Olen saanut nipistettyä itsestäni 4,8 kg tuosta kesäkuun alusta alkaen, mutta nyt olen jumiutunut totaalisesti. Tosin olen jo normaalipainon sisäpuolella, jolloin varmaan jokainen kilo on yhtä tuskaa. Makeaa tekee mieli, samoin suolaista..En usko olevani myöskään säästöliekillä.

Mua siis kiinnostaa yleisemminkin, että mistä ylipainonne johtuu, arvoisat kanssasisaret ja -veljet? Itselläni ei koskaan ole ollut kyse tietämättömyydestä, miten siis tulisi syödä ja liikkua. Yksinkertaisesti rakastan makeita herkkuja (olenko siis sokeririippuvainen?), jonka vuoksi ruokavalioni on ollut vinoutunut. Tilanne on paljon helpottanut KK:n ansiosta, mutta varmaan loppuikäni joudun taistelemaan tunnesyömistä vastaan. Syön siis ilooni, suruun, tylsistymiseen..

Ja toinen juttu mikä mua kiinnostaa, on oman kehonkuvan hahmottaminen. Itse en kertakaikkiaan voi hyväksyä olemustani muuten kuin normaalipainon alarajoilla. Kurjaa myöntää tämä ops: , koska en halua olla median uhri!

Afrodite:
Yksinkertaisesti rakastan makeita herkkuja (olenko siis sokeririippuvainen?), jonka vuoksi ruokavalioni on ollut vinoutunut. Tilanne on paljon helpottanut KK:n ansiosta, mutta varmaan loppuikäni joudun taistelemaan tunnesyömistä vastaan. Syön siis ilooni, suruun, tylsistymiseen..

Kun puhutaan tunnesyömisestä, niin siinä jäädään aika helposti ajattelemaan että se on ominaisuus jolle ei voi mitään. Mutta tarkistapa itselläsi ne neljä keskeistä ominaisuutta, joista on puhuttu mm. tässä säikeessä:

https://uusi.keventajat.fi/kiloklubi/keskustelut/viewtopic.php?t=3190

Ihan ekaksi kannattaa kysyä itseltään miten suhtaudut syömiseen. Jos suhtaudut siihen rajoittavasti niin se juuri kääntää tuon reaktion tunnetiloista syömiseen. Luonnollinen reaktio suruun ja mielialamuutoksiin on syömisen väheneminen ja tutkimuksissa nähdään, että syömisen lisääntyminen suruun tai ahdistukseen tapahtuu lähinnä vain niillä jotka suhtautuvat syömiseen kielteisesti. Eli kannattaa miettiä josko vähän hölläisit tuota (kovin tiukkaa) painotavoitettasi ja voisit antaa itsellesi vähän enemmän lupaa syödä – lupa syödä ei automaattisesti tarkoita enemmän syömistö vaan yleensä päinvastoin kun turhat ruokahimot hieman laantuvat. Laihtuminen tulee sillä tavoin yleensä helpommaksi.

PS. Niin ja normaalipainon sisällä painonlasku on tiukemmassa ja pitääkin olla. Jos normaalipainon sisällä laihtuu nopeasti niin siinä menee suhteettoman paljon lihasta mukana.

Mahtaakohan kukaan muu olla näin pöllö kuin minä, ei varmaankaan ja siksi en oikein kehtaisi tätä tunnustaakaan ops: Tunnustanpa kuitenkin ja saa nauraa ihan vapaasti, huoh. Olen nyt pari viikkoa kertonut kk:lle muunneltua totuutta herkuttelun suhteen. En vaan kertakaikkiaan kehtaa merkitä kaikkia herkkujani koska on tullut niin rajuja ylilyöntejä Esim. hotkaisin kerralla karkkipussin 120 gr, ohjelmaani merkkasin 70gr. Samalle päivälle jätin parit domino-keksit merkkaamatta koska herkkupallo jo huusi rajoittamaan. Äsken vetäisin NELJÄ uunituoretta korvapuustia ja ohjelmaan merkkasin 2 korvaria ja taas komennetaan rajoittamaan. Itseänihän minä tässä huijaan, tiedetään! Lieneekö tämä synkkä vuodenaika syynä vai pitkään ilman herkkuja olo vai mikä lie syynä tähän ykskaks alkaneeseen herkutteluun. Ja turha ehdottaa että otappa seuraavalla kerralla vaikka joku hedelmä tai sokeriton karamelli jnejne kun mielesi tekee makeaa, "kunnon kamaa" ei korvaa mikään! Joko syön suklaata tai olen kokonaan ilman, ns. korvikkeet ovat turhaa itsensä kiusaamista. No juuh, sainpas hieman ripittäytyä, kevensi hieman tätä moraalista krapulaani ja nyt keräilen motivaatiota lenkille....

Joskus mä merkkaan herkuttelutkin, useimmiten jätän merkkaamatta. Kyllä se on sitä totuuden kieltämistä, ei halua nähdä miten paljon kaloreita meni yli "sallitun". Sitä kuvittelee ettei se nyt haittaa jos mä syön pitsan ja vähän sipsejä ja jäätelöä, ei se niin vaarallista. NO, ei se vaarallista ole, jos sitä harrastaa vain silloin tällöin muttei joka päivä! Kerran viikossa vois sallia itsellensä repsahduksen, yhtenä päivänä vois syödä mitä huvittaa, ihan kuin lasten karkkipäivä. NO, sitä voi huomata ettei oikeastaan tee mieli mitään erityistä, se on se "kiellä itseltäsi jotain niin siihenhän se himo syntyy"....

Kyllä joku varmaan tästä KK:n porukasta tekee seurantatutkimusta ja saa tulokseksi sen, että laihduttaminen on maailman vaikein asia! Ja meidän päiväkirjat ja yleiset keskustelut antaa hyviä syitä siihen......Tietenkin on niitä onnistumisia, se on hyvä ja kannustaa eteenpäin. Laihduttaminen on vain yksi osa-alue ihmisen elämässä ja se pitäisi saada jotenkin istumaan kaikkeen muuhun. Ei sitä pelkästään laihduttamiseen ja syömiseen voi keskittyä! Silloin ollaan lähellä erilaisia syömishäiriöitä jos kaikki ajatukset pyörii syömisen ja kalorien ympärillä. Elämässä pitää olla muutakin! Ja hyvän ruoan syöminen on aina ollut yksi ihmisen suurimmista nautinnoista! Ei me sitä olla keksitty Vain eläin syö pelkästään elämistä varten, ei siinä paljon nautinnosta ole kyse. Vähän niinkuin seksi, vain ihminen harrastaa seksiä huvin ja nautinnon vuoksi, ei lisääntymisen takia........(tosin eläinmaailmassa on vissiin kädellisten kohdalla tehty samankaltaisia havaintoja....)

Repsahtelu kuuluu siis ihmisluontoon, minkäs teet, me ei juurikaan toimita järjellisin perustein, enemmän me naiset ainakin mennään tunnepohjalta asioihin. Jos hatuttaa, sitä hakee lohdutusta ruoasta, se nyt vain on niin, ei siitä kannata murehtia liikoja. Joinain päivinä sitä sentään kuitenkin pystyy olemaan herkuttelematta jos on "pakko" - jos esim. ei oo rahaa ostella niitä herkkuja....

Sipsitär:
Jos hatuttaa, sitä hakee lohdutusta ruoasta, se nyt vain on niin, ei siitä kannata murehtia liikoja.

Olen samaa mieltä ettei siitä kannata liikaa murehtia - mutta ei myöskään tule ajatella ettei asialle voisi jotain. Tutkimusten ja käytännön kokeustenmukaan tuo reaktio on nimittäin opittu eikä varsinaisesti luonnollinen reaktio.

"Luonnollinen" reaktio stressiin, mielialavaihteluihin jne. on itse asiassa syömisen ja syömishalujen väheneminen. Ilmiö kääntyy toisinpäin ajatus- ja kokemusmaailmassa jossa syömiseen on padottu paljon tunnetta ja kieltoa. Ja itse asiassa käytännön työssä huomaa kuinka tuo tunnesyömisreaktio on muuttunut tunnesyömättömyydeksi kun suhde syömiseen on normalisoitunut (=rentoutunut, joustanut jne.).

Tuo on yksi syy monista miksi kielteisten syömisajatusten vapauttaminen on keskeistä painonhallinnassa.

Olisin kysynyt teiltä muilta, oletteko koskaan kokeilleet minkäänlaista asiantuntija-apua syömisongelmiin; erilaisia terapioita tms.?

Olen ajatellut, olisiko esim. hypnoosista apua makeanhimosta kärsiville. Itse koen olevani "tunnesyöppö", silloin kun elämäni kulkee tasaista rataa eteenpäin, hallitsen myös paremmin makeanhimoani, eli pysyn kohtuudessa. Omalla kohdallani ongelmana ei ole ollut koskaan tavallinen ruoka, vaan nimenomaan kaikki sokerinen ja rasvainen (karkit, suklaa, keksit, leivonnaiset jne.). Minun on todella vaikea saada normaali arkea uudelleen pyörimään esim.juhlakauden jälkeen, tai sitten jos elämäntilanteessa on tapahtunut jotakin surullista - herkuttelen siis sekä iloon että suruun ja kierrettä on aina ollut vaikea katkaista. Tunnistan sen, että yritän hallita tai sitten tukahduttaa tunteitani syömällä makeaa; tunteina on usein suru, syyllisyys, kiire/stressi/ riittämättömyyden tunne...

Varmaan lapsuuden kokemuksetkin ovat vaikuttaneet asiaan, koska ollessani lapsi, niin erityisesti äitini tuputti minulle aina jotakin hyvää kun minulla oli paha mieli - tämä on varmaan tuttua monille muillekin! Onko joku päässyt todellakin eroon tällaisesta tunnesyömisestä

olen tunne syöppö myös.iloon, suruun,fyysiseen kipuun ja taitaa se henkiseenkin mennä.kaipa sitä pitäsi jollekin terapeutille mennä puhumaan kun on jo kaikki maailman konstit kokeiltu.jopa sairaalan laihdutus ryhmä ei auttanu mua.vaikka siellä psykologi piti luentoa.kyllä se syöminen on mulla enempi pään sisällä tapahtuva asia kuin että nälkään söisin.niin no sain sieltä diagnoosinkin,ahmimishäiriö.oisin kaivannu jatko hoitoo mutta sitäpä ei ollut tarjolla.

Lueskelen Patrikin kirjaa Rentoa painonhallintaa. Siinä on hyvät reseptit meille kaikille tunnesyöpöille. Kun ne peruspilarit ovat kunnossa, häipyvät muutkin ongelmat vähitellen. Kunnon ruokaa oikea-aikaisesti rennolla mielellä... SAA syödä.
Nyt ymmärrän miksi itseäni kaikki laihdutusyritykset lihottavat, kaikki surut ja ilot syöpöttävät. Tää kiloklubikin välillä lihottaa - joskin enimmäkseen paino on tasapainottanut etenkin kun jätän kirjaamatta ja elelen rennosti. Sen verran oppi jarruttaa että kuitenkin valikoin jossain määrin syötäväni. Mutta jos nyt ymmärtäisin että voin myös alentaa painoani , kun saan päässäni uudet asiat pintaan ja ne vanhat paikkariopit biokompostiin. :roll:
Ja tietysti laaduntarkkailu on minulle vielä pitkän aikaa tärkeää. Mielihyvän hakeminen digestive-keksistä ei kannata...

Aitoa tunnesyömistäkin on, mutta suuri osa "tunnesyömisestä" johtuu lopulta vääränlaisesta syömisestä tai vinoutuneesta syömisasenteesta. Sanoisinkin että ensin pitää hoitaa nämä asiat kuntoon ja jos ongelma ei niillä ratkea niin sitten on varmasti tarpeen kääntyä näihin aitoihin tunnesyömisen ongelmien ratkaisuihin jotka on sitten enemmän psykologien yms. heiniä ja parempi kun en niitä lähde spekuloimaan.


Tämän sivun

https://uusi.keventajat.fi/kiloklubi/keskustelut/viewtopic.php?t=3190

listan asiat 1-4 hoitaminen kuntoon on kuitenkin poistanut tunnesyömisen ongelmat varsin monelta ilman sen kummempaa terapiaa. Selvää on, että osiot 1-3 on äkkiä tehty ja auttavat ongelmaan osaltaan. Mutta ongelma ei kokonaan poistu ennen kuin kohta 4 on kunnossa eli oppii kokemaan että saa syödä. Siinä menee aikansa ja hyvä orientoitua siihen, että tunnesyöminen tulee jatkumaan opettelun aikanakin ja poistuu vain hiljalleen. Mutta se on aika selvää että niin kauan kun ei koe lupaa syödä niin tunnesyömiselle on olemassa selvä syy.

Nämä samat asiat auttavat makeanhimoon, tunnesyömiseen, ahmimiseen jne. vaikkakin hieman eri painoarvoilla ongelmasta riippuen.

PS. Noita listan asioita on käsitelty useammasskin säikeessä ja jos joku niihin törmää niin voisi linkittää jatkoksi. Itse en niitä löytänyt.

Minä tykkään ajatella, että syöminen on kenelle vaan helppo tapa helpottaa pahaa oloa. Jos miettii vaikka vauvaa, niin hänen pahaan oloonsahan maito useimmiten on suuri helpotus. Tältä pohjalta ajattelen, että kun ihminen on väsynyt/uupunut, ja päälle rysähtää vielä jotain ikävää, on luontevaa helpottaa oloa syömisellä. Ja kohtuudessa se kai on sallittuakin... Jos ikävä asia ahdistaa, siihen voi olla vaikea yhdistää muuta, jos voimavarat ovat vähissä.

Iloisiin asioihin syöminen on usein jotenkin kulttuuriin liittyvä juttu. Halutaan juhlistaa jotain, tuottaa hyvää oloa syömällä.

Sen kummempaa viisasten kiveä ei minullakaan tähän ole, mutta tällaisia ajatuksia kumminkin.