maanantaina, 27. heinäkuuta 2009 klo 10:50 Merry kirjoitti::
Tuossa kohtaa kannattaa myös harkita salin vaihtoa. Väittäisin, että tietynlaisissa "trendipaikoissa" tällaista voi sitten esiintyä enemmänkin. Jotenkin vaan on hankala kuvitella, että kukaan "tosissaan treenaava" jaksaisi treeninsä keskellä/ennen/jälkeen kiinnittää mitään huomiota toisiin Enpä tiedä, minun on niin vaikea edes ajatella, että kukaan esimerkiksi omalla salillani (tai sen jumpissa) käyvä tuijottaisi kun läskit heiluen siellä huiskin menemään. No, kuten sanottua, toki ihmisiä on joka lähtöön.

Mielestäni täälläpäin ilmenee tällaista. Kuntotaloista oikein puhuttaessa keskustan alueella on kuntokeskuksia, joiden asiakkaat ovat sellaista hieman "pintaliito"kansaa. Pitää olla muodin mukaiset varusteet mukana jne. Itse käyn kuntotalossa, joka on monen yrityksen kanssa yhteistyössä. Siellä on rento ilmapiiri, koska juuri niiden yritysten (esim. sairaala) työntekijät ovat kirjavaa kansaa. On vanhempia, nuorempia, kokeneempia, kokemattomampia... Ei tunne itseään erilaiseksi ja kehtaa olla omana itsenään salilla. Ja juuri ne, jotka tosiaan suorittavat vaan tosissaan oman juttunsa läpi, todella keskittyvät sitten siihen eikä muiden kyttäilyyn. En ole joutunut oikeastaan kertaakaan ottamaan paineita siitä, että näyttäisin tyhmältä.

torstaina, 23. heinäkuuta 2009 klo 13:50 Calamity kirjoitti::


Vastikään punttisalilla en tiennyt mihin olisin kuolaavan katseeni kääntänyt kun tuntui että joka puolella parveili treenattuja (osa) melko komeitakin miehiä.

Hih, tuli mieleen muutaman vuoden takainen kokemus silloiselta saliltani. Kyseessä oli pieni paikka, joka oikeastaan kuului jollekin karateklubille ja jossa kävin ennen kaikkea siksi, että se oli silloisen kaupunkiasuntoni naapurissa. Vakioasiakkaat olivat miehiä ja yleensä vielä sellaisia, joiden pitää mennä sivuttain ovesta, meikäläinen pieni paksu nainen oli todella outo lintu. Sali oli pieni ja ahdas, ja jossakin vaiheessa kun tein matolla mahaliikkeitä, viereiselle matolle tuli punnertamaan tämmöinen lihaskimppumies. Kun makaa selällään ja kuuntelee korvan juuresta miehen rytmikästä läähätystä, niin tulee outoja mielleyhtymiä ...

Asiaan. Käyn itse (ulkomailla asuessani) salilla, jonka markkinointikonsepti on aika lailla terveydenhoidollinen eli ennen kaikkea selkä- ja nivelvaivojen hoitoon suunnattu, ja minusta hienointa tässä paikassa on, että kävijäjoukko on niin kaikenkirjavaa: on miestä ja naista, nuorta ja vanhaa, ruipeloa, läskiä ja treenattua (joskin ne varsinaiset bodaripullistelijat puuttuvat). Mutta jos Suomessa pitäisi ryhtyä etsimään kuntosalia, kävisin siellä ensin huolella katsomassa, onko asiakaskunta pelkästään kauniin ja treenatun näköistä, ja jos olisi, lähtisin heti tieheni. Lihaskimppumiesten seassa treenaamista en pelkää, mutta ne kauniit ja huolitellut naiset, joilla paitsi kroppa on timmi myös tukka, meikit ja releet viimeisen päälle...

Jeps, eli siis salinvaihto positiivisempaan voisi auttaa. Ei se nyt ole laitaa, että harjoittelu jää muutaman imbesillin aiheuttaman pahan mielen takia välistä

Omalla salillani kai on maine ns. isompaa rautaa nostavien miesten salina. Sitä en kyllä mennessäni tiennyt, olisinkohan uskaltanutkaan mennä Mutta hyvin olen viihtynyt. Mukavia työntekijöitä ja asiallisen oloisia treenaajia.

Minä käyn ns. naisten salilla (jossa kyllä on tietyt äijävuorotkin) ja siellä käy ihan laidasta laitaan porukkaa. On timmejä kilpatreenaajia, on pulskia laihduttajia, kuntoutuspotilaita ja ikähaitari on alta kaksikymppisestä varmaan tuonne 70-80 asti. Ilmeisesti kilpailevalla naistensalilla käy vähemmän tätä huipputrimmattua porukkaa, mutta itse en ole siellä käynyt.

Käyn salilla usein sellaiseen aikaan ettei siellä paljoa porukkaa ole, mutta ei siellä kyllä tule tunnetta että joku tuijottaisi läskejä tai pieniä painoja. Muutaman kerran kävin ns.sekasalilla, jossa osa vakkariasiakkaista istui jo iltapäivällä kahvilla ja katselemassa treenaajia...tai siis tapaamassa tuttujaan ei ollut jotenkin mun paikka.
Siellä tuli tunne että sai arvostelua osakseen. Nämä vakkariasiakkaat olivat n. 40-60 äijiä jotka ainakin joskus kuvittelivat olevansa jumalan lahja kaikille naisille....

edit:
vielä selvennykseksi, että tällä mainitsemallani salilla ei tuo tuijotuksen kohteeksi tulemisen tunne tullut muiden treenaajien taholta vaan nimenomaan näiden ajankuluttajien

Normaalisti käyttämälläni salilla kaikki kyllä tekee niin omiaan ettei siinä varmaan kukaan ehdi toisia arvioimaan -ainakaa minä en ehdi.

Oma ratkaisuni on henkilökohtainen kunto-ohjelma: teen tauotonta kiertoharjoittelua, enkä edes ehdi miettimään muita treenaajia tai heidän katseitaan Samalla salilla käy ihan kaikenlaisia ihmisiä. Työntekijät ovat mukavia ja oma ohjaaja tsemppaa

osaako kukaan suositella Helsingissä jotain mukavaa kuntosalia/ ohjattuja jumppia, missä olisi hyvä ilmapiiri ja jonne kaiken näköiset rasvapallot (puhun siis itsestäni) olisi tervetulleita?

Olen käynyt kuntosalilla ja täytyy kyllä sanoa, että minulla oli ihan samalainen ajatus, että en kehtaa mennä sinne, mutta kun fysioterapeuttini kehoitti ja sanoi, että hän voi tulla eka kerralla mukaan ja opettaa ne laitteiden käytönkin niin ajattelin, että en´köhän sinne itsekseni pääse ja niin pääsinkin. Aloitin sellaisessa ylipainoisille tarkoitetussa ryhmässä, mutta samaan aikaa se oli avoin kaikille ja siellä on monenkokoista ja -ikäistä kuntoilijaa.

Käytyäni muutaman kerran tajusin, että se tunne on vain minun päässäni, että ei siellä oikeesti kukaan minua tuijottele. Päin vstaoin, kun seisoin yhden laitteen vieressä odotellen kunto-ohjaajaa neuvomaan, miten se laite toimii niin yksi tosi pieni nainen kysyi minulta, että tarvitsetko apua laitteen kanssa ja hän neuvoi ystävällisesti minua ja sitten pääsin jatkamaan ohjelmaani. Toisen kerran eräs nuori poika tuli korjaamaan minun liikettäni, mutta kysyi ensin kohteliaasti, että voinko neuvoa sinua. Hän korjasi minun liikettäni ja selitti vielä, että kun teen näin niin se tehoaa käsivarsiin, mutta jos teen niin kuin aluksi tein niin se saattaa kipeyttää hartiat, kun jännitin niitä väärin.

Joka kerta olin varmaan kaikkein suurin kuntosalin käyttäjä, mutta minut ainakin otettiin tosi hyvin vastaan siellä niin kunto-ohjaaja kuin muut kuntoilijat.

Reilusti vain joukkoon mukaan, ei siellä kukaan tuijottele.

maanantaina, 27. heinäkuuta 2009 klo 13:21 Yhtä leveä kuin pitkä kirjoitti::
osaako kukaan suositella Helsingissä jotain mukavaa kuntosalia/ ohjattuja jumppia, missä olisi hyvä ilmapiiri ja jonne kaiken näköiset rasvapallot (puhun siis itsestäni) olisi tervetulleita?

Ainakin Kampin ja Forumin välisen käytävän varrella olevassa Motivuksessa on ihan kaikennäköisiä ja eri syistä salilla käyviä ihmisiä. Lisäksi on paljon laitteita ja iso tuntivalikoima! Itse käyn siellä ja mielestäni tunnelma on ihan mukava.
Kisahallin kuntosalilla en voisi käydä, kun siellä on iso ikkuna Mannerheimintielle päin. Menen siitä joka päivä bussilla ohi ja näen siinä ihmisiä juoksemassa juoksumatolla. Ei oikein houkuttelisi, että IHAN kaikki näkevät...

Reilusti vain joukkoon mukaan, ei siellä kukaan tuijottele.

Käytyäni muutaman kerran tajusin, että se tunne on vain minun päässäni, että ei siellä oikeesti kukaan minua tuijottele.

Hyvä sinulle!


Mutta omalta osaltani valitettavasti kuten sanottu, kokemusta on tuijottelusta, arvostelusta ja kommentoinnista, ja olen todistanut, kun sitä tehdään muita kohtaan. Nämä ajatukset eivät todellakaan ole minun kohdallani vain päässäni.

Tiesin, että kun tuon tämän oman mielipiteeni esiin, saan kovaa kommenttia, mutta se ei muuta kokemaani eikä tapahtunutta. Kyse on varmaankin vain siitä, että pitäisi olla mieletön itsetunto, jotta pystyisi välttämään ikävät ajatukset ja kuvittelemaan, ettei kukaan muka katso. Sellaiseen itsetuntoon taitaa olla vielä matkaa... Ja siihen, että menisin ns. pintaliito salille on matkaa vielä enemmän

Sallittakoon kaikille se mielipide, kokemus ja tunne, joka kullakin on

Toki sallitaan tunne ja mielipiteet, mutta tässä yritetään myös rohkaista pääsemään eroon elämää rajoittavista asioista, oli ne sitten kuvitelmaa tai totista totta. Toki jokaiselle tulee paha mieli, jos kuulee itseään arvosteltavan tai on seurassa, jossa ihmiset suhtautuvat nurjasti, se on ihan fakta. Mutta tärkeää on myös se, miten tähän pahaan mieleen suhtautuu. Se on asia, johon voi vaikuttaa itse, eikä ehkä niin kovin itsetuntoriippuvainen loppujen lopuksi. Muita ihmisiä ei voi muuttaa, mutta itseään voi.

Eli mielestäni kannattaa miettiä, miten itse reagoi siihen, jos joutuu tilanteisiin, joissa pahoittaa mielensä. Jääkö pahaa mieltä hautomaan vai kuittaako sen "turhuutena" ja jatkaa normaalisti eteenpäin. Antaako itsensä ryhtyä välttelemään moisia tilaisuuksia vai meneekö silti jos kerran haluaa. Toisinaan kiukku on kätevä väline alkuunpääsyyn. Itseltään voi kysyä: Annanko minä toisten rajoittaa elämääni? Annanko minä itseni rajoittaa elämääni? Etenkin nuorempana itseäni helpotti kovasti ajatus "Ettete minusta näin vähällä pääse, katsokaapas vain. Minähään menen, teen ja olen. Jos ei teille kelpaa, niin haistakaa..."

Tietenkään itseään ei pysty hetkessä muuttamaan, mutta jos ei halua jäädä elämään omatekoiseen vankilaan, niin siihne kannattaa aktiivisesti pyrkiä. Samalla kannatta pyrkiä parantamaan sitä itsetuntoa ja -tuntemustakin. Miettiä, että miksi reagoin näin? Miksi häiriinnyn tuosta? jne. Ja samalla yrittää opetella eroon niistä omista "huonoista" ajatusmalleistaan mitä todennäköisesti kohtaa. Hitaasti, mutta varmasti. Eli ole viikon, ei kuukauden eikä edes vuoden juttu. Mutta vähitellen.