Pakkasesta Kruunusekoitus (300g), mikroon. Mikrosta pois, päälle rypsi- tai oliiviöljyä, maun mukaan mausteita, kanaa/kalaa tai muuta protskulähdettä noin 100g ja eiku syömään. Ei oo kallista eikä monimutkaista. Jos ei oo mikroa, desi vettä kattilaan ja kasvikset kiehuvaan veteen (vedenkeitin on myös näppärä...kuumaa vettä ja sihti....).

Kiitos! Ihanan paljon on tullut vastauksia Pakko kai mun on sitten vaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa tosiaan ostella niitä kasviksia ja koittaa niitä syödä vaikka aina ennen "pääruokaa", jos tulisi sitten otettua pienempiä annoksia sitä kehnompaa pöperöä. Tuntuu siltä, etten voi alkaa mitään kasvisgratiineja kokkailla, kun mieheni ei sellaisia ainakaan syö (enkä minäkään varmana tykkäisi, eri asia jos väkisin söisin) enkä jaksa sitä anopin arvostelua kun mies sille itkee ettei kotona saa ruokaa...

Ja hävettää myöntää, mutta kun joku sitä kysyi, lapseni (1,5v) syö kaupan pilttiruokia :/ On kyllä tajuttoman kalliita, mutta niillä saa sentään jotain vaihtelua siihen iänikuiseen jauhelihaan..

Ihan myös näin tulevaisuuden kannalta vinkkaisin, että kotoaopittu ruoanlaitto on minusta myös lapselle aika tärkeä asia. Ei ole kovin kauaa aikaa siitä, kun parikymppinen veljeni kiitteli ääneen minulle, kuinka hyvä juttu se oli, että kotona piti (ja sai) laittaa ruokaa ja toisaalta myös se, että kotona oikeasti laitettiin ruokaa, siinä oppi itsekin kun oli auttamassa, ja vanhempana sitten itsekseen ruoanlaittovastuussa. (Taidan myös olla aika onnellisessa asemassa, kun oma miesystäväni syö kiltisti kasvikset ja muut pöperöt, mitä eteen kantaa. Edistykseksi näen myös sen, että välillä kaupassa pyytää "mitäs jos höyrytettäisi näiden kanssa juureskuutioita?" vaikka käsitykseni mukaan ruokavalio aikaisemmin oli melko einespainotteista.)

Se, että ruoassa on kasviksia ei tarkoita sitä, että pitäisi vähentää sen lihan osuutta välttämättä. Mitäs jos tekisit välillä sen jauhelihakastikkeen tomaattimurskaan kerman sijasta? Sekaan voi pilkkoa sipulia ja vaikkapa paprikaa. Maustaa sitten miten tykkää, itse olen usein oreganon ja pippurin havainnut hyväksi. Tomaattimurskapohjaisesta jauhelihakastikkeesta tulee myös tehtyä erilaisia paistoksia ja vaikkapa lasagnea, lasagne tosin vaatii myös sen juustokastikkeen sitten, paistoksiin voi valita jotain kivaa kasvista, kuten kesäkurpistaa ja kerrostaa sitä vuokaan vuorotellen jauhelihakastikkeen kanssa.

Kermapohjaisia (tai tomaattipohjaisia) kastikkeitakin voi varioida melkein miten lystää. Sen voi tehdä kanasuikaleista tai vaikka tonnikalasta ja heittää joukkoon jotain kivoja kasviksia (esim paprikaa, tai minimaisseja tai vaikka papuja). Ruokailun muuttaminen kovin radikaalisti kerralal voi tosiaan olla aika hankalaa, ajan kanssa sekin onnistuu, mutta pieniä muutoksia on helppo tehdä. Ruoanlaiton aikaa ja vaivaa ei juurikaan lisää se, että nakkaa tuttuun ruokaan lisäksi yhtä tai kahta kasvista, jos oikein laiskottaa (tai talvikaudella tuoreet ovat hyvin kalliita) niin pakaste- ja säilykekasviksistakin löytyy kaikenmoista.

Ja anteeksi nyt kauhea spammaaminen ja saarnaaminen x)

Huomauttaisin vielä, että jo se, jos lapsi rupeaa syömään kanssanne enemmänkin sitä ruokaa, mitä syötte itsekin (kun olet saanut monipuolistettua sitä) ja jättää nuo piltit vähemmälle/pois, niin se myös lisää sitä taloudellista liikkumavaraa niissä ruokavalinnoissa.

Näin ulkoapäin on myös helppo sanoa, että kannattaa puhua miehellekin noista ruokajutuista, myös lapsen terveyden ja kehityksen kannalta. Malli tulee kuitenkin siitäkin suunnasta ja jos isä on "Yök en syö" kasviksille, niin ei pelkkä äiti saa järkevää ruokamallia välitettyä lapselle. (Olen myös vähän sitä mieltä, että jos mies menee äidilleen valittamaan, ettei kotona saa ruokaa niin herra voi ottaa itse kauhan käteen ja ryhtyä kokkaamaan. Vaikka ymmärrän toki, että jos mies on töissä ja sinä kotiäitinä, niin ruoanlaittovastuu on silloin kotonaolevalla.) Jos välit anoppiin ovat muuten kunnossa niin voihan sieltäkin suunnalta kysellä miehelle maistuvia reseptejä, tosin jos anopin perheessäkään ei juuri kasviksiin ole koskettu niin sekään ei välttämättä auta eteenpäin.

Edit: vielä tuli idea, niille, jotka kokevat, että kokkailu on hankalaa eikä meinaa tietää, mitä tehdä, niin ehkäpä joku ruoanlaittokurssi voisi olla ihan kätevä. Martat näyttävät ainakin järjestävän jonkunlaisia eri puolella suomea ja varmasti muitakin on. Kuulostan ehkä hirveältä kokkauspainostajalta, mutta terveellinen syöminen ja painon pudottaminen on mielestäni älyttömän paljon helpompaa silloin, kun pystyy itse valmistamaan monipuolisia ruokia perusraaka-aineksista.

keskiviikkona, 18. elokuuta 2010 klo 10:42 Merry kirjoitti::

Näin ulkoapäin on myös helppo sanoa, että kannattaa puhua miehellekin noista ruokajutuista, myös lapsen terveyden ja kehityksen kannalta. Malli tulee kuitenkin siitäkin suunnasta ja jos isä on "Yök en syö" kasviksille, niin ei pelkkä äiti saa järkevää ruokamallia välitettyä lapselle. (Olen myös vähän sitä mieltä, että jos mies menee äidilleen valittamaan, ettei kotona saa ruokaa niin herra voi ottaa itse kauhan käteen ja ryhtyä kokkaamaan. Vaikka ymmärrän toki, että jos mies on töissä ja sinä kotiäitinä, niin ruoanlaittovastuu on silloin kotonaolevalla.) Jos välit anoppiin ovat muuten kunnossa niin voihan sieltäkin suunnalta kysellä miehelle maistuvia reseptejä, tosin jos anopin perheessäkään ei juuri kasviksiin ole koskettu niin sekään ei välttämättä auta eteenpäin.

Toi on totta, mun serkulla tuli isältä juuri toi malli että kaikki on yäk ja mitään uutta ei kokeilla. Hän söikin sitten lapsena makaronilaatikkoa, makaronia ja jauhelihakastiketta tai mäkkäriruokaa. Tuloksena vaikea ylipaino jo alle 10-vuotiaana ja myöhäisteini-iässä alkanut taistelu sitä vastaan. Jo lapsena kerättyjä selluliittejä vaan on aika vaikea karistaa

Mäkin olen vähän sitä mieltä, että aikuinen ihminen osaa laittaa itse omat ruokansa jos ei muiden laittamat kelpaa. Kyllä meilläkin reilu kymmenen vuotta sitten jännitettiin isän (syntynyt 50-l) suhtautumista kun ensin äiti ja sitten me lapsetkin alettiin kasvissyöjiksi. Vaan kiltistipä tuo söi sitä mitä annettiin, ei nyt ihan kaikkea mutta hyvin kuitenkin, varsinkin kun huomasi itsekin voivansa siten paremmin. Ja jäätyään pari vuotta sitten leskeksi oli ensimmäinen resepti mihin multa kyseli apua kukkakaali-parsakaalipaistos Eli voi olla niinkin, että aikuinenkin ihminen vaan luulee, ettei pidä jostain, mitä ei ole ennen päässyt maistamaan. Nykyään meillä syö isovanhemmatkin (80+ v) kiltisti paljon kasvispitoisempaa ruokaa kun me lapsenlapset ja isä kokkaillaan, ennen heidän ruokansa oli peruna + liha. Ja kiitosten ja kehujen määrä on melkoinen Suosittelisin että rohkeasti kokeilemaan vaan!

keskiviikkona, 18. elokuuta 2010 klo 13:38 Kansis kirjoitti::

keskiviikkona, 18. elokuuta 2010 klo 10:42 Merry kirjoitti::

Näin ulkoapäin on myös helppo sanoa, että kannattaa puhua miehellekin noista ruokajutuista, myös lapsen terveyden ja kehityksen kannalta. Malli tulee kuitenkin siitäkin suunnasta ja jos isä on "Yök en syö" kasviksille, niin ei pelkkä äiti saa järkevää ruokamallia välitettyä lapselle. (Olen myös vähän sitä mieltä, että jos mies menee äidilleen valittamaan, ettei kotona saa ruokaa niin herra voi ottaa itse kauhan käteen ja ryhtyä kokkaamaan. Vaikka ymmärrän toki, että jos mies on töissä ja sinä kotiäitinä, niin ruoanlaittovastuu on silloin kotonaolevalla.) Jos välit anoppiin ovat muuten kunnossa niin voihan sieltäkin suunnalta kysellä miehelle maistuvia reseptejä, tosin jos anopin perheessäkään ei juuri kasviksiin ole koskettu niin sekään ei välttämättä auta eteenpäin.

Toi on totta, mun serkulla tuli isältä juuri toi malli että kaikki on yäk ja mitään uutta ei kokeilla. Hän söikin sitten lapsena makaronilaatikkoa, makaronia ja jauhelihakastiketta tai mäkkäriruokaa. Tuloksena vaikea ylipaino jo alle 10-vuotiaana ja myöhäisteini-iässä alkanut taistelu sitä vastaan. Jo lapsena kerättyjä selluliittejä vaan on aika vaikea karistaa

Mäkin olen vähän sitä mieltä, että aikuinen ihminen osaa laittaa itse omat ruokansa jos ei muiden laittamat kelpaa. Kyllä meilläkin reilu kymmenen vuotta sitten jännitettiin isän (syntynyt 50-l) suhtautumista kun ensin äiti ja sitten me lapsetkin alettiin kasvissyöjiksi. Vaan kiltistipä tuo söi sitä mitä annettiin, ei nyt ihan kaikkea mutta hyvin kuitenkin, varsinkin kun huomasi itsekin voivansa siten paremmin. Ja jäätyään pari vuotta sitten leskeksi oli ensimmäinen resepti mihin multa kyseli apua kukkakaali-parsakaalipaistos Eli voi olla niinkin, että aikuinenkin ihminen vaan luulee, ettei pidä jostain, mitä ei ole ennen päässyt maistamaan. Nykyään meillä syö isovanhemmatkin (80+ v) kiltisti paljon kasvispitoisempaa ruokaa kun me lapsenlapset ja isä kokkaillaan, ennen heidän ruokansa oli peruna + liha. Ja kiitosten ja kehujen määrä on melkoinen Suosittelisin että rohkeasti kokeilemaan vaan!

Komppaan molempia edellisia! Ja tuosta viela, mita Kansis sanoi, etta aikuinenkin voi oppia nauttimaan jostain, mista ei ole ennen pitanyt...Itseki olen ruvennut aikuisena (tosin nuorena sellaisena) oppinut syomaan monia juttuja, jotka ennen kiersin kaukaa.

Olen samaa mieltä myös tuosta, että uusista mauista/ruoista voi oppia (ja oppiikin) pitämään. Inhosin nuorempana (teini-ikäisenä) syvästi kesäkurpitsaa, nykyään se on yksi keittiön vakiokasviksista. Pavuistakaan en juuri pitänyt, nyt tulee välillä oikein tunne, että ai kun tekis mieli papuja johonkin ruokaan. Vaaleista kaloista olen oppinut pitämään, niistäkään en nuorena juuri tykännyt vaikka lohesta pidinkin.

Sen olen huomannut, että joskus sen ahaa-elämyksen saa aikaan joku yksi herkullinen resepti. Esimerkiksi kesäkurpitsan kanssa kävi juuri niin, olin vanhempieni luona käymässä, olivat tehneet kesäkurpitsasta ruokaa, jota tarjosivat minullekin. Olin vähän naama rutussa ajatuksesta, mutta nälkä kun oli niin ei kun syömään. Se olikin todella hyvää. Sen jälkeen on jotenkin päässyt irti niistä kesäkurpitsaennakkoluuloista ja sen seurauksena sitä on yrittänyt hyödyntää muihinkin ruokiin, toistaiseksi aina onnistuneesti.

Suosittelen siis vakaasti, että aina välillä antaa inhokkiruoilleen mahdollisuuden erilaisissa muodoissa. Saattaa jäädä nirsoudessa monista makunautinnoista vaille. Ei sillä, on itsellänikin vielä asioita, joita en syö. Kuten sienet. Olen yrittänyt antaa niille mahdollisuuden muutaman kerran yhdessä pasteijassa poron kaverina ne eivät olleet aivan mahdottomia. Muiden sieniruokien kanssa ei ole onnistanut. Mutta ehkä sitä taas joskus yrittää uudestaan.

keskiviikkona, 18. elokuuta 2010 klo 16:44 Pullapallo kirjoitti::
Samaa mieltä Merryn kanssa. En mitenkään voinut parikymppisenä käsittää ihmisiä, jotka söivät homejuustoa!!! homeinen ruoka = pilaantunut ruoka eikä kukaan voi oikeasti vapaaehtoisesti syödä pilaantunutta kun tuorettakin on tarjolla.
.
.
.
.
.
Hmmm... sellainen 170g aurajuustopalikka menee ihan kertaheittämällä, jos vähänkään antaa itsekurilleen periksi. Kaapissa olevat suklaat ovat paljon helpompia vastustaa.

Jep, mäkin olen täysi-ikäisenä oppinut pitämään mm. hernekeitosta, punajuuresta, homejuustosta, maksamakkarasta, mustasta makkarasta, salmiakista, oliiveista, sillistä, sinapista, mätitahnasta... Siksi aina välillä maistelenkin sellaisia ruokia, joista en ole aiemmin tykännyt, ihan vaan nähdäkseni josko maku onkin muuttunut

Päivitystä tilanteeseen!

Olen laihtunut, edelleenkin ilman kasviksia. Olen myös oppinut syömään mm. paprikaa, joka on minulle jo suuri saavutus!

Painan nyt 55.5 kg ja olen hurjan tyytyväinen! Painon ei enää tarvitse laskea, mutta jos se jatkaa laskuaan, en valita!

Avain minun laihtumiseeni oli kaiken makean poisjättäminen, samoin pasta, makaroni, riisi ja vaalea leipä. Satunnaisesti olen lisukkeena syönyt pastaa ja riisiä, mutta vain pieniä määriä. Lisäksi elämääni tuli varsinainen onnenpotku. Käyn tätä nykyä ratsastamassa 2-4 kertaa viikossa! Myös tuolla on suuri vaikutus laihtumiseeni!

Kaiken kaikkiaan olen nyt tilanteeseeni tyytyväinen ja suorastaan yllättynyt painonpudotuksestani! Pudotusvauhti oli alussa 500g/viikko, nyt on pudonnut enää 100-200g/viikko ja se riittää mainiosti!

Heippa! Onko muita jotka syö punajuurta paljon raakana? Se on mun herkkua, ja nyt tänään luin uutisista että aihetutaa ruokamyrkytystä! Evira suosittelee että punajuurta söis vaan kypsänä.. Siis mitä ihmettä, ei kai siinä punajuuressa itsessään mitään myrkkyjä ole? Kai sen pitäs riittää jos sen kuorii? Ja miten punajuuri edes kypsennetään? Minä tosiaan oon aina vaan raakana vetäny... En kyllä aio lopettaa raa'an punajuuren syöntiä ennen ku saan selvyyttä tähän asiaan, että mistä tuollainen vois muka johtua.