Mai:

Se olisi hienoa, jos KK:ssakin olisi ihmisiä joilla on vain ylipainoa tai väärät ruokailutottumukset. Mutta luulen, että joukkoon mahtuu monia, jotka luulevat kalorien vahtaamisella tulevansa autetuiksi. Jos päänuppi ei anna syödä kuin 500 kaloria tai jos vastaavasti ruoka on pääasia ja ainut "ystävä", olisi viisainta hoidella nämä asiat ensin kuntoon. Vaikka KK on elämäntaparemontti parhaasta päästä terveelle ihmiselle, syömishäiriöitä oireilevalle ruuan ja kalorien oma jatkuva tarkkailu saattaa vahvistaa väärää käyttäytymismallia.

Lähtökohtaisesti suuremmalla osalla laihduttajista syöminen on vääristynyt jos takana on vähänkään useampi laihdutus. Joten näitä mutkattomia laihduttajia on kyllä vähemmistö. Ja siksi täällä tarkoituksena on koko ajan painottaa että laatupallukat ovat tärkeitä ja kalorit eivät niin tärkeitä. Kenenkään syöminen ei saa olla pitkän päälle kalorien laskentaa, mutta kunhan ei mennä liian tiukille kaloreille niin niitä voi alussa käyttää ohjaamaan syömistä - ahmimisongelmissa se on usein jopa tarpeellista pitämään huoli siitä että syödään tarpeeksi. Ja sittemmin siirtyä siitä näläntunteen ohjaamaan syömiseen kuten on tarkoitus. Ja nälkään luottamisen teemaahan tässä on yritetty pitää esillä aika paljon - mm. kylläisyys ketjussa ja Kiloklubin varmaan ensimmäisessä artikkelissa:

https://uusi.keventajat.fi/?id=1227&c_tpl=1075

En missään nimessä halua vähätellä muiden terapioiden merkitystä - niille on monesti käyttöä tai ovat välttämättömiä. Mutta niidenkin ohella nämä neljä syömisen osa-aluetta tulee hoitaa kuntoon tai ongelma ei poistu vaikka minkälaisia henkisiä mutkia saataisiin käsiteltyä.

Viimeksi, kun teki mieli syödä ahdistukseen, pohdin, tuleeko siitä minulle oikeasti parempi olo. Ainahan ei tietenkään ole edes sen vertaa rauhallinen, että ehtisi mitään pohtimaan, mutta tällä kertaa ehdin. En voinut kuin todeta, ettei se siihen varsinaiseen ongelmaan auttaisi. Siihen asti en päässyt, millä muulla olisin voinut parantaa oloani.

Mutta sellaisen ajatuksen ajattelin myös, että mitäs sillä on itse asiassa väliä, jos joskus ratkeankin syömään ahdistukseen tai suuttumukseen? Kun pyrin pitämään Patrikin listan neljä ensimmäistä asiaa kunnossa päivästä toiseen, himo ahmia pysyy kohtuudella loitolla aivan samoin kuin tunteeseen syömisen hetket. Entäs, jos vastustamisen sijasta sallisin itselleni tunnesyömisen yhtä hyvin kuin syömisen puhtaaseen makeanhimoon?

Syömähäiriötausta täälläkin, ratkaisu oli omassa päässä -kun itse oivalsi, että "lohtu"syömisestä tai -syömättömyydestä ei olekaan lohtua, vaan siitähän tuleekin pahempi olo vaan, niin pahimmat ongelmat selvisi. Vieläkin menee ketutuspäissään joskus överiksi -syö niin paljon suklaata/keksejä/sipsejä, että tulee paha olo, tai jättää syömättä, eikä saa yöllä unta kun nälkä riivaa.

Nykyään niin käy silti aika harvoin, ja useimmiten järjen ääni toteaa, että eiköhän ole jälkeenpäin parempi tulos, jos syön niin sanottua kunnon ruokaa niin, ettei voi nälkään vedota, ja jos tekisi mieli olla syömättä, niin harrastan perään jotain liikuntaa. Liikunta ilman ruokaa on tosi huono idea ainakin mulle -jäljestäpäin se ruoka uppoaa kahta kauheammin, eli painonvartijoitten "älä syö, lähde lenkille" ei sinällään toimi. Mutta se, että syö jotain järkevää (kunnon voileivän, pastaa ja tomaattikastiketta tms), ja sen jälkeen fiiliksen mukaan tekee jotain, minkä tietää rauhoittavan itseään, oli se nyt sitten hyvän kirjan lukua, joogaa tai sitä lenkkeilyä, auttaa kummasti. Eli ihan niinkuin täältä asiantuntijatkin sanoi: on annettava itselle lupa syödä. Mulla on ainakin hyvä mieli vaikka kaloreita olis 400 liikaa, kun tiedän, että ne on fiksusta ruuasta, ja että olen ottanut järkevän suhtautumisen omiin tunnekuohuihin, enkä vaan ajatellut, että paskat, antaa olla, ja vetäissyt niin paljoa rasvaa, että fyysisestikin on paha olo...

Minulla on ollut sen verran hurjat kaksi viikkoa, että on tullut syötyä vaikka mihin ahdistukseen. Olen katsellut itseäni sivusta kuin psykologista koekaniinia ja tutkaillut reaktioitani.

Olen aina tiennyt, että syön sekä iloon että suruun (paitsi tosi isoon suruun). Nyt olen huomannut, että syön myös pahaan ahdistukseen ja levottomuuteen. Esim. lauantaina, kun olimme laittamassa mökkiä talviteloille, ei päässyt oikeastaan koko päivänä tulemaan nälkä eikä ollut mitään mielitekoja. Silti rynnistin ahmimaan sillä sekunnilla, kun pääsin kotiin. Mikä ihmeen mekanismi se on, että ruoka rauhoittaa??

Millaisiin tunteisiin sinä syöt, mikäli olet "tunnesyöjä"?

Hyvä keskustelunavaus, Johna!

Minä syön rentoutuakseni jos on ollut hektistä; ikävystymistä ja levottomuutta hoidan myös ruualla.

Kun ottaa jokin asia päähän kuten tämä nilkka...

Kun ei tiedä mitä tekis ja kaikki on tylsää.

Kun on oikein väsynyt ja nuutunut olo. Ihan kuin se syöminen pitäis mut hereillä.. :roll:

Ja jos on jotain harmia, riitaa ollut miehen kanssa esim. niin silloin hakeutuu kummasti jääkaapin luokse. Vaikka mitä sekin nyt sitten suuttumusta helpottais.. :shock:

Kun maailma potkii päähän ja kun sydän murtuu. Yleensä se on vielä suklaa, mitä syön. ops:

Minä syön iloon, suruun, pitkästymiseen (tämä tällä hetkellä pahin) ja sitten kun on viimeinenkin pinna katkennut, eli kun on oikein viimeisen päälle kiukkuinen.
Jostain syystä siitä tulee sellainen rauhoittava olo ja tekijä joka mukamas helpottaa. No, ainkin hetkeksi.