samaa "lääkettä" käyttävä.

Täällä kans yks tunnesyöjä. Menossa ties monesko viikko jokapäiväistä herkuttelua ja syyllisyyden tunnetta siitä Onneksi liikun kuitenkin, etten pääse lihomaan ihan mahdottomasti.

Olen ollu psykologilla toistuvan masennuksen takia. Nyt pitäisi hakeutua kognitiiviseen psykoterapiaan. Jotenkin vaikea lähteä soittelemaan ihan tuntemattomille. Mutta jostain se on alotettava. Ehkä tämä tästä joskus.

Heissan kaikki, täälläkin yksi vahvan syömishäiriötaustan omistava tunnesyöjä!
Syön tosi usein stressiin ja ahdistukseen, joten oikeastaan nyt kun koulut on alkaneet (olen abi, joten kirjoitukset tuovat vielä oman lisästressinsä) jokainen koulupäivänpäätös on johtanut kotona tyhjentämään kaappeja. Bulimiaa olen sairastanut pari vuotta, nyt olen oikeastaan ahmimisesta ja oksentamisesta päässyt kokonaan yli mutta lohtusyömistä edelleen on, vaikkei se enää päätykään siihen että maha pingottaa ja/tai ryntään oksentamaan sen pihalle...

Nyt kun kaverit on lempannut, oon sairastunut kilpirauhasen vajaatoimintaan (mikä on siis lihottanut mut kamalaksi ja syöpöttelen läskiahdistukseen. fiksua vai mitä? mulle tunnesyöminen tuli oikeastaan kunnolla vasta sen jälkeen kun olin jo lihonut koska masensi niin rankasti.), kirjoitukset painaa päälle, vihaan mun ulkonäköä lihavuuden takia... huoh miten tän sais loppumaan?

tänään mua jotenkin tympii, tosin, oli kyllä todella huono jumppa (bimbo huutaa ku agilityradalla tehkää jokasuuntaan-heilukaa-hyppikää-pomppikaa, ei siis sama vatsa-reisi-pakarajumppa mikä oli viime vkolla vaan uusi ohjaaja siinä)

jotenkin ottaa päähän, ja ottaa päähän ettei ikinä saa näitä läskejä pois. heti tekee mieli ahmia...

katselin kuitenkin tuota edistyminen - käydää puolen vuoden tasolla, ja se vähän auttaa...ja ajattelin lähteä kävelylle...ehkä tulis parempi mieli ja ahmimistarve jäis lenkkipolulle

Onkohan täällä tänä päivänä ketään, joka haluaisi jakaa ajatuksia tämän ketjun aiheesta?