Mie saatan oppimismielessä joskus jäädä vahingossa seuraamaan pitemmäksikin aikaa. Vapaapainoilla tekijöitä esimerkiksi ja sitten on se käsissä pidettävä pyörä, jonka kanssa rullataan lattialla.. Olen yrittänyt saada selvää liikkeen tekniikasta Sitten on nämä tosissaan huhkivat, joita ihailen ja siksi katson. Katson miten liike tehdään, paljonko painoja on, montako toistoa jne, Viimeksi taisin kateellisena vilkuilla itseni kokoista tai vähän isompaa tyttöä, joka niin kevyesti juoksi viereisellä juoksumatolla

Oon myös niin hajamielinen että joskus silmät vaan saattaa asettua johonkin mutta mitään viestiä niitten ja aivojen välillä ei kulje ennenkuin huomaan että kohde katsoo takaisin. Tämä on aina yhtä noloa...

Muistan yhden ihmisen, joka yhtenä päivänä katsoi minun niin että tulkitsin sen ivalliseksi ja häiritseväksi. Useamman kerran sain tämän ulkoisesti ainakin hyvin kauniin ihmisen kiinni vahtaamasta ikävän oloisesti. Toista kertaa en ole tätä ihmistä nähnyt tai sitten en vaan ole huomannut. Enkä kyllä kasvojaan muista että tuntisinkaan.

Buffi oisko sulla mahdollisuutta käydä salilla eri aikaan tai kokeilla vaikka jotain toista salia? Tai kokeile ensi kerralla huomata ne tavalliset tallukat sieltä salilta ja yritä olla kiinnittämättä huomiota niihin ns. hyväkroppaisiin. Keskity olemaan ylpeä harrastuksestasi!

Niin ajattelin minäkin aikoinani, että en voi ikinä milloinkaan mennä salille puhumattakaan ryhmäliikuntatunneista.
Sitten noin siis 30 kg isompana kuin nyt, uskaltauduin ekan kerran spinningtunnille. Muistan vieläkin sen tunteen kun naama oli tulipunainen, puuskutin ja ajattelin että henki lähtee ihan just. Samalla mietin miten kaikki muut tuijottavat ja miten kaikki miettivät että "mitäköhän tuo täällä tekee".
Hissukseen alkoi sitten paino putoamaan ja kunto paranemaan. Ja huomasin etten itsekään kiinnitä huomiota muihin vaan siihen omaan puurtamiseen. Miksi siis kukaan olisi minuakaan tuijottanut?
Salille menemiseen olikin vielä suurempi kynnys, mutta kyllä sielläkin niin jokamallista ja jokasorttista ihmistä on että sinne vaan! Se on sitten ihan sen tuijottajan ongelma jos ei osaa käyttäytyä.

Tsemppiä!

Täällä ujo piimä. Mua ei saa sitten millään a) salille b) porukkajumppaan c) juoksemaan pitkin Töölönlahtea.

Itse tykkään katsella ihmisiä ja toki teen sen mahdollisimman hienotunteisesti, mutta katsonpa kuitenkin. Joskus ihailevasti, joskus ihmetellen, joskus tyrmistyneenä. Ja koska olen maailman napa niin oletan, että kaikki muutkin katsovat täsmälleen samalla tavalla.

Lisäksi tykkään esim. hyräillä, kiroilla ja välillä laulaa ääneen musiikin mukana, kun liikun. Niinpä kotona tehty crossi on mun laji. En häiritse ketään, eikä kukaan häiritse minua.

Käyn pitkillä kävelyillä, ja ne on kyllä joskus tuskaa! En osaa oikein rentoutua, luulen ja kuvittelen, että jenkkakahvat näkyy, ryhti on huono tai näytän ladon kokoiselta. Sittenpä huomaankin, että auts, niska ja selkä on ihan kireinä kun koetan hakea sitä täydellistä ryhtiä ja vetää mahaa sisään!

Joskus onnistun unohtamaan itseni ja kävelemään ilman huolen häivää. Harvemmin.

Tyydyn tilanteeseen. En ole muutenkaan kovin sosiaalinen, ja haluan vapaa-aikani viettää mieluiten omassa seurassani. En myöskään koe, että tässä pitäisi päälle nelikymppisenä ruveta muokkaamaan asennettaan väkisellä sosiaalisempaan suuntaan....

Tää johtuu ehkä osittain siitä, että perusluonteeni on vetäytyvä, sekä siitä, että hoikkanakin (ja alle kakskymppisenä) mulla oli aina selluliittiä, olin sellainen laiha läski. Koin, että olen ruma

Nyt olen aika sujut itteni kanssa, joten säästän itseltäni sali- tai ryhmäliikunta-ahdistuksen.

Niin ja sitten joku kirjoitti, että liikunta on mielekkäämpää, jos ei ole päällä vanhat verkkarit ja kulunut t-paita? Häh? Mä nautin siitä, että saan mennä kävelemään omissan oloissani pehmoisissa verkkareissa, venyneessä t-paidassa ja lippiksessä. Crossatessa on liian isot Lindexin sortsit ja urheilurintsikat

Ryhmätunneille en tosiaan ilkeäisi mennä rähjäisenä, toisaalta en halua pistää liikuntavermeisiin rahaa yhtään enempää kuin on pakko.

keskiviikkona, 22. elokuuta 2012 klo 11:10 Mezereon kirjoitti::

Niin ja sitten joku kirjoitti, että liikunta on mielekkäämpää, jos ei ole päällä vanhat verkkarit ja kulunut t-paita? Häh? Mä nautin siitä, että saan mennä kävelemään omissan oloissani pehmoisissa verkkareissa, venyneessä t-paidassa ja lippiksessä. Crossatessa on liian isot Lindexin sortsit ja urheilurintsikat

Kävelyssä ja muussa kevyehkössä liikunnassa nuo kertomasi vaatteet riittävät varmasti. Mutta jos liikunta on kovatehoisempaa, sellaista että tulee todella hiki, moni valitsee oman mukavuutensa takia joidenkin mielestä "hienommat" tekniset urheiluvaatteet.

Vaatteissa ei silloin ole kysymys ulkonäöstä, vaan siitä että nuo erikoiskuidut eivät kastu samalla tavalla hikoillessa kuin puuvilla ja vastaavat. Siksi ostan ja käytän aina liikunnassa niitä, vaikka ne jonkin verran enemmän maksavatkin. Kun esim. jumpassa tai lenkillä syke nousee korkealle ja hikoilen, tavallinen T-paita on hetkessä epämiellyttävän märkä ainakin minulla.

Ketjun aloittajan aiheeseen minulla on omakohtaista kokemusta, eri syystä kylläkin. Ja onneksi pääsin siitä yli jo vuosia sitten. Minulla on lievä pysyvä liikuntavamma, joka näkyy joissakin liikuntalajeissa selvästi, ja lisäksi ylipainoa vielä parikymmentä kiloa. Paino ei koskaan ole ollut este mennä muiden nähden liikkumaan, mutta tuo vamma on. Sen verran huonoja kokemuksia koulusta ja muualta aiemmin oli.

Tuo muiden tuijottamisen pelko on usein (ei ehkä aina) omassa mielessä niin tiukassa, että siitä on vaikea päästä yli. Minulla siihen auttoi pieni sali ja nopeasti tutummaksi tulleet henkilökunta ja muut samoilla tunneilla käyvät asiakkaat. Pian huomasin ettei kukaan oikeasti tuijottanut, minusta oli vain tuntunut siltä.

Kyllä miekin liputan noitten teknisten vaatteitten puolesta, varsinkin kun on runsaasti hikeä erittävä yksilö niin huomattavasti mukavampaa on jumpata niissä (itselläni alennusmyynneistä ostetuissa) teknisissä vaatteissa kuin perus puuvillaisissa. Jumppaamiseen suunnitellut vaatteet myöskin pysyvät paremmin päällä ja tukevat oikeista paikoista siinä pomppiessa ja heiluessa. Mutta jokainen tavallaan tässäkin asiassa

Mä nautin siitä, että kovatahtisen liikunnan jälkeen ne puuvillaiset roikkosortsit on läpimärät hiestä

Paitoja en crossatessa käytä, koska hiki valuu noroina pitkin poikin.

En ole ikinä kokeillut mitään erikoisvaatteita, toki jos olisi PAKKO mennä salille muiden sekaan, panostaisin vähän ulkonäköönkin.

Crossi ei muuten oikein tehtynä ole mitään kevyttä liikuntaa....

Mä kyllä tykkään käyttää liikkumiseen vartavasten suunniteltuja vaatteita ihan jo siksikin, että ne on hyvännäköisiä. Tietenkin myös käytännöllisyyden vuoksi, helppo pestä lenkin jälkeen yms. Mä en koskaan oleile kotonakaan missään venyneissä t-paidoissa, niistä tulee itsellekin niin löysä ja vetämätön olo. Mutta mulle on kyllä ihan sama missä kuteissa muut ihmiset liikkuu, itse vaan pääsen hyvään fiilikseen mm. niiden jumppavaatteiden avulla.

keskiviikkona, 22. elokuuta 2012 klo 10:12 Flora's Secret kirjoitti::


En edelleenkään ole mikään kaunis näky treenatessa. Naama tulipunainen, hiukset kuin Einsteinilla ja hiki valuu ja lentää. En ihmettele jos joku tuijottaa

Jep, kuulun samaan porukkaan! Mä näytän salirääkin jälkeen aina ihan hirveältä. Naaman sävyä voisi kuvailla termillä "paloauto" ja tukka on liiskaantunu päänahkaan. Sen lisäksi HAISEN ihan eläimelliselle, joskaan naisihmisenä sitä ei ehkä sais myöntää.

Liikuntaneurootikko ilmoittautuu

Mulla on ne omat rajani, ja jossain kohden rajojen yli on tarpeen mennä (siitä saa mahtavan "voitin itseni" -fiiliksen), mutta liika itsensä pakottaminen ei onnistu.

Ok, tiedän, ettei siellä ryhmäliikunnassa välttämättä kukaan tuijottaisi, mutta silti en edes halua pakottaa itseäni ryhmäliikuntatunneille. Taustalla on liian monta koululiikuntatuntia. Mulla ei ole rytmitajua ja liikemuistini on huono. En tykkää ihmisjoukoista enkä koe viihtyväni isoissa ryhmissä. Eli jätän ne ryhmäliikuntatunnit muille

Pape aiemmassa viestissä sanoi, että häntä auttoi käyminen tutulla pienellä salilla. Samoin mua Olen viime syksystä asti käynyt kuntosalilla, eikä salille meneminen enää vaadi ylimääräisiä ponnistuksia. Taidan kuulua melkein vakikalustoon, joidenkin ihmisten kanssa olen jopa jutellut tervehdystä enemmän.

Salilla käyminen on kyllä auttanut oivaltamaan, että hyvin monenlaiset ihmiset harrastavat liikuntaa. Kaikenikäiset, -kokoiset ja -näköiset. Itse kuulun huonokuntoisiin mahakkaisiin normaalipainoisiin ja alan punottaa ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Sen jälkeen iskee kauhea hiki

Kannattaa oikeasti miettiä, mistä liikunnasta pitää (ja mitä tarvitsee) niin paljon, että on valmis voittamaan julkisen liikunnan pelkonsa. Jos tykkää uinnista, niin sitten uimahalliin. Jos haluaa rytmikästä liikettä, niin tanssilliseen ryhmään. Jos kaipaa lihasvoimaa, niin kuntosalille...

Itsellläni on niin sanottu ´´pyörtymisen pelko´´ ei ihmisten takia vaan kuntoni takia.. Hävettää niin paljon vetäytyä kesken jumpan jonnekkin makoileen kun rupeaa huono olo tulemaan, samoin lähteä kesken jumpan oksentamaan. En tiedä mistä moinen johtuu.
Siksi tykkään kuntoilla yksisteni, jos huono olo tulee..ei tarvitse hävetä.
Kerran pyöräillessäkin jouduin makaamaan katukivetyksellä kun pyörrytti ja oksetti.