Tuttuja tunteita... minua tuo liikkuminen lähinnä nolottaa huonohkon kunnon takia, ei niinkään muutaman ylikilon vuoksi. Edelleen lopetan juoksemisen jos joku tulee vastaan tai on ohittamassa minua, salilla (en ole käynyt kohta vuoteen....) taas nolottaa vähäiset painot ja ryhmäliikuntaan en ole rohjennut osallistua vuosikausiin (paitsi nyt viime maanantaina) kun en pysy tahdissa ja menen väärään suuntaan. Näin myös oikeasti tapahtui maanantain tunnilla.

Tuo on vaan sellainen juttu että se on jotenkin pakko selvittää itsensä kanssa, harva meitä varmaan tuijottelee iva mielessä. Joskus olen saattanut itse esim salilla katsoa ihailevasti jotain pulskempaa kuntoilijaa lähinnä siitä syystä että rautaa nousee paljon ja siitäkin syystä että hän on tullut kohentamaan omaa vointiaan ja kuntoaan!!!

Tunnustan. Kuulun niihin ihmisiin jotka tuijottaa toisia salilla. Mutta tuijotukseni syy ei todellakaan ole se, että katson heidän läskejään. Useinkin ihan tietoisesti vaklaan ihmisiä ja katson mitä liikkeitä he tekevät varsinkin vapailla painoilla ja apinoin parhaat liikkeet omaan ohjelmaani Tässä tapauksessa tuijotus ei siis todellakaan kohdistu itse ihmiseen vaan hänen tekemisiinsä.

Jos ulkonäön vuoksi unohdun toisia tuijottamaan, niin yleensä se johtuu siitä, että heillä on erityisen hyvä kroppa ja haluaisin itse samanlaisen. Tai jollain on hauskalla tavalla laitettu tukka ja haluaisin itse samanlaisen. Tai hienot treenikengät ja haluaisin itse samanlaiset. Eli tuijotuksen syyt eivät todellakaan ole automaattisesti negatiivisia. Onhan se epäkohteliasta, tiedän, mutta joskus sen huomaa itsekin vasta liian myöhään...

Mäkin saatan vilkuilla ihmisiä salilla, joskus sen takia että nään miten joku tietty liike tehdään, tai sitten jos joku tekee jotain tiettyä liikettä ihan väärin, niin saattaa tulla katsottua.

Ja kyllä siellä muillakin on naama punaisena, jos oikein kunnon treeniä tekee. Mä olen ihan possunpunainen jos käyn juoksemassa

Ennen mäkin ajattelin, että kauheeta, en voi mennä salille/minnekään kun ihmiset tuijottaa.

Mutta, antaa tuijottaa. Itseäni varten minä siellä treenaan, en muita. Jos töllöttää pitkään niin sitten tuijottaa takaisin. Eiköhän se jossain vaiheessa tajua katsoa muualle

Mun on kans pakko tunnustaa, että välillä tulee katseltua ihmisiä. Nimenomaan katseltua ei tuijotettua Niin kun joku sano, että ihmiset on vaan niin mielenkiintoisia. Totta. Yleensä huomaan just ne kivat kampaukset, vaatteet...

Mutta mulla löytyy kans näitä ongelmia.

Jokaisessa liikuntalajissa mun naama menee ihan punaiseksi! Jopa reippaasti kävellessä voi joskus käydä niin. Ihan sama ratsastaessa, jumpissa ja etenkin juostessa. Liikuntaa olen aina harrastanut jonkin verran ja lievän ylipainon puolella ollut monta monituista vuotta. Etenkin juostessa huomaan, miten jopa jotkut autoilijat ohimennessään tuijottaa. Joskus vähän hävettääkin, mutta yleensä ajattelen vaan, että näyttääpä siltä, kun oisin vetänyt ihan hirmusen lenkin

Niin ja ton liikunnan ei tarvitse edes olla mitenkään kovin rankkaa, kun naama alkaa punottaa. Joskus jumpissa itse sorrun katselemaan, onko kukaan muu yhtä punanen. En tee sitä kyllä mitenkään ilkeyttäni, vaan yritän löytää edes vähän samanlaisen tapauksen kun mä ite.

Tosi harvoin edes näen muita tomaatin värisiä naamoja.

Vajaa vuosi sitten pelkäsin mennä salille, häpesin itseäni niin paljon, mutta loppujen lopuksi menin (kiloklubilaisten kannustuksella, kiitos siitä). Ja onneksi menin. Olen käynyt siitä lähtien 3-5 kertaa viikossa, ja kroppa on muuttunut täysin. Voimaakin on selvästi tullut lisää. Yläkroppa ja varsinkin käsivarret ovat olleet heikko kohta aikaisemmin. Viime syksynä kahden kilon käsipainot olivat ihan tarpeeksi, nyt käytän liikkeestä riippuen 5-12kg käsipainoja.

Alkukesästä vaihdoin salia ja rupesin käymään myös ryhmäliikuntatunneilla. Sitäkin jännitin alkuun paljon, mutta kunto kasvoi nopeasti ja nyt käyn useamman kerran viikossa ja pärjään rankimmillakin tunneilla.

En edelleenkään ole mikään kaunis näky treenatessa. Naama tulipunainen, hiukset kuin Einsteinilla ja hiki valuu ja lentää. En ihmettele jos joku tuijottaa Mutta treenin ja suihkun jälkeen salilta poistuu raikas ja suht hyväkuntoinen nainen

Minua on auttanut myös laadukkaiden ja siistien treenivaatteiden hankkiminen. Kuka pystyy tuntemaan itsensä hyvännäköiseksi ja itsevarmaksi kuluneessa t-paidassa ja verkkareissa?

Tuosta naaman väristä vielä: Mulla on päinvastainen ongelma kuin useimmilla. Menen liikkuessa kasvoista aivan valkoiseksi, jopa harmahtavaksi. Kerran on jumppaohjaaja kysynyt kesken tunnin, että onko mulla huono olo Ei mulla mikään huono olo ollut, mutta onhan tuokin vähän kiusallista...

Kyllä minäkin vilkuilen salilla ihmisiä, heidän vaatteita, liikkeitä yms. AInoa mikä mulla salillä tympäisee on liian voimakkaat tuoksut (parfyymit) ja silloin voin kyllä hieman sisäisesti kirota sitä henkilöä... Varmaan suurin osa ihmisistä on positiivisella asenteella liikkeellä ja ajattelee toisistakin positiivisesti.

keskiviikkona, 22. elokuuta 2012 klo 10:12 Flora's Secret kirjoitti::
En edelleenkään ole mikään kaunis näky treenatessa. Naama tulipunainen, hiukset kuin Einsteinilla ja hiki valuu ja lentää. En ihmettele jos joku tuijottaa

Mä haluaisin Flora's Secretin kanssa samalle jumppatunnille. Sittenhän meitä olisi kaksi punakkaa ruususta paikalla .

Lukeudun ihmiskastiin, joka on kasvoiltaan kirkuvan punainen heti alkuminuuteista tai -metreistä alkaen. Hävettää, mutta en anna sen häiritä niin paljoa, että jättäisin ryhmätunnit tai juoksulenkit väliin. En vain voi värille mitään... Yritän treenata ja parantaa kuntoani sekä kiinteyttää kroppaani vain ja ainoastaan itseni takia. Itse itsessään huomaama tulos on paras kiitos!

Minulla myös punanaamaongelma. Silloin, kun treenaan punainen paita päällä, kaverinikin on naureskellut, että olen samanvärinen paitani kanssa Mutta eihän sille mitään voi. Ja pitäähän sitä liikkuessa saada hiki pintaan!

Minäkin lukeudun niihin, jotka aluksi häpesivät liikkumista julkisesti ja se rajoitti aika paljon. Salille ei voinut mennä itsekseen ja auta armias, että olisin hölkännyt, kun ihmisiä tulee vastaan! Jotenkin tuntui, että kaikki muut olivat niitä hyväkuntoisia ja minä ainoa ylipainoinen, vaikka eihän se tietenkään niin mene.

Aloitin kuntosalikäynnit kaverin kanssa, joten se oli helppo tapa opetella laitteita ja tutustua paikkaan. Samalla rentoutui. Sitten, kun lopulta tuli vastaan tilanne, ettei kaveri päässyt salille, ei ollut täysin ylitsepääsemätöntä mennä itsekseen. Ei, vaikka ensimmäisellä kerralla sydän hakkasi hulluna, mutta hengissä selvisin. Nykyään käynkin pääasiassa yksin salilla.

Lenkkipolullakin aluksi lopetin hölkkäämisen heti, kun näin muita ihmisiä. Nykyään en enää välitä, koska olen kohottamassa siellä omaa kuntoani, eikä siitä tule mitään, jos jatkuvasti lopettaa hölkkäämisen toisen henkilön takia. Minä otan muut ihmiset haasteena: jos tuntuu, että kohta loppuu energia, mutta edempänä näkyy joku tulemassa vastaan, päätän, että jaksan vielä hänen ohitseen ja sitten saan kävellä vähän aikaa.

Kyllä se ajan myötä tulee, kun pakottaa itsensä menemään, vaikka jännittää. Ja sanon tämän henkilönä, joka joskus kärsi sosiaalisten tilanteiden pelosta niin, etten yhteen aikaan voinut käydä kaupassa tai kulkea bussilla

Ja mitä tulee salilla/lenkkipolulla/jumpassa tuijottamiseen, niin en ainakaan mielestäni tee sitä. Tuijotan kyllä eteeni, mutta en oikeastaan tarkenna katsettani mihinkään tiettyyn henkilöön. Se saattaa jonkun mielestä tuntua tuijottamiselta, mutta kunhan katselen eteeni taukojen välissä. En minä mieti, miltä joku muu näyttää, minä keskityn omaan suorittamiseeni

Samoja tuntemuksia ollut täälläkin, enkä isompana olisi mennyt kirveelläkään uhaten ryhmäliikuntatunnille tai punttisalille koska itsekeskeisesti ajattelin että tietenkin kaikki miuta siellä tuijottaisi paheksuvasti tai nenänvartta pitkin. Onneksi vihdoin ymmärsin että jos tuon noin kuudenkymmenen pudotetun painokilon jälkeen tahtoo näyttää kiinteältä ja tuntea olonsa hyväksi on vain mentävä ja tehtävä. Kehonkuva miulla edelleen on sen verran vinksallaan etten näe itseäni erityisen hoikkana vaikken pahasti ylipainoinen enää olekaan, itse näen vain tuon löysän mahan, käsien lörpät siivekkeet ja reisien raejuuston (mitä ei totta puhuen ole nimeksikään).

Mutta siitäkin huolimatta, nyt olen reippaana tyttönä juossut kaikki mahdolliset ryhmätunnit läpi mihin vain on aikataulut periksi antaneet ja lisäksi käynyt siellä salilla huhkimassa. Ryhmissä hiki virtaa ja naama punoittaa, mutta olen yrittänyt ajatella sen niinpäin että miusta ainakin näkee että teen liikkeet tosissani enkä himmaille tippaakaan jos joku miuta hikoilun takia vinoon katsoo niin silloin se ongelma on tasan sillä katsojalla. Ja myönnän myös itse katselevani ihmisiä salilla, miusta on ihan nähdä miten erilaisia ja erikuntoisia liikkujia meitä löytyykään samoiten tarkkailen itselleni treenivinkkejä, liikkeiden suorittamiseen, painoihin yms. Ja ne vaatteet, kyllä ne meille naisille on ikuinen kiinnostuksen kohde.

Tämä siis tahtoo sanoa, että jos on ollenkaan intoa ja kiinnostusta lähteä sinne salille, ryhmäliikuntaan tms. niin ei muuta kuin rohkeasti liikkeelle. Jos joku paheksuvasti tuijottaa niin näytä vaikka kieltä tosin itse olen aina vetänyt oikein häikäisevän hymyn päälle jos joku katselee nenänvarttaan pitkin, ainakin tiedän olevani pikkuisen (henkisesti) isompi ihminen kuin tuo toisten paheksuja.