Eino Leino 'Suuri runokirja'.

En tiedä onko tässä koosteessa jotain erikoista, onhan vähän niinkin, että Leinon taso laskee sitä myöten, kun antologia käy laajemmaksi. Tähän Suureen runokirjaan on jo tullut mukaan keskentasoisia runoja varsinkin myöhäistuotannosta, nämä toisaalta arvokkaita dokumentteja Leinosta ajalta kun olemme hänet unohtaneet.

Laajin kooste luonnollisesti kaksiosoinen Kootut runot, mutta siitä Matti Klinge esimerkiksi sanoi, että sitä ei kukaan enää lue vakavissaan, tarkoitti, että se sisältää ala-arvoisia runoja, en yhdy Klingen näkemyksiin, vaikka tutkin hänen suuresti arvostamaansa Koskenniemeä, minulle Eino Leinon Kootut runot kuin hyväkalainen järvi, josta aina vetää jotain esiin, ymmärrän kuitenkin Klingenkin näkemystä. Pentti Saarikoskikin viittasi siihen, että osalla Leinon tuotannosta on enää dokumentin arvo, viitasi erikoisesti romaaneihin.

Muita koosteita ovat esim. 'Laulun lapsi', ' Elämän koreus' ja 'Laulun lahja', nämä niitä, joita pidän hyvinä, antikvariaattien yleishausta voi tutustua melko edullisiin runokoosteisiin, jotka vähän kaikki suositeltavia sijoituksia, niitä on kaiken paksuisia. Yksittäisiä runokirjoja ei aina löydä, mutta löytyy esim. Juhana herttuan ja Catarina Jagellonican lauluja, jossa runomittojen mestarointia,Leino kävi tämän kirjan metriikasta keskusteluja erään runoustieteen professorin kanssa. Caterina Jagellonica on tässä Aino Kallas, Juhana herttua itse Eino Leino.

Tutkiskelen Leinoa, koska hänen panoksensa täytyy ottaa aina huomioon, Koskenniemeä tutkiessa joutuu hänen eri puoliaan vertaamaan tämän vastaaviin, kuten poliittista suuntautumista, Nietzschen vaikutusta ja kansallisrunoilijan asemaa, tähän kun on Martti Häikiö asettanut Koskenniemeä, lähinnä 30-luvulla, Kare taas Leinoa, moni Runebergia, mutta kuten Matti Klinge on todennut, tämä on lähinnä poliittinen kysymys.

Oi vitsit, tämä Merellen* viimeinen vinkki Sujata Masseusta herätti todella kiinnostuksen! Pitääpä pengastaa käsiini. Ja kun kerta on sarja, niin voisi koittaa etsiä tapahtumajärjestyksessä.

Tämän sunnuntain Hesarissa oli Sunnuntaisivuilla kiinnostava aukeaman pitkä artikkeli. 'Onko maailma tullut hulluksi, vai onko se aina ollut hullu?' Veto on Tommi Niemisen. Siinä vähän ajattelun historiaa maailmantapahtumien hahmotuksen suhteen, nykypäivää, sen analyysiä, ja johtopäätöksiäkin, aika haastava aihe, mutta mielestäni Nieminen selviää urakasta hyvin tyylipistein.

Jos lukuhaluja vielä on, voisi sunnuntaisivuilta lukea myös Asta Lepän esseen 'Kamppailu syyllisyyttä vastaan', se keskiluokan vieraantumisesta siitä arkitodellisuudesta, mitä kuvasivat vielä jonkin aikaa sitten työläiskirjailijat.

Merelle kirjoitti tuosta onko vähävaraisella varaa syödä kasviksia tms.

Aihetta käsiteltiin radioohjelmasarjan ensimmäisessä jaksossa https://areena.yle.fi/1-3503906.

Siinä on vahvaa viestintää puoltamaan terveellisen ruuan saantia pienemmillä rahoilla. Muistan myös jonkun tv-kokin painottaneen sitä, että tottahan ruoka on kallista, jos kalaa ei osaa tehdä kuin valmiista fileestä ja tulee aina ostaneeksi kaikki erikoismausteet reseptin mukaan soveltamisen sijaan tai jos ostaa aina tuoreyrtit kaupasta.

Silti kaipaisin jonkun kuluttajaekonomistin&ravitsemustieteilijän tekemää laskuharjoitusta missä arvioidaan/todistetaan miten yksinelävä/perhe voi syödä tervellisesti ja edullisesti, kun hieman opiskelee muitakin kalaruokia kuin "siikafile" ja tehokkaasti suunnittelee ruokia vuodenkierrossa satokausiajattelun mukaisesti.

Lukeminen laihduttaa kukkaroa.

Niin, päätin etten elokuussa osta kirjoja, ehdin tänään vielä tilata venäjänkielisen raamatun, 10 euroa, postitus 3.90 euroa, mutta nyt säästämään......................

Luin taas Pentti Saarikosken runokokoelman Tanssilattia vuorella, olisi kai voinut ajatella, että Ruotsiin muuton jälkeen hän olisi tehnyt rauhan maailman kanssa, mutta pyssyt eivät suinkaan vaienneet, ääntä kuuluu vuorelta, Herakleksen tuskahuuto, kun hän polttaa itsensä Oitan vuorella, itse runoilija kerää labyrinttiä, sen keskellä Minotauros,luvattomasta rakkaudesta syntynyt kone, vaikeinta on löytää labyrinistä kotiin, labyrintistä, joka vertautuu yhteiskuntaan, jatulintarha täytyy tehdä jumalten lepyttämiseksi, runoilija kuulee Kheironin neuvon, älä uhraa kahdestakymmenestäkahdeksasta kivestä, kokoa hänet kolmestasadastakuudestakymmenestäneljästä, kuukausi, neljä viikkoa, ei riitä uhriksi, näkyy Stalinin varjo.

Tommi Kinnusen romaanin 'Neljäntienristeyksen' löysin käydessäni paikallisessa divarissa, ostin pari muutakin kirjaa.

Alku oli aika drastinen, kovin synkkäkin kuvaus kätilön työstä, mutta tämän alun jälkeen kerronta etenee rauhallisemmin pitkän ajan kestäväksi sukukronikaksi, jonka päähenkilöjen arki ei ole lohduton, mutta melko ahdistava.

Päähenkilöitä pitäjänkätilö Maria, tämän avioton Lahja tytär. Sotasankari, homoseksuelli, Onni, jonka onnen hetket vähät, hän ei tahdo kestää arkea, Katariinan, jonka anoppi on Maria, ja kerronnassa on hetki lähetä meidän aikojamme. Kirja ei ole kronologinen esitys, sikäli, että aikaisempia tapahtumia kerrotaan näitä myöhempien jälkeen.

Kirja hyvää sujuvaa suomea, luin iltapäivällä kotiintultua keskustareissultani tunnissa ja vartissa runsaat puolentoista sataa sivua, saman verran aikaa meni loppuosaan, kirjassa 335 sivua, toinen lukperiodi aamuyöstä.

Miksi hyviä kirjoja lukee joutuisasti, Antti Hyryn 'Uuni' meni kans kahdella lukurupeamalla, peräkkäisinä päivinä, tämä 12 tunnin sisällä. Ehkä kerronnassa kaikki osuu näissä kahdessa romaanissa kohdalleen.

Onks täällä Merelle* ainoa lukutaitoinen, itsellä kirjoitusprojekti, ja lukemiset nyt lähdeaineistoja, mutta tarkoitus poimia niistä tietoja, vaikka useat niistä tuleekin luettua läpi. Mainitsen tässä pari, jotka lukenut ennenkin, jotka nyt paremmassa syynissä, Olavi Paavolainen, Kolmannen valtakunnan vieraana, Risti ja hakaristi. Paavo S. Elo, Aleksis Kiven Persoonallisuus. Jyrki Numi, Aleksis Kiven Kullervo, kriittinen editio. Aleksis Kivi, Nummisuutarit (tän päivän lukemisia), Seitsemän veljestä, Koskenniemi, Kootut teokset. Tyyni Tuulio, Maila Talvion vuosikymmenet. Sitten paljon sellaisia, jotka mulle uusia, mutta en mainitse lukusuunnitelmia, tai sellaisia, joita en vielä lukenut.

Mainitkaa kirjoja, ei niissä tasoa tarvitse olla, kriittinenkin voi arvio olla, miksi menin lukemaan- tyyliä. Jos on pitänyt sellaisesta, josta juuri muut ei, sekin hyvä.

Jos kirjatoukka-nimitys etoo, niin ollaan vaikka kirja-anakondia.

Paavo Haavikko Tuuliöinä, tuli melko nopeasti vastaan kun rupesin lukemaan Paavon Koottuja runoja, olen lukenut kokoelman niin monesti, että tekstiin on tullut tietty tuttuus, painovuosi 1953, en ollut kuvioissa mukana vielä silloin, siskon sysimustan syntymävuosi, silloin oli myös Korean sota.

En oikein osaa luonnehtia Haavikon runoutta, niin paljon siinä on Paavoa, ajattelu ei ole tavanmukaista, tilanne pahenee kokoelmassa Talvipalatsi, ja etenkin siitä tehdyssä tutkimuksessa, jonka on julkaissut SKS, niin opiskelijakin, joka on juuri muuttanut, ja aloittaa 5.9. opintonsa, sovittaa jo silmukkaa kaulaan.

Vai lopettiko joku opintonsa täällä Telluksella 5.9., niin taisi olla tuo Korean sodan aikana syntynyt siskoni, johon tämä kokoelman nimi Tuuliöinä nyt liittyy, Vartion kuolemaa tässä mietin, Paavo Haavikko on harvinaisen puhumaton mies, puhuu runoissaan, tuotannossa on oikea kuolleen naisen ongelma, joka ei aikoinaan ratkennut hautaamalla, eikä ratkennut minunkaan ongelma siitä kertomalla. R.I.P. RAIJA