Minulla yksi ratkaiseva oivallus oli, kun huomasin, että pakkomussutuksessani oli mukana jonkinlaista hädän makua – äkkiä äkkiä tää herkku nyt tuulensuojaan, niin kauan kuin sitä on, ennen kuin joku huomaa ja vie, ennen kuin ehtii tulla kylläiseksi ja lakata haluamasta... järjetöntä, mutta jokin tuontapainen ajatus tuntui takaraivossa pyörivän. Kun tämän huomasin ja sanoin pontevasti itselleni, että hei, nämä eivät nyt katoa maailmasta, ja saat niitä toistekin aina kun haluat, niin jokin tuossa pakkoahtamisessa tuntui heti helpottavan.

Hei!
Olen oleillut täällä KK jo 1,5 vuotta ja seuraillut tätä foorumiakin aika aktiivisesti. Olen jo päässyt omaan tavoitepainooni, laihdutin 20kg, mutta ongelmaksi on enemmän ja enemmän muodostunut syöminen. Sain suhteellisen helposti painoni alenemaan, laihduin ensimmäiset 16kg reilussa puolessa vuodessa, tämä oli siis elokuuhun 08 mennessä. Olin tyytyväinen tähän painooni, mutta huomasin että painonlaskusta tuli kuin huumetta. Kevään 09 aikana laihduin vielä 4 kg ja aina kun saan yhden kilon taas rikki, on siinä painossa pysyteltävä hinnalla millä hyvänsä.

Tämä siis taustastani. Suhteeni ruokaan on tämän reilun 1,5 vuoden aikana vääristynyt. Ja olen yrittänyt oppia rentoutta ja syömään herkkuja joka päivä vähän. Se toimiikin aina vähän aikaa (eli viikon). Sitten tulee päiviä, jolloin tajuan että hei en ole syönyt 3pv mitään hyvää joten nyt on PAKKO syödä, mitä tässä elämässä on muuten järkeä. Silloin kaikki riistäytyy käsistä. Viimeksi eilen, olin syönyt kalorit täyteen, ei ollut nälkä, oli ihan hyvä fiilis mutta 600g irtokarkkipussi (jossa enimmäkseen suklaata!) kiusasi minua kaapissa. Siinä sitten BB:tä katsellessani ajattelin, että kun nuo talolaiset syövät noin paljon, juovat alkoholia koko ajan yms. niin kyllähän minä voin vähän karkkia ottaa (olin jo päivällä syönyt sen päivittäisen herkun, tällä kertaa 50g jäätelöä). Yhtäkkiä pussista oli hävinnyt yli puolet, eli varmaan 400g!! En taaskaan voinut lopettaa syömistä vaan pussi oli tuhottava vaikka minulla oli jo paha olo. Yöllä sitten istuin vessassa, mahaa väänsi ja ripuloin kaiken ulos.

Ja nyt on morkkis. Tätä tapahtuu n. kerran viikossa, joskus useamminkin. Minulla ei siis auta että syön vatsan täyteen oikeaa ruokaa, ettei mahaan mahtuisi niin paljon karkkia. Sitten syön sitä karkkia ja itken, se on saatava mahtumaan sinne! Uskomatonta!!

Kaikki ajatukseni pyörivät ruoan ympärillä, kuinka paljon saan tänään syödä, mitä saan syödä, milloin saan syödä. Kaverit vitsailee, kun tiedän lähes kaikkien ruokaaineiden energiamäärän.Laihdutuksen aikana en oikeastaan liikkunut, liikunta astui kuvaan vasta viime vuoden vaihteessa kun halusin alkaa syödä enemmän. Tälläkin viikolla olen kuluttanut liikunnan avulla keskimäärin 270kcal/pv. Pelkään jo mitä tapahtuu kun lopetan työmatka/koulumatkapyöräilyn kun tulee kylmä.

Meni ehkä vähän aiheen vierestäkin, mutta siis mistä ihmeestä löydän rentouden? Joskus menee päiviä että syön kun nälkä tuntuu, ne päivät ovat kivoja, suurin osa menee kuitenkin kauhealla kontrolloinnilla. Rasvojen osuutta olen nostanut nyt niin että 35-40% ravinnosta tulisi rasvasta. Ongelma ei kuitenkaan ole se että minulla olisi nälkä ja söisin siihen herkkuja. Pakko mässätä ja vetää kaikki överiksi. Haluan pois tästä!

Luin tossa just sen Patrik Borgin kirjan Rentoa painonhallintaa, joka on vähän niinkun tämän ohjelman periaatteet, paitsi että kirjan mukaan kaloreita ei kantsis ainakaan pidemmän päälle laskea. (eli ei myöskään syömisiä merkata). Siis pitäis luottaa luonnolliseen näläntunteeseen ja syödä kunnon ruokaa sen verran kuin huvittaa ja herkkuja muutamana päivänä viikossa. (ehdotettiin että etukäteen määrättyinä päivinä)

Siinä on vaan mun mielestä pari ongelmaa:

a) Eikös ihmiselimistö pyri aina säilyttämään senhetkisen painonsa, eli vastustaa muutoksia kaikkiin suuntiin? (eli eikö luonnollisen näläntunteen pitäis ohjata ihminen syömään niin paljon, ettei se liho eikä laihdu)

b) jos ei, ei se varmaan kuitenkaan anna ihmisen laihtua kovin paljon pidemmälle kuin normaalipainon ylärajan tuntumaan tai sellaiseen painoon, joka on sille ihmiselle luonnollinen?

c) mitä jos se ihminen ei ole tyytyväinen siihen luonnolliseen painoonsa, tai pelkästään juuri ja juuri normaalipainoon? Mitä jos se haluaa vaikka painoindeksin 20?

d) Useimmiten se, että suunnittelee etukäteen millon syö herkkuja, aiheuttaa sen, että haluaa sillon herkkuja, ja tod. näk. ajattelee niitä aina siihen hetkeen asti kun niitä saa, ja siitä eteenpäin taas seuraavaan kertaan kun niitä saa, vaikka ei välttämättä olisi muuten tullut edes ajatelleeksi mitään herkkuja tai halunnut niitä.

Vielä sivuhuomautus kohtaan c:

Mulla se luonnollinen paino, mihin hyvin todennäköisesti ajautuisin, jos lakkaisin rajoittamasta tai miettimästä ruokaa ym. asioita, olisi menneiden kokemusten perusteella noin 63-65 kg (BMI noin 23,5-24), enkä olisi siihen tyytyväinen. Olisihan se toki parempi kuin tämä BMI 30, joten ymmärrän pointin, mutta ei se riitä että olisin aina sellanen "vähän tukevampi normaalipainonen". Sellanen olin lapsena, ja siihen laihikset on aina pyrkineet tyssäämään. Mutta kun haluaisin olla hoikka, en laiha mutta hoikka. Enkö muka sais pyrkiä siihen

Heippa, vastailen ketjuun enempi myöhemmin, mutta lyhyesti nämä:

a) Eikös ihmiselimistö pyri aina säilyttämään senhetkisen painonsa, eli vastustaa muutoksia kaikkiin suuntiin?

Ei. Hakeutuu keholle suotuisimpaan painoon. Käytännössä o kyllä normaalinpainoindeksin sisällä ja aika usein vieläpä siellä sen alemmassa puoliskossa. Tämä siis kokemusta asiasta koska tutkittua tietoa ei tästä ole.

b) jos ei, ei se varmaan kuitenkaan anna ihmisen laihtua kovin paljon pidemmälle kuin normaalipainon ylärajan tuntumaan tai sellaiseen painoon, joka on sille ihmiselle luonnollinen?

Ei varmasti mene alipainoon. Varsin hoikaksi se silti ohjaa.

c) mitä jos se ihminen ei ole tyytyväinen siihen luonnolliseen painoonsa, tai pelkästään juuri ja juuri normaalipainoon? Mitä jos se haluaa vaikka painoindeksin 20?

Useimmat ovat tyytyväisiä. Ja vielä useammin muutama kilo sinne tänne menettää merkitystä kun syömisen rentouden edut huomataan.

d) Useimmiten se, että suunnittelee etukäteen millon syö herkkuja, aiheuttaa sen, että haluaa sillon herkkuja, ja tod. näk. ajattelee niitä aina siihen hetkeen asti kun niitä saa, ja siitä eteenpäin taas seuraavaan kertaan kun niitä saa, vaikka ei välttämättä olisi muuten tullut edes ajatelleeksi mitään herkkuja tai halunnut niitä.

Totta. Ja siksi herkkujen rentouden opetelun tavoitteena ei ole päättää että saa syödä herkkuja joka päivä - vaan saa syödä herkkuja kun tekee mieli. Kuvaamasi liiallinen suunnitelmallisuus todellakin tuo turhia mielitekoja ja on pois kehon kuuntelusta. Siksi juju ei ole tehdä sääntöjä syömiseen.

Kirjoittelen tähän lisää, mutta muistutuksena että ennen kuin herkkujen rentoutta voi alkaa opettelemaan niin pitää olla kunnossa seuraavat asiat:

1) Syö riittävästi
2) Syö tasaisesti eli puolet ennen klo 16 eikä pitkiä ateriavälejä
3) Pallukat enimmäkseen vihreällä päivästä toiseen.

Jos noissa on ongelmia, niin herkkujen kohtuuden opettelu alkaa niistä. Vasta noiden jälkeen voi aloittaa herkkujen opettelun.

sunnuntaina, 30. elokuuta 2009 klo 17:54 Eve84 kirjoitti::
d) Useimmiten se, että suunnittelee etukäteen millon syö herkkuja, aiheuttaa sen, että haluaa sillon herkkuja, ja tod. näk. ajattelee niitä aina siihen hetkeen asti kun niitä saa, ja siitä eteenpäin taas seuraavaan kertaan kun niitä saa, vaikka ei välttämättä olisi muuten tullut edes ajatelleeksi mitään herkkuja tai halunnut niitä.

Tai sitten ei! Itselle on käynyt monta monituista kertaan niin, että kun olen "antanut luvan" itselleni herkutella niin en olekaan enää osannut kaupassa päättä mitä halua. Olen silloin yksinkertaisesti lähtenyt ilman herkkuja pois. Mitä niitä ostaa jos ei tiedä mitä haluaa. Toisaalta, vielä useammin mulle on käynyt niin jotta en ole muistanut ollenkaan itselle annettua herkkulupausta. Sitten on kotona suunnilleen ollut kiukkuinen kun on unohtanut kunnes älyää että hyvähän se vaan on!

Patrikille, kiitokset kirjastasi "Löydä tie keveään oloon" - siinä on asiaa!

Tässäpä olikin mielenkiintoista asiaa roppakaupalla, kosketaa aikankin mua kovastikkin.
Ite olen nyt huomannut, että kun tosiaan syö terveellisesti eli joka aterialla proteiinia ja rasvaa oikeassa suhteessa niin jo pysyy nälkä paremmin poissa. Ja silloin ei todellakaan tee mieli herkkuja.

Se, että määräisi herkuttelupäivän itselleen ei mielestäni kannata. Joku sanoikin, että silloin laskisi päiviä juuri siihen päivää kun niitä saa syödä ja elämä menee siinä sivussa ihan hukkaan
Itse olen asiaa kokeillut ja huonoksi havainnut.
Kuten Patrikin kirjassakin sanotaan: Jos olet jotain kokeillut ja huonoksi havainnut, turha kokeilla uudelleen. Näinhän se on. Edelliset painonpudotukset onnistuneet miten ovat mutta taas ollaan samassa tilanteessa. Siis laihduttamassa eli edelliset kerrat ei ole pitäneet painoa pois. Jossain siis mättänyt ja nyt tehdään asiat toisin.

Herkut tulee kuulumaan ainakin mun elämääni tästä lähtienkin, kohtuudella kaikkea mitä mieli tekee (tosin niitä ei juurikaan mieli tee kun syö kunnolla päivisin ja oikeanlaista sapuskaa..)

Kiitos Patrikille vastauksesta! Ja vielä sunnuntaina... :)

Nyt vähän hävettää tuo mun joviaali kirjoitustapa, kun oikein asiantuntija vastasi ;)

En vieläkään oikein usko että itse laihtuisin alle 60 kilon ilman suuria ponnistuksia. Mieluiten olisin 54-56 -kiloinen (olen 164cm) Ainakin siinä täytyy kestää tooodella kauan. Voisinpa sanoa olevani kärsivällinen, mutta tässä loppuu kohta nuoruus kesken... jos saisi edes hetken olla "kauneimmillaan".

Olen harrastanut laihduttelua jo 12 vuotta, yläasteen alkupuolelta lähtien. Jonkin aikaa homma meni kohti anoreksiaa ja laihduin 52 -> 45, oli aikoja, jolloin söin kerran päivässä ihan vähän, ja kerran olin jopa 2 viikkoa syömättä mitään kiinteää, vähällä nestemäisellä ravinnolla (neljä lasia omenatäysmehua + omenaviinietikkaa). Liikuin myös ihan tolkuttomasti, noin 1000 kcal edestä päivässä. Myös silloin kun en syönyt. (kyllä, se oli mahdollista, älä kysy miten). Kasvoni ja sormeni olivat sinertävät, mutta jaksoin oikeastaan ihan hyvin. Silloin olin 15-vuotias.

Nopeasti alkoi kääntyä niin, että välillä laihdutin vanhaan tapaan (muutamalla sadalla kcal) ja välillä ahmin hillittömästi. paino alkoi sitten pikkuhiljaa nousta, ja sama homma on jatkunut näihin päiviin asti, sillä erotuksella, etten ole teinivuosien jälkeen yrittänyt laihduttaa mielettömän pienillä kalorimäärillä, vaan 1000 kcal + kasvikset joita en laskenut kaloreiksi. On sekin aika vähän, mutta esim. 2008 kun viimeksi laihdutin 79kg -> 62kg tammikuun alusta toukokuun loppuun, söin sen verran, voin oikein hyvin, olin energinen, liikuin 600-700 kcal edestä päivässä, olin nälkäinen vain ruoka-aikoina ja joskus nukkumaan mennessä, enkä ikinä, ikinä repsahtanut. Itse asiassa se oli oikein mukavaa aikaa. Eikä koskaan tehnyt mitään mieli...

Mutta sitten tuli kesä, kesätyö ja kesätöistä uus kaveri, ja jotenkin se unohtui (taas) ihan totaalisesti, että laihdutus on kesken. En tosin lihonut yhtään silloin kun olin biletys päällä ja oli kesä (enkä miettinyt syömisiäni), mutta syksyn tullen aloin taas miettiä että pitäis jatkaa loppuun asti. Silloin tuli mukaan mulle hyvin tyypillinen käyttäytyminen, eli hyvästiksi syöminen. Kuten aina ennen laihdutuksen aloittamista, piti ostaa kaikkea mahdollista hyvää ja syödä vaikka ei tehnyt mieli ja ällötti jo. Sitten kun niitä aloituksia tuli aika monta, kun se ei lähtenyt silloin luistamaan milloin mistäkin syystä, painoa tuli tietysti koko ajan lisää. Ja nyt ollaan tässä, 2 kiloa korkeammalla kuin ennen viime laihdutusta. Siis laihduin viidessä kuukaudessa 17 kiloa ja lihoin vuodessa 19 kiloa. Vuoteen on kyllä mahtunut lukuisia aloituksia ja jopa muutaman viikon mittaisia hyviä jaksoja, mutta ei ne sitten ottaneet tulta alleen.

Olen kyllä jo siinä pisteessä, että ois vähän pakko päästä eroon tästä, ei tämä voi kovin terveellistä olla. Periaatteessa olen kypsä kokeilemaan rentoa laihdutusta, mutta epäilen todella, pystynkö siihen. Miten voin hallita mieltäni niin, että pystyn olemaan hallitsematta sitä Viimeksi kun suhteeni ruokaan oli normaali, olin 12-vuotias pikkutyttö. En edes muista miten syödään vaistonvaraisesti, nälän mukaan tai edes mielitekojen mukaan. Millään niistä ei ole ollut kauheasti mitään tekemistä syömiseni kanssa 12 vuoteen. (lyhyitä jaksoja lukuunottamatta).

Ja se, että joka tapauksessa joudun käytännössä kieltämään itseltäni ahmimisen, jos meinaan laihtua, tekee aika vaikeaksi ajatuksen, että saan syödä mitä haluan. Koska aina kun olen syönyt herkkuja, olen ahminut niitä. Kyse on kohdallani todella pinttyneistä tavoista, ei mistään mitä haluan tai en halua. Voi ehkä kuulostaa, että minulla on edelleen syömishäiriö, mutta mielestäni minulla ei ole sitä enää psyykkisenä, vaan pelkästään toiminnallisena häiriönä. Olen ottanut syömishäiriökäyttäytymisen tavaksi, josta on vaikea päästä eroon.

Nykyään olen ihan ok kroppani kanssa vaikka olenkin ylipainoinen. Haluan kovasti laihtua, mutta olen huomannut että voin elää vaikken olisikaan hoikka. Tähän asti olen lykännyt elämää aina siihen asti kunnes olisin laihtunut, ja tuntenut eläväni vain silloin kun olen ollut hoikempi. (Useamman kerran olen siis ollut hetken suht hoikka.) Tämä mahdollistaa jo vähän paremmin rennon painonpudotuksen, mutta pelkään silti, että vanhat tavat ja ajatusmallit ovat todella tiukassa, enkä tiedä miten onnistun päästämään irti kontrollista.

Tulipas sitä tekstiä... kiitos ja anteeksi jos jaksoit lukea ja vielä enemmän jos jaksat auttaa

Pistän nyt minäkin jokusen rivin,luin Even pitkän kirjoituksen,jotenkin samanlainen minun elämäni polku vaan käänteinen,olen ollut lihava koko elämäni,laihtunut lihonut jne,kokemuksiini kuluu vaikeita masennusjaksoja,ruokahaluttomuutta,ahmimista,paastojaym.ym
Kun löysin kiloklubin 2006 Lopulla ja liityin jäseneksi 2007 Tammikuussa,olin tosi huonossa kunnossa painoni oli silloin 130kg ja siitä olin itsekseni laihduttanut jo jonkin verran,vuodenpäivät meni klubissa totuin ruokarytmiin annoskokoihin,syömään aterioilla riittävästi,vuosi meni etten syönyt yhtään sokeripitoista herkkua,pullaa.yms
Liikuin aluksi koirani kans 20min päivä myöhemmin tunsin voivani kävellä,kävellä vaikka kuinka,jalat kulki minä riemuitsin koska en pystynyt ilman tukea käveleen kovin pitkälle pelkäsin polvieni pettävän!
Painoni putos sain voimaa siitä,yli 20kg putos sen vuoden aikana!
Olen nt kolmattavuotta täällä ja taistelen kilojeni puolesta vielä vaikka kuinka kauan mutta olen päättänyt jättää ne taakseni lopullisesti!
Että pääsen polvileikkaukseen vihdoinkin!
Nyt liikun pyörällä ja kävelen ja tunti per päivä,syön 1700kcal per päivä soudan ja kalstelen teen pikkupihassani kaikenlaisia askareita!
Oikea ruokavalio nämä opit täällä rennosta painonhallinnasta on niin kiinni minussa etten osaa syödä muunlaisesti! Nyt tuli vielä vehnäallergia,jota opiskelen,sillä mailmassa on paljon ruokia missä on vehnäjauhoja teollisuudessa niitä käytetään vallan joka ruuassa,tosin einekset on syöty minun kohdallani!
Laitan itse kaiken leivästä lähtien koska on taito,tahto ja aikaa mielettömästi olen työkyvyttömyyseläkkeellä!
herkuttelen nykyään mansikkarahkalla tai hedelmäsalaatilla,joskus jäätelöllä tai suklaalla! Nyt taas on paino alkanut laskeen ihan kiitettävästi pudotettavaa vielä on kolmisenkymmentä kiloa ehkä enenmmänkin,
Olen oppinut et syömällä laihtuu kun on tieto mitä syö koska syö ja paljonko syö!
Minun kierteeni on loppu,jatkan mihin jäin jos jotain sattuu on sattunut mutta,ne on masenukseni tuomia syömä rupeamia jotka osan hallita,kaupassa ei tee mitään herkkuja mieli enään ja mikä parasta,pystyn käveleen ilman kipua verenpaine on lakenut ja kolestrolit alenevaan suuntaan!
Siis kaikki on mahdollista myös rento painonhallinta!
Minusta ei koskaan laihaa tuukkaan mut olisin kuitenkin kaksilukuisten sakissa siihen olen kovin tyytyväinen kun siihen pääsen! Joskus

Euroopan keuhko,
mielenkiintoinen tuo sinun ajatus, täytyy miettiä sitä, siinä voi olla perää! Kiitos!