Minä pyrin elämään isotätini ajauksen mukaan, että sillä ei ole väliä mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä vaan sillä mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä. Eli juhliessa herkuttelisin enkä liikaa stressaisi ja muuten sitten pitäisin herkkuja vähemmällä.

Kaikkein helpointa olisi, jos voisi ottaa herkkuja tarjottaessa vain vähän, mutta luulen, että se on meille kilojen kanssa kamppaileville kaikkein vaikeinta. Minä ainakin meinaan joutua syöpötelykierteeseen melko vähäisestäkin "isommasta" herkuttelusta, joten on vaatinut todellista ponnistelua pystyä kohtuulliseen herkutteluun. Mieheni on aina syönyt yhden pienen herkun (esim. suklaakonvehdin) ruuan jälkeen. Minulle tämä oli ennen ihan mahdoton ajatus, yksi johti toiseen ja kolmanteen ja ties miten monenteen. Nykyisin en enää useinkaan kaipaa enempää herkkuja kuin tuon yhden pienen päivittäin, mutta se onkin sitten pakko saada Tosin opettelussa tähän tapaan meni melkein 3 vuotta

En kieltäydy herkuista,koska ei tee mieli herkkuja! Olen kait sen syntilistani niin moneen kertaan selannut et olen unohtanut koko herkuttelun,kaupassa en huomaakkaan herkkuja vaan ne mitä pitäskin ostaa,mulla on herkkuhetkiä joku vaniljainen rahkavaahto tyydyn siihen ja nautin täysin siemauksintässä oli kaupalla kakkukahvit ja täytekakkua,onneks sai itse ottaa palan läpinäkyvän siivun oli niin makean näköinen ja sitä se olikin!
Meni siihen aikaa et opin olemaan ilman herkkuja,söin liian pieniä annoksia se kostautui herkkujen ahmimisella,keksipaketti meni yhdellä istumisella!
mulla on ollut toista kuukautta keksipaketti kaaapissa ja litra jäätelöä pakkasessa! siellä ne on jos sattuu joku tuleen! ei tee mieli mitenkään! siis syön hyvin kun ei tarvi herkutella! mikä on ollutkin pyrkimykseni

Hihhi..minä otan aina vastaan kaikki tarjotut herkut, niin karkit,keksit, pullat ym. Vaivihkaan sitten piilotan ne laukkuuni tai taskuuni ja kannan kotiin. Kotona on kaunis peltinen "namipurkki", jossa lastenlapset tietävät mummin säilyttävän herkkuja ja niitä on lupa ottaa !!! (pullat laitan pakkaseen, sieltä löytyy sitten upea kokoelma). Itse en makeista herkuista välitä kuin äärimmäisen harvoin.
Tietenkin täytyy säilyttää tilannetaju, milloin piilottelee tarjottavia
Rooma Ylläpitäjä on poistanut tästä rikkinäisen linkin

Kun minulle tarjotaan herkkuja, päätän itse otanko. Jos otan, syön sen hyvillä mielin, nautin siitä. Sitten jatkan elämääni kuin tuota herkkuhetkeä ei olisi ollutkaan. Miksi herkkuun pitäisi suhtautua niin tunteella?

Lueskelin tuossa Patrik Borgin kirjaa ja yksi hänen luettelemistaan lihomiseen vaikuttavista asioista on se, että nauttii enemmän ruuan määrästä kuin sen mausta. Allekirjoitan tuon täysin, mulle esim. karkin syömisessä on tärkeämpää se, että saa ostaa ja syödä paljon, kuin se miltä karkki maistuu. En ole asiaa mietiskelemälläkään päässyt selville, onko kyse vain tavasta vai yritänkö kapinoida jotain vastaan tällä käytöksellä (ei luulisi kolmikymppisellä olevan tarvetta, mutta siltä vähän tuntuu). Kyselisinkin sitä, että onko jollain vinkkejä, miten itsensä voisi opettaa nauttimaan nimenomaan mausta ja unohtamaan nuo määrään liittyvät jutut?

Minä uskon, että tämäkin lähtee sallimisesta. Se, että vetää karkkia naamaansa kaksin käsin, on ainakin minulla jokin sellainen reaktio, että "pitää syödä paljon tämän kerran, kun saa" (vaikka niitä kertoja on jatkuvasti). Jos osaisi sallia, osaisi myös keskittyä syömiseen. Ja kun keskittyy syömiseen, maistaa. Ja sen kautta vähempi riittää.

perjantaina, 9. tammikuuta 2009 klo 21:39 Johna kirjoitti::
Minä uskon, että tämäkin lähtee sallimisesta. Se, että vetää karkkia naamaansa kaksin käsin, on ainakin minulla jokin sellainen reaktio, että "pitää syödä paljon tämän kerran, kun saa" (vaikka niitä kertoja on jatkuvasti). Jos osaisi sallia, osaisi myös keskittyä syömiseen. Ja kun keskittyy syömiseen, maistaa. Ja sen kautta vähempi riittää.

Jos mä sallin itselleni jotain herkkua niin silloin pitää olla muuten vahva tai himot ottaa ylivallan. Jos tänään olisin laatikon päässyt korkkaamaan niin pohja olisi näkynyt melkoisen pian. Ateriaryhmi ei ollut kohdallaan eikä varmaan oikein nestemääräkään nyt kun mietin.

Nälkäisenä onkin eri juttu - silloin ei tulekaan pohja vastaan. Minä uskon täysin tuohon sallimiseen, sillä se toimii loistavasti aina silloin, kun saan pääkoppani siihen asentoon.

Ja salliminen liittyy myös elämäntapamuutokseen - ei puhtaaseen laihduttamiseen.

Jotta voi oppia nauttimaan mausta pitää löytää ne omat maut. Ottaa aikaa ruokailulle, nauttia herkuista ilman muita virikkeitä, maistella ihan tietoisesti, hakea niitä makuja joista pitää ja nauttii.

Asiaa pitää siis työstää ihan tietoisesti, harjoitella.

Minulla tuo määrästä nauttimen näyttää liittyvä juuri siihen, että syön toissisijaistoimintona. Eli en keskity ruokaan ja sen makuun vaan tv:n katseluun, tietokoneeseen (mun perisynti), kirjaan... Kokeile alkuun erottaa syöminen kokonaan muusta tekemisestä, niin et kytke esim. hyvästä leffasta saamasi mielihyvää syömiseen (pohjattoman suureen karkkipussiin). Elämästäkin nauttii enemmän kun nauttii erikseen ruuasta ja muusta tekemisestä.

perjantaina, 9. tammikuuta 2009 klo 21:39 Johna kirjoitti::
"pitää syödä paljon tämän kerran, kun saa" (vaikka niitä kertoja on jatkuvasti).

Mulle kävi eilen just näin. En ollut nälkäinen ja olin jo monta päivää syönyt oikealla ateriarytmillä, mutta koska miehen kanssa syötiin iltaruuaksi Memphisissä hampurilaiset, ajattelin ettei tää päivä tästä enää pahene joten karkkia kannattaa syödä ja paljon nyt kun kerran saa. Pitäis ehdottomasti muistaa, että saan syödä karkkia ihan minä oikeaoppisena ja järkevänä päivänä vaan. Kiitos oivalluksesta!